IRC-Galleria

Mietin yöllä, että olen 5v aikana ostanut Huuto.netistä noin 150-200 dvd-pakettia. Niissä on ollut noin 8000-10000 dvd:tä.

Niiden joukossa on ollut YKSI Tarkovskin dvd.

Tuo kertoo siitä, että noin harvaa kiinnostaa taide. Noin harvassa taloudessa on ollut taide-elokuvia.

Tosin Tarkovski on vain yksi esimerkki. Mutta esimerkiksi Bergmanilta tuohon määrään mahtui varmaankin vain 2-3 dvd:tä.

Toisaalta, ehkä tuo kertoo myös siitä, että ne keillä esim Tarkovskia on, eivät halua siitä luopua. Vaan laittavat huuto.nettiin vain ne Matrixit ja Adam Sandlerit.

Entä sit mä. En taida pitää taiteesta kun ostan paketteja joissa ei ole taide-elokuvia. Tai sitten multa jo löytyy useimmat taide-elokuvat, ja ostelen niitä yksittäisinä kappaleina, kun niitä kerta ei ole isommissa satseissa saatavana.

Oikeastaan sama 1/10000 suhde näkyy tälläkin sivustolla. Vain noin joka kymmenestuhannes jäsen on Tarkovski-yhteisössä.

Taide kiinnostaa harvoja.

Homojen on melko helppo pariutua, homoja on prosentti ihmisistä. Minulle pariutuminen on sata kertaa vaikeampaa. Taideihmisiä on vain yksi 10000:sta. Se tekee Suomen kokoisessa maassa noin 60 18-40v naista. Sinkkuja noista noin puolet. Eli noin 30. Noin puolia niistä olen jo yrittänyt, loput ei ulkonäkönsä takia kiinnosta.

Muutama päivä sitten vierailijoissani näkyi putkeen 5 tamperelaista naista. Joku olisi vain kohauttanut olkiaan, että kummallinen sattuma.

Mutta kun olen melko hyvä todennäköisyyslaskennassa, niin tuollainen pisti erittäin paljon silmään. Ei vaikuttanut sattumalta.

2% suomalaisista on tamperelaisia naisia.

Se että yhden sellaisen jälkeen 4 seuraavaakin on tamperelaisia naisia todennäköisyys on: 0,02*0,02*0,02*0,02=1/6,25 miljoonaa.

Eli vain 2,5 kertaa todennäköisempi kuin saada Lotossa 7 oikein.

Kaikki nuo naiset olivat vieläpä about 18-24v tms.

Yritin muistella olinko sanonut julkisella jollekin tamperelaisnaiselle täällä jotain, mutta en muistanut.

Jos en, niin sitten joku oli linkittänyt täällä minut esim blogiinsa, jonka kautta sen tutut sitten klikkasivat profiilini.

OODI JOILLEKIN

Pidän ihmisistä jotka ovat riisuneet varmistimen.
Jotka eivät voisi harkitakaan pyöräilykypärää,
tai satulan vuoraamista muovipussilla.
Pidän ihmisistä jotka etenevät päin punaista
jos mistään ei tule autoja
vaikka ne muut ihmiset näkevätkin.
Ja joskus vaikka autoja tuleekin.
En koskaan lähetä tai välitä terveisiä, entäs sinä?
Pitäisinköhän sinusta, ja pitäisitköhän sinä minusta.
Minä pidän ihmisistä joille ei tulisi mieleenkään sanoa jollekin
voisiko tämä joku päivä lähteä vaikka kahville tai jotain.
Pidän ihmisistä jotka sanovat jotain mitä oikeasti haluavat sanoa.
”Ihailen persettäsi” tai ”Panisin sinua mielelläni”.
Turha höpinä vähemmäksi, vaikka se tarkoittaisikin
että iso osa ajasta menee sängyssä yksin katon tuijotteluun.
Kuka haluaisikaan orgasmin perustuvan huijaukselle.
Evoluutio ehkä, mutta en minä, tai ne joita arvostan.
"Tule syliini tänään juomaan viinaa"
voisi olla niiden kansallislaulu,
ihmiset joista pidän.
Jotka eivät puhu puhumisen vaan sanottavan takia.
Jotka eivät laimenna puhettaan turhilla laimeilla täytesanoilla
(tavallaan, periaatteessa, käytännössä, ylipäätään, itse asiassa).
Mutta kirosanat on eri asia, nehän ilmaisevat tunnetta, tahtoa, tulta, paloa (paitsi esimerkiksi hitto tai pahus, ne ilmaisevat nörttiyttä ja nössöyttä – Harry Potter ei koskaan sanoisi että perkeleen vittu tai saatanan paska).
Pidän ihmisistä, joiden puhelimessa ei ole jotakuta naisen etunimeä ja sen perässä ICE, vaan ihan rehellisesti, että ÄITI/Äiti/äiti.
En pidä ihmisistä, joiden puhelimessa ei ole ihan vaan rehellisesti ÄITI/Äiti/äiti, vaan jonkun naisen etunimi ja sen perässä ICE.
Arvostan ihmisiä, jotka ovat rohkeita,
osaavat ja haluavat heittäytyä,
ottavat riskejä, eivät tee kaikkea varman päälle.
En tarkoita että etupäässä haluaisin naisen,
joka on tullut raiskatuksi tusinan kertaa.
Mutta en myöskään naista, joka käyttää
Huuto.netissä järjestään hintavarausta,
tai ei uskalla laittaa edes kymmentä euroa tuntemattoman tilille.
Tykkään ihmisistä, jotka ovat vähän sellaisia kuin minä
(mutta eivät liikaa, silloin kadehdin).
Ihmiset joista pidän ja joita arvostan ja kunnioitan,
ne ovat niitä minun makuun olevia ihmisiä.
Ne jotka eivät näe syytä pitää syyssadetta loitolla sateenvarjolla.
Jotka hullun lailla ovat
alttiita maailman villipuraisuille.
Jotka tietävät sen, ettei tunne mitään
olevan pahin tunne näkymättömän vaaleanpunaisen lampaan valeasussa.
Jotka pää edellä heittäytyvät elämysten jätetynnyriin
etsimään sitä jonkun hylkäämää nuken morsiuspukua,
vaikka vain siksi, että ääni korvalehdessä
käski tehdä niin.


