IRC-Galleria

Sain eilen kuulla mahtavan juorun. Parasta koko hommassa oli se, että juoru kertoi minusta. Se, joka juoruun uskoo on muuten melko pimeä ihminen. Tai noh, mikä tahansa lienee nykyään mahdollista, sillä "terveitä" ihmisiä ei enää taida olla olemassa.
Minä koitin ratkoa, että miten kummassa minusta edes on saatu aikaiseksi sellainen väite ja miten kummassa joku on saanut kerrottua sen niin uskottavasti, että homma on yleensä edes levinnyt. Kertoja on ollut taitava, pisteet hänelle.
Hommassa oli myös pienehköä puukotuksen makua. Jos veitsi olisi yksin minun selkääni napsahtanut, niin se olisi ollut vielä OK, mutta koska juttuun liittyi myös toinen osapuoli, joka asiasta joutui stressiä ottamaan, niin siinä kohtaa homma meni minun mittapuussani HIEMAN yli.
Homman etu on se, että koko jutun saa selvitettyä juuriaan myöden, mutta se vaatii meikäläiseltä hieman pidempää pinnaa, joten luulen, että on parempi antaa pölyn laskeutua.
Surullista oli, että ihminen, joka minulle asiasta kertoi on minulle tärkeä ja erittäin rakas ystävä ja hänen pitäisi tuntea minut niin hyvin, ettei hän IKINÄ uskoisi moista, mutta toisin taisi käydä. Minusta vaikutti siltä, että hän oli niellyt jutun liiankin hyvin.
Kumosin hänen esittämänsä väitteen aivan täysin, mutta kysyin kuitenkin: Kellä täällä enää puhtaat jauhot pussissa olisi?

Katsoinpas tuossa Rosvo Roopen ja meinasi tulla itku! Olen katsonut sen ehkä n.100000 kertaa ja AINA se on yhtä hyvä ja Tauno Palo on niin komea.
Nyt kun pitkän tauon jälkeen katsoin tämän ihastuttavan elokuvan uudelleen löysin siitä jälleen uusia ulottuvuuksia. Totesin olevani vähän niin kuin Roope.
Elokuvassahan Roope rakastaa kaunista Helenaa, mutta onnettomien tilanteiden johdosta päätyy kiertämään merta ja kaatamaan naisia joka satamassa. Aina joku naikkonen rakastuu Roopeen palavasti, mutta kukaan ei milloinkaan ole Helenan kaltainen ja näin ollen Roope jättää jälkeensä monia särkyneitä sydämiä. Huomasin itse tekeväni tavallaan vähän samoin.
Koska kyseessä oli elokuva, niin Roope toki vuosien jälkeen kohtasi Helenansa ja tarina päättyy siihen. Elokuvan lopussa tosin lauletaan : Hän lesken eessä nöyrtyi ja joutui naimisiin ja sillä lailla Rosvo Roope hiljaa hirtettiin, joten siitä voimme päätellä, miten homma loppujen lopuksi meni, mutta lopusta annetaan kuitenkin onnellinen kuva.
Minun matkani merillä ei ole vielä päättynyt, enkä mitenkään voi turvautua siihen, että kohtaisin vielä rakkaani, joten nyt pähkäilenkin, että miten tämän homman saisi loppumaan.. Toisaalta tämä "reissaaminen" sopii minulle, mutta.. Noh, ne jotka minut tuntevat, tietävät etten nauti tästä. En ollenkaan.

Nyt muuten tulee auttamatta mieleen eräs Raisiossa kassalla töissä ollut poika nimeltään Roope, jonka hymy oli muuten kuulkaa aevan TOLKUTTOMAN ihana!

Minulla on turhaa energiaa ja se ei ole kivaa, sillä se ilmenee vitutuksena. Taino ei.. Pikemminkin haluna vaan heilua ympäriinsä keskisormet pystyssä ja huutaa kaikille mulkuille tyypeille, että ne on ihan idiootteja kusipäitä eikä niitä rakasta kukaan. ARGH! Olenkohan sairastanut nyt vihdoin ja viimein liikaa ja minun olisi jo korkea aika päästä toteuttamaan itseäni?! Miten ois, kuka on messissä?
Nyt minua ei haluta olla mukava ihminen, vaan ihan oikeasti haluaisin olla ilkeä ja julma bitch, mutta voi helvetti kun mä en osaa!! Enkä mä edes tiedä, kenelle mä olisin ilkeä ja julma bitch. MUR!!
APUA!! Hei, ihan oikeesti kuulkaas nyt ihmiset.. EI NÄIN!!

