Vitivalkeaa,
ja ruusunpunaista.
Haudattuna,
sielussa.
Yksin itkien,
totuuden, varjon
kuulee
sammuen,
Yksin
miettien,
sanaansa katkeraa.
Maistellen
valkeaa, ajatusta
kavalaa.
Murtaen
sielujemme
salamaa, tiedottomuuden
satamaan,
kavalaaan.
Odotuksiamme
kantamaan,
turhuuden
tunnelmaan.
Aistiemme valtiaat,
kiveä murtavat
aaveidemme
Jumalat.
Sanansa sulattaa
kaikkeuden,
laulantaan.
Edellisiemme
perijät.
Yllätämme
hymyillen.
Karvaitten
muistojemme
kaukaisimmat
aaveet
ratsastain,
uutta hohdetta
valkoista
loistaen.
Vierellänsä
ruusu punainen.
Isiensä, toiveita
murskaten.
Läpi ruusun
terälehtien
katkeruuden,
ylle
kivipaasien
vaikeroiden.
Astia
kultainen.
Välkkyy itkien
tähti
viimeinen.
Asioidemme
valtias, puidemme
ruhtinas.