No johan oli operaatio. Paria päivää etukäteen olin aivan paniikissa, erityisesti edeltävänä iltana. Olen tällainen kotikissa nähkääs. No, taktiikkahan meni suurinpiirtein näin:
Pridejä edeltävänä iltana vein repun pakattuna läheisen paloaseman roskakatokseen roskiksen taakse, koska äiti osoitti epäilyksiä sen spontaania tyhjennystä kohtaan - "oletko lähdössä jonnekkin matkalle" kuului kysymys. Valehteluni tuohon oli niin ala-arvoista että päätin olla ottamatta riskejä.
Aamulla heräsin, onneksi jo ennen herätyskelloa noin kaksikymmentä yli seitsemän. Laitoin kännykästä soittoääneni soimaan, ja ähisin, niin kuin olisin juuri herännyt. Laitoin soittoäänen pois, ja vastasin mahdollisimman unisesti huomenta. Kävin siinä sitten pienimuotoisen monologin, mistä selvisi että joku haluaa minua jonnekkin ja että suostun. Vetäisin vaatteet huolettomanoloisesti päälle ja menin alakertaan missä äiti kysyikin kuka mut rohkeni herättää. Kerroin että Hanna soitti ja pyysi kahdeksaksi myllysaareen :D Söin aamupalaksi voileipiä, siistiydyin vessassa (hiukset you know) ja varustauduin tunkemalla taskuun tarpeelliset artikkelit. Pyöräilin hakemaan reppuni ja lähdin matkalle juna-asemalle.
Junassa ei mitään kummempaa. Viinankatkuinen mies hajuetäisyydellä, kiva maalaismaisema vilistää oikealla puolella.
Helsingissä pyörin tovin steissillä, ja puolen aikoihin tapasin Matjan, jonka kanssa odottelin Ninniä saapuvaksi. Kävin vaihtamassa mun GAY-paidan vessassa. Ninni tulikin lähettiin kulkueen lähtopaikkaa kohti.
Tuomiokirkon edessä olikin tunnelma jo lämmin ja erittäin sateenkaareva, pyörittiin siinä ja katseltiin ihmisten väriloistoa, ja nappasin pari kuvaa. Alkoi minullekkin vihdoin valkenemaan. Kas, homoja. Ihmisiä. Yksilöitä. Porukka oli mielestäni todella monipuolista, jokseenkin lesbopainotteista :/ Oikein söpöjä teinejä en päässyt pahemmin bongailemaan, vähän vanhempia olivat kaikki. Silti ei missään vaiheessa tullut syrjäytynyt olo. Olin yksi heistä 3000-4000 paikkallaolijasta. Se tuntui hyvältä. Olen aina ollut ylpeä itsestäni ja tuntenut oloni edes jotenkin hyväksytyksi mutta nuo termit jotenkin saivat aivan uuden merkityksen.
Kulkueessa hienointa oli yrmeät mummot ratikkapysäleillä - heistä oli varmasti mukavaa katsoa kun kilometri homomassaa valuu ohi tahraten Helsinkiä ja Suomea sodomiallaan. Matkan varrella oli myös paljon turisteja ja muita katselijoita, monet kuvaamassa. Mukavaanhan se oli poseerata samalla upoten muiden samanlaisten joukkoon.
Puistojuhlakin oli hieno, vaikka en edes ohjelmaa seurannut, vaan nautin ystävien seurasta ja tapailin uusia ja vanhoja tuttuja. Kaikenmoiset kojut olivat hienosti saatu pystyyn ja mukaan tarttuikin sitä sun tätä. (Toivottavasti ei mitään vakavaa..) Erityiskiitos kahvikojun coffee bitcheille, parempaa asiakaspalvelua en ole missään saanut =D
Ensivuonna voisi olla parempaa opastusta kauempaa tuleville pelokkaammille "pöndeille", niin kävijämäärä saataisi taas vielä isommaksi ja ennemmän mekkalaa aikaan. Reitti vois olla ihan piirun verran pidempi, ja hakasalmen puisto oli piirun verran liian pieni tuon kokoluokan tapahtumalle.
Kotiin selvisin kunnialla samana iltana, noin yhdeksäksi kuten oli suunniteltukkin. Repun jätin samaiseen roskakatokseen ja hain yöllä rankassa sateessa. Äiti ei saanut tietää mitään. Mission impossible finnished kthx bye ^__^