IRC-Galleria

HevonperseTiistai 23.09.2008 19:34

Etsin
kuumeisesti jotain hauskalta kalskahtavaa paikkakuntaa,
jonne voisin viedä päähenkilöni lyhyelle
hermolomalle. Netistä löytyi Elinmyllyä, Homeperseensuota,
Isomulkkua ja Pillunsilmää, mutta hain
jotain paremmin tekstiini istuvaa. Kuusamossa sijaitseva
Hevonvittu oli kuin vuoltu tarpeisiini. Olen kuitenkin
sen verran särmä kaveri, etten loiski kirjoihini
ihan mitä tahansa ruokottomuuksia, ellen tiedä
mistä kirjoitan, joten soitin Kuusamon kuntaan. Vannotettuani
olevani oikeasti kirjailija enkä mikään
housuihin kuseksiva tirskuva teini minut yhdistettiin
jonnekin kunnan maanmittausosastolle. Tässä
purettuna käymämme hedelmällinen keskustelu:
– Romppainen (nimi muistaakseni muutettu).
– Päivää, olen tuusulalainen kirjailija Juha Vuorinen
ja löysin netistä tiedon, jonka mukaan jossain
Kuusamossa sijaitsisi Hevonvittu.
– Jaa.
– Niin että mahtaako siellä olla sellaista paikkaa?
– Ootas hetki.
Kuuntelin kuinka Romppainen laahusti kännykkänsä
kanssa pitkin käytävää, koputti oveen ja kysyi:
– Torapainen (nimi muistaakseni muutettu), tiiät
sie mis on Hevonvittu?
Kuuntelin puhelimesta kuuluvaa kahden kuusamolaismiehen
äänetöntä tuijotusta kunnes Torapainen
vastasi:
– Mist vitust mie sellasen tietäsin.
Romppainen selitti työtoverilleen, että hänellä oli
puhelimessa joku kirjailija, joka etsi kyseistä paikkaa,
jonka pitäisi löytyä Kuusamosta.
– En mie siit Hevonvitust tiiä, mut Hevonperseest
mie oon kuullu, et sellanen olis jossain täälläpäin.
ROMPPAISEN mielestä minun kannatti soittaa Maanmittaushallitukseen.
Jouduin tekemään täyden päivätyön
ennen kuin sain Maanmittaushallituksen virkanaisen
uskomaan, että todella tarvitsin Hevonpersettä.
Epäilevä naisääni lupasi palata asiaan, mikäli
hän löytäisi paikan. Yllätykseksi jo vartin kuluttua
innosta pakahtuva naisääni ilmoitti:
– No nyt miekin löysin sen Hevonperseen. Se on
Kuusinkijoen varrel ja mie näen sen täs kartallakin!
Maksettuani 16 euroa ja postikulut sain kartan,
jossa lukee ihan pienellä Hevonperse.

[Ei aihetta]Tiistai 23.09.2008 19:30

Olen miettinyt kuumeisesti kun olin tos yks päivä koiravahtina. Pitääkö koiraa opettaa himassa pöntöllä vai kyyristellä itse perse pystyssä vesisateessa kaapimassa muovipussiin höyryävää paskatorttua.

Heh..Tiistai 23.09.2008 19:25

Olipa yö töissä meikä selas siinä syönnin jälkeen hymyä ja oli joitakin ihan mielenkiintoisia juttujakin kunnes, lopussa oli Tukiaisen alaston kuvat. Onneksi olin syönyt sentään niin kauheita oli etten sanoin voisi kuvailla. Lopuks en voinu kun nauraa et joku saanu paskat playpoy kuvat hymyyn niin menee kyl hyvin:D Olen kyl parempiakin kuvia nähnyt:) Pitääpä seuraavan kerran Tukiaiselle kuittailla asiasta et saisko lukee jotain lehtee et susta ei olis juttua et pitääkö rautakangesta vääntää kun olet niin tyhmä:D

sairaana.......Lauantai 20.09.2008 06:55

Kas kummaa meitsi oli alku viikon kovin pirteenä mut nyt en enään kun mittäri näyttää 39c ja tuntuu nyt et kuolen:( En tiedä mitä tekis ku pää lahoo:(

Alakopa vkl loistavasti.Maanantai 01.09.2008 13:30

Suunnitelin kamalasti mitä sitä tekis vkl mut sit meikä sai perjantaina ruokamyrkytyksen ja nyt sitten sairaslomalla ke asti:( Kamalan kippee maha niin kuin olis nielassu jonkun palavan sytkärin..

Electrician..Keskiviikko 27.08.2008 10:29

Vkl pitäs lähtä Keravalle työkaverin ja joittenkin random tyypien kaa ulos:) Ens viikon Perjantaina olis tutustumisreissu työporukan kaa Vuosaareen kattoon miten meijän tekemät laitteet toimii. Eli vaivainen 2tuntia Vuosaaressa:D

Siskon laittamaa kuvaa..Lauantai 16.08.2008 18:05

Tässä naisille silmäniskua:)

http://www.riika.name/index.php?showimage=169

KuvistaLauantai 16.08.2008 18:00

Sisko taas tehny aivan loistavia kuvia musta pittää tännekkin laittaa muutama:D

[Ei aihetta]Lauantai 09.08.2008 17:46

Eli uusia mallikuvia on tulossa...

Ottanut Siskoni ammatti välineillä..

Lomalla Oulu city...Lauantai 09.08.2008 17:44

Meikä oli taas siskon mallina varmaan taas ihan hirveitä mut mistä sitä ikinä tietää. Salamat paukku n.3 salamaa paukku hyvä kun näin edes niin hirveeti välähteli. Onhan se kuulema niin hyvä et tullu nyt jopa kalevaankin joku kuva:) Suapa nähä et mitä sitä tekis täällä muyt tarteeko sitä meikän tietääkkään mut tottunut tekeen aina jotain askaretta:)