Kirjoitampa tänne päiväkirjaan ajatuksia. On elämäni varrella ollu haukkuja, paskapuheita, saanut joskus jopa kovat matsit jossa joskus olen hävinnyt mutta en itkien, olen kirtänyt suomea asunut ympäri suomea, tehnyt paljon pahaa suurin osa on itesselleni jota kadun, isäni on kuollut jota ikävöin aina niitä mitä olen oppinut ja se on sanonut.
Paljon olen elämäni aikana tehnyt pahaa, rellestänyt, nähnyt silmästä silmään kuoleman joka aina vaivaa ja nähnyt paljon pahaa mitä olen koittanut elämäni varrelani oikaista joissakin olen onnistunut mutta kun nousin pystyyn ojasta missä lapsuudessa olen elämäni varrella kasvanut ja nähnyt. Nyt näen jotain valoa elämässäni ei pelkkää joka vkl hauskanpitoa.
Sain Torstaina kuulla pomoltani että sinulle koittaa hyvä hetki kun olet sisimmässäsi näyttänyt ja olet aina huonon asian kääntänyt hyväksi sinulla on ollut aina huumoria ja juttua on riittänyt vaikka toisen olkapäälle jakaa. Sit tuli se hetki missä vedin henkeä koska olen vuokramiehenä antanut kaiken omana itsenä ja kertonut kaiken itsestäni ja kokemuksestani niin mulle tuli valoa elämään jostain suunnalta pomo sanoi että kirjoitanpa vakituisen työsopimuksen sulle vaikka olet ollut 2v vuokramiehenä mutta ei enään menin kyllä sanattomaksi ja jotain valoa näkyi:) Olen ekaa kertaa jollekkin täysillä tehnyt tehnyt töitä huumorilla höystettynä että pysyn kasassa:D
Monesti on tullut elämäni varrella ajatuksia mieleen ku joku sanoo ihastuvansa muhun mutta mistä tietää että se on tosissaan vaikka itse toivoisi näkeväni sen että joku haluaisi tosissaan tuntea tämän elämää kokenut mies. Rehellisesti sanottuna olen yhen kerran nähnyt sen ja siitä on vuosia monia mutta elän tässä elämäni seikkailussa aina jotain uutta näkemässä ja kokemassa..
Huomenna mua taas uus kuntoiluni jossa koitan tyhjentää aivoni ja keskittyä ottamaan rennosti lomalla. Ajattelen positiivisia ajatuksia elämänvarrelta. Ti olis työterveys tarkastus ja keskiviikkona siistin tukkaani torstai aamusta lähden Haminaa nauttimaan juhannuksesta ja hyvästä seurasta jotka ainostaa halusivat mut sinne <-Kiitos