IRC-Galleria

Hähääh! Vuoden ensimäiset lumityöt tehtynä. Vähänkö olen kiltti ja ahkera läskiperse. Piurh, lämmintä kahvia ja yks rööki ~~

Sit voikin taas latistua ja muistaa, et ei, ei se sun hetkes kestä kun puoli tuntia, suihkuun ja duuniin, ihan vaan et voi illalla taas palata kylmään kämppään ja pimeään pihaan. Mut on se hyvä, et on nää 2 tuntia täs duunien välillä, ehtii käydä lykkimässä lumet pihalta... *mutinaa* Helpompi se vaan ois, jäädä sairaseläkkeelle ja ruveta reenaan.

http://www.youtube.com/watch?v=YxQbMiIao0c&feature=related

juutuuppia kahtelin ja mietein, josko jo vihdoin siitä aktiivisen eutanasian sallimisesta, meille ruumiissamme kärsiville, vois avoimesti keskustella. Olis kuitenki siistempää kaiken katkeruuden ohella tulla vierailemaan henkimaailmasta vaan vittuillakseen.

Sitä on välillä niin kehällä kaikesta. Pyörityksestä. Omasta maailmastaan. Unohtaa sen sisimmän, hetkeksi, omansakin. Marraskuun on perinteisesti ollut hyvin synkkää aikaa. Rupesin tos kelailee, et joka vuosi, marraskuu toistaa itse itseään. Aina jostain tärkeästä pitää luopua. Kenestä tänävuonna?
No jossei sentään synkistelis. Mut sattu vaan silleen sopivasti. En mie enää kenestäkään voi luopua, sehän meinais sitä, että kadottaisin ittenikin.

Töitä on niin, ettei ehi oikein mihkää. Jos lauantaina vaikka jns. Alkoholin vuosittainen annoskin tuli taas täyteen, ens vuonna, sama aika, sama paikka. Jos on samanmoinen sekavuustila kun viikonloppuna ja siitä hengissä selviän, ni alan sit tosissaan uskomaan kuolemattomuuteni. Johan tässä jatkoajalla mennään. Sairastunkohan mie keuhkosyöpään vai spitalismiin? Tuo palanut peukaloni on ainakin sitä mieltä, että se haluais irtautua itsenäseksi valtioksi minusta.

You used to captivate me
By your resonating life
Now I'm bound by the life you've left behind
Your face it haunts
My once pleasant dreams
Your voice it chased away
All the sanity in me

I've tried so hard to tell myself that you're gone
But though you're still with me
I've been alone all along

Tänään kaipaan kaikkia.

Mut ei se mitään, aina voi vetää höpöheinää ja kattoa halinalleja!

Join järkeni ja ääneni. Infernomightnight forrestclub. Takas koomaan tekis mieli.

Sinne siis.

Hyvin ja sillee.
Kuuntelin tänään.

if only I could see
You turn myself to me
and recognise the poison in my heart
there is no other place
no one else I face
remedy, we'll agree, is how I feel
here in my reflecting
What more can I say?
for I am guilty
for the voice that I obey
too scared to sacrifice a choice
chosen for me

Tulin lopputulokseen.

Hahahaa! Virallisesti kylähulluin. Parturissa asti maineeni kierii. :D Mjuu, meillä täällä susirajalla on parturi-irma, joka 50-luvun saksillaan leikkaan tädeille permanentteja. Ja puhuu. Eipä sillä, hyvä vaan, että kylilläkin tiedetään minulla olevan _"monta"_ pahansisuista bittbullia "vai mitä ne sellaset isot koirat on", aseita ja rahaa millä retostella...(?!?!)

Eläisimpä oikeasti samassa maailmassa parturi-irman kanssa.

Eniveis. Jolukuussa Imatralle.

Vihdoin taas töistä hyviä uutisia. Eihän niitä tietenkään voi täällä lesotella, samalla tavalla kuin paikallinen parturi-irma minun asioitani, mut kivaa kuitenkin. Ensi vuonna pääsee reissaamaan, se sentään vielä on kivaa. Vaikka jokapaikassa vastaan tuleekin niitä...ihmisiä..kait se on vaan pakko niellä. Ihmisiin törmäily. Vaikka mä kuinka koittaisin leikkiä, niin niitä mätiä omenia on joka satsissa.

Onneksi sentään vielä maailmasta löytyy niitä paljon puhuttuja hyviä tyyppejä. Kuolemaa odotellessa, ei tätä hinkuvaa hengittämistä kai muuten kestäiskään.

Mietiskelin tossa.

1) 3650 x 8 = 29 200

2)29 200 x 25 e = 730 000 e

3) 730 000 e - ~5000 e = 725 000 e

Eli sillee, et ihmiskunta on minulle velkaa 725 000 e.

Ennen kuin se velka -korkoineen- on minulle korvattu, en suostu inhimilliseen yhteistyöhön.

Kaipa miun pittää tätäkin päivitellä, etten sit luule, et mulla on pata leviänä täällä kun hämmennyksissäni käyn tarkastamassa mielentilaani.

