IRC-Galleria

Jos narkkarin tuoppi on täytetty piripintaan, mitä se piri silloin on? Ovatko tipotiessään olevat autot Fiateja? Moni Volkswagenin malli ainakin lienee suomalaisille ventovieras. Onko upouusi aina Upo-merkkinen? Entä kuka oli se Seppo, joka oli selällään?

Suomen kielessä on erikoinen joukko sanoja kuten sysimusta, ritirinnan, putipuhdas ja supisuomalainen. Loppuosa sanoista kuulostaa tutulta, mutta jos kiinnittää huomion alkuosaan, ei merkityksestä ole välttämättä harmainta aavistusta.

Tuttuja toki löytyy. Tulikuuma ja jääkylmä ovat selviä tapauksia. Osan merkitys selviää, jos tutkailee vanhempaa sanastoa. Sysimustan sysi tarkoittaa puuhiiltä (http://fi.wikipedia.org/wiki/Puuhiili). Pikimustan piki on jo vähän tutumpi aine. Vastakohdan, vitivalkoisen viti puolestaan tarkoittaa vastasatanutta lunta (http://suomisanakirja.fi/viti). Vitivalkoinen on siis sama asia kuin lumivalkoinen.

Rutikuivan ruti tuntuisi äkkiseltään viittaavan ruutiin, mutta millainen on sitten rutiköyhä… Litimärän liti kuvaa selvästi litinää. Niinpä rutikuivan ruti käsitetään myös rutinaksi, mutta sekään ei sovi köyhyyteen. Mistä siis on kysymys?

Kun kerätään samantyyppisiä sanoja (ritirinnan, rutikuiva, upouusi, putipuhdas, iki-ihana, ypöyksin, typötyhjä), voidaan niiden etuliitteitä tutkailla erikseen. Äkkiä käy selväksi, että tällaiset partikkelit (riti, ruti, upo, puti, iki, ypö, typö) eivät esiinny itsenäisinä sanoina, eikä niillä ei ole täsmällistä merkitystä. Niiden tarkoitus onkin vain tähdentää ja vahvistaa pääsanansa merkitystä (http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2530). Adjektiivikantaisista sanoista merkitysvaikutelma syntyy, jos kantasanaa määritellään sen omalla genetiivillä (uuden uusi, tyhjän tyhjä). Vahvistussanan ensimmäinen tavu usein kertaa pääsanan ensimmäisen tavun. (http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielikello/piripin.html)

Joidenkin sanojen alkuosa tarkoittaa jotain, mutta se on vain sattumaa. Esimerkiksi supisuomalaisen supi ei voi mitenkään viitata pesukarhuun eli supiin. Pesukarhujahan ei elä Suomessa. Supikoirakaan ei ole alun perin suomalaislaji, vaikka niitä nykyisin Suomessa esiintyykin. Piripinnassa olevassa astiassa ei ole piriä. Huumausaineen nimenä piri on johdettu aivan eri lähtökohdista.

Joistakin alkuliitteistä on muodostunut myös itsenäinen sana. Upo on tunnettu suomalainen kodinkonemerkki. Nuoriso luukuttaa musiikkia ihan täpöllä. Upon lisäksi tuotemerkkejä ovat myös Tipo ja Vento, mutta niillä ei ole suoranaisesti tekemistä suomen kielen kanssa, joten ne kuuluvat edelliseen kategoriaan.

Pilkkopimeä on mielenkiintoinen tapaus. Tässä eräs selitys:

Sana tulee suomen sanasta pilkka, joka tarkoittaa puuhun veistämällä tehtyä vaaleaa merkkiä. Pilkko on pilkka-sanan yhdyssanamuoto, aivan samoin kuin esimerkiksi jalka-sanasta tulee jalko- (esimerkiksi jalkopää).

Muinoin kun on jouduttu kulkemaan tiettömillä taipaleilla metsien halki kulkevia polkuja pitkin, on kulkureitit merkitty veistämällä pienellä kirveellä merkkejä polun varrella kasvaviin puihin, ns. pilkkoja.

Tarkoitukseen on käytetty pientä kevyttekoista kirvestä, josta ei ole juuri muuhun työhön ollut, ns. pilkkakirvestä.

Kun sitten joskus pilvisinä syysöinä on ollut niin pimeää, että vain nuo puihin merkityt pilkat eli merkit ovat heikosti kulkijan silmiin siintäneet, on alettu sanoa, että on pilkkopimeää. Toisin sanoen niin pimeää, että vain pilkat näkyvät.

(http://keskustelu.suomi24.fi/node/2827658#comment-14496325)

Suurin osa näistä vahvikepartikkelilla varustetuista sanoista on yhdyssanoja, mutta poikkeuksiakin löytyy. Totta kai, kun kyseessä on suomen kieli. Ani harva kirjoitetaan erikseen (ainakin jos uskomme Word-tekstinkäsittelyohjelmaa – ja miksi emme uskoisi). Hiiren hiljaa kirjoitetaan toisinaan erilleen, mutta Google Fight julistaa voittajaksi yhteen kirjoitetun muodon. Selvästi erikseen kirjoitetaan muun muassa apposen auki ja sepposen selällään.

Lepposen levällään on huomattavasti harvinaisempi ilmaisu. Yleensä levällään ovat Jokisen eväät. Jos joku on täpötäynnä, se on täynnä kuin Turusen pyssy. Hmm… Alussa mainitulle Sepollehan on tässä nyt kaksi sukunimivaihtoehtoa! Vai onkohan käynyt niin, että Seppo on syönyt Jokisen eväät, ja siksi täynnä kuin kaverinsa Turusen pyssy. Ei voi tietää.

Mahtaakohan näitä sanoja olla kuinka paljon muissa kielissä? Englannissa tiedän olevan ainakin muutamia. Ruotsin kielestä en uskalla esittää mitään arviota, mutta voihan sielläkin olla vaikka huru mycket.

Deeveri, 2011

Tampereen Koulukadun jääkiekkokentällä, missä Timo Jutila ja kaverit junnuina pelasivat, oli toisella puolella naapurina vanhainkoti ja toisella puolella Pyynikin puistoalue. Kun ei aina muistettu, kumpi oli oikea ja kumpi vasen, niin puhuttiin Mummo- ja Pynsäpuolista. Ylämummo oli se maalin vanhainkodin puoleinen ylänurkka, ja toisella puolella oli Yläpynsä.

Totta vai tarua?

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta sormitus? Jos olet muusikko, asia on melko selvä. Tai jos olet teini-ikäinen, asia on melko selvä. Jos olet teini-ikäinen musiikin harrastaja, asia ei ehkä olekaan niin selvä.

Suomen yleiskielessä sormitus tarkoittaa musiikki-instrumentin hallinnassa käytettävää järjestelmää (http://fi.wikipedia.org/wiki/Sormitus).

Sormitus, siinä merkityksessä kuin nuoriso sen yleensä tuntee, on sana, johon törmää useimmiten Suomi24-keskustelupalstalla tai Suomen suurimmassa nuorten aikuisten nettiyhteisössä Irc-galleriassa. Sillä tarkoitetaan naisen itsetyydytystekniikkaa, jonka kuitenkin Urbaani sanakirja tuntee vain muodossa sormettaa (http://urbaanisanakirja.com/word/sormettaa/).

Miksi? Suomen kielessä i-kirjain ilmaisee monikkoa (puuta – puita). Olisiko tässä selitys vaihtoehtoiselle kirjoitusasulle? Aikaisemmin mainittujen havaintojen valossa hieman epäilen. Ja koska tähän tuskin kukaan kommentoi mitään, jätän tämän arvailun sikseen. Melko varmaa on joka tapauksessa se, että sormitus musiikkiterminä on vanhempi, mutta huonosti tunnettu.

