Aamun jälleen valjetessa, kiskaisi Valdemar Rikollinen lakanan päältään ja julisti itsensä jälleen eläväksi edellisillan törttöilyn jälkeen. Varmoja muistikuvia ei ollut klo 17:27 jälkeen, mutta siellä täällä vilahteli kuvia tolusta, kampurasta ja silmittömästä väkivallasta punaisia autoja kohtaan.
Täytyikö sen aina olla tällaista? Hetkeksi Valdemar kasvatti itselleen siivet ja lehahti kaukaisen vuorenhuipun päälle istumaan ja tuumimaan. Istui aikansa, hoki "nevermore" ja yht'äkkiä tajusi: "Olen vielä vitusti hapoissa! DIUDIUDIUDIUDIU!"