IRC-Galleria

Jube-setä

Jube-setä

TEURASTAJA.
Joulu. Jouluna kaiki rauhoittuvat kuusen äärelle, jossa stressi ja kiire unohtuu. Onko kukaan miettinyt mistä se stressi johtuu? Joulusta. Joulunvalmistelu vetää terveen ja viriilinkin ihmisen hulluuden partaalle. Jumalauta lapset, kahteenkymmeneen vuoteen en oo leluosastolla viihtynyt yhtä pitkään kuin nyt joulun alla. Mitä sitä ostaisi 3-vuotiaalle äijälle?

Ase ois tietenkin varma valinta, kun päiväkodissa on opittu käyttämään jo harjan varttakin haulikkona. Asetta en kuitenkaan jo valmiiksi sekaisin olevalle kaverille osta, siitä kasvaa hyvä Petri Gerdt tai vastaava jos se jo 3-vuotiaana aseen saa.

Sitten mietin sellaista potkittavaa mopoa. Onko se kuitenkin liian pieni? Tämähän selviää kun kysyy pojan vanhemmilta. Niin...Joilla luonnollisesti on myös kiire jouluaskareiden parissa eivätkä näinollen jouda vastaamaan puhelimeen. Hylätään siis myös potkumopo.

Lopulta lahja löytyi. Pienet urut ja sähkökitara! Nappasin laatikon ja lähdin kirnuamaan kohti kassaa kun takaraivoon kolahti ikävä tosiasia. Ei jumalauta, minä joudun kuuntelemaan sitä "musisointia" monta vuotta, joka kerta kyläillessäni jos menen ostamaan tälläiset. Entä ne jälkeseuraamukset? Pojasta tulee pahimmassa tapauksessa alkoholisoitunut, heinää pössyttelevä hippi. Ei saatana!!

Soittimet lensivät pitkässä kaaressa hyllyn perälle ja viereiseltä hyllyltä napattiin mukaan kaivuri. Pojasta kasvatetaan kunnon äijä! Kaivuri mukaan ja kassalle. Innoissani kerroin lapsen isälle ostaneeni kaivurin. Tässä vaiheessa lapsen isä näki aiheelliseksi muistuttaa, miten edellisille hienoille lahjoilleni on käynyt. Työ hurrikaanit jälkeen jättävä termiitti pikkuveljensä kanssa tuhoavat kaiken 15 minuutin sisällä käsiinsä saamisesta. Olin unohtanut tyystin lupaukseni ostaa seuraavaksi lahjaksi pätkän ratakiskoa. Siinäkin tosin tulisi ongelma. Alle metrinen pätkä häviää ja yli metrinen vääntyy solmuun.

Joulusta selviävät henkilöt pääsevät juhlimaan uuttavuotta! Vielä joskus ihmiskunta ymmärtää ettei minkäänlainen tulivoima ja alkoholi toimi yhdessä. Jälleen palaa taloja tähtisädetikuista ja moni saa oppia, ettei se itserakennettu "raketti" lähtenytkään kädestä mihinkään... Käsi kyllä lähti. Lisäksi vielä aina samanlaiset kaupungin järjestämät ilotulitukset joita kaikki kokoontuvat innolla katsomaan... Ovat muuten taas samat kuin viime uutenavuonna... ja joulun avauksessa. Ei mitään uutta. Kyseisiä erivärisiä palloja on ostaessa on todennäköisesti tilaajalle sattunut jonkinlainen pilkkuvirhe, koska ne eivät tunnu koskaan loppuvan. Joka vuosi samat.

Näistä kahdesta kansanjuhlasta selvinneet lupaavat pyhästi viettää tipattoman tammikuun. Minkä helvetin takia?!? Sitten porukka pyörii tuskissaan kun ei saa tammikuussa juoda viinaa! Tähän on kaksi hyvää keinoa.
Ensimmäinen on, että vedätte niin karmeat apinaperseet, että viina oikeasti pelottaa. Näin kävi minulle taannoin. Olin kuusi viikkoa täysin ilman alkoholia. Se on puolitoista kuukautta! 150% tammikuusta! Tämä johtui ainoastaan siitä, että puolet illasta oli kadoksissa, viimeinen muistikuva oli keskusteluhetki koiran kanssa ravintolan edessä ja aamun ensimmäinen hetki se, kun rakas avovaimoni kysyy miksi eteisen seinä on veressä? Ei ole muuten selvinnyt vieläkään.
Toinen on, ettette välitä vittujakaan tipattomasta tammikuusta. Juotte lauantai-iltana kesken tammikuun hyvässä seurassa ne joulusta jääneet glögit ja kossut. Ei harmita, eikä tarvitse pinnistellä.

Kalamarkkinat.

Ne on jees.

Tähän kaikkeen kun vielä lisätään joulun aikana poliisin tietoon tulevat perheväkivalta tapaukset, loputtaman kasan ilotulitemainoksia ja helmikuun ensimmäisen viikonlopun putkien ruuhkautumisen, olemme valmiita.

Toivotan siis kaikille tässä vaiheessa hyvää joulua ja eritoten itselleni toivon hyvää vuotta 2008. Teille muille vähän huonompaa. Näin tunnen itseni onnistujaksi.

Sekavia aikoja...Keskiviikko 19.12.2007 19:06

Mikäs tässä toisaalta. Pomo soi taustalla, astiat tiskattuna ja pyykit pestynä, varmaan kaunis rouvanikin on tyytyväinen. Huomenna ois työhaastattelu, tsemppi päällä.

Kolikolla on toinenkin puoli, luonnollisesti.

Oishan se vitun paljon näppärämpää olla jo jossain töissä ja pakki on sekasin... Pitää vetää gefilusta. Ja missähän on minun työtodistukset?

Porukka on puhunu, että minun pitäs ruveta kirjottamaan kolumneja lehteen. Pari juttua siinä kuitenkin on. Mitä minä kirjotan? Näitä samoja ulosteen sävyttämiä tarinoita, jotka lyhenee puolella ku ottaa kirosanat pois. Ketä kiinnostaa? Onhan se tietysti toisaalta mukavaa lukea, kun ihminen kärsii.

Toinen juttu on, että mikäs lehti näitä julkaisisi? Alibi? Iltalehti? Karjalana heili? No vittu ei! Heiliin en alennu! Joskus yritin jotain järkevää kirjoittaa sinne yleisöpalstalle niin eivät saatanan kommarit julkaisseet!
Kyllä jotain utran sissin paska tarinoita hyvistä lasolin sävyttämistä ajoista kerrotaan, mutta kun nuori ihminen yrittää saada äänensä kuuluviin niin ei! PERKELE!

Tiedättekö mikä minua riepoo nyt kaikista eniten?
Isä-ukko on oikeasti sitä mieltä, että Gernin työvälineet on hyviä! No eihän ne ole! Jumalauta GERN! Ne paskat ei toimi ku savukoneina.

Sitten yks juttu, tiedättehän te sen blueskitara-kompin? se titiditiditidi ja niin ees päin... Niitä biisejä on helvetisti ja minä haluun ne kaikki. Levykaupan musiikkityyliksi kun valitsee blues, tulee jotain vitun n****ri r'n'b:tä! Se ei ole bluusia! Eikä se ole edes perkele r'n'b tä, se on hidasta räppiä! PERKELE!

Tämä minun levykauppa ei myöskään tunne kingston wall:ia... Oisk kellään? Levykauppa on vähän samanlainen peitenimi kuin sillon aikoinaan venäläisiltä viinaa ja tupakkaa ostaessa puhuttiin sokerista tai appelsiinimehusta... You name it. Minä en ole ostanut venäläisiltä mitään. Tai jos olenkin niin rikos on vanhentunut... Tai ne viinat ainakin on vanhentuneet. Enkä tunnusta mitään..Milläpä todistatte? HÄHÄHÄHÄHÄHÄÄ!!!!

Tuossa olisi muuten yksi uusi foorumi, joka tarvitsisi kaltaisiaan kirjoittajia:
http://www.s8.createphpbb.com/suomi/index.php?mforum=suomi

Käykääs natkut sielläkin!

Tämä oli ikävä purkautuminen näppäimistölle, pahoittelen jos luit sen loppuun odottaen jotain hauskaa, heh heh, ettepä saaneet.