Voisiko selitystä etsiä muiden vastaavanlaisten sanojen käytöstä? Ongelmia tulee heti kättelyssä. Kättelyhän tapahtuu yleensä yhdellä kädellä ripeästi, ja käsittely on sellaista pitempikestoista toimintaa. Erilaisia käsittelyitä tehdään nykyisin yhä enemmän kaikenlaisilla koneilla, mutta kädetys (http://urbaanisanakirja.com/word/kadettaa/17585/) sen sijaan on edelleen varsinkin nuorten miesten ylläpitämä aito käsityöperinne. Tästä sanavartalosta ei kuitenkaan saada tukea sormitukselle – sitä vastoin sanan muoto on yhtenevä sormetuksen kanssa.

Englannin kieltäkään ei voi syyttää. Siellä on selkeä ero näillä kahdella sanalla: (http://www.sanakirja.org/search.php?id=1942981) ja (http://www.sanakirja.org/search.php?id=1333684)

Sormeillaanpa tätä sotkua vielä vähän. Mitä muita samalla tavalla muodostettuja sanoja suomen kielessä on? Kuuluisa Röllimetsän tiedemies Rölli Rupeltaja on havainnut, että päällä voi päätellä ja jaloilla jaloitella. Voiko olkapäällä sitten olkapäätellä? Tästä asiasta vallitsee ilmeisesti lievää riitasointuisuutta, mutta siitä röllitkin ovat yhtä mieltä, että suulla voi suukotella. Suutelun muuten keksi kuulemma Elias Lönnrot. Tai no, ainakin hän keksi sen sanan.

Polvia voi käyttää polvistumiseen ja silmiä silmäilyyn. Jos ei kunnolla näe, voi varpailla vähän varvistaa. Halaamista kutsutaan joskus kaulailuksi; sen vastakohdaksi sopii varsin hyvin niskoittelu.

Päällä voi tietenkin myös päättää. Mutta ennen kuin päätän tämän tekstin, haluan vielä mainita muutaman seikan. Hyvän ystävän korvaa ei korvaa mikään. Ellet käsitä jotain asiaa, voit pyytää kaveria selittämään. Älä kuitenkaan suutahda, jos hän kääntää selkänsä – ehkä hän on vain käsittänyt selittämisen väärin.

Olet varmasti kuullut moneen kertaan, että keskustelutilanteessa ovat tärkeässä roolissa sekä keho että kieli. Juuri niinhän se on. Keholla voi kehottaa – kielellä kieltää.

Deeveri, 2011

Ikä on se määrä vuosia, jonka henkilö on elänyt. Ja syntymävuosi on se vuosi, jolloin henkilö on syntynyt. Syntymävuoden voi lyhentää muotoon -89 poistamalla vuosiluvusta kaksi ensimmäistä numeroa (siis tuhannet ja sadat).

Ihmisen ikä voi olla 90 ja tällöin syntymävuosi on 1920 (tai lyhyemmin -20). Jos taas syntymävuosi on -90, henkilö on nyt (vuonna 2010) iältään 20.

Ehdotus vuodenvaihteeseen, kun niitä lupauksia tehdään:
Luvatkaa opetella käyttämään noita oikein!

Kiitos.

Deeveri, 2010

Sellainen huomio on tullut tehtyä, että kysymysmerkki on saanut aivan uuden käyttötarkoituksen. Sitä käytetään vastauksen perässä osoittamassa vastaajan epävarmuutta asiassa.

Esimerkki 1:

- Oletko loukannut ystävääsi tällä viikolla?
- Ööö... En varmaankaa?

Mielenkiintoista. Saa nähdä, nouseeko tapa nuorten kiertävistä kyselyistä ja pikaviestikeskusteluista kuinka yleiseksi, ja kuinka Kotimaisten kielten tutkimuskeskus sekä suomen kielen ystävät asiaa mahtavat kommentoida.

Hmm... Perinteisesti epävarmuuden merkkinä on käytetty kolmea pistettä. Nyt niitä käytetään vähän siellä sun täällä. Onkohan kolmen (ja kahden) pisteen yleistyminen ja holtiton käyttö ajanut käyttämään kysymysmerkkiä... Normaalin kysymyslauseista tutun kysymysmerkin käyttäminen myös vastauksessa saattaa sekoittaa lukijaa entisestään. Kuinka olisi käännetty kysymysmerkki? Se voisi toimia¿

Vai ovatkohan seuraavat käyttötavat olleet vaikuttamassa esimerkin 1 mukaiseen kysymysmerkin käyttöön...

