IRC-Galleria

On tullut hieman pohdittua luottamukseen liittyviä asioita.Lähinnä olen miettinyt parisuhteessa olevien ihmisten välistä luottamusta liittyen pettämiseen ja pettämättä olemiseen.
Joku on joskus väittänyt, että jokainen pettää joskus.Jos jokainen todellakin pettää joskus, niin eikö sitten kannata etsiä kumppaniksi ihminen, joka on jo pettänyt ja itsekkin mennä pettämään niin pian kun mahdollista?Entä sitten väite, jonka mukaan kerran pettänyt pettää aina?
Onko todellakin niin, että ihmiset ovat luonnostaan petollisia eläimiä, joille tärkeintä olikin vain lajikumppanin selätys ja uusien valloitusten keräily?
Itse kuulun ihmisiin, jotka eivät hyväksy pettämistä.Se ei vain mahdu mun päähän.
Mitä sitten, kun eletään parisuhteessa onnellisesti ja molemmat ovat samaa typpiä kuin minä, mutta kumpikin osapuoli on ottanut enemmän kuin kerran turpaansa asian tiimoilta?Onko se jatkuvaa kyräilyä puolin ja toisin?
Jos sitten käykin niin, että toinen pettää, niin onko se sitten maailman loppu ja elämän kuolema?Erotaan riitaisasti ja molemmat vetäytyvät nuolemaan haavojaan ja kiroamaan, miksi edes tutustui ex-kumppaniinsa..Vai voisiko se sittenkin olla niin, että jatkuva epäily satuttaisikin enemmän?
Suhteessa jossa ihmiset vainoharhaisesti epäilevät toisiaan tai vain toinen toista on taatusti kitkaa ja katkeria tunteita.Ajaako kumppanin epäilyt loppujen lopuksi toisen pettämään vain siksi, että saisi mielelleen rauhan ja pystyisi ottamaan syytökset ja epäilyt kerranki oikeasti vastaan?