Istun huoneessani yksin, miettien samalla
mitä teet, kenen kanssa ja miksi?
Samalla kumminkin herään unestani ja tajuan
sinun kuuluvan minulle ja vain minulle.
Tunnen hellän kosketuksen hiuksillani.
Pehmeät huulesi hyväilevät kaulaani, jonka
jälkeen ne siirtyvät hitaasti huulilleni.
Maistan sinun pehmeät ja hyvänmakuiset
huulesi. En halua päästää irti sinusta ja tiedän,
ettei minun koskaan tarvitsekkaan.
Olemme ikuisesti yhdessä, tiedän sen.
Olemme merkatut toisillemme ja sen näkee
vasemmassa nimettömässä kiiltävä kaunis,
kultainen sormus, joka pysyy sormissamme ikuisesti
~~~~~
Katsoin peiliin tänäkin aamuna, ja ajattelin (itseäni)
Minä tahdon olla ilkeä,
haluan terävän kielen ja
myrkkyhampaat
Tahdon esiinpistävät poskipäät
ja elää minulle, kokonaan
Sillä enää
en tahdo olla se joka itkullaan
pesee pois jäljet siitä mitä
oli
En halua olla se hyvä kuuntelija
ainakaan jos se on itseisarvoni
enkä rohkaisija joka
pyyhkäisee kuivatkin kyyneleet kasvoiltaan
salassa
Kauneutta ei ole olemassakaan
on ainostaan
miellyttämistä
Minä haluan rakastaa itseäni
enkä ketään muuta
Koska minä olen aina kanssani
Ja minua osaan myös vihata.
Sillä minulta karkaavat
kissatkin joita ruokin
Sanoihin en kykene, enkä katseita ymmärrä
Ja minulla on neuloja kylkiluiden välissä.
Joskus olisi hienoa osata olla välittämättä