IRC-Galleria

Sitä sitten haaveilee upeista häistä ja romanttisesta yöstä. Hih! Kuinkahan monella parilla on ollut "oikea" hääyö?! Sen jännityksen, valvomisen, kiireen ja alkoholin jälkeen kuhertelu on viimeisenä mielessä. Hyvä että jaksaa väsynenä ryömiä peiton alle. Mutta aamu on se paras. Heräät kullan vieressä ja se TUNNE!!!!
Jumala on ollut minulle tosi julma leikissään mutta on myös ollut avokätinen. Nyt nautin elämästäni NIIN TÄYSILLÄ! Tätä 21:n vuoden Tuhikomtarinaa ei kukaan pystyy kirjoittamaan uudella, huonolla lopulla!

Alle vuorokausi enää jäljellä h-hetkeen ja vähän yli vuorokausi bileisiin. OMG et jänskittääääää! Viime hetken muutoksia ohjelmaan yms. Kaikkea päässä ja sekaisin, yhtenä massana. Välillä yritän jäsenellä asiat järjestykseen muttei se aina onnistuu. Kaiken lisäksi on kuumetta ja rakä valuu, päätä särkee kun olisi viikon dokannut ja sydän hakkaa hulluna (onneks tällä krt ihan eri syistä kun viell vuoden alussa!)... Toivottavasti selviän huomiseen ja huomisesta kunnialla.

H-hetki sit lähenee. Olette kaikki (paitsi N ja J, tiedän et kumpiki luette tätä) tervetulleita ensi viikon ma 19.02.07 klo 19 Albert Room (Kalevankatu 36) juhlimaan!

NYT se alkoi! Olen ihan sekaisinsekaisinsekaisin! Ihanan levoton olo, päässä pyörii niin paljon kaikkea ja mä taidan olla..... uuh, en en kerrokaa teille mitään :p

Vanhan valokuvakansion
mä löysin yllättäin
sen jo luulin hukanneeni hyllyistäin
hiukan hämmentyneenä sitä
selailemaan jäin
kun nuo vanhat kuvat näin
edessäin

paljon tuttuja kasvoja
menneisyydestäin
nimiä vain koitin kaivaa mielestäin
ja valokuvia sinusta ja minusta
ne mieleen toivat paljon muistoja

ja jonkun kauan sitten unohtuneen
tunsin liikuttavan minua
kun olohuoneen sohvaan juutuin
katselemaan noita kuvia
mietin kuinka tosissani
silloin rakastinkaan sinua
mahdatko sä koskaan
ajatella minua

kansiota selailin ja syvemmälle
muistoihin
kuvat veivät päiviin yhteisiin
muistatkohan vielä tuota
viikonloppua
silloin viimein taisin sinuun
rakastua

jonkun kauan sitten...

löysin yhden otoksen
jossa sua mä suutelen
muistaisinpa kuka otti sen
ja yhden kuvan jossa
sä istut autossa
hymysi on vastustamaton

jonkun kauan sitten...

kuvat kaikki katsoin näin
niiden valtaan jäin
elin uudelleen ne hetket sisälläin
kunnes tyhjän sivun vain
eteeni sain
suljin kansion ja istuin hiljaa vain

jonkun kauan sitten...

Pastahan se aurinko risukasaan vai miten sitä sanotaan..? Palahan se valo pimeälläkin kujalla. Tosin palaako se ikuisesti? Palaako se tarpeeksi voimakkaasti? Tartunko siihen valoon oikeista syistä? Vain onko se tekosyy paeta pimeyttä?

Kaikki alkoi eilen kun katsoin jotain kokopitkä piirrettyä kolmoselta, siell oli keijut ja pahat ihmiset tuhoamassa sademetsää ja mä tietty oli pillittämässä. Sitten Tuulille ja sit Terolle katsomaan VIHDOIN sen "Mullan alla" vikan jakson. Vihdoin saan tietä miten kaikki loppuu. JOOH! Ja saan TAAS pillittä, tunteja! Bussissa ihmiset katto pitkään, et mitä hlv?! Se loppu oli sit niin koskettavan melankolinen. Se musa, se vauhdilla menevä auto ja elämä siin samalla. Se vaan oli vaikuttavaa!!!!
Aamulla lähdin tanssiharkoihiin ja päädyinkin katsomaan Apassionata! Ihan odottamatta. VAIKUTTAVA SHOW! Upea! Varsin ne hevoset ilman ohjaksia, se olivat mahtavia! Pillitin sieläkin! Että jos joku oi väittää etten oo turhan herkkä, niin heheh! Kaksi asiaa pist taas miettimään mua kun katselin esitystä. Ensinäkin se oli kun mun elämästä. Välillä musa pauhaa täysillä ja hevoset laukkaa, välillä hidas valssi ja välillä leikitään tulella. Välillä on pimeetä ja vain heijastimet näkyy ja välillä liiankin kirkasta. Kaikkea on, mut kaikki on yli vaikuttavaa, yli tunteellista.
Myös näin eläinten kanssa työtä tehneenä ihmisenä, nostan hattua kyllä varsin tolle Tanskalaiselle naiselle jonka hevoset oli "vapaana" (piru ku en muista sen nimeä eikä häntä jostain syystä ole mainittu nettisivuilla, vaikka mielestäni oli PARAS kaikista)
Toinen juttu oli se, että mulla oli koko ajan tarve päästä lavalle, muiden joukkoon. Keskelle sitä. Olen niin tottunut olemaan pelle tässä elämässä, olen niin tottunut isoihin näytöksiin realissa, etten näköjään osaa olla vaan sivustakatsoja edes Hartwall Arenalla. Onko tuo diagnoosi, tuomio vai siunaus?

Malataakohan viell yli viikon venailla?!!?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Homopommi

http://news.bbc.co.uk/2/hi/americas/4174519.stm

onkohan mieki kenties jonkun ilkeän tiedemiehen salainen koekani?!

Mä haluan rakkautta! Ei sitä mikä mun rinnassa muistuttelee olemassa olostaan joka päivä, josta aurinkoinen päivä näyttää toivottoman tyhjältä ja merkitsemättömältä. Vaan sellaista että voin vaan nukahtaa toisen viereen ja tuntea oloni turvalliseksi, jotta voin lähteä töihin miettimättä oliko se viimeinen aamu kun heräsin hänen vieressä, sellaista että kun suutelen niin tunne olevani maailman onnellisin... Oli, oli se kaikki mullakin, ehkä jonain päivänä, kun jumala lopettaa nämä ilkeät leikit kanssani saan rakkautta taas... Ehkä yllättävänkin pian?!