MUSTAHERUKAT

Kuuman paahtuvan Toyotan takapenkillä
muovasin kuukautisilta tuoksuvasta
nyrkistäni ratin josta lorottelin
mummolan takapihalta kittanaan kertakäyttömukiin
kerättyjä mustaherukoita
puolentoista litran kokispulloon.
Se tuli nopeasti kuin unessa
ihan kukkuralleen ja jäin katselemaan
oikealle auvoisia peltoja ja pilviä.
Päätin tekeväni marjoista liköörin,
johon säilön kesän muistot ja lämmön,
josta syksyn mittaan,
talvenkin tullen, saisin
aina sisääni pilkahduksen kesää.

Syksyn juuri ja juuri alettua,
lipitän Duralex-lasista
keskellä päivää eräässä universumin
kerrostalossa keinuvan nojatuolin sylistä käsin
rubiininpunaista nestettä,
joka lilluu valtoimenaan täynnä
auringon hymyileviä huulia.
Katselen Herz aus glas -dvd:tä;
Baijerilaisessa metsässä Herzogin hypnotisoima mies
seuraa hankiin muodostunutta polkua
korkeiden mäntyjen lomassa.
Taidan tykätä tästä hullusta ja kauniista elokuvasta.
Kallistan lasiani.
Tunnen olevani kokonaisen maailman huipulla.
Vähitellen menee kaikki.
Nussin kielelläni viimeiset tihkuvat lirut pullon suusta.
Kesää ja juomaa ei enää ole, elokuvanautinto ohi.
Vain kourallinen marjoja pakastimen perällä
haljenneen Tupperware-astian takanurkassa.

http://www.youtube.com/watch?v=cdppAgbQbH4&t=79m25s

Jostain syystä maailman tunnistettavin nauru kuuluu Lassi Norrekselle.

HÄMÄRÄÄ

Hämärää, hän sanoi.
Kun olin kertonut,
että menen joskus uudenvuodenaattona
kuudelta nukkumaan.
Mutta ennen sitä hän oli ehtinyt
olla melkein kymmenen sekuntia hiljaa.
Hän oli kuin häntä olisi lyöty vatsaan.
Hänelle ei ollut selvästi tullut koskaan
mieleenkään, että joku voisi tehdä niin
uudenvuodenaattona.
Eikö hän tiedä että maailmassa on 7 miljardia ihmistä?
Ja nyt yksi niistä oli kasvokkain hänen kanssaan.
Minä. Josta paljastui hänelle joku sellainen asia,
joka sai hänet hiljaiseksi.
Ehkä hän tajusi miten erilaisia olemme, ja pettyi.
Miten monta muuta mahdollisuutta maailman ihmisissä olisikaan,
miten monenlaisia tapoja viettää uudenvuodenaattoa,
miten monia kellonaikoja mennä nukkumaan,
miten monia tapoja herätä uuteen vuoteen.
Ja nyt hän oli juuttunut kahvilaan jonkun sellaisen kanssa,
joka edellisen 10 vuoden aikana oli 2 tai 3 kertaa viettänyt
uudenvuodenaattoa hänen mielestään väärällä tai huonolla tavalla.
Hän mietti mitä kaikkea muuta sellaisesta ihmisestä voi paljastua,
joka joskus on mennyt uudenvuodenaattona kuudelta nukkumaan.
Hän näki moottorisahoja ja ruumiita vaatekaapissa,
kaksikymmentä kulkukoiraa ullakolla,
verellä täytetyn kylpyammeen johon pelottava mies astui peseytymään.
Ja sitten hän sanoi "Hämärää".
En muista mitä siihen vastasin.
Mietin vain että mitä hämärää siinä nyt on,
jos jo tuo on jonkun mielestä hämärää, niin sehän saisi shokin
tuhansista muista ominaisuuksistani.
Joten laitoin kaulaliinani päähän,
nousin pöydästä,
ja kävelin kotiini.

