IRC-Galleria

Piirrä minut valkoiseksi,
tee näkymättömäksi.
Olen väsynyt olemaan
mustia rajauksia,
sievästi näytillä.

Hyväile minut valkoiseksi,
tee täydeksi.
Olen niin kyllästynyt
olemaan olematta,
olemalla enemmän.

Rakasta minut pieneksi,
suutele nöyräksi, etsi minut,
että minäkin löytäisin.

~*~*~*~

Olen väsynyt.
Olen väsynyt kulkemaan,
hymyilemään,
nousemaan joka aamu uuteen päivään.

Olen väsynyt henkisesti,
ja ruumiillisesti.
Tietämättä oikeastaan miksi...

Haluaisin vain nukkua,
kadota,
lukittautua yksin jonnekkin.
Kaipaan unta...

Silti en nuku päivisin,
olen vain hyvin väsynyt.
Iltaisin silmät ei välillä pysy auki,
välillä taas en saa unta.

Yöllä nukun joskus hyvin,
ainakin luullakseni,
joskus taas heräilen kauhuissani,
vaikken tiedä miksi.
En muista syytä.

Aamulla en saa noustua ylös,
olen liian väsynyt.
En saa pakotettua silmiä auki.
En vain jaksaisi nousta.

Haluaisin vain kadota,
jäädä kotiin lepäämään,
nukkumaan.
Ehkä silloin kaikki olisi paremmin.

Tunnen itseni,
tai ainakin luulen niin.
En tunne muita,
niin ainakin uskon.

Miten toinen muka,
voisikaan tuntea toisen täysin?
Kun joskus tuntuu siltä,
että on kadottanut itsensäkin.

Valot katoavat,
päivät pimenee.
Lamput sammuvat yksikerrallaan.
Lopulta jään aivan yksin.

Kun toiveeni viimein täytyy,
kaipaan yhä jotain.
Jotain paljon suurempaa kuin kuolema,
jotain pysyvämpää.

Minä en kuitenkaan sitä saa,
se on muille tarkoitettu.
Jaan sitä matkallani,
pohtien samalla:
Mistä he löytävät tuon valon?