IRC-Galleria

Ajattelen asioita. Eilen kuulin kamalia asioita, jotka kertoi minulle ihminen, joka olemassaolon tärkeydellään yllätti minut.En ymmärtänyt, että tämä ihminen on minulle niin tärkeä, mutta nyt tiedän...Kerrankin ennen kun on myöhäistä ja jotain sattuu.
Kuulin eilen eräästä ihmisestä, jolle olisin halunnut kertoa paljon asioita, mutta nyt en tiedä, saanko enää tilaisuutta tehdä sitä, sillä hän on pahoissa ongelmissa.Ei siitä sitten sen enempää...
Kaiken kaikkiaan enskari ja sen jälkeiset bileet sujuivat hyvin, rennossa tunnelmassa. Ainut vain, että ihmiset lähtivä liian nopeasti pois, joten lopputulos oli, että äiti, toni ja minä istuttiin teatterin katsomossa puhumassa paskaa about vähä vail neljään.Siitä sitte himaan ja nukkumaan:)

Huomenna on ensi-ilta...Kaikki kykenevät ihmiset tulkaa toki katsomaan, kun Annika vetää tolppatanssia ihan fiiliksissä.Meno on ku ilotalossa...No ei aivan, kyllähän toki kyseessä on koko perheelle tehty näytelmä.
On ollut ilo taas tehdä uutta prokkista ja nolata itsensä kerran jos toisenkin aivan täysin. Välillä on vituttanut, mutta mutta....Kyllähän sitä tulee enemmän repeiltyä;D
Uusia ihmisiä tuli kuvioihin mukaan paljon, mm. Eetu<3, jonka kanssa olemme toki naureskelleet varmasti toki eniten kaikkia kaksimielisyyksiä:DBuah!
Mutta jättäkäämme vetistelyt sikseen, sillä enskarin jälkeen on BILEET!!! Älkää rakkaat pienet ihmiset yrittäkö saada mua lauantaina kiinni ennen puoltapäivää, sillä voi olla etten pidä siitä;)
Jee jee- fiilistelyä ilmassa...

"Aika herkku..." -Kiitos jälleen Toni.
Joo, ei voi muuta kun kiittää ja kumartaa.

Kesään liityy paljon tarinoita, joissa tyttö tapaa pojan tai poika tapaa tytön. Ne ovat kauniita satuja, mutta mitä kesän jälkeen tapahtuu?
Ihan niinkuin kesäkin suhteet ovat katoavaisia...
Toisaalta olisi mukava olla sadun toisena osapuolena (Joo, siis poikana:D), mutta en tiedä, tahtoisinko mennä syksyyn. En tiedä, uskaltaisinko antaa ajan kulua. Ihmiset ovat laumasieluja, tahtovat ripustautua toisiinsa.Minä en haluaisi olla niinkuin muut.
Pelottavaa kun joutuu taipumaan vain korkeamman edessä ja on myönnettävä ettei voi taistella vastaan.Ettei voi olla yksin.On pakko olla joku jossain.Joskus uskoin, että jossain on ihminen, joka ajattelee asiat näin, kirjoittaa ne näin ja iltaisin hän katselee kanssani samaa tähteä, joka ensimmäisenä uskaltaa syttyä taivaalle.PÖH!Olempa minä ollut tyhmä.Ei kukaan voi tuntea toisen olemassaoloa, vaikka ei edes tiedä toisesta mitään.Vai voiko?

Mutta silti muistot kirvelee.Ihan pirusti...

Huomasin, että turhaa taas olin murheissani mönkinyt, vaikka ei olisi ollut mitään syytä... Nyt voin vaan naureskella :D

Kuusi kuukautta sitten syntyi pienen pieni örkki maailmaan.Myöhemmin hän sai nimekseen Oskari Onni Matias.Nyt tämä kakkiainen ei ole ehkä niin pieni, mutta sitäkin suloisempi.
Pärjätty ollaan hyvin, vaikka joskus sitä miettiikin, että: Jos olisin vielä hiukan väsyneempi, nukahtaisinkohan tähän paikkaan..?Näin jälkikäteen voi vain miettiä, mistä sen voiman löysi.Ehkä vastaus löytyy siitä pienestä hymystä ja tuikkivista sinisistä tähdistä, jotka suurina katsovat minua.Nyt pieni mies nukkuu ja odottaa huomista.Josko vaikka huomenna korjaisi sen DVD:n kun äidin silmä välttää;)

Suhun luotin,
sua rakastin,
olin hullu,
sen huomasin.

On aamu,
aurinko on noussut,
aivan kuin tämä päivä
olisi jo ollut.

Silloin kun sinä olit minun
aurinko oli yhtä kultainen.

Katson ikkunasta,
ohi kulkevat ihmiset,
on maanantai,
heitä väsyttää.

Silloin kun sinä olit minun
me kuljimme yhdessä. Hymyillen.

Vaivun mietteisiin,
silloin kun sinä olit minun
oli jokainen päivä kaunis,
jokainen aamu onnellinen.

Silloin kun sinä olit minun
olin onnellinen.

Suljen silmät,
pelästyn pimeää,
olen yksin,
ei ketään vierelläni.

Silloin kun sinä olit minun
olin rohkea.

Nyt istun,
mietin asioita,
joita en haluaisi miettiä.
Tahtoisin palata...

Silloin kun sinä olit minun
minä olin sinun.

Unohdetaan kaikki,
ei puhuta enää,
annetaan olla,
päästetään menemään.

Käännytään pois,
ei katsota toisiin,
kävellään kävellään,
ei palata enää.