Olen kai hullu.
Sinun takiasi menetän yö uneni miettiessämme meitä.
Sinun takiasi
itken,
huudan
ja sydämmiä särjin.
Mitään muuta en ajattelekkaan,
kuin sinua.
Kierin tuskissani,
illat,
päivät
ja yöt,
Päivästä toiseen,
vuodesta toiseen,
mutta mitä sinä teit?
Pienen sydämmeni otit,
leikittäväksi kai.
Ja sitten sen särjit.
Puukotit minua syvälle sydämmeen,
ja nyt kun näen sinut,
tuntuu kuin kääntäisit veistä haavassani,
ja repisit sen sitten irti.
Nyt veitsen tilalla on suuri arpi,
josta vuotaa kyyneliä.
Sen vieressä on puukko,
jonka sinä olet upottanut syvälle sydämmeeni,
joka vuotaa verta nyt ja aina.
</3