pitelisitkö minua sylissäsi
jos huomaisit nauruni muuttuneen kyyneliksi
katkeransuolaisiksi helmiksi
joiden näkeminen humalluttaa
sukeltaisitko puukko selässäsi
jos samalla suutelisin kasvojasi
silittäisin pahan unen pois
kuinka lapsellisesti uskalsin toivoa
että aamukahvi muuttuisi iltateeksi
tunnit vuosiksi
pidättäisitkö hengitystäsi
jos kertoisin sinulle salaisuuden
antaisitko tunteeni kuolla
kuin roska suihkun lattialla
jonka huuhdot viemäristä alas
niin hauras
niin suuremman armoilla
jos maa puhuisi
se huutaisi tuskasta
olen kuin katu jota pitkin kävelet
välittämättä minun huomisestani
kosketat yhä uudelleen
ei maailmassa ole kauniimpaa
kuin kaksi ihmistä yhdessä
arvet eilisestä aukeavat yhä uudelleen