Ilmoittakaa minulle Havaintoja blueskitarasta, kingston wallista ja hyvistä kolumnipaikoista!

Nyt tulee heikki housuun, mors!



Toim. huom. Kirjoittajan mielipiteet ovat yleistyksiä, joiden tarkoitus ei ole loukata levykauppoja, gefilusta, venäläisiä, n*******tä, isää, Heikkiä eikä alibia. Ei millään hyvällä, peace.

Saatana!Tiistai 18.12.2007 10:35

Vittu että ottaa aivoon! Onko perkele pakko ajaa ohituskaistaa jos paskakasat ei kule yli yheksääkymppiä! Sitten kun hienovaraisena vihjauksena vittuun painumisesta vilauttaa pitkiä niin juntilla hirttää kiinni ja vauhtia hiljennetään entisestään ja pistetään vielä takasumuvalo päälle. Ois saatana edes haulikko millä sammuttaa ne sumarit siltä vitun punaniskalta. Järkeähän tuommosen apinan päähän on turha hakata... Hän on ajanu tohmajärveltä asti sitä vitun yheksääkymppiä joten mitäpä sitä kiihdyttämään.

Ja kuka vittu jaksaa kuunnella metallicaa?!? Se on ihan paska!!

Vittu.Sunnuntai 09.12.2007 17:49

Minkä vitun takia aina joku känninen apina tulee uhoomaan ja jeesustelemaan... "Vittu, tunnetko nils gustafsonin? Se on mun siskon serkun ukin naapuri"... Voi vittu että pelottaa.

Nää saatanan pellet uhoo joillain "pahamaineisilla" tyypeillä, jotka on jonkun melkein tutun kautta melkeen tuttuja. Mä voin soittaa sille niin sulle tulee vittu kylmä kyyti! Niin.... Tai jos minä soitan ja kerron että sinä huudat nimees jossai baarissa ja sanot että joku porukka tulee mun kimppuun saatkin todennäkösesti ite turpaas.

Ihan oikeasti... Vaikka tuntisit koko venäjän mafian, älä uhoa sillä baarissa. Ketään ei pelota, ketään ei kiinnosta.

Nyt minua vaan vituttaa krapulan lisäks se, kun muistin tälläsen tyypin.

vielä tämä...Torstai 29.11.2007 12:49

Chevy vani! 6.5 turbodiesel, 99 tai 00, reilu 300 tkm ajettu k-a, rekisteriin saa 2+3 tai 2+6! Nyt kiireellä 15800 euroa!

Nyt tarkkana!Torstai 29.11.2007 12:00

Taas on Jube-sedän autokaupassa vipinää!

Honda civic 1.4 TiC ! !
Garrett, weitec, megasquirt, toshiba läppäri
on uutta laakeria, metallipakka kannentiivistettä, ahdinta huollettu. Penkissä käyty "leimalappu".
Eihän tämmöstä pois anneta ku pakolla. Pihasta pitää saada pois ja tekemistä olis vielä vähän. Vesipumpun tarviis ja ruiskun kartat pitäs ohjelmoida. Korissa yks reikä. Sekin pieni. Jarrut voi olla aavistuksen jumissa kun on ottanu viagraa ja seisonu. Melekein kannattas trailerilla hakea.
VAAN EI OO KALLIS! 500 neuroa jos sais niin hyvä ois... Jos ei niin tarjoa jotain. Tulee tosiaan tietokoneet ja kaikki mukaan!
Tämä on Kontiolahessa. Tuohon saa vielä punasen varaosakorin jonnilaisella 1.4 lohkolla ja luistavalla automaatilla mukaan pikkurahalla. Siitä on eturipustukset kokenu väkivaltasen kuoleman, joten ei liiku ihan noin vaan.
se on oaklaholmassa eli outokummussa.
Tuo civic kulukee oikeasti! Ajoin ite sillä säädöt vituillaan 0.4 ahdoilla ja hukanhaudan liikenneympyrästä lähettyä mantsiin päin olin kelannu 130 mittariin ja vielä piti kääntyä sinne oikeelle ekasta.

KYSELE!


Niin sitä vielä, ettei sitä outokummun ruoskaa oo pakko ottaa, mutta saahan siitä vaikka vaimolle kukkapenkin jos ei muuta keksi!

Nyt kun vauhtiin pääsin niin ois tuossa yks uudempiki civic kaupan.
-93, 1.6 V-TEC koneella ollut 06-07 talven ihan atomeina. Mitään ei ollu paikallaan ja kaikki saumat vahvistehitsattu! Koneessa pientä viriä, jäykkää ja matalaa alustaa, turvakaarta, nahkasta kuppipenkkiä, sähkösiä kilpavöitä... Tällä pääsee nimittäin mutkiin niin kovaa että kuskilla ei kantti riitä!
Tämä on musta, 3-ovinen, angel eyesit, lexukset, tummennukset, 16" vanteet, kaikki mustaa! Ei oo toistä näin komeeta civiciä! Siitä siisti sivikki!

No joo, joutas kai tuo nissaniki. On pietty ku kukkaa kämmenellä, pesty ja vahattu säännöllisesti, 95% ruosteeton. Armonvuonna 93 on tämäkin tehty ja tekniikka on pomminvarma 1.4i 16 venttiilinen tuplanokka kone. Ja on muuten ketjukone! Vasta 192 tkm ajettu eli häthättää sisäänajettu. Talvirenkaat on nordfrost 3:set 13" peltivanteilla. Pitoa on. Kesärenkaina 16" hankookit fox evo1 vanteilla. Tummat ikkunat on ainoa tuninki! Ei oo pilattu. Stereot mukaan jos tahtoo, pioneer, helix, spl dynamics... Subbarit, mp3 ja pelit!
On se niin hyvin kulettanu ettei rahanarvoo osaa oikein sanoa.. Mutta diesel kelpais vaihossa. Mihinkään paskaan ei vaihu, oishan se loukkas nissanille. Samaa hintaluokkaa pitäs olla.

No onhan niitä vielä. Pari mondeoo löytys.

5-ovinen 2.5 V6 monttu. Se eka korimalli! On rs-korisarja ja ihan uus maali! Pirun nätti! Just leimattu ja vajaa 300 mittarissa. Jos siitä 5000 sais.

Sitte ois -99 farkku kahen litran koneella. Saakelinmoinen korisarja puskureineen, helmoineen, skooppeineen ja spoilereineen. Voi suoraan sanoa, että uniikki! Kääntää päät missä ikinä liikkuukin! Tähän tai toiseen monttuun saa mukaan 17" vanteet kesäkumeilla. Eli otat kumman vaan, niin nopeat elävät! Viksu kaveri ottaa molemmat että on akallekki auto!
Tästä pitäs saada 666 0 euroa!

Siinä on nyt tarjolla kaikenlaista! Ankaria bemarinkiusaaja sivikkejä, järkevä käyttönissani ja pari special-fordia!

Kysykää!


Lainaus toisaalta.Maanantai 26.11.2007 17:38


JupeBee kirjoitti:

Voi Vase, mistä kaikki tuo agressiivisuutesi minuun kohoaa. Siitäkö, etten pidä nissaneita kummoisina urheiluautoina? Otit joskus pienestä heitostani skylinea kohtaan hirveät pultit. Etkö ole vieläkään toipunut siitä?

vase kirjoitti:

Ei tule heti mieleen tätä tapausta enkä juurikaan muista mistä vihani sinua kohtaan kumpuaa. Niin paljon on tullut huudeltua. Tyhmyys ja nimenomaan varallinen köyhyys ovat kuitenkin asioita joita en voi sietää. Ehkä edustat näitä molempia? Selittelysi varallisuudestasi ainakin antaa olettaa näin. Jo Berlusconi neuvoi köyhiä tienaamaan enemmän ja tämän neuvon myös anna sinulle. Toki tunnen jonkinlaista sympatiaa niitä kohtaan jotka ovat huono-onnisena syntyneet köyhään duunariperheeseen. Heille kun kultalusikan näkeminen ei aiheuta sitä ihanaa tunnetta takapuolen seudulle. Minulle tämä tunne on kuitenkin ihana muisto syntymästäni.

Lupaan kuitenkin yhdessä dynamiitin kerman kanssa viettää hiljaisen hetken vuoksesi toivoen, että joskus pääset samanlaiseen kuninkaan asemaan kuin me harvat. Istuskellessamme seurahuoneen nahkasohvilla ja auttiessamme talon antimia kaltaisesi demarien hyvinvointi kuitenkin usein unohtuu. Tämä lienee silti ymmärrettävää, sillä joka perjantai kun poistumme privaattiklubilta hiijalahiilajalahoin saattelemana, kainalossa nautaa kuin piippolan vaarilla, ei köyhiä vaan yksinkertaisesti jaksa muistella.


JupeBee kirjoitti:


Olet osittain oikeassa. Minulla ei ole muita kulkuneuvoja kuin tuo vanha, mutta niin hyväkuntoinen nissan sunny. Mutta kun sekään ei vielä oikein riitä tekemään minusta köyhää. Sijoitan rahani kenties järkevämmin, kuten esimerkiksi viinaan ja sikareihin. Voi toki olla, että olen köyhä demari, mutta se jääköön taka-alalle. Mikäli asia sinua kiinnostaa, saat miettiä sitä itsesi kanssa vaikka maailman tappiin.

Jos minulla olisi kullkuneuvoja, -kuten sinulla- ne eivät siitä huolimatta olisi japanilaisia tekniikan ihmeitä. Ei suinkaan. Naureskelisin pienille Japanilaisille kotteroille suurista amerikkalaista autoistani ja katselisin säälien japanilaisilla muovimoottoripyörillä ajavia ihmispoloja Harley-Davidsonini päältä.
Minulla ei näitä kuitenkaan ole. Kertooko se, Vase sinun mielestäsi välttämättä köyhyydestä? Se voi johtua myös vallitseviasta elämäntilanteesta tai muusta syystä, joka kaltaisestasi ylemmänluokan kansalaisesta kuullostaa ainoastaan selittelyltä.

Tyhmä. Suurin osa (n. 68 %) ihmisistä asettuu älykkyysosamäärältään välille 85–115. Omani on 120. Koulussa en pärjännyt ja päästötodistukseni keksiarvo oli 6.25. En kuitenkaan syyttäisi tästä tyhmyyttäni, vaan lähinnä malttamattomuuttani, joka nykyaikana tunnetaan myös nimellä ADHD. Tätä sairautta minulla ei ole koskaan todettu, mutta käytökseni on viitannut jo pitkään vastaavaan.
Kenties sinä ja minä olemme samaa mieltä siitä, ettei tyhmyyttä katsota äo:sta tai koulupapereista vaan siitä miten henkilö käyttäytyy. Olemme molemmat ilmeisen sosiaalisia henkilöitä ja olemme luoneet ympärillemme oman verkostomme, johon pystymme tarpeen vaatiessa tukeutumaan ja josta on meille myös suunnatonta iloa. Sinulla "dyny-kerma", minulla omat yhteisöni.

Kultalusikka on minulle lähes tuntematon käsite. Olen joskus nähnyt kullattuja lusikoita, mutten muista sellaista käyttäneeni. Käsittääkseni viittaat kuitenkin sanontaan "kultalusikka suussa" tai jopa brutaalimpaan versioon "kultalusikka perseessä". Tällähän kansan suussa tarkoitetaan lasta, jonka vanhemmat ovat tukeneet kasvua vakavaraisesti ja materiaalisesti.
Vanhempani ovat mielestäni kasvattaneet minut hyvin. Minua ei ole hemmoiteltu. Minulla on ollut pikkuautoja, polkupyöriä ja jopa mopo. Kaikki niistä ovat hajonneet enemmän tai vähemmän käsittelyssäni. Sama on kohdannut aina omistamiani autoja, joihin olen joutunut hankkimaan rahoituksen työskennellen ulkopuolisten henkilöiden palveluksessa. Kertooko tämä mielestäsi Minussa kytevästä purkautumattomasta vihasta?

Oli miten oli, kenties voimme jatkaa keskustelua sinulle sopivissa muodoissa.

Muista välittää läheisistäsi Vase, sillä he välittävät sinusta.

