IRC-Galleria

Tokyo: Ueno & AsakusaMaanantai 16.10.2006 16:36

Tänään mentiin vähän kauemmaksi, Uenon aseman kautta Asakusaan. Osuttiin samaan junaan jonkin saksalaisen turistiryhmän kanssa. Asakusa taitaakin olla vähän enemmän turistirysä... ihan pikkasen. Aluksi mentiin "Thunder gate"sta sisään ja ihan ensin vastaan tuli Takeshita streetiäkin pitempi souvenir kauppakatu. Eka temppeli taisi kartan mukaan olla nimeltään Treasure gate. Komea paikka. Leikittiin shintolaisia: huidottiin 'pyhää savua' päälle, kurlutettiin lähteen vettä, heitettiin kolikko tahi pari ja laitettiin kädet yhteen.

Täällä on lämmin! Sopiva helle näin lokakuussa. Voin kuvitella kuinka ihmiset sulavat täällä kesäisin. Äiti osti suloisen pienen viuhkan ja mä hankin itselleni vähän isomman. Se oli hieno. Ihastelin vielä kankaita ja obi -vöitä. Sitten tykkään kun jokin kilisee, joten hankin kivan kilisevän avaimenperän, jonka kotona kiinnitän koulureppuun. Rapisen jo lucky eyes -koristeeni takia, mahdollisesti kopisen kenkien takia, joten nyt saan vielä helistä uuden sakura -kuvioisen kulkuseni avulla. True ninja. Ihastelin vielä kankaita ja obi -vöitä.

Siirryttiin takaisin Uenoon ja syötiin itsemme ähkyyn aseman Hard Rock Caféssa. Siellä taas sandwich on hampurilaisen tasoa. Paikassa pyöri tietysti koko ajan satunnaisia musiikkividoita ja tuli sieltä jopa Disturbedin Stupify. \o/ Käytiin HRC:n kaupassakin, mutta taidetaan hoitaa se sitten uudestaan Roppongissa. Mentiin tutkailemaan Uenon kauppakatuja. Jännä paikka; näyttää ihan rähjäisiltä ja hämäriltä sivukaduilta, mutta kaupat oli ihan kunnollisia, ei mitään rämiä. Siellä on kaikenlaisia epämääräisiä hajuja. Ja jos haluaa erikoisia farkkuja, kannattaa mennä sinne.

Ei tässä muuta. Huomenna voitaisiin mennä kenties Akihabaraan tai pyöriä Shinjukussa, en tiedä. Näin mainoksen D.Gray-manista... seuraava jakso tulee huomenna klo 18, pakko nähdä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.