IRC-Galleria

Maaliskuun teemaPerjantai 09.04.2010 15:02

Tultiinko tänne juomaan vai puhumaan?


No jos puhuttaisiin ensin. Myytin mukaan, kun suomalainen mies juo, niin silloin tanner tärisee ja petäjät huojuvat. Väitetään suomalaisen miehen olevan ylivoimainen viinan juoja. Tästä väitteestä voidaan ylpeillä tai olla häpeissään, sitä ylläpidetään tai siitä pyritään eroon. Onko sinun mielestä suuren alkoholimäärän juominen yhdellä kertaa sammumatta sankarillista?

Alkoholin nauttiminen on useimmiten osa sosiaalista tapahtumaa. Sen avulla voidaan osoittaa kuuluvansa johonkin ryhmään ja korostaa esimerkiksi omaa miehisyyttään valitsemalla machomaisen brändin omaavan alkoholijuoman. Ryhmään kuuluminen on tärkeää ja joihinkin miesten ystäväpiireihin alkoholin käyttö voi kuulua oleellisena osana sosiaalista kanssakäymistä.

Kanssakäyminen helpottuu, koska alkoholin estoja poistava vaikutus antaa syyn jutella ystävien kanssa aiheista, joista ei normaalisti uskaltaisi keskustella ja tämä voi olla hyvinkin terapeuttista. Pystytäänkö miesten kesken puhumaan asiat halki vasta kun on päihdytty riittävästi?

Sosiaalisia hyötyjä ja haittoja on hyvä punnita. Tapaturmat, väkivalta, terveysvaikutukset ja alkoholikuolemat ovat juomisen synkkiä puolia, mutta stereotypisoidaanko suomalainen mies liian helposti humalahakuiseksi ja aggressiiviseksi häjyksi, eikä sivistyneeksi ja ystävälliseksi ryyppykaveriksi?

Usein kritisoidaan nuorten juomista, vaikka aikuinen itse on pahempi sieni. Aikuinen mies luo käytöksellään roolimallia lapsille ja nuorille. Millaisena pojat näkevät juopottelevien isiensä miehisyyden ja isyyden ja ovatko poikien ajattelutavat alkoholista muuttumassa parempaan suuntaan?

Yhteenveto teemaviikosta miehinen juominen

Yhteisössä pidettiin teemaviikko miehisestä juomiskulttuurista. Chatit pidettiin 25.3 ja 30.3. Keskustelut olivat melko hiljaisia. Keskustelua käytiin muun muassa nollaamisesta, mokailuista, alkoholismista ja sen tunnistamisesta, raittiudesta sekä miesten ja naisten juomiseen suhtautumisen eroista ja yhtäläisyyksistä.

Yhteisössä olleeseen kyselyyn tuli 182 vastausta. Vastaajista 22 % mielestä muuttuu ajattelutapa alkoholin käytöstä alkoholinkulutusta vähenevään suuntaan. Vastaajista 34 % miehet tulevat ryyppäämään entistä enemmän. Vastaajista 26 % oli sitä mieltä, että ajattelutavoissa ei tule tapahtumaan muutoksia. 18 % ei tiennyt mitä tuleman pitää.

Miehen juomisen malli tuli kyselyn vaihtoehdoista vastaajien mukaan seuraavasti:
28 % Perinteistä ja historiasta
27 % mielestä sitä luodaan ihan itse
24 % mielestä malli tulee kavereilta
13 % Isiltä
8 % ei tiennyt
Kenenkään mielestä malli ei tule äidiltä.

Vastanneista 15 % mielestä miesten runsas juominen on myytti ja nykyiset miehet eivät sitä enää noudata. Vastanneista 56 % mielestä asia on päinvastoin.

Otteita keskustelusta

”Alkoholi ei tee kaikista aggressiivisia, eikä noin muutenkaan "anna" tunnetiloja, se vain vahvistaa jo ennestään olevia tunnetiloja.”

” Kyllä taitaa tuo viininsiemailu ruuan ja juustojen kanssa olla vähän liian hienoa perussuomijuntille :)”


"Juomisperinteet" juurtuvat varhaisnuoruudessa vanhempien ja heidän tuttaviensa esimerkistä?”

”Juomisperinteitä harvoin imetään vanhemmista.”


”Ällöttää kaikki jeesustelijat ton alkoholin suhteen, mutta loput aikuisista asennoituu ihan oikein.”

”Riippuu siitä minkä osan alkoholistin elämästä näkee. Jos seuraa koko raadollista elämää, ei sitä varmasti tahdo sitä samaa itselleen. Mutta jos näkee vain sitä humaltumis vaihdetta (ei känniputkia) niin voihan se silloin olla tavoiteltavaa/ihannoitua.”


”Mitä sillä nollaamisella haetaan? Että unohtaa raskaan viikon/tapahtuman? Unohtuuko se kokonaan? Tuleeko kännissä tehtyä jotain joka taas vaatii uuden nollaamisen?”

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.