Kaaduinpa sitten maanantaina Megan pihassa pyörällä. Lensin vissiinki oikea olkapää edellä ja kopsautinpa päänkin asfalttiin. Makasin hetken selälläni maassa ja koitin ymmärtää missä mennään.. Kun totesin että kaikki raajat on tallella yritin nousta ylös ja vilkaisin samalla ympärilleni. Juu... Megan pihassa ihmiset pällistelivät kuin Mansikit laitumellaan. Kas kun eivät nenää kaivaneet. Ja kukaanhan ei tullut auttamaan.
Ei kukaan...
Niinpä könysin itseni takaisin pyörän päälle ja poljin kotiin yhden käden turvin. Toinen kun roikkui velttona mukana.. Niin, ja tokihan naapurissa aloitettiin joku hullu porausprojekti heti kun pääsin sisälle. Oivoi... Omassa päässäkin kumisi ja paukkui sillä hetkellä riittävästi.
Onneksi Paula ja Marita ilmestyivät visiitille. Pohdittiin siinä olisiko mun syytä lähteä lääkäriin vai ei. Illalla sitten menin päivystävälle, joka antoi heti viikon saikkua. Siitäkös riemu repes...
Seuraavana aamuna suuntasin röntgeniin ja sieltä paljastui murtuma oikeassa lapaluussa. Onneksi leikkausta ei tällä tietoa tarvita... *syvä huokaus*. Sen luutumista saa odotella seuraavat kolme viikkoa sairaslomalla. Ja mä kun ajattelin että se yksi viikko olis riittänyt.
Uusimmat blogimerkinnät
- Hernaria 24.08.
- Saisiko olla lisää vadelmia? 10.08.
- H niin kuin Henna 28.05.
- VUOSI 2014 06.01.
- Poikaystävä... Wut!? 30.09.
- Osaatko laskea takaperin? :D 11.09.
- Löydätkö itsesi? :D 08.09.
- Jos vanhat iskulauseet pitäisivät paikkans... 29.08.
- Blondi ei enää pysy perässä.... 25.08.
- Eikä ole enää totuudella olemassa tulkin... 06.08.