IRC-Galleria

Tanssiyhteisö Rajat’on ja Kuu-Maa -performanssiryhmä esittävät
yhteisproduktiona tanssiteoksen

L E I J U T U S

PERJANTAINA 12.1.2007 KLO 17.00 KANNELTALON GALLERIASSA Os. Klaneettitie 5,
Kannelmäki, p. 09–7312 1105
(Liikenneyhteydet: M-juna Helsingistä Vantaankosken suuntaan sekä bussit 41,
42, 43, 46T ja P13)

Ohjaus: Pauliina Lappi-Ruhanen
Koreografia: Pauliina Lappi-Ruhanen ja työryhmä
Musiikki: Ismo Helén
Videokuva: Jonne Pitkänen
Puvustus: Kristiina Sario
Valosuunnittelu: Veera Westerholm
Tuottaja: Gunilla Sjövall

Tanssi: Minna Alaluusua, Tuuli Helle, Ville Johansson, Maija Karhunen, Ilona
Kenova, Julia Laurila, Victor Kadyrov, Kristiina McKenzie, Gunilla Sjövall, Eetu Vuorimies,
Veera Westerholm

---

Esitys on tilaustyö TARU-taidenäyttelyn avajaisiin Kanneltalon Galleriassa.
TARU on EU-projekti, joka tukee ammattimaisia vähemmistötaiteilijoita
(nuoret, vammaiset, maahanmuuttajat). www.taru.info

tätä jatkunut on jo kauan
enkä jaksais enää tapella
mut mä luulen ettei kumpikaan
enää muista miten lopettaa
joo mä myönnän etten aina oo
ollut täysin reilu sua kohtaan
mutta koittanut olen antaa
sulle saumaa ja hengitystilaa

ei sun tarvii muuttaa itseäsi
mutten jaksais olla enää sun lapsenvahtis
mä en pysty siihen

yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista
joita molempien
piti vaalia, uhrata kaikki sen puolesta
sen teki vain toinen
miten sä teet sen, sä saat minut suuttumaan
saat mut nauramaan yhdellä lauseella
yhdeksän hyvää ja kymmenen kirosanaa

minä uskon et se mitä pyydän
ei oo liikaa sulta vaadittu
sä voit poistaa paljon turhaa
jos sä viitsit ees vähän vaivautuu

ei sun tarviis ihmeitä suorittaa
minne oon voinut sen ihmisen kadottaa
jonka joskus tunsin

yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista
joita molempien
piti vaalia, uhrata kaikki sen puolesta
sen teki vain toinen
miten sä teet sen, sä saat minut suuttumaan
saat mut nauramaan yhdellä lauseella
yhdeksän hyvää ja kymmenen kirosanaa

samaa pirun ympyrää 24/7
johan tässä lähtee järki
sukellus kurimukseen jonka nieluun hukkuu
vaikka myrskyn riskit tiedettiinkin
mun täytyy olla masokisti mielipuoli
kun oon vapaaehtoisesti tässä
jakomielitautinen rakkaudentunnustus
ja kymmenen kirosanaa

yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista
joita molempien
piti vaalia, uhrata kaikki sen puolesta
sen teki vain toinen
miten sä teet sen, sä saat minut suuttumaan
saat mut nauramaan yhdellä lauseella
yhdeksän hyvää ja kymmenen kirosanaa

En kyllä olisi koskaan uskonnut että olisin iloinen siitä että päiväni meni tunnettoman harmaasti. Mutta tässä ja nyt se on parempaa kuin kipu, sillä iloa en pysty tuntemaan. En tiedä millo pystyn taas nauraa ja iloita elämän pieniä asioita kuten ennen, aidosti eikä kännissä baarissa vain muiden takia. Nyt tuntuu ettei koskaan. Mutta kuitenkin parempi kuten tänään, ilman mitään tunteita. Ainakin ei ollut kipeetä eikä möykkyä rinnassa. ei ollut kyyneliä.
Kävin töissä jopa. Tosin jouduin kävelee Etelä-Haagasta Käpylään. Bussit 45 ja 57 ovat sinkronisoitu niin että tulemalla yhdellä sinne Haagan pääset heti jatkaa toisella. Pieneillä myöhästymisellä joudut odottaa seuraavaa bussia ja se on päivän ajankohdasta riippujen 20-40min. En uskaltanut mennä neljävitoseen ku se oli pysäkilläni. En halunut edes vahingossakaan kohdata jompaa kumpaa tai molempia. Joten jäin odottaa seuraava bussia. Myöhästyin tietty. Matka oli kuitenkin ihan virkistävä, vaikka kulkeekin pitkin ruuhkatietä. Kuuntelin mun ZedV:tä ja olin vaan. Ohi kiilteli autoja ja kasvoja. Tuntui että olen ainoa joka kulkee yksin ja tyhjänä, vastavirtaa. Töissä laitettiin ruokaa ja muuten vaan jauhettiin kaikkea Tuulin kaa. Kotin lähdin keskustan kautta. Kävelin sinnekin. Musa soi korvissa ja kuljin pimeässä. Valot kiiteli ohi suuntaan sun toiseen. Ihmiset ja heidän kiiret juoksenteli ympärillä. Jotenkin melankolista tietty mut en sentään itkenyt vaan nautin olla ihmisjoukossa. Rupesin ajattelee että olen koko elämäni elänyt juuri näin. Mun korvissa ihan oma ääni ja kuljen yksinäisenä vaikkein yksin. Tahallaan haen ympärilleni ihmisiä, paljon ihmisiä, mutta silti olen yksin. Yritän tarrautua edes johonkiin, mutten onnistu.

Sydämeni osuman sai.
Nuoli on Amorin viinistä kai.
Syvälle se upposi niin
aivan kuin jäädäkseen iäksi kii.
Iskusta sen mä vavahtelen,
vaikka se sattuu, mä vaikeroi en.

Elin maailmassain
luulin, että sen rauhaa ei järkkymään mokoma saa.
Mutta ootapa vain,
Sinä uniini tuut, olet mun, olet unelmissain,
päivin ja öin ikävöin vain.

Sydämeni kädessä sun
heikoksi muutun mä kun rakastun.
Sydämeni omakses' saat
toivon et' kanssani omasi jaat.
Sieluni kuin sumussa on,
luoksesi etsin ja oon levoton.

Sylihisi kaatua kaipaan,
hymysi sen saanut on aikaan.
En kosketustas ootella malta,
polvet multa pettävät alta.
Minut saat, kokonaan.
Mä sylihisi matkaani teen..

Sydämeni osuman sai.
Nuoli on Amorin viinistä kai.
Syvälle se upposi niin
aivan kuin jäädäkseen iäksi kii.
Iskusta sen mä vavahtelen,
vaikka se sattuu, mä vaikeroi en.

Onpa ollut hyvä päivä tänään! Kertaakaan en itkenyt enkä oksentanut. Nukuin jopa 3h! Mikäs siinä on syynä? Hassua, mutta keskusteltuaan eilen parin ihmisen kanssa ja tajuttuaan kuinka pahasti mua on vedätetty ja että se toinen on oikeastan hyvä ihminen, mun olo parani heti, en tiedä miksi. Luulis että sen ei pitäis vaikutta, silti se on joku joka on paikalla jossa haluan olla itse. Ehkä se on sitä että tiedän N:n olevaan hyvissä käsissä ja että ehkä hän ei saa kokea sitä ahdistusta ja surua kuin minun kanssa. Ehkä olen vaan päästämässä irti, vaikkken usko että koskaan vastaava tulen kokemaan. En tiedä syytä.
Myöhemmin kauheiden uutisten jälkeen polla meni taas sekaisin, mutta kun vihdoin jo aamupäivästä sain unta,herätettyään olen ollut ihan pirteä. Jutellut kaverin kanssa mesess ja jouduin vähän olkapääksi. nooh, vaikkei aina jaksaa ymmärätää ihmisiä ja sitä että joskus ne itke ihan olemattomia, tyylin kynsi katkes ja tukka huonosti (vaikka edellinen keskustelu ei ollut sitä) vaikka itselläsi on oikeita ongelmia, on mukava todeta että sinuun luotetaan.

Shiva ja Unelma, molemmat kiimassa, voi hlv tätä huutoa. Ne ei tuu toimeen :( Shiva on Unelmalle ystävällinen mutta Unelma käy kiini heti ku Shiva lähestyy :(

Uni ei taas tuu vaan millään... Olen eka kertaa yksin kotona tänä vuonna... Kaikkea taas päässä pyörii. Mietin sitä pikkuista raukka lasta ja oma reissua 12.12.06.. hassu sattuma et juuri siinä päivänä.. no jooh, aloitin taas... Oon miettinyt sitä paljon, siis reissua. Hassua kun sitä oli siell kuin ulkopuolinen sivusta katsoja. Ei yhtään ollut olo et mä olen osa sitä. Ja kun näin kuvissa itteäni eka ajatus oli et WTF, se oli tietty sekunnin murto-osa, mut siltti. Samoin mietin sitä et miks niin pimeitä ja outoja juttuja oli mielessä sillo, väärät asiat.. mut ei, ei ne olletkaan, ne oli tärkeimmät asiat, mut epäsuoranaisesti vaan jonkun muun kautta.

Ihan hirveetä et mull nyt netti, mä addiktoidun ja sitten tämä "palsta" saa sellaiset määrät purkauksia että hoohoh! Kuten olen joskus kirjoittanut et en paljoa tänne latelee ku kaikki hyvin, mut sit ku ei niin sit textiä riittää.. ja mulla oli asiat hyvin viimeks yli 7 kk sitten.. joten varokaa näitä patoutumia!

Ennen en ajatellut yhtään et mitä tein vuosi sitten samana päivänä, nyt jatkuvasti meielless. Kun käyn vanhoja merkintojani läpi mietin, uskoinkohan mä sillo et olen tässä pisteess tällä hetkellä? En edes voinut aavistaa! Huomasin muuten eräässä merkinnässä yhden jutun. Kaikkihan tietää et mulla on "ongelma" oksennuksen kanssa. Tulee helposti ja väärässä paikka, päivittäin. Kun olin N.n kanssa se juttu hävis kokonaan! Nyt taas olen kahta kauhemmin siitä kärsinyt. Eli se on sittenkin henkistä?! Olenko mä niin tunteilla elävä et kroppa reagoi näin?!