Muusta ei tarvitse välittää vittujakaan, kuten esimerkiksi mistään mitä minä s

Loistavaa päivää!Maanantai 19.11.2007 17:14

Heti alkuun, ettei unohdu. Käy lukemassa http://www.aasiakas.net/ Loistavaa kerrontaa asiakaspalvelijoiden elämästä!

Eilen illalla rupesin miettimään autoihin liittyvää juttua, väriä.
Tätä voi joku pitää yleistyksenä ja sellainenhan se onkin. Kuitenkin, miettikääpä hetki minkä värinen JÄLKEENPÄIN MAALATTU auto kuljettaa varmasti siiderihönöisiä tyttöjä? Mihin pultataan ne rumimmat spoilerit ja työnnetään eniten lasikuitua? Keltaisiin! Aivan varmasti! Jos auto on maalattu keltaiseksi, se viestii sitä että omistajalla on vakava selvinpäin esiintyvä itsetunnon puute! Tilanne kääntyy humalassa täysin päinvastoin. Verkkarit jalassa vikitellään 13-vuotiaita tyttöjä kyytiin tarjoten golden capia ja dr. albanin uusinta hittiä! Paikallisella aakkosasemalla huudellaan itsekääritty sätkä huulessa siideritölkin takaa muille ihmiselle ja epäillään etteivät heidän autonsa revitä! Loppu tästä oli omakohtaista kokemusta. Ei revitä ei, eikä ole niin tarvekkaan. Miehisyyteni voin tarvittaessa todistaa muulla, kuin sillä kuinka ison spoilerin olen saanut asetettua takakontin päälle ja kuinka nopeasti tuo japanilainen käyttöhuussini kiihtyy nollasta sataan. Vitun juntti.

Keltaista väriä jo tehtaalta asti pinnassaan pitäneet autot saavat vielä varmemmin tietyntyyppisen kuskin. Jos auto on new beetle, sillä ajaa varmasti rikkaan miehen vaimo, mukavan pirteä koppero, josta ei ikävä kyllä tiedä meneekö se eteen- vai taaksepäin.
Fruittarit, nuo miehisyyden ja feminiinisen puolensa rajamailla kiikkuvat nuoret uroot ajavat varojensa salliessa 95% varmuudella KELTAISELLA Seat Leonilla! Mielellään turbotekniikkaisella! Missään muussa autossa ei bongaa niin varmasti fruittaria kuin keltaisessa seat leonissa. Kun katsot oikealta näet lyhyt tukkaisen miehen pienessä timanttikorvakorussa ja vasemmalta pitkätukkaisen....miehen?

Kyllä! Fruittarit ovat juuri niitä, joiden parturin kuvittelemme kärsineen vakavasta näön harituksesta. Miten kukaan voi pitää tyylikkäänä toiselta puolelta paljon pitempää tukkaa?
Joudun tunnustamaan katsoneeni BB:tä sen verran, että tiedän kenet kertoa fruittarijumalaksi! Timo, tuo maskuliinisuuden ruummiillistuma, joka yritti talossa asuessaan rakastella kaikkia kaksijalkaisia palotikkaista lähtien.

Mistä fuittari-ilmiö on saanut alkunsa? Miksi miehet pitävät pinkkiä paitaa ja pillifarkkuja? Miksi miesten tukat on kuin parhailla pariisin malleilla? Mietitään tämä toisinpäin?
Kuinka houkuttelvana pidetään naista, jolla on rahtaritakki, karjala lippis ja kaksiraitaiset adidakset? En väitä että tuollaisia miehiäkään pidetään houkuttelevina ilmestyksinä, mutta en minäkään tykkää näisistä joiden tukka on leikattu ihan päin helevettiä.

Joo ja joo. Ehkä jatkan tästä nyt miettien mikä maailmassa on mennyt vikaan. Johtuuko tämä siitä, että Saddam Hussein saatiin hengiltä? Uskaltavatko miehet nyt kulkea vapautuneesti paljastaen feminiinisen ajatusmaailmansa?
Tuleeko Fruittareista ajan kuluessa homoja? Tämä on vain eräänlainen välipysäkki?

Parantuisiko fruittarit takaisin normaaliksi miehisen kunnian edustajiksi, jos heidät suljettaisiin halliin, jossa pyöritettäisiin valtavilla screeneillä ZZ Topin musiikkivideoita? Hyvänen aika sitä maskuliinisuutta! Pitkiä partoja, tehokkaita jenkkiautoja ja nahkaan pukeutuneita naisia!

Siinä lääkkeeni!

Lakkoa ja lakon viereltäkin jotain.Keskiviikko 14.11.2007 12:08

Nyt rupeaa vituttamaan.

Tehyn jäsenet marssivat sitten tänään ulos työpaikoiltaan. Toivottavasti paleltuvat marssiessaan. Eikö lääkärin ja sairaanhoitajan ammatti oo kutsumus?

Miten nämä ahneet paskiaiset voi pelleillä ihmisten hengellä... Jos ei rahaa tipu niin ei ole hoitajiakaan. Ihan kiva...

Vika ei siis ole siinä, että he haluavat lisää palkkaa jo ennestään "hyvään" tiliin, vaan siinä miten asiaa hoidetaan.

No joo. Se siitä. Nyt ollaan taas töissä ja pikkusen on vielä tuo motivaatio hakusessa. Tuntuu että pää on täynnä räkää... Tosin kyllähän tyhjään kuoreen paljon mahtuukin!
Tänään selviää meillekkin vähän lisää tuosta lakosta, kenenkään hengellä ei tosin pelleillä mutta jos sitä ehtis parantua lakon aikana. Mikäli siihen nyt ryhdytään. Sama kai tuo on lakossa olla kun siitäkin rahaa saa.

Muistakaa muuten käydä tänään pitkäripaisessa jos on tarkotus ryypätä viikonloppuna! Alkokin menee lakkoon!

ootteko huomanneet, että kaikki on nyt menossa tai menneet lakkoon. Onko se joku muoti-ilmiö vai mikä on homman nimi? Minä rupean lakkoon ku vituttaa! Siis henkilökohtaseen... Onnistuskohan muuten henkilökohtainen lakko? Kävelisin tästä pomon huoneeseen ja sanosin että rupean lakkoon koska taukoni ovat vain 15 minuutin mittaisia ja ruokis vain 30 minuuttia. Haluan 20 minuuttia kolmesti päivässä ja ruokatauko 90 minuuttia. Ehtisin kirjottamaan pitempiä päiväkirjamerkintöjä ja ottamaan hyvät torkut ruokailun yhteydessä.
Voisi muuten käydä vielä polttamassa päivän ensimmäisen sikarin... Jos pakkanen on vähentynyt.

Soitellaan!

Jaa-a....Maanantai 12.11.2007 10:42

Hyvää päivää ja kirves vartta!

Olo on ku onkimadolla, mutta kokeillaan tässä jotain kirjotella. Tuossa ois reilun puolen tunnin päästä mentävä työtärväyshuollossa käymään ku meinaa lentsun iskeä.

Tupakkalakko on pitäny hyvin! En yhtään tupakkaa oo polttanu viikkoon. Sikareita tosin on askillinen menny viikonlopun aikana. Mut eihän se paljoo oo?

Saatoin tehdä karhunpalveluksen itelleni isänpäivän kunniaksi. Ostin isälle rälläkän. Nyt kun asia on niin, että mielipiteemme erinäisistä asioista eroavat välillä huomattavasti, niin nyt ruumiini hävittämisestä tulee paljon helpompaa!

Koska viime viikon tapahtumien jälkeen kaikki internetistä löytyvä otetaan todennäköisesti tosissaan, niin korostetaan että äskeinen ei ollut totta. Isäni käyttäisi sahaa, koska rälläkän laikka ei pääsisi läpi läskieni.

Joopa joo... Nyt en jaksa enää muuta ku kertoa vanhan tarinan.


Tuleeko kenellekään muulle "Do you want bigger penis?" sähköposteja? Minulle niitä tulee kymmenen päivässä!!!







Kahdeksan niistä tyttöystävältäni....









Kaksi äidin lähettämää satuttavat.



Tervettä viikkoa nisäkkäät!