Kotona on hyvä olla<3
Olipas sitten taas menoa ja vilskettä kerrakseen, mutta pikkunen paikkailu onneksi riitti.
Tuli sit taas ajateltua kaikkia omituisia asioita ja poltettua päreet omiin ajatuksiin moneen kertaan. Moinen tosin vain johtui siitä etten saanut purettua tuntojani mihinkään ja nyt sitten on miljoonatriljoona ajatusta päässä ja niitä pitäisi lähteä työstämään ehkä tekstin muodossa. Mitään muuta ilmaisua on hieman hankala käyttää tikkien vuoksi..
Gosh! On muuten tuskastuttavinta ikinä tietää olevansa niiin lähellä, mutta kuitenkin aivan liian kaukana ja olla siinä paikassa pitkään tunteidensa keskellä ja silti sitä näkee parhaimmaksi vaihtoehdoksi vaan olla tekemättä yhtään hemmetin mitään. Joskus pohdin, miten saakelin tyhmä voin olla?!
Tosin olen niin monta vesittynyttä suhdetta nähnyt ja kokenut, että ehkäpä se hillitsee minua hieman, sillä en halua tehdä mitään, mistä voisi hiukankin olla haittaa. Nyt tosin olen yli-varovainen enkä tee mitään.
Huomasin muuten, että minun lisäkseni on olemassa yhtä pöhköjä ihmisiä, jotka uskoo rakkauteen ja haluaa pitää siitä kiinni. Kuvittele tilanne: Olet rakastunut ihmiseen, joka haluaa olla kanssasi, mutta hänen sydämensä kuuluu toiselle ihmiselle, jota asia ei paljoa kiinnosta. Noh, rakkautesi kohde on sanonut lähtevänsä ihan koska tahansa lätkimään, mikäli hänen rakkautensa joskus "tulisi järkiinsä" ja tulisi hänen luokseen ja SILTI sinä rakastat tätä ihmistä ja pysyt hänen rinnallaan ja VAIKKA oletkin joutunut jo kertaalleen huomaamaan, että rakkautesi TODELLAKIN lähtee oman rakkautensa perään kun se kerran sattuu häntä hihasta nykimään. Ihan pöhkö tyyppi, mutta ehkä juuri siksi häntä ymmärränkin ja hän saa minut hymyilemään kerta kerran jälkeen vilpittömyydellään ja sillä rakkauden määrällä, joka häntäkin ohjailee yhtä voimakkaasti kuin minuakin.

Rakkaat hyvät ystävät: piristäkää mua! Alan hiljalleen kyllästyä kotona nyhjäämiseen ja jo pelkästään mehukkaat juorut pelastaisi päivän.
Sarille taas kerran paljon pisteitä, sillä hän pelasti päiväni eilen ja antoi mulle jotain kivaa odotettavaa. Meistä tulee paras sisustu-tiimi ikinä:)
Sängyssä maatessani olen toiminut parisuhdeterapeuttina, sekä hieman myös parittajana, joka on ollut erittäin miellyttävää, sillä en ole niinä hetkinä muistanut vajota synkkyyteen ja olen keskittynyt muiden elämän pelastamiseen. Olen siis melkein sankari.
Nyt taas sain rehattua perseeni tähän koneelle ja mitä muuta tekisinkään, kuin kirjottaisin IRC-gallerian päiväkirjaan jotain jonnin joutavaa paskaa ja vaan siksi, koska minulla on äärettömän tylsää enkä jaksa tehdä mitään järkevääkään.
Muistelinpa tässä erästä laivareissuja, joka sit oli muuten romanttisin ikinä. Mä en voi varmaan koskaan unohtaa syksyistä saaristoa sillä hetkellä kun aurinko laski. Oli muuten kauneinta ikinä. Varsinkin kun vietin sen hetken mukavassa seurassa.. Oli siinä samalla pakko laulaa hiukan Celine Dionia ja biisiähän ei varmaa tarvitse kauaa arvuutella kun kerran laivalla oltiin. Homma meni just niinku elokuvissa, mutta autokannelle en kuitenkaan lähtenyt, eikä miekkonen osoittanut omaavansa lahjoja piirtämisen suhteen, joten musta ei alastonkuvaakaan ole. Jos olisi, voisin sen toki näin kaiken jälkeen lähettää entiselle poikaystävälle, ihan vaan muuten, sillä sitten se sivuaisi taas hieman enemmän leffan juonta. Emmekä siis tosiaan olleet laivan keulassa, vaan perässä, mutta ei se mitään, sieltä se Jackin ja Rosenkin tarina alkoi. Luojan kiitos tämä minunJackini ei jäätynyt kuoliaaksi, vaan jatkoi matkaansa kotiin.
Nyt sitten vaan mietin, että pitäisikö tämä kyseinen henkilö vielä tavata, vai jättää homma siihen. Olisin aivan valmis hänet tapaamaan muuten, mutta koska elämäni sivua toisinaan myös Sex and the Cityä, niin toki mr.Bigin piti ilmaantua herkkänä hetkenä paikalle ja tietysti juuri silloin kun sitä vähiten odotin. Noh, hänen kohtaamisensa käänsi tietysti tämän pöhkön tytön maailman ihan mullin mallin.
On se muuten kumma, miten ihmiset osaa ajoittaa yht' äkkiset ilmestymisensä! Se tapahtuu yleensä juuri silloin kun ei tarttis tai on jo saanu ko. ihmisen pois mielestään. Tai ei ainakaan ajattele kyseistä henkilöä jokatoinen hemmetin hetki. Miten voi esimerkiksi olla mahdollista, että 2-2½ vuoden jälkeen 2 menneisyyden haamua pomppaa ylös haudastaan?! Kohtalon ivaa sanon minä.
Toinen olis mun puolesta saanu ihan vapaasti pysyä siellä, missä ikinä olikaan piileskellyt, mutta tää toinen sais tulla usemminkin kiskomaan hihasta ja lempeästi vittuilemaan mulle. Apua! nyt tuli taas ihan järkky ikävä ja muistot eräästä kesästä tuli mieleen.
Oli muuten paras kesä ikinä, enkä varmaan koskaan ole ollut niin "elossa" kun sillon. Sillon kaikki tuntui myös kauheen isosti. Okei, mä täytin silloin 16, joten ikänikin teki tehtävänsä silloin. Silloin Alku-kevät näytti niin lohduttomalta, mutta eräs serenadi ja kaksi unohtumatonta suudelmaa mullisti kaiken ja niin Carrie ihastui mr.Bigiin :D
Annika-täti on taas muistellut piiiitkät rimpsut, joten nyt hän ehkäpä voisi piiloutua taas peiton alle ja muistella lisää kaikkia hauskoja juttuja.

Tyttö: Mikä on vialla?

Poika: Pidän hänestä niin paljon...

Tyttö: Puhu hänelle!

Poika: Enpä tiedä, hän ei edes pidä minusta.

Tyttö: Älä sano noin. Olet uskomaton.

Poika: Haluan vain hänen tietävän kuinka tunnen.

Tyttö: Sitten kerro hänelle.

Poika: Minäkö?

Tyttö: Odotas, kenestä sinä pidät?

Poika: Hän ei pidä minusta...

Tyttö: Kuinka sinä voit tietää sen?

Poika: Minä vain voin.

Tyttö: No kerro hänelle.

Poika: Mitä minun pitäisi sanoa?

Tyttö: Kerro hänelle miten paljon hänestä tykkäät!

Poika: Minä kerron sen päivittäin.

Tyttö: Mitä sinä tarkoitat?

Poika: Olen aina hänen kanssaan. Rakastan häntä.

Tyttö: Tiedän mitä tunnet. Minulla on sama ongelma. Mutta hän ei ikinä tykkäisi minusta.

Poika: Voi, hänkään ei tykkää minusta.

Tyttö: Kyllä tykkää.

Poika: Mistä sinä tiedät...?

Tyttö: Kuka sinusta nyt ei tykkäisi?

Poika: Sinä.

Tyttö: Olet väärässä, rakastan sinua.

Poika: Rakastan sinua myös.

Tyttö: Joten aiotko mennä puhumaan hänelle?

Poika: Juurihan minä puhuin.

Koska luit tämän viestin, sinä saat perjantainan suudelman elämäsi rakkaudelta.

ÄLÄ RIKO KETJUA!!

Ihastuksesi pyytää sinua ulos.
Huominen tulee olemaan elämäsiparas päivä.
Kuitenkin, jos et kopio tätä päiväkirjaasi sinun elämäsi on tuhoon tuomittu rakkauden puolesta. !!

Kiukkua ja epämiellyttäviä ajatuksia ilmassa.. Ei ollenkaan mun tapaista. Joku väittää tätä vaistoksi ja niin se kai onkin kun haluaa vain suojella, mutta mä en pidä näistä fiiliksistä ollenkaan.
Tään on sitä, kun hengitän rauhallisemmin, liikun rauhallisemmin, jotta voin iskeä salamana, kun sydän pumppaa verta voimalla suoniin, kun en enää ajattele ympäröivää maailmaa, vaan ajatukseni keskittyvät vain tiettyyn kohteeseen -lujasti.
Ehkä mä sitten vaan olen leijonaemo, joka puolustaa rakkaitaan, mutta mä en koskaan nauti siitä tunteesta kun pitää tarkkailla ympäristöään ja olla valmiina.. Tietääkö kukaan, mitä fiilistä ajan takaa?
oli niin tai näin, mutta rakkaita pitää puolustaa ja suojella. Rakkaita täytyy suojella, sillä he ovat meille kaikki kaikessa. Ymmärrätte varmaan, mistä puhun.