Pitkään minussa ollut lukko on taas auennut ja tuntuu moni asia siltä, että jaksais taas touhuta vaikka mitä. Jopa töitä. Just vasta kotiin tosin raahauduinkin, mut eniveis. Toisaalta harmi, että päivät venyy tällee ja aamulla pitää nousta, mut kai munkin on vaan sit opittava, että se rutiini on kai se, mikä pitää jotenkin järjen jossain. Vielä Kiteelle pitäis tänään ajella. Täällä nää matkat jotenkin alkaa ihan huolella puuduttaa. Jos puol kahentoist jälkeen olis takas himassa, ni jaksais ehkä lämmittää saunan. Njääh. En tiijä.

Talven projekteina ei muiden duunien ohella oo kun kaks kirjaa ja ne K:n ensikesän konsertit. Mie oon jopa yllättävän innoissani. Pitkästä aikaa taas ihan huolella kaikkea skarppaamista. Ja rahaa. Jos vaikka sit joskus sais niitä omia unelmia taas toteutettua. Ajattelin tänään tehdä itteni kans 2 vuoden sopimuksen. Se on joko tai. Joko sillon mulla on hommat täällä siinä mallissa, ettei ahista tai sit muutan kokonaan pois. En mie täällä rupia kärvisteleen. Se on se Hollanti tai Jamaika. Eh. Ei, pittää hoitaa niin, ettei rupia pahempia ahistelee, en kuitenkaan suostu jättämään noita karvasia hirviöitä tänne. Eihän mulla kuitenkaan juuri muuta sit ookkaan. Vilpitöntä.

Arr! Pitää mennä. Jim:ltä tulee Maa ihmisten jälkeen1/2. Ehkä muistan kirjoittaa loputkin asioista itselleni jahka sieltä Kiteeltä vielä selviydyn. o.o

pata laukes vaihteeks, jäähylle.

Oijoi, hima tuntuu hyvältä. Haluis vaan olla ja tunkea päätä tyynynalle syvemälle. Mut ei. Kun ihmisorjan on tehtävä myös töitä. Ehkä tää väsymys taas ajan kanssa tästä väistyy, mut vetämätön ei oo olenskaan kiva olotila.

Sunnuntaina kun töistä lähdin aloin pohdiskelemaan taas. Kun miulla on se perkeleen vaitiolovelvollisuus, enkä voi tietyistä asioista mainita kenellekään, enkä sit taas toisaalta enää tiedä, paljonko yksinään jaksaa toisten kallioita kanneskella. En taaskaan muistanu, ettei mieli auki töihin voi mennä. Mitä enemmän on kuoressaan ja mitä vähemmän kuuntelee, sen helpompi on laittaa silmät kiinni ja nukahtaa. Maailma kun on rumuudessaan hyvin vastenmielinen paikka, enkä minä ihmisenä sit kuitenkaan ole sieltä vahvimmasta päästä. Näkee itsensä aina kyyryssä, täysin lyötynä, siellä kuilun pohjalla, mistä ei koskaan kiivennytkään ylös vaan opetteli elämään pimeyden kanssa. Okei, enää ei tule niitä valtavia pudotuksia, murha-aikeita, eikä masennusta. Tulee täysin turtaksi. Oma voimattomuus on kuitenkin vain valhe, raskas sellainen kannettavaksi. Oravanpyörässä pyöriminen on mulle osoittautunut raskaaksi. On vaikea elää itsensä kanssa, kun ei saa, silloin kun tietää, että pystyis. Ei millään malttais antaa vaan olla. Ehkä se helpottaa ajanmyötä. Ehkä ei. Ehkä uhraan vouh... eiku...vuoden ja katson mitä tapahtuu, maltti kun on aina ollut minun selkäänpuukottava veriviholliseni.

Ehkä se on tämä siperian sää, joka saa mielet mustumaan. Suurempi massa ihmisiä voi kokonaisuudessaan järjettömän huonosti. On täysin sokeaa olla näkemättä mihin se lopulta johtaa.
Enkä edes tarkoita paljon otsikoissa ollutta nuorisoa. Minusta on oikeasti hienoa, että ryhdytään sanoista tekoihin, vaikka se ei perinteisen moraalinäkemyksen mukaan tekoja oikeutakkaan.


Jossei jotain mustaa, niin valkoistakin.

Vihdoin alkaa vaikuttamaan lupaavasti siltä, että täällä kotona alkaa luistaa paremin ja paremin. Tutkimustyöni Rymyn ja Iitun kasvattamisessa alkaa kantaa kultaista hedelmää ja elämä tuoksuu syksyn kostealta metsältä. Vielä ehkä kun sais itsestä enemmän irti olis parempi. Sitä puolta ei tosin voi winettää, itsensä kehittäminen siedettäväksi on kuitenkin haasteellisuudessa hyvinkin hauskaa puuhaa ja tuleepahan tehtyä. (6)