IRC-Galleria

Waaa! Pengon vaatteita ja koruja.. Olen ihan fiiliksissä. Huomenna vielä enemmän \,,/

Voisin kalastella.. Jos kerranki koukkuun tarttuis joku ihan oikee saalis :)

Sillon kun minä olin nuori ja nätti..

Liikaa runoja.. Hassu tapa pukea tunteet ja ajatukset sanoiksi. Iha ku joku ymmärtäisi muka paremmin. Sen siitä saa ku kirjoittaa ensimmäisen runonsa kun on kuusi.

Olen nimetön,
tunnoton,
kasvoja raapiva oksa.

Olen kylmä
ja kova,
kivi kengässä.

Olen armoton,
viiltävä,
talvinen myrsky niskassa.

Olen hidas,
lapsellisen typerä,
häpeäpilkku kirjassa.

Olen ylpeä
hiljainen hahmo,
mahdoton kenenkään koskettaa.

Jätä minun mieleni rauhaan!
Siellä sinä pyörit,
kieput,
poltat
ja raastat,
etkä hellitä otettasi.

Aiotko edes tehdä sen?
Pääsisin vihdoin kivuistani,
tuskistani,
peloistani,
surustani
ja saisin lopulta jatkaa.

Naurat nurkan takana ivallisesti,
pilkallisesti,
alentavasti,
mielissäsi siitä kaikesta,
mitä sinä saat minut tuntemaan.

Minä tunnen sinun tuoksusi,
ihosi,
hengityksesi,
voimasi,
sydämesi kiivaat lyönnit,
jotka siinä hetkessä kuuluvat vain minulle.

Olet saanut minut heikoksi,
vahvaksi,
tyyneksi,
villiksi,
rakastamaan enemmän kuin koskaan,
ikinä tai milloinkaan.

Anna minun jo haudata,
surra,
huutaa,
itkeä
ja unohtaa sinun sydämesi.

Enne kun menit,
tunsin pusertavan piston rinnassani.
Musta kotelomekko päällä,
huudan eron tuskaa.
Seison paljain jaloin,
avoimin sydämin
kaikkien edessä,
tuntematta häpeää.

He saavat katsoa,
he saavat koskea,
ennen kaikkea:
he saavat tuntea.

ikäväni kaikuu holveissa,
jotka jo miltein raunioina
vajoavat maahan
kun minä huudan:
Älä mene! Ei vielä! Nyt ei ole aika!

Vajoan polvilleni,
anelen armoa,
ei vielä,
ei nyt.

-Aallonmurtajalla-


Kyynelten tulva,
ikäväni loppumaton,
suruni, niin rajaton.

Yksin itkien,
rämmin halki nokkosten,
ne polttavat,
mutta enää mitään tunne en.

Kuu on täysi,
meri tyyni,
hiljainen.
Jossakin laulaa kuoro joutsenten,
ne kertovat:
On aika katkasita virta kyynelten.

Köysi nilkkaan,
kivi toiseen päähän,
ei minusta taida edes kunnon muistoa jäädä.

Pian jalkani pohjan tavoittaa
ja joutsenten laulu korvistani pois katoaa.

Havaitsin muistavani paljon asioita. Nyt mun suhtautuminen mun muistiin on ristiriitainen. Haluaisin painaa delete-nappulaa ja unohtaa vaikka kaiken ja sitten rakentaa asioita uudestaan. Parasta kuitenkin olisi, jos saisin putsattua pöydän ja voisin jatkaa virheistäni oppineena ilman, että jonkinmoinen katkera kalkki hiertää vielä parantumattomissa haavoissa. Vai olisiko kaikkeen ratkaisu se, että tuntisin edes vähän vähemmän? Etten enää tekisi asioita niin sydämellä? Ei, se ei enää olisi minua. Satanen lasissa ja matka jatkuu kohti uusia seikkailuja. Just näin.

Se taisi alkaa siitä kun me kirmattiin tammikuun alussa lumihangessa paljain jaloin pitkin pihaa. Mun jalat ainakin jäätyi, siitä yhdestä pölhöstä mä en tiedä. Siinä me sit lämmiteltiin tovi jos toinenkin varpaitamme suihkun alla ja naurettiin vedet silmissä. Mä olin sanonut ettei se uskaltais ja se kehtasi väittää, et mulla ei ole pokkaa tulla perässä. No, sit me mentiin molemmat.
Jo ulkona mä olisin halunnut pussata sitä, mutta en uskaltanut. Olis sekin ollu näky.. Yks hujoppi ja toinen tämmönen persjalkanen, keskellä talvea lumessa paljain jaloin pussailemassa lumisateessa. Ehkä se ois ollu jopa romanttista.
Kun jalat oli sulateltu me makoiltiin sen sängyllä. 80 cm:n levyiseen sänkyyn ei oikein tahtonut mahtua, mutta kun tarpeeksi liki painautui, niin hyvin siihenkin sopi. Nauru vaihtui itkuksi kun se kyseli multa asioita, mihin en olisi halunnut vastata, mutta jokin mussa oli sitä mieltä, että nyt ois parempi puhua, koska kukaan muu ei välttämättä kuuntele.. Ketään muuta ei välttämättä kiinnosta niin aidosti kuin sitä. Mä en tiedä, oliko sen tarkoitus vaan lohduttaa, vai mitä, mutta oli motiivi mikä tahansa, ni ei se suudelma mua tietenkään ihan hirveesti haitannut.
Jäätiin sylikkäin makoilemaan ja katselemaan leffaa sen ja sen kämppiksen huoneeseen. Se leperteli mulle ja mä leikin pikkuista prinsessaa, joka tasan haluaa KAIKEN. Aamulla mä heräsin siitä.. Sen vierestä. Olin nukkunut paremmin kuin aikoihin.
Seurava päivä oli yhtä kysymysten tulvaa ja tenttiä. Kaikki halusivat tietää, mitä oli meneillään. Mä vaikenin ja hymyilin vain nätisti. Illalla kun oltiin melkein kaikki samassa tilassa, alkoi taas joku kysellä meistä. "No, ootteko te yhdessä?!" Mä nappasin poikaa kädestä kiinni ja vetäydyin ihan sen viereen.."Arvaa..?" Sen pojan kasvoilla oli hämmentynyt ilme. Myöhemmin se selitti, ettei kukaan ollut aiemmin noin julkisesti osoittanut tunteitaan. Katselin sitä huulet pyöreänä. Miksei? Noin loistava tyyppi.. Taisin olla myyty.