----

Kertoo 11. tammikuuta tapahtuneesta episodista. Otin tosin runollisia vapauksia, mutta en kerro millä tavalla.

http://www.markrichardson.org/post/39317066251/a-poem-that-has-popped-into-my-head-every-year-on-this?08440cc0

Juttelin täällä yhden naisen kanssa vähän aikaa sitten, esim tällaset kommentit sain siltä:

"Ei ne mielikuvitustreffit nyt liity tähän! Että miks sun kuvitteellinen beibe ei tullu. Sitä ei nyt ole olemassa. Koska sitä ei ole, meidän ei tarvii nyt ottaa häntä tähän mukaan. Tai ketään muitakaan. Sori jos vaikutin siltä ettei kiinnostaisi. Kyllä sä kiinnostat, SÄ, ei nää jugurttitappajanaiset. Nyt ollaan tässä hetkessä. Menneisyys on mustia kiviä vatsassa. Mut niistä voi olla välittämättä. Täyttää mahan hattaralla."
"Mä siis tarkoitan, että ootko se mitä sulle on elämässä tapahtunut. Vai oletko jotain muuta. Haluaisin uskoa, että kaikki on sitä jotain muuta."
"Se on vittumaista kun joku kyselee että noh, mitäs oot tehnyt. Sitten pitää aina vastata että enpä erityistä. Kauhea myöntää, ettei tee erityisempää. Niin, mä yritän ymmärtää joitain kamaliakin ihmisiä, ja pohdin että mitähän tollekin on tapahtunut. Mutta jos ne tietäisi, ne saattais nauraa päin naamaa, koska ne on oikeasti vittupäitä. Halusitko herätä 05?"
"Kauniisti ilmaistu. Mä en oikeastaan tunne katkeruutta siitä miten elämä on mennyt. Mitään ei olisi voinut tehdä eri tavalla. Joskus tulee se tunne kun tietää, ettei jotain pitäisi tehdä. Sitten tekee just sen. Kaikki elämän hetket työntää takaa ja sysää just sinne minne ei kannattais mennä."
"Jos joku vielä elävässä elämässä kysyy että mitä kuuluu, niin aion katsoa jonnekin yläviistoon ja kysyä että "Puhuuko täällä joku?". Sit se voi vähän aikaa uskoa olevansa näkymätön. Ei siinä varmaan olis järkeä. Mutta mukavaa silti."
"Jos leffassa on tollanen kohtaus, niin mua ärsyttää se, että siinä pitää ylipäänsä alkaa heittää jotain näsäviisasta kommenttia. Pakenis! Raastais aseen kädestä ja lykkäis kaverin alas jyrkänteeltä. Tosin Scar sanoi siinä Mufasalle: "kauan eläköön kuningas!". Mut ei liity. Action-mykkäelokuva olis ihan kiva. Etenkin jos olisi ihan pimeää, musiikkikin puuttuisi ja tekstitys olis mustalla eikä erottuis taustasta. Ihan vaan pimeetä ja hiljaista. Vaikka miten ois 3d-lasit. Leffaelämys."
"Hyvää yötä, olkoon tyynysi vapaa kutittavista elementeistä, peittosi muhkuraton ja sielusi imeytyvä uneen kuin tappajahai bermudan kolmioon kevätpäivänä."
"Miten se hirvi hiekkalaatikolla menee? Olisi surullista olla hirvi hiekkalaatikolla. Kavioilla ei saa otetta hiekkakakkumuoteista kovin hyvin :( nyt tulin surulliseksi. Voi hirviä. Olipa tylsä tosi tv -ohjelma. Onko sulla joku hyvä analyysi siitä unesta? Tuntuuko, että olet keskiviiva tien? Mä heräsin ekan kerran jo ennen kuutta. Sit menin myöhemmin takas nukkumaan. Olo oli nin ääriviivaton ja hutera. Liian vähä uni vaikuttaa useimpiin ihmisiin vaan väsymyksenä, mulle se aiheuttaa kaikkia kauheita lyhyen tähtäimen ilmiöitä. Sitten kun sitä jatkuu tarpeeksi kauan, niin alan seota. Mun unessa kävin kerrostaloasunnossa sotaa jonkun vanhan pervon kanssa lasten leikkilaserpyssyