IRC-Galleria

Tänään on taas tämne, vähän ehkä huonompi päivä. Kaikenkaikkiaan.

Ensitöikseni aamutuimaan mä päätin, että mä olen yksinäinen. Yksin tämän kaiken helvettini keskellä. Ensin ei halua mitään muuta niin paljon kun olla yksin, tekee ihan kaikkensa, että sais vihdoin olla yksinään pois kaiken paskan keskeltä. Sit herää ja huomaa rakentaneensa (olen oiva termiitti!) ison läjän paskaa ja olevansa täysin yksin siellä kaiken keskellä. Oliko taas pakko mennä toivomaan? Milloin vihdoin mä alan ymmärtämään, että jos mä suuntaan kaiken mun energiani jonkun asian toteutumiseen, ni se kyllä toteutuu. Totta vitussa toteutuu. Mä vaan olen niin tyhmä, että se menee mun käsitysrajan yli. Mut tällee jälkiviisaana on helppo sanoa, että sain taas mitä tilasin. Vihaan noita epäselkeitä tilauslistoja, missä ei kerrota, että sit ihan tosissaan on yksin ja kokee _yksinäisyyttä_. En mä sitä halunu. Nyt kun ajattelee. Mä vaan halusin olla rauhassa ja saada tilaa ympärille. En vaan tajunnu mitä pitää tilata, ni otin sit pikana sen yksinäisyyden.

No ei siinä. Nyt kun mä tajusin, mikä mättää, ni otin koissut ja kisun sohvalle, kyllä, oli ahdasta. Note to self: kohtele niitä elukoitas vähän paremmin, kun ne kuitenkin sit kohtelee sua surevana jumalana kun sulla on paha mieli. Mä kyl marttyyri-ihmisenä pidän siitä kun mua palvotaan sympatialla. Kehräävä kisu rintakehon päällä ja pari tuhnaava haukkua kainalossa ei kehtaa edes julistautua yksinäiseksi, joten mikäs tässä. Kai sitä pitää kattoa se huominenkin päivä, jos vaikka olis vähän parempi.

Ainiin, isistä piti tänään puhua. Nuo kaikkien syväkylväjien aateliset. Siemenillään siittävät maailmaan lisää kihisevää pahuutta. Tai no, kai se on lähinnä tuo meidän isä, jonka elämän kriiterinä sit vissiin loppuviimeks oli testata montako äpärää pystyy yksi mies elämänsä aikana jättämään taakseen. Ihminen on siitä hassu turhake, että pystyy moiseen ihan helposti ja kelpo lukemin! Way to go daddy. Toivottavasti se mun (tiedossa oleva) siskopuoleni Laura ymmärtää myös, ettei velat periydy, joten no worry! Meijän mäxän velkahelvettiin se tuskin olis kun kuusi viimeistä numeroa edes vaikuttanut. On kyl hienoo olla todistamassa ensin sitä, että isä pystyy helposti vaan kävelee pois, sen liiemin kaipailemati perään ja sit kun siihen taas on jotenkin kontaktissa, ni seuraava uutinen on imusolmukesyöpä. Hyvin sä Johan taas hoidit tilanteen. Onneks ei oo mitään isätraumoja. *mutinaa*
Kuolema on onneks lopullista. Eipä tarvi enää miettiä, joskos joskus sais oikean isäsuhteen, voi vaan keskittyä siihen; tuolta se tuli ja *osoittaa kuoppaa* tonne se meni. Hyvä niin. Kiitos, että kylvit minut(kin) ja täten saan olla mukana elämässä tässä, niin kovin ihmeellisessä ja kummallisessa maailmassa, joka on lähinnä mätä, vastenmielinen ja täysin jutskujen hallinnassa, et jos joskus keksii (vilkas mielukuvitus kun on) jotain mukavaa ja sellasta ettei edes hetkeen ahdistais -tekemistä, ni se varmasti on laitonta. Ji-vitun-huu.

Onneks mulla aina loppujen loppuks on mut. Millään muulla kun ei kuitenkaan mitään muuta sen suurempaa merkitystä ole.
Ja niinkuin apulanta jo joskus sanoi (silloin vielä kun itse olin kalju ja käytin mustaa pilottia, sätkä hihataskussa) : Jää, älä jää, miten vaan.


EDIT//: Ainii! Älkää tehkö lapsia.