IRC-Galleria

Hautausmaalla lipui aavemainen sumu,
tuntui kuin se eläisi tai olisi itse suurikokoinen aave,
keskellä hautausmaata kasvoi nuorehko tammi,
mutta sen oksilla ei ollut lehtiä, pelkkä puunranka vain valaistu kuunvalossa ja
vähän kallellaan olevat hautakivet ympäröivät hautausmaata.
Zina ja Caleb kulkivat varovasti eteenpäin etsien tiettyä hautapaikkaa,
jonka he pääsisivät Neiti Pahan maanalaiseen kotiin,
he vilkuilivat välillä toisiaan, kuin viestien sanattomasti minne suuntaan he menisivät.
Kuunvalo läpäisi rakoilevat pilvet
ja yksi säteistä valaisi suuren hautapatsaan, jonka jalustalla istui Kivihirviö,
vanhan aikakauden lohikäärmeen muodossa.
"Tuossa se on, tuo on sisäänpääsy" sanoi Zina hiljaa Calebille.
He kulkivat kohti kivihirviötä ja jäivät katselemaan sitä,
tutkien samalla miten he pääsisivät sisälle.
"No, mitäs nyt?" Caleb kysyi.
"Mmm.. en oikein tiedä, kivihirviön olisi pitänyt herätä" Zina sanoi.
"Kuka siellä? Kuka häiritsee uniani?"
Kivihirviö liikahti ja heilutti päätänsä eestakaisin.
Zina hätkähti hypähtäen taaksepäin törmäten Calebiin,
joka nappasi Zinan tukevaan otteeseen, Zina tunsi poskien kuumotuksen
ja suoristi ryhtinsä korjaten kaapua päällensä,
kulkien lähemmäksi kivihirviötä, joka katsoi samein silmin tulijoita.
"voi Zina Zina.." Ajatteli Caleb mielessään.
"Meidän pitää päästä tapamaan Neiti Pahaa" Zina ilmoitti kivihirviölle.
"Krah! Mistä lähtien hyvät ihmiset ovat olleet tekemisissä pahan kanssa?"
kysyi Kivihirviö korahtaen ja ojentaen samalla kaulaansa.
"Minä en ainakaan ole hyvä, enkä pahakaan, olen.."
"Uhri" Virnisti Kivihirviö katsoen Zinaa ja jatkoi,
"Wildrosen suku siis vieläkin uskoo, että maailmasta jonain päivänä tulee uhri"
"Entäs sitten?" kysyi Zina tyynellä ilmeellä.
Kivihirviö korahti ja kurotti päätään lähemmäksi.
"Sukunne tehtävä ei tule toteutumaan,
se on täysi mahdottomuus saada maailmasta harmoninen paikka molempien elettäväksi,
tulee aina olemaan hyvä ja paha puoli,
joudut jonain päivänä valitsemaan puolesi"
Zina katsoi edelleen tyynenä Kivihirviötä ja kysyi kuin ei olisi kuunnellut ollenkaan häntä äsken.
"Kerros miten pääsemme Neiti Pahan kotiin? Minulla on tehtävä hoidettavissa hänen kanssaan."
Kivihirviö katsoi närkästyneenä häntä.
"Vain vastaamalla arvoitukseen, jonka esitän teille, aikaa teillä ei ole paljon,
kuuvalon verran kuinka kauan se sitten valaisee tätä"
"Selvä, kysy sitten" sanoi Zina.
Kivihirviö liikahti ja esitti arvoituksen.
"Kultaa se ei ole, eikä veressä kylpenyt,
vaikka värit sillä hohtavat kuin auringonvalo.
Se itkee parantaakseen, se laulaa lohduttaakseen.
Ikuinen nuoruus, sen elämänkaari on loputon kehä,
joka loppuu tuleen ja alkaa tuhkana.
Kertokaa siis mikä olento?"
Zina ja Caleb katsoivat toisiaan miettien samalla, odottaen toisen sanovan vastauksen.
"Ikuinen nuoruus.." mutisi Caleb.
"Loputon kehä.." mutisi myös Zina, hän katsoi maahan miettien vastausta.
Kivihirviö naputteli kynsillään jalustaa virnuillen.
"Minä odotan"
Zina nosti katseen maasta katsoen taas Calebia, Caleb katsoi takaisin hänen vihreillä silmillä.
Yllättäin Zinan päässä raksutti ja hän huudahti
"Feeniks! Se on Feeniks, sen elämä loppuu tuleen ja alkaa tuhkasta"
Kivihirviö nousi ylös ja levitti suuret siipensä.
"Vastasit oikein arvoitukseen, sisäänpääsy sallittu"
se sanoi ja ponkaisi ylös liitäen kohti metsää.
Maa aukeni jalustan alla päästäen höyryä ja sieltä hohti kirkkaan keltapunaista valoa.
Zina katsoi maa-aukkoon, rappuja ei ollut,
oli vain tasainen multakoroke ja käytävä, joka johti maan uumeniin.
"Kiitos Caleb" Zina kiitti hymyssä suin.
"Mistä hyvästä?" Caleb hämmästeli.
"No sinua katsellessa keksin vastauksen,
sinähän elät vuosituhansia, etkä ryppyynny"
"No.. Kärsimys ja suru meidät vanhentaa kylläkin" sanoi Caleb vaivaantuneena.
He menivät alas Neiti Pahan asuinsijoille, ensimmäinen näky päästyään maan alle, oli demonien, pahojen noitien, aaveiden, ihmissusien
ja monien muidenkin pahojen olentojen odotustila käytävässä.
Välillä ilmestyi lisää olentoja lieskojen kera, olennot menivät odottelemaan vuoroaan.
"Nimeni on Paha, miten voin auttaa sinua?" kuului tumma ääni käytävän päästä.
Zina kohotti päätään katsoen käytävän päähän, mutta näki Kuoleman Enkelin
jonka suuret mustat siivet olivat uhkaavina auki, peittäen samalla näkymää.
"Haluan valittaa Kuolemasta!" huusi Kuoleman Enkeli.
"Miksi?" Neiti Paha kysyi.
"Koska Kuolema on viemässä minun työni kokonaan, minulle ei jää mitään noudettavaa, kun hän onkin jo vienyt sielut mennessään, ennen kun ehdin edes paikalle, sitä paitsi hän on tunkeutunut minun alueille, josta olen aivan raivoissani!"
Siivet levähtivät kunnolla auki säikäyttäen muutkin, sitten ne palautuivat takaisin lepoasentoon, Enkelin rauhoituttua.
"Vai on Kuolema ruvennut kapinoimaan ja rikkomaan rajoja.. Sinun on vain tehtävä sopimus hänen kanssaan työnjaosta, ettei toinen jää työttömäksi, jos tulee jotain tiedät mistä löydät minut"
sanoi Neiti Paha.
"Kiitos" sanoi Kuoleman Enkeli, leiskojen leimahdus ja hän oli poistunut paikalta.
Zina ja Caleb kävelivät lähemmäksi pöytää, jonka äärellä Neiti Paha istui,
yllättäin pitkään takkiin sonnustautunut demoni käveli pöydän ääreen, vaivalloisen näköisenä, pitäen hattua tiukasti päässään käden avulla.
Zina ja Caleb pysähtyivät kuuntelemaan.
"Nimeni on Paha, miten voin auttaa sinua?"
"Tuota.. Luulen, että minut on kirottu jotenkin" mutisi demoni.
Neiti Paha nosti katseen paperista ja katsoi demonia ilmeettömällä ilmeellä.
"Mitä tarkoitat?" hän kysyi.
Demoni katsoi ensin ympärilleen ja otti hattunsa päästä: hänen sarvensa olivat katkaistu,
niistä oli enää tyngät jäljellä.
Muut rupesivat hykertelemään salaa.
"Nämä eivät kasva enää normaalisti, luulen,
että sen hemmon helkkarin miekka oli varmasti taottu haltijametallista, joka minun sarvet katkoi"
Neiti Paha vain katsoi tynkiä ja kirjotti paperille jotain.
"Sarvet poikki.. Oletko mahdollisesti kokeillut mennä Sarvipään luokse? Jospa hän osaisi korjata asian"
Demoni katsoi huuli pyöreänä ja pudisti hitaasti päätä.
"No siinä tapauksessa ehdotan sitä, hän vain osaa käsitellä haltijoitten kirouksia"
Demoni kiitti hiljaa ja katosi lieskojen leimahtaessa.
Neiti Paha nosti katseensa taas paperista ja yllättäin säikähti näkemäänsä,
Zina oli seisonut Demonin takana ja
nyt hän katsoi Neiti Pahaa, kuin porautuen hänen päänsä sisuksiin.
Neiti Paha, kuolematon, Velho Mandragoran luoma olento aikojen alusta,
Pahalla oli pitkät mustat suorat hiukset,
musta pipo jossa oli kirjoitusta punaisella etupuolella,
Lasit joissa oli hopeiset sangat ja tummansiniset linssit,
hänen vaatetuksensa väri oli musta,
mustat housut, niittivyö kiedottuna ympärille ja
paidassa luki suurin hopeisin kirjaimin "Bad Girl."
Hänellä oli hämähäkkimäiset laihat kädet verkkokäsineillä varustettu,
kalpea iho ja hyvin vaalean siniset silmät,
näytti melkein kuin pupillit olisivat ainoastaan silmissä, toisesta silmästä kuitenkin huomasi,
että se oli erilaisempi kun toinen, oikea silmä oli valkoiseen päin väriltään.
"Kas kas, Zina Wildrose.. Ja hänen haltija poikaystävänsä" totesi Neiti Paha hiljaa itsekseen katsellen molempia hymyillen samalla hermostuneen näköisenä.
Kuului pienen noidan ääni heidät takaansa.
"Neiti Paha, voisitko auttaa minua yhdessä..?"
"Ulos täältä kaikki, paikka sulkeutuu nyt!"
ärähti Neiti Paha kovaan ääneen kaikille paikalla olijoille.
Jokainen säikähti niin pahasti, että lieskojen äänet täyttivät koko käytävän,
kunnes oli niin hiljaista kuin haudassa konsanaan.
Neiti Paha hengitti tiuhaan ja hikipisaroita näkyi otsalla,
hän katsoi Zinaa ja Calebia vuoronperään,
lopulta hän rupesi hykertelemään kääntäen pään pois ja nauroi pienessä kumarassa pöydän yllä.
"Mikä on noin hauskaa?" Kysyi Zina tyynesti.
"Tulit sitten hoitamaan typerää tehtävääsi, joka on jo monen tuhannen vuoden ajan epäonnistunut,
koska olette heikkoja ja suurudenhulluja, uhri-ihanteisia pölkkypäitä."
Ivaili Neiti Paha nostaen katseensa takaisin Zinaan, silmissä kiilsi hulluus.
Hän käveli pöydän takaa lähemmäksi heitä, kurkaillen lasien takaa hymyillen samalla,
Zina ja Neiti Paha olivat samanpituiset, luulisi heidän olevan sisaruksia,
jotka ovat riitaantuneet toisilleen.
Caleb siirtyi sivummaksi.
"Toivottavasti Zina voittaisi hänet, mutta onko se mahdollista kun.." Mietti hän mielessään, katsellen Zinaa ja Neiti Pahaa vuoronperää, jotka seisoivat hievahtamatta, katseet tiukasti toisissaan odottaen hiljaista merkkiä päästä toisen kurkulle.
Paha virnuili ja käänsi päätään vähän taakse, ottaen rennomman asennon.
"Noh, tulet joko kärsimään häviön tai kuoleman, sinähän tiedät miten minua ei voi tuhota, toivottavasti otit ne huomioon"
"Totta kai olen, en muuten olisi täällä"
Sanoi Zina tyynenä, katse edelleen Neiti Pahassa värähtämättä.
Neiti Paha hykerteli.
"En menisi sanomaan, äitisi oli pettymys,
vaikka hän tiesi ettei ollut tarpeeksi vahva kohtaamaan minua, hän silti tuli.
Mitätön ei pärjännyt kovin pitkään, melkein tapatti itsensä,
jollei isäsi olisi tullut väliin viime hetkellä anelemaan lopettamista"
Zinan kädet puristuivat nyrkkiin vavisten hiljaa.
"Mielenkiintoista kuitenkin siirtyä taistelutaidoista taikavoimiin, vaikka kauan aikaa sitten ette siihen suostunut, mutta nyt kuulutte taikaväkeen.."
"ainoa taikasuku, joka osaa ikivanhat taistelutaidot"
Zina keskeytti ääni kireenä Neiti Pahan katsoen murhaavasti tällä kertaa.
Neiti Pahan ilme värähti vakavaksi hetkeksi, kunnes virne palasi taas hänen ylpeille kasvoille,
hän käveli lähemmäksi Zinaa ja puhui hiljaisella äänellä.
"Voi, pikku Zina lopultakin alkaa heräilemään, luulin ettei mikään pistä sinua suuttumaan. Tiedätkö?"
Hän tuli lähemmäksi Zinan korvan juureen.
"Aika heikoin panoksin lähdet minua vastaan, tiedän nimittäin,
et pärjää minulle vaikka kuinka yrittäisit vaatimuksista huolimatta,
sen on vain laki tässä epätoivoisessa maailmassa"
Neiti Paha perääntyi pari askelta virnuillen edelleen.
"Olet sukusi heikoin lenkki, huomasin sen jo vanhemmistasi"
Noiden sanojen kaikuessa Zinan korvissa,
hänen ilme muuttui hyvin tappavaksi ja silmät muuttuivat saman tien viiruiksi,
Zina hyökkäsi nyrkein ja osui Neiti Pahan poskeen, isku oli niin kova,
että hän horjui ja huohotti katsoen Zinaa hämmennyksen sekaisella ilmeellä,
hän sähisi äkäisesti irvistäen ja paiskasi Zinaa kohti räjähtäviä energiapalloja,
mutta hän väisti kaikki kohti tulevat pallot hyvin nopeasti hypäten, käyttäen seiniä ja kattoa apuna