IRC-Galleria

ja minä hävisin.


tuntuu tyhjältä. kaikkialla on hiljaista. kaikkialla leijuu sanaton tuska.
eräs ihminen, josta välitin on lähtenyt pois. riistänyt itseltään hengen. tappanut itsensä. hän luovutti ja ymmärrän hyvin miksi. eilen sain tästä kuulla. ehkä en olisi edes halunnut tietää.


näin hänet viimeksi kolme viikkoa sitten perjantaina. en saanut edes tavata häntä, mutta tapasin kuitenkin. minä olin varma lähdöstäni sinä sunnantaina, mutta yhä täällä olen. en ole pystynyt myöntämään häviötä elämälle ja siksi kidun.

minusta tuntuu pahalta, koska hyvä ihminen poistui. minusta tuntuu pahalta, sillä hän oli yksi niitä harvoja, joka minua ymmärsi. hän taisi olla toinen niistä. nyt minä roikun enää yhden varassa. ja minua pelottaa.

muistelen niitä sanoja, jotka sanoin - viimeksi kun tapasin hänet. sanoin hänelle, etten pysty rakastamaan, en pysty tuntemaan toista ihmistä kohtaan mitään. hän musertui, lähes itke ja minä vain valehtelin...
itselleni minä tässä kuoppaa kaivan, itsellenipä hyvinkin.

elä muistoissani, et sinä koskaan ollut yksin. etkä sinä tule koskaan unohtumaan.
ehkä me vielä joskus tavataan.


minä lienen rakastanut sinua.

olen hilpeä.

olen tänään kolmesti ruokkinut ystäviäni... :)
eräs kusipää ämmä tosin tuli haukkumaan mut tämän johdosta tallinnanaukiolla. njah, vamma mikä vamma...

tosin...
tässä kotini vierässä on tuo "nistipuisto" ja siellä lymyää muhkea parvi puluja. sen lisäksi siellä on lokkiparvi, meidän oma jengi. montgomery burns on hyvin aggressiivinen kalalokki. rengastettu. parviin kuuluu myös noin 15-20 muuta yksilöä, poikasia (joista muutama mr burnsin kaltaisia, hyvin aggressiivia) noin 7. paikalle tuli myös rontti selkälokki (poikanen) sekä myöhemmin illalla aikuinen selkälokki. kovin olivat luttanoita... <3

minä vähän vammaan, vammaan, vammaan, vammaan vähän lisää vieläkin kun minun aivot jumittaa...





enpä nyt oikein tiedä. pyhä neutralius, missä sinä olet?


argh.


tekeepä mieli tupakkaa. voinkin kysyä, miksi ikinä aloitin? mielihyvää. this sweet pain in my lugns. kai sitä täytynee kuolemaa hieman avittaa.

olen sämpylärosmo, rontti.



tässä voisin yksikseni laulaa lurittaa jonkun kipaleen... en ymmärrä, tai ymmärrän hyvinkin miksi pidän venäjän lippua verhona.


huomenna ihana perjantai ja 48 tuntiset unet edessä. vain varikset tietävät tämän nautinnon.




olin ruokkimassa puluja. näin muutaman alkoholisoituneen. niillä on jengi. ei niillä puluilla ole mitään tekemistä niiden pultsareiden kanssa, kunhan nyt höpisen.






juoskaa pakoon, kun vielä pystytte. pian on varisten vallankumous ja minä heihin langenneena, luon uuden maailman. minun utopiastani tulee totta, kun neliötalo romahtaa ja jäljelle jää kasa kakkaa. kukkulan kuninkaana hallitsen sinne keräytyneet kärpäset. olen ja lienen kärpästen herra.





naakat ovat myös ystäviäni. toisin kuin kaikki typerät lehtokurpat.

kuinka pystynkään vihaamaan näin?
tämä raivo.
nämä pässit.


pitäisi varmaan, tai ehkei...
menisinkö...
lienee parempi jäädä...
minulla on kyllä leipää
ja puistossa lintuja
mutta en jaksa...
vaikka he odottavat.

olisikohan nyt aika savukkeen... kyllä.

haluaisin muutosta. haluaisin riisua tämän yhteiskunnan pakotteista. haluaisin tappaa pässejä narussa ja nauraa lopulta itseni kuoliaaksi.

minäkö muka aggressiivinen? mikä viha? mikä katkeruus?


rakastan variksia.


kirjoitan nyt jotain: jos se koskettaa, anna sydämeni päättää pystytkö sisäistämään sen ja myymään sielusi varikselle.
kerron neroudesta.




avaa sielusi niille varakkaille varattomille, joiden elämää ohjaa tiedottomuus ja täten sinulle aukeaa yksittäisiä käsityksiä onnesta, autuudesta - elämästä.
ole vilpittömästi kiero mielellesi.
älä suojele itseäsi miltään, sillä nerouden vuoksi olet valmis menettämään yhden elämistäsi.