Kuulin äskettäin jotain sellaista joka TAAS kerran sai mut ihan sekaisin. Minä näköjään kerään ympärilläni vain surua ja tuskaa. Kahta kauhempaa viel se että tiedän minkä pikkunen kavi läpi kunnes sai rauhan...
Ystäväni tytärtä joka oli vasta 10v (!!!!!!!!!) raiskattiin ja tapettiin raa'sti jonka jälkeen paloiteltiin ja heiteltiin pitkin mettää eläinten syötäväksi. Lapsen isä ei kestänyt ja hiirätytyi....

ei voi edes mitään sanoa...

paitsi että MITÄ VITTUA MINÄKIN ITKEN MUN ELÄMÄÄ?!?! Olen päässyt jo kerran helevetistä, miks ajan itse itseäni takaisin?! kaikki on niin suhteellista!

Helpoo olla nuori
kaikki tai ei mitään
hei rock and roll
On helppoo tarttuu kiinni
Ja kohta päästää menemään

Päivät ne vaan tulee ja
menee läpi korvien sunnuntait
ja sormien on helppo
kitaralla iltaa säestää


On niin helppoo olla onnellinen
Ja tyytyy siihen mitä on

Helppo olla vapaa kuvitella
että kaikkeen löytyy syy
Mut miten rakkaus
tai maailman synty selittyy

Mä voin suunnitella mun koko elämän
vaimon ja viran ja talonkin
Mut kaikki menee toisin
joku suunnittelee mua paremmin

On niin helppoo olla onnellinen
Ja tyytyy siihen mitä on

Kuinka moni erilainen yrittää olla erilainen vain sen takia että on siisti olla erilainen? Kuinka moni kokee olevansa erilainen erilaisten joukossa - vähemmistö vähemmistössä?

Olikohan kohtalo että olin 2 kertaa Lapinjärvellä, välissä oli tasan vuosi, molemmat koulutusjaksot olivat minulle elämäni käännekohdat. Ehkä sattumalta, ehkä ei. Lähdettyään koulutusjaksoon en enää palanut vanhaan elämääni kummallakaan kerralla. Ekalla kerralla kyseessä oli ero vaimostani ja ulos kaapista tuleminen, toisella kerralla muutto Helsinkiin, sivarin suorittaminen ja täysin uuden elämän aloittaminen taas kerran. Kuinka monta kertaa elämäni on muuttunut täysin, yläsalaisin! Muutto Venäjältä Suomeen. Isosta, monen miljoonan kaupungista pieneen, muutaman sadan ihmisen kylään. Muutto vanhempien kodista omaan kotiin. Sittemmin railakkaasta opiskelija elämästä rauhalliseen parisuhteeseen. Isäksi tuleminen. Mieheen rakastuminen ensimmäistä krt.. Ero vaimosta. Ulos kaapista tuleminen. Taas muutto, kaupungista maalle. Sivariin meno ja muutto Stadiin. ja Stadissa sitten totaalinen elämän vuoristorata. Tämä ja moni muu asia on muokannut minut sellaiseksi mitä nyt olen. Se, mitä en nähnyt ennen, näen nyt, se mitä en ymmärtänyt ennen, ymmärrän nyt. Se, mikä oli enne tärkeä, ei ole minkään arvoinen nyt…

Oi että ku olen onnellinen siitä että minulla on viell edes muutama ystävä joihin voin luotta. Kiitos Sanne ja Jussi näistä päivistä! Ilman teitä en olisi ehkä ollut enää täällä. Oli ihana touhuta ja tehdä kaikkea. En muista edes millo viimeks jouduin polltopuita tekee, varmaan joskus kotimaassa... Teidän talo on sit niin nätti! Olen hieman (eikä niinkä hieman) kade. Minäkin haluaisin näin. Oma kulta, oma talo, paljon ystäviä. Ehkä joskus, ehkä... Kiitos kulta kaunis että jaksoit kuunella mun itkuja (ja nyt taas pillitän) auttoi paljon. Katostaan uskallaanko ens yönä ehkä jopa nukahta ja nukkua ilman painajaisia. Olette molemmat tärkeitä!
Sitten tänään oven taakse ilmeistyi kaksi joulupukkia. Ne toi minulle TIETOKONEN ja NETTIYHTEYDEN! En tiedä mitä olen tehnyt ansaitakseen sen, mutta niin suurta kiitosta ei ole olemassakaan milaisen haluiasin sanoa! KIITOS Ari ja Jussi! Tekin kaksi olette niin paljon kestäneet minua että välillä itsekki ihmettelen! Kaikki mun oikut ja sekoilut, masennukset ja ylipirteisyyden. Näiden vuosien aikana kyllä näkee kuka oikeesti välittä ja kuka ei. Kiitos teille vielä kerran!