Day 1:
Perseturtana junasta. Nää maisemanvaihtopäivät on ku ottais menolipun omaan päähän. Selvinpäin. En tosin tiedä kumpi tulee kalliimmaksi, tää junailu vai hörhöily, mut molemmat passaa mulle. Ehtii ratakiskojen sykkessä miettii monenlaista. Lähinnä junan alle hyppimistä, mut kävi mielessä kyllä tehdä itsemurhaisku tikkurila-tampere välillä. Kiesus, tää on taas niitä juttuja, kun vanhana mummona istun Pohjois-Karjalaisen kotini uuninluukulla, poltan piippua ja kerron sannille miten miun aikaan ne teinit sääsi. Whitetrashh-horot on kyllä niitä, mitä mie en vaa siedä. Vaikka kuinka härskiä oliskin sellasta kunnon pissisMirkku painella 50cm:n sträppärillä kakkoseen, ni sitä ässin suhinaa ja niinku-sanaa en vaan kestä. "vittu, niiinku sattuu iha oikeesi, daa". Ime huora. Itke ja ime, ni saat syyn itkeä. Kiinnotais kyllä kokeilla. Olen tosin sen verran itsekäs sadisti, että nautin pelkästään aidosta kärsimyksestä, tollasen 18-vuotiaan helmen kun sais käsiin, niin en kehtaa valehdella ettenkä sitä huolella teurastais. *drool* Taas meni ihan unelmoinniks.
Tuntuu ihan vieraalta kaikki, vaikka maisemat onkin niin tuttuja. Ei oo mitään puhuttavaa peruskuulumisten jälkeen. Ja no, niin, no ei varmaan kun minua hädin tuskin kiinnostaa edes ne peruskuulumiset. Ei mua vaan kiinnosta. Ahdistaa sekin. Edes omien tuttujen kuulumiset tai omien kuulumisten kertominen tutuille ei tunnu jotenkaan. Niin. Maailmoissa on niin isoja eroja. Täällä kun ei kukaan oikein osaa arvostaa sitä, mitä kotona on.
äiti: "No mitäs susirajalle?"
minä:"no mitäs sinne mitään, duunia ja elukoita."
äiti:"jaajaa, joko on alkanu ahistaa?"
minä:"ei, päinvastoin, ahdistaa luikertaa kolosta pois."
äiti:"no sä oot sit kotiutunut sinne hyvin?"
minä:"joo"
äiti:"onko uusia kavereita?"
minä: "hah, miulla? No eikai, enhän mä vanhoistakaan niin järin innoissani ole, että uusiakaan haluaisin. Tää on sama ku niitten kakaroitten kanssa; en mä halua, miks hankkia lisää ahdistuksen aiheita kun omassa päässä ottaa otsalohko vastaan, saati sitten jottain koliikkia hyysätä? kuka siitä sitten pitäis huolen ku mie päätän taas, etten kestä, ja lähden moneks päiväks Raumalle?"
äiti:"jajaa, sä oot taas tolla tuulella, onko sulla nälkä?"
Joo, kolmen porkkanan ja kupin kahvia jälkeen, kyl oli nälkä. Tajusin tossa syödessä, että hitto, pittää kotonakin laittaa useammin ihan kunnon sapuskat. Lämmin ruoka kun maistuu vähän perkeleen hyvältä.