kun olet rehellinen mielesi kuville,
kun olet aito tunteillesi ja aistisi herkkääkin herkemmät
voit nähdä sen, mitä muut eivät tule koskaan näkemään
tai jos näkevät, voivat he vain todeta jälkiviisauksiaan.

päässäni on vallankumous, johon kaatuvat kaikki maailman realiteetit.

kun olet vapaa, riippumaton pystyt koskettamaan näkymätöntä valtaa.

savuuttaaksesi nerouden tulee sinun ymmärtää:
älä pidä mitään mahdottomana, sillä mikään ei sitä ole.
sokeus on ainoa sana, joka ylläpitää sanaa mahdoton.

on olemassa aina yksi tai useampia ratkaisu ratkaisemattomiin kysymyksiin
- mahdollisuuksien horisontti.

olenko minä ainoa, joka sen näkee?

paviaani. rakas voimaeläimeni olethan. viisauden ja kirjoitustaidon jumala. niilin jumala.

pystyisimpä antamaan itseni ajatusteni pelkistetyksi kuvaksi. en pysty. olen liiaksi sidottu kaikkeen paskaan. olen liiaksi sidottu tähän yhteiskuntaan... jos en pärjää siinä, kuolen kerta kerran jälkeen enemmän. haluaisin kadota.

olen pelottava. olen turhautunut hullu ja odotan vain tilaisuuttani todistaa tämän kaiken olevan illuusiota. toivon jonakin päivänä pystyväni todistamaan ihmiskunnalle, painottaen nyt länsimaita ja tälle länsimaiden utopialle alistettuja kansoja, heidän sokeutensa.
tiedän, että se on kaikki turhaa. kuka nyt haluaisin luopua tästä ihanuudesta. nyt kun kaikille on luotu mahdollisuus toteuttaa itseensä, toteuttaa itseään yhteiskunnan luomien kehysten sisällä. sehän riittää, koska eihän mitään muuta olekaan. ja vaikka olisikin, miksi vaivautua, sillä kaikki on niin helppoa.

minun pitäisi kuolla. en voi elää näin. en elää tässä häpeällisessä yksinkertaisesti ajattelevien pässien maailmassa. kukaan ei näe virheitä, kukaan ei kritisoi. kaikki uskoo, että näin on parasta, juuri siksi, etteivät he edes vaivaudu näkemään - riittää kunhan on rahaa, riittää kunhan on arvovaltaa, riittää kunhan menestyy.

kysymys: miksi jeesus ja lampaat kuvataan yhdessä?

se ken osaa vastata kysymykseen, on jo jäljillä, mutta silti vielä hyvin kaukana tiedostamisen ihanuudesta. missä menee raja tietämisen ja ymmärtämisen?
ihminen päteköön tiedollaan, sillä tietohan on riittävä mitta älykkyydestäsi.
ymmärryksellä et voi päteä, siksi sinua ei arvosteta, sillä viisautta ei nähdä samalla tavalla kuin älykkyyttä. otan esimerkin: istuin Tokoin rannassa noin viikko sitten. paikalle saapui puliukko. pyysin häntä istumaan, josko haluaisi. istuihan hän. ennen kuin ehdimme kavereideni kanssa mitään virkkoa, mies aloitti: ystävä nro 1 - "olet ihminen, joka on nähnyt paljon" (piti kutinsa) ystävä nro 2 - "olet ihminen, joka ei tiedä mitä haluaa tai missä on" (kutinsa piti myös) ja minulle hän sanoi: " olet ihminen, joka kulkee aivan omia teitään" (totta tämäkin)
jos jokin niin tuo on viisautta.

miksi uskoa teknologian voittoon? miksi antaa luonnollisuuden kadota virheiden korjaamisen tieltä? miksi ihminen ei näe kuin yhden mahdollisuuden? miksi ihminen on niin saatanan yksinkertainen paska? miksi haluta elää valmiin päälle, syntyä muottiin, elää siinä ja järjestää vielä hautajaisetkin?

sanokaa minun sanoneeni: tulin, koin ja kuolin nauruun.

voin taas huokaista syvään, ja miettiä mihin suuntaan elämäni on menossa.

tunnen itseni yksinäiseksi, yksinäisemmäksi kuin koskaan - vähään aikaan. en oikein tiedä, miten tulisi olla tai mitä kenties tehdä. ja jos teenkin jotain mietin teenkö sitäkään oikein.
ihmiset tuomitsevat minut. vihaan sitä. ne ihmiset eivät ansaitse minua. valitettavasti tämä asia ajaa minut usein tilanteisiin, joita kartan viimeiseen.

en minä paljoa pyydä. haluaisin vain olla se, joka olen.

kysymys parisuhteesta: luoja, minä rakastan mikaa. enkä haluaisi hänelle mitään pahaa. haluaisin kuitenkin olla velvollinen vain itselleni. haluaisin tehdä asioita, jotka ovat luonnolleni olennaisia. en tiedä johtuuko tämä "ahdistukseni" kesästä, kenties mikan ystävän häistä... mistä sitä en tiedä.

kaipaan vapauttani, oikeutta itseeni ja itsenä olemiseen. tuntuu siltä, että olisin lukittuna häkkiin, vaikka enhän minä oikeastaan ole.


tänään olin hetken onnellinen. istuskelin rannalla. katselin aaltoja ja jopa nautin auringon lämmöstä. enkä ollut yksin. eräs nuori lokki tuli kanssa istuskelemaan. en voi ymmärtää, kuinka kesy tuo lokinpoikanen oli. oleskelimme yhdessä lähes kaksi tuntia. eikä se lentänyt pois. ei se tuominnut. se vai tallusteli metrin päähän minusta ja kävi lepäämään...
se lokki oli yksinäinen, ihan niin kuin minäkin. ehkä me tunsimme toisemme.

nyt minua väsyttää. haudun näitä ajatuksia päässäni kunnes nukahdan ja huomenna en ehkä muista enää mitään.

en ole kirjoittanut aikoihin. ehkä siihen olisi ollut syytä, mutta...

kerronpa eilisestä.

oli tyypillisen rauhaisa duunipäivä. sen jälkeen olin jo luvannut ystävälleni: "yhdelle." menimme. istuimme ensin puistossa, jonka jälkeen kusihätä. päädyimme taukoon. tapasimme siellä vanhan tuttavamme panun. panu jo niin humaltuneena rupatteli kanssamme toista tuntia, kunnes idea saavutti pääkoppamme - panu ei vastustellut vaan suostui siirtymään kanssamme toisaalle. löysimme itsemme HB:stä. hiljaista. panu lähti himaan. ei kuulemma voinut sietää paikallista tapakulttuuria. en minäkään.
ilta meni.
baarissa istui eräs oranssi paitainen poika "joonas". tämä poika herätti minussa jo baarissa ollessa empatiaa. mikä on erittäin harvinaista, mainittakoon. en liiemmin seuraillut häntä, mutta pokejen tullessa paikalle huomasin hänet taas. mieltäni alkoi painaa.
olimme ystäväni kanssa lähdössä pois. näimme tämän "joonaksen" neuvottelemassa pokejen kanssa. annoimme olla, vaikka tuntui ettei olisi saanut.
ulkona satoi vettä.
ystäväni nälkä ajoi meidät nakkikioskille. ylitimme katua ja näin hänet taas, "joonaksen". poika itki. istui kynnykselle ja itki. minun oli pakko, jostain kumman syystä mennä ja jutella hänelle.
hän uskoi Jumalaan. hän oli uskonut vasta vähän aikaa. hän oli rikki. kaikki mitä hän kertoi, sai minut välittämään hänestä. valhetta tai ei, hän sai empatiaa.
ystäväni flippasi, liekö käytökseni oli ollut hänestä paskamaista. en kai saa kokea empatiaa. en kai lukea tilannetta, mutta olkoon. yritin auttaa... kuuntelin, tuin hänen vakaumusta, vaikken itse Jumalaan uskokaan.
sen pienen hetken, jonka vietin "joonaksen" kanssa todisti minulle sen, että pystyn tuntemaan myötätuntoa. olin onnellinen sisältä.

kun viimein lähdin bussiin, ja jätin "joonaksen" odottamaan aamua, hän sanoi minulle, ettei ole koskaan tavannut yhtä hyvää ihmistä kuin minä.

no niin.
uusi työpaikka sitten varmistui.

on se jännää, kuinka helposti saa duunia =)

eli vastedes työskentelen puistolassa.
mikäs täss.

muutama sana elämästä.

on todellakin mielenkiintoista elää tätä elämää. luulen, että jos en olisi minä tämä elämä olisi jo päätetty lopettaa ajat sitten. luulenpa, että nämä jaksot eivät myy tarpeeksi hyvin.

se, kuinka odotin pienimuotoista uraa ja päätinkin sen lyhyeen oli ehkä fiksuin päätös aikoihin. toivon ihmisille, jotka sinne jäivät, jaksamista. niin mukavia olentoja olivat. osalle en osaa toivoa mitään hyvää, mutta asianomaiista varmasti sen tietävät.

tekisi mieli pitää lomaa - taas. lukea pääsykokeisiin ja vaan hengailla. njah. alkaa kuitenkin masentaa ankea arki. täynnä tyhjyyttä ja päämäärättömyyttä.

on ihan pakko mainita, että toissayönä puhuin unissa saksaa... very interesting indeed.

...taidan nyt kuitenkin mennä pitkälleen.