IRC-Galleria

Haluan sen tehdä, tehdä siitä mahdollisen
Luoda uuden käteni ristimällä

Silmäsi punaisena verestäen
Katsoen suoraan minuun päin
Katsot käsiäni viillettyjä
Tunteet kaikkoneen sydämestäin'
Kiitit luojaasi elämästäsi
Mahdollisuuksistasi tuhota sen, minkä
Sulle puolestasi on annettu
Ja sun puolestasi on vuodatettu

Olet tehnyt sen mahdolliseksi
Uskoa johonkin parempaan
Rukoilet herraasi pelastamaan
Vaikka piikki käsivarrestasi kukoistaa
Elämääsi huutaen vaadit pois
Pois tästä liasta ja kurjuudesta
Neitsyytesi mulle luovutit
Halutessasi sen, mitä sisältäsi
Yrität vuodattaa pois!

Haluat tehdä sen taas uudestaan
Mieli tekee synnin makua katkeraa
Kosketuksesi eläimen sisälläni herättää
Minua turhaa enää on pysäyttää

Se, mistä luovuit, maksaa nyt moninverroin takaisin...

Olen sinun Kristus, olen sinun Herrasi
Miellytä minua, oi kaunis orjani
Vastaanota pyhä henkeni sisääsi
Niin saat nestemäisen materian suoniisi

Luon sinulle euforian pyhimmän
Viettelen sinut haluilla pimeän
Näytän sinulle Jumalan kääntöpuolen
Saatana odottaa vuoroaan himoiten

Katso minua silmiin
Vastaan sinun rukouksiin

Miellytit Herraasi
Aivan niinkuin Hän halusi

Et odota lasta neitsyen
Vaan lasta pilatun ihmisen
Sikiö kohdussa kuin ristiin naulittu, jonka
Elämä päättyy kun aurinko laskeutuu

Herraasi kutsuen vaadit pois
Pois tästä riippuvuudesta, rappiosta
Ihmisyytesi minulle luovutit
Ottaessasi vastaan sen sisällesi/
Ottaessasi vastaan sen, mitä sisältäsi
Oksennat pois!

Haluat tehdä sen taas uudestaan
Mieli tekee synnin makua katkeraa
Kosketuksesi hirviön sisälläni herättää
Minua turhaa enää on miellyttää

-Isth

Kannan vain sen, minkä minun täytyy. Puolessa välissä matkaa, en enää kanna mitään. Jätän kaiken matkan varrelle, jatkaen matkan loppuun. Palaan ehkä hakemaan kaiken taas takaisin, kun aika on oikea. Nyt tämä painaa liian paljon. Luuni murtuu, sieluni kärsii ja kehoani polttaa. En voi kantaa sitä enää, en jaksa. Jääköön se tähän. Pienen kiven juurelle, persoonani rajapyykille. Nyt tiedän, mihin palata, olen helpottunut, mutta rasittunut. Ehkä nyt jaksaa paremmin, kun hetkeksi pysähdyn.

-Isth

Silmäni eivät pysy auki
Pakko on ne peittää
Käsillä piilottaa
Varjoon, pois näkyvistä

Haluan kadota
Hetkeksi ikuisuuteen
Olla osa unohdusta
En halua enää kohdata

Sitä toista

Se toinen
Saa mieleni
Palamaan
Jäätymään
Pysähtymään
Huutamaan
Anelemaan
Armoa

Oi, tuo kaunis
Kuvitelma
Uni paratiisistani
Silmäni
Eivät aukea
Pysyn täällä
Kunnes tänne
Herään

Hullun kiilto silmissä. Kyllä. Sitä se on, kun kirjoitan jotain tällaista. Nämä sanat tulee minun syvimmästä sielun pohjasta, missä kaikki sellaiset asiat, joita en pinnalle halua nostaa, lymyävät. Ne ovat siellä, vankina, lisääntyvät siellä ajan myötä ja lopulta puhkeavat minusta ulos. Tavalla tai toisella. En halua tietää miten. Ja milloin. Turtuneet aistini alkoholista ja myöhäisestä aamuyöstä saavat oloni levottomaksi. Maltainen maku suussa, mieli taas aivan muualla. Hieron kasvojani sormenpäilläni tunteakseni, onko tuntoa jäljellä. Kyllä sitä on, harmillista ettei vahvempaa ole toistaiseksi, niin saisi itseeni jotain ulottuvuutta.