__



Kysymysmerkki ilmaisee epävarmuutta uutisotsikoissa. Tämäkin tapa on tuntunut yleistyvän.

Esimerkki 2:

Konsertti joudutaan perumaan artistin sairastuttua?

Tässä tapauksessa saa minun puolestani kielitoimisto ärähtää rumasti. Tuonhan voi ilmaista aivan selvästi näinkin: "Konsertti joudutaan ehkä perumaan artistin sairastuttua!" Tai jos välttämättä halutaan kysymyslause otsikkoon: "Joudutaanko konsertti perumaan artistin sairastuttua?

__

Kolmas tapa käyttää kysymysmerkkiä epävarmuuden merkkinä on se, jota tunnustan itse eniten käyttäväni: luettelossa epävarmojen tietojen perässä.

Esimerkki 3:

Osallistujat

- Mikko
- Matti
- Pekka
- Jorma ?
- Erkki

Tässä siis kysymysmerkki kertoo, ettei Jorman osallistuminen ole vielä varmistunut. Virallisissa listoissa suositeltavampaa on varmasti luetella epävarmat tiedot oman väliotsikkonsa alle, tai erottaa ne jollakin selkeällä graafisella taikka typografisella keinolla.

Deeveri, 2010

Minusta on hirveää katsoa, kun jossain on vaikka 15-vuotias tyttö tai poika, joka kirjoittaa: must on iha hirveet kattoo ku jossai on vaik 15 vuotias tyttö ja poika. sit se tyttö halaa sitä poikaa iha rakastuneen ja se jätkä vaa kääntääo pään ja katto sen frendei päi ja sen ilme o just sellane et 'jes tänää saa pilluu, et millää muul ei oo välii' ja meitsin tekee pahaa ku oon jätkie kaa ja puhutaa joistai muijist ja sit ku ne saa kuulla et joku o kuses siihe nii heti aletaa arvostelee.. ''se o ruma, lauta, liia läski, liia laiha, hyvä perse mut vitu ruma'' mua oikeesti ärsyttää tollane, ku varsinki sit ku se muija saa kuulla nii sit tulee himmee teini angst.. mut tälläst tää nykyajan ''rakkaus'' on..
jos tämä pisti sinut miettimään , kopioi tätä blogiisi !

Tämä pani minut miettimään, ja kopioin siksi tämän blogiini. Lisää äidinkielen opetusta peruskouluun... Eiku häh?! :D

Mitä arkkitehti sanoi rakennusinsinöörille?

- Ruma pylväs, mutta kannattaa kattoa.

Mitä heavy metal -kitaristi sanoi syntikansoittajalle?

- Hanna, anna H.

kaks tyttöö leikki hiekkalaatikol päiväl ,
sit ne löys siit pihalt nuken !! no sit ne tytöt otti sen
ja meni kotii leikkii sillä. yöllä ku ne tytöt oli menos
nukkuu ni se nukke heräs henkii ja vittu puri silt toiselt
jalan irti sit se toine lähti juoksee pois ni se nukke
otti sen kii ja repi silt hiukset ja korvat pois
sitte niitten äiti kuuli kiljuntaa sillo ja meni kattoo
mitä tapahtuu ja se nukke hyppäs sen niskaa ja
katkas silt vittu koko selän ja sit ne kaikki kuoli !
VITTU SULLEKKI KÄY NII JOS ET NYT KOPIOI TÄTÄ
30 SEKUNNIS BLOGIIS !

___

Jaahas. Karmeinta tässä oli v***u kielioppi! :D

Olenko tehnyt oikean havainnon, jos väitän,
että puhekielessä -is päätteiset lyhennelmät
ovat jäämässä -ari loppuisten jalkoihin?

Antakaa esimerkkejä, jotka tukevat väitettäni -
tai todistakaa väitteeni vääräksi!