Huomenia vain!
Näin unta taas piiiitkästä aikaa ja oli kyllä unien uni! Jotenkin kummasti olin lyöttäytynyt yhteen kahden tutun miekkosen kanssa, joista kumpaakaan en siis todellakaan siedä. Hauskinta koko jutussa oli, että seurustelin toisen kanssa. Uneni ovat menossa kovin huonoon suuntaan.. Toisaalta tyypistä oli tullut mielettömän rikas ja pystyi melkei perseensä pyyhkimään sataseen, mutta näin aamulla koko uni lähinnä ällöttää, sillä kyseinen herra kuuluu siihen kategoriaan, jota mielelläni huitaisisin avarilla, mutta koska väkivalta ei sovi mun vartalolle jätän väliin. Tämä toinen herra taas on sellainen persoona, jota en ole pikkuiseen toviin edes tavannut -ja hyvä niin, koska kyseinen niljake on ehkä etovin mies, johon koskaan olen sekaantunut (Ei muuten tule toistumaan!!). Uni kokonaisuudessaan oli hieman sekava, mutta jonkinlainen kolmiodraama oli meneillään. Pojat harrastivat pienoista kukkotappelua ja selvittelivät, kumpi naisen saa. Koska kyseessä oli uni ja toinen oli käsikirjoituksen mukaan pakko valita, valitsin rahan. Todellisuudessa he kaksi saisivat olla vaikka ainoat miehet koko universumissa, mutta kumpaankaan en sekaantuisi, vaikka maksettais mitä!

"Ala kirjottaa." Niinku työkseni vai?! Hei en, sehän olisi mun boheemia luovuutta vastaan, että pitäisi kirjoittaa "pakosta" ja viellä saada siitä hyvästä rahaa. Kiitos ei.
Koskaan ei saa sanoa: Ei koskaan, mutta jotenkin musta tuntuu siltä, että mikäli "pakon edessä" pitäisi jotain luoda, ni homma kusisi siihen paikkaan.
Viimeistää homma kai tyssäisi itsekritiikkiin, jolla armottomasti piiskaisin itseäni sormille kun yrittäisin väsätä jotain järkevää ja ihmisiä kiinnostavaa. Mulle riittää ihan se, että täällä galleriassa saa kirjoittaa ajatukset ylös ja sitten jotkut käy lukemassa ne jutut.
Sitäpaitsi näin ei jotenkaan tiedosta sitä, että joku ihan oikeasti lukee näitä mun juttuja. Se tuntuu vaan jotenkin kaukaiselta. Ideana ihan OK, mutta käytännössä musta koko ajatus on melko huvittava.
Jos joskus kun olen iso, pengon laatikkoni pohjia ja löydän sieltä kasoittain runoja, jotka ei vielä silloinkaan hävetä mua, ni kokoelma olisi ihan jees, sillä sitä tekstiä ei ole tarvinnut "puristaa" musta ulos. Nyt nautin vaan pöytälaatikkoon kirjoittamisesta ja http://www.rakkausrunot.fi -sivustolle runoilusta.
Sinäänsä olis ihan huippua olla kuin Sex and the Cityn Carrie. Meissä on oikeastaan paljon samaa. Tosin Carrien ihanaa tukkaa minulla ei ole, mutta mr. Bigiä vastaava rakkaus löytyy. Oma tarinani tosin on viellä vailla loppua, mutta jos sitte 4kymppisenä sekin homma ratkeaisi. Kyllähän nekin kaksi pelasi pelejä 20 vuotta ja sitten menivät naimisiin. Tai voi olla, että minä jään kiinni "Aidaniin" ja menenki hänen kanssaan naimisiin, toisin kuin Carrie, joka antoi kosintaan pakit. Allekirjoittaneelle olisi kyllä se sormus kelvannut ihan muuten vaan.

Joku sokia väitti hottieksi, mutta tällä hetkellä fiilis on melko nottie.
Hemmetti sentää ku kipeys vain jatkuu, olis kiva taas tuntee olevansa edes melkei hot.
Pinnalliselta kantilta ajatellen on toki kiva, kun on ollu kipeä ja paino on pudonnut jne., mutta ei tästä kyl jumalauti voi nauttia! Haluan ulos lenkille ja haluan hyppiä ja pomppia, mutta se ei käy.
Jos nyt lähdetää edes siltä pohjalta liikenteesee, et selviäis OIKEESTI, et mikä mua vaivaa ja sen jälkee vois koittaa saada taas ehkä jotai syötyä ja sitten, vihdoin ja viimein, tulla terveeksi.
Kun tää kunto tästä paranee, ni voisi lähteä hieman reissuun ja käydä moikkaamassa muutamaa kauempana asuvaa ystävää, joita ei aikoihin ole nähnyt. Se olis erittäin kivaa:) Mörköluolaanki pitäis kahville tietty mennä pussaamaan prinessaa.
Nyt voisin hieman fiilistellä musaa..