"Saatanan saatana!" kähähti Valdemar Rikollinen. Hän oli juuri lyönyt varpaansa pöydänjalkaan, ikään kuin se ei olisi tarpeeksi, että hänen kurkkuaan kuivasi saatanasti. Valdemar nilkutti jääkaapille, otti sieltä olutpullon ja avasi sen. Hän huokaisi syvään ja otti pitkän huikan. "Tämän on pakko olla se tarujen ambrosia", hän filosofoi, tyhjensi pullon ja siirtyi seuraavaan.
Kahdeksannen pullon kohdalla Valdemar huomasi, että jokin oli pielessä. Olut maistui raudalta. "Hyi vittu!" hän sylkäisi ja viskasi pullon käsistään. Se lennähti seinään särkyen ja Valdemar sitten sirpaleita keräämään. "Kyllä nyt on sellainen tunne, että on siivonnut", mutisi hän itsekseen kun kädet ja polvet vuosivat verta. Onneksi pakkasessa oli koskenkorvaa.