Olen ajatellut. Pohtinut. Kironnut ja siitä vaiennut. Mikä ajoi minua eteenpäin silloin ja mikä oli monien asioiden tarkoitus. Mitä niillä tarkoitettiin saavuttaa? Kokemusta? Iloa? Surua? Vai molempia? En kanna mistään kaunaa, vihaa tai muuta, mutta lähinnä eripuraisuutta itseni kanssa. En tiedä, mistä aloittaa ja mihin lopettaa. Olen saanut purettua näitä asioita taiteeseeni, sanoihin, toiselle ihmiselle jne., mutta ei se helpota riittämiin. On kohdatattava asiat, jotta ne voisi jättää rauhaan. Johonkin on valmistauduttava ja suurta on tapahtumassa. En osaa sanoa tai en halua sanoa, milloin, mitä ja missä.

Rakkaus. Sana, jolla on monta merkitystä. Sen kantaminen voi olla rasite tai helpotus. Useimiten se on molempia, mutta missä määrin? Se on se kysymys. Kaikella on tasapaino ja epätasapaino. Täydellisessä kaaoksessakin piilee täydellisyys ja järjestelmällisyys. Ei ole täydellisyyttä ilman virheitä. Me olemme sellaisia, virheitä. Jotka elävät täydellisyyden kanssa. Meissä on se virheellisyys, mitä jokin puhtain kaipaa.

Silmäni eivät kaipaa enää muuta kuin unta. Pientä irtautumista tästä maailmasta ja heräämistä seuraavaan aamuun. Olen uupunut, olen humaltunut ja kärsimätön. Se paine, aggressio ja depressio sisälläni vaatii purkamista, mutta se saa luvan odottaa toistaiseksi. Olen itseni kanssa selvä ainakin vähän aikaa tämän kirjoittamisen jälkeen. Terveisiä vain huomiselle minulleni, kun luen tämän seuraavan kerran.

---

Kanna minut
Viereesi
Pidä kiinni
Kaulastani
Pidä kiinni
Niin että tunto lähtee
Vedä se veri pois
Minun suonistain

Kädelläsi
suuni peitä
Ja nyrkkisi kasvoihini
upotat
Se on maailman
ainoa sääntö
Jota sinun tulee
noudattaa

Peitä silmäni
Vielä kerran
En tuota seinää
Tahdo nähdä enää
Korvaamaton
On tuo hymysi
Kun nautintosi näin
Minusta saat

Vielä kerran annan
Lihallisen nautinnon

Nautinnon alkukantaisen
Verestä niin kiihottuen

Kipujeni saattamana
Tulen sinuun
Oloni vielä
niin kiihottunut

Tunnustelet minua
Kovin ottein
Vieläkö minusta
Iloa saa

Ei anteeksi tarvitse pyytää
En ole vihainen tai surullinen
En kadu mitään enää milloinkaan
En ole onnellinen taikka onneton

Hiljennä jo Minut

Sanalla saattaen
Itseäni ilmaisten
Maailmaa rajaten

Jotain kaivaten
Jotain ikävöiden
Jotain koskettaen

Pahinta peläten
Mieltäni keräten
Itseäni herättäen

Meitä kantaen
Kaikkea kaivaten
Itseni unohtaen

-Isth

Kuihtuva on elämä kaikenkattavan maan
Sen keskellä, sen ainoan puun, levätä saan
Katsoa taivaanrajaan aurinkoon hiipuvaan
Mikä lie saakin sen noin vain sammumaan

Nousee pimeys, peittäen kaiken mukanaan
Nousee kylmyys, esitellen mahtavaa horrostaan
Lyö tiellään olevan kokonaisuuden routaan
Niin pitkäksi aikaa, ettei mikään saa sitä sulamaan

Paikallani puuta vasten nyt ikuisesti nojaan
Odottaen uutta päivää kuin kuuta nousevaa
Koittaako uutta päivää päällä tämän maan?
En tiedä, siitä tuskin kukaan enää selvää saa

Enää tahdo odottaa huomiseen asti
Saatika nähdä huomisen aamun kastetta
Tulevaisuus on meille liian iso lasti
Tieni on kulkea polkua ympyrän kaltaista

Tahtoisin tämän hiipuvan kauneuden jakaa
Tahtoisin koko maailman meille antaa
Mutta se veisi minut vain loppuun masentavaan
Kuin maani myyneenä painuisin kylmään hautaan

