Se on paikka jossa siellä koko ikänsä asunut ihminen tietää ne lukuistat kujat ja tiet jotka ovat levittäytyneet pitkin kaupunkia kuin kasa verisuonia.
Siellä on myös laaja keskusta-alue jossa löytyy iso aukio ja paljon monimuotoisia kauppoja, rakennukset ovat yleensä 1900-luvun alkupuolella rakennettuja taloja, se tekee kaupungista monimuotoisen mutta samalla aavemaisen.
Kolmen korttelin päästä keskustasta asuu 31-vuotias mies jonka nimi on Francis Stypgeist, joka tekee työkseen käyntikortteja.
Työ ei ole mielenkiintoinen, eikä liioin hyväpalkkainenkaan, itse asiassa hän vihaa työtänsä, hänellä on 13 työhakemusta eri yhtiöissä paitsi viisi niistä on Paradise shop nimisessä kauppakeskuksessa, pelkästään pääseminen sinne siivoamaan helpottaisi häntä valtavasti, ajatuksissaan hän ajattelee niitä isoja kasveja jotka koristelevat ison eteisaulan seiniä josta avautuu näkymä useisiin kauppoihin jotka on suunniteltu näyttävän tavalliselta kadulta, mutta tämä katu on erikoinen, siellä on todella sileät ja tasaiset kivitiet joiden reunalla on erinvärisiä pieniä rakennuksia omine erikoisineen koristeineen, ei ärsyttäviä valotauluja vaan metalliset opasteet jotka roikkuvat ketjuilla sisääntulo oven yläpuolella.
Haaveilemisen estää työnjohtaja joka on muuten mukava ja leppoisa mutta hänellä on myös outoja pakkomielteitä, esimerkiksi käyntikortit tulee olla siistissä pinossa aakkosjärjestyksessä, hänen pöytänsä näyttää myös joltakin huonekaluliikeen näyteikkuna kappaleelta.
Työnjohtaja ilmoittaa 9 lisää tilausta mikä tarkoittaa 2 tuntia ylitöitä,
tätä uutista Francis ei olisi halunnut kuulla, hänellä oli muutenkin kiire sokkotreffeille jotka alkaisivat puolentunnin päästä, hän kieltäytyi ottamasta työtä vastaan.
Kieltäytyminen johti erimielisyyksiin työnjohtajan kanssa jolla tuntui olevan huono päivä muutenkin, kenties jokin ei ollu ikäjärjestyksessä, tämä antoi Francisille tilaisuuden hyvään syyhyn erota epämielyttävästä työstänsä.
Ennenkuin hän lähti ovesta hänen oli pakko sekoittaa eri käyntikortit keskenänsä, koska hän on aina halunnut tehdä niin koska se oli niin kiellettyä.
Kulkeassaan kotiin päin, hän ajatteli kotiaan joka lähtee lunastukseen ellei hän saa kuukauden päästä vuokraa maksettua, ehkä tuli tehtyä liian hätäinen päätös, hän ei ole saanut mistään hakemuksestansa vastausta paitsi kielteisiä.
Kotiin päästyään ja katsoessaan ulos ikkunasta hän hätkähtää muistaessaan erää tärkeän asian.
"Ei vittu, ne sokkotreffit."
Juostessaan ulos ovesta, samalla vauhdista ottaen mustan pikkutakkinsa naulakosta, hän pinkaisee huimaa vauhtia portaita alas kompastuen kolmannessa kerroksessa saaden hienon nenä verenvuodon, hän ei välitä vaan juoksee ulos ja vilkaisee rannekelloansa vain huomatakseen että on 3 minuuttia aikaa juosta reilu 2 kilometriä erääseen kahvilaan.
Paikalle tultuaan hän katsoo kelloansa, 5 minuuttia myöhässä, ei paha.
Suoristaessaan kauluksensa ja otsahien pyyhinnän jälkeen hän ottaa hyvän ryhdin ja astuu sisään kahvilaan ja etsii 25-vuotiasta naista jolla on sininen pitkä takki ja punaisella nauhalla kiinitetyt oranssit hiukset, onneksi kuvaukseen sopivia naisia on vain yksi.
Francis ottaa rohkaisevan syvän hengityksen ja menee istumaan naisen viereen.
"Mindie otaksun?" francic sanoi.
"Ja sinä olet Francis?" sanoi mindie.
nyökätessään myöntävästi hän huomasi partnerinsa katsovan muualle kuin hänen silmiinsä vaan hiukan alemmaksi hänen huuliansa.
Kun Francis ihmetteli tätä hetken niin mindie kysyi häneltä.
"Oletko ollut tappelussa?"
Franciksen silmät laajenivat ja ihmetteli kysymystä ja vastasi takaisin ihmettelevästi ei.
Mindie osoitti hänen nenäänsä ja sanoi "Sinulla vuotaa verta."
Francis otti lähimmän esineen josta voisi peilailla joka osoittautui olut lasiksi,
hän ilmoitti käyvänsä vessassa siistiytymässä ja lähti lähes juoksien melkein kaataen tarjoilijan.
Pestessään verta kasvoistaan hän kirosi epänormaalia päiväänsä toivoen ettei hänen deittinsä pahastuisi.
Kun hän oli saanut veret pois ja ryhdistäytynyt, Francis meni takaisin kahvilan puolelle jolloin hänen deittinsä ei ollut enään paikalla, edessä oli hyvin vittuuntunut kotimatka.
Oli kerennyt tulla pimeä, kello oli 22.35 ja Francis oli hyvin väsynyt. ja päätti ottaa oikoreitin kotiin kujasta joka oli pitkä ja ohut, hän vältti kujaa koska pimeällä se oli aavemainen koska siellä ei ollut valoja paitsi asunnoista tulevat kajastukset jotka langetti varjoja kadulle.
Kun hän oli kulkenut kujaa reilut puoli kilometriä hän huomasi pimeän hahmon kujan päässä joka tuntui olevan eksyksissä mutta myös erittäin epänormaali liikkeissään, hahmo pysäytti liikkumisensa jolloin vain pää kääntyi katsomaan Francista, Francis jähmettyi paikoilleen jolloin hänellä tuli kylmiä väreitä pitkin kehoa, kuin kylmä tuuli kävisi hänen vartalonsa läpi.
Hahmo otti askeleen lähemmäs Francista, ja Francis oli yhä paikallaan, hahmo alkoi juksemaan kohti,
Francis ei edelleen pystynyt liikkumaan vaikka hän tiesi että hänen oli päästävä karkuun.