Odotetaan meidän loppua ja sen alkua
Ollaan sen aikaa yhtä kanssa tämän maan
Juurella kuihtuvan puun, suuren tuulen laulua
Ja niin tuuli sai puun päällemme kaatumaan

Kuihtuva on elämä kaikenkattavan maan
Sen keskellä, alla ainoan puun, levätä saan
Katsoa taivaanrajaan pimeyteen valkenevaan
Mikä lie saakin sen noin vain kirkastumaan

-Isth

Itseni tähän
asettaneena
Kantaen loputtomana
taakkana
Antaen tilaa
vain itselleni

Jotta saisin taas
sen kielelleni
Anna minun
luovuttaa
Anna minulle
tarvitsemaani rauhaa
Jokaisen on omat asiat
Jotkut ei vain tajua

Kodeiinin ja tramalin
voimalla
Joskus terästäen
halvalla viinalla
Huoleni voin
taakse unohtaa
Kunnes ne taas huomenna
selkään puukottaa

Masennuksesta
oikotie onneen
On heittäytyä
kolmioyhteyteen

Pimeydestä
kirkkaisiin valoihin
Kehon puhdistukseen
Paluu kolmioyhteyteen

Niin ne kaikki väittävät
Että muuttunut olen
Niin ne kaikki väittävät
Että nistinä kuolen
Niin ne kaikki väittävät
Itse aina oikeassa olen
Kantakaa omat vastuunne
Tehkää mulle palvelus
Ja tappakaa itsenne

Masennuksesta
oikotie onneen
On heittäytyä
kolmioyhteyteen
Pimeydestä
kirkkaisiin valoihin
Kehon puhdistukseen
Paluu kolmioyhteyteen

Ette enää kuse minun silmään
En teistä tunne ketään
Olette minulle vain ilmaa
Mun puolesta paskaanne hukkukaa

Nuolen puhtaaksi sen, minkä aloitin
Karhealla kielelläni pintaasi kosketin
Nielen, hyväilen, virheesi unohtaen
Sileää pintaasi koskettaen

Sydämesi äänet läsnäolevien kuullen
Nopeasti tyhjyyteen kadoten
Kättäni tarjoan kuin väärän vapahtajan
Hymyillen, ystävyyttäni tarjoan

Katso hiipuvaa lihaasi, pintaasi
Katso edessäsi olevaa houkutustasi
Se on puhdasta ja virheetöntä, sairasta

Tunne, kun se sisuksiasi polttaa
Tunne, kun sinua jatkuvasti janottaa
Se on puhdasta ja virheetöntä, sairasta

Itseäsi häpäisten nautintosi käytät
Mistään kiihottuen sillä itsesi täytät
Itseäsi häpäisten nautintosi ansaitset
Kyyneltesi saattamana itsesi katkaiset

Jo jonkin aikaa olemme toisemme tunteneet
Onnellisina käsi kädessä kulkeneet
Toisistamme riippuvaisia jo kauan olleet
Mutta koskaan mitään uutta emme luoneet

Katso minua, elotonta materiaa
Katso edessäsi hahmoa kalpeaa
Olen puhdas ja virheetön, sairas

Tunne minut kanssasi
Tunne kanssani euforiasi
Se on puhdas ja virheetön, sairas

Kokonaan sinun tulen olemaan
Olen niin pitkään kuin tahdot
Kauan olemme jo yhdessä olleet
Annan itseni sinun sisääsi
Intohimon täyttämänä
Ilosta täyttyneenä
Nautinnon hetkinä
Ihmisyydestäsi jumaloiden

Sano vielä kerran minun nimeni...

-Isth

The master mind with a scale
Scale between existence and void
New forms of truths laid on these plates
Creating new types of languages

To be spoken with invisible tongues
To be understandood in the axis of flesh
Torn apart along with the mother nature
The sunrise will be the last seen on Earth

Dominating, bending the universal laws
With the power of creations combined
The structures collapse before time began
And chaos rise outside the borders

The materia shattered and fused together
The flesh will have its brand new meaning
Human intelligence recieves its enlightment
Something that will unbalance the scale once again

In the center of stars
Blue flames shine
Like torches of gods
Like a coma inside a dream
Time repeats itself
Breathing for a first time

No matter how many illusions you put together
The truth lays somewhere where no man can see
So cryptic, so irrational, no meaning within these thoughts
Nothing but voices in silence

Like us, we are inside the present time
Floating as random fragments of universe

And as descendants of gods we ourselves declared
We grew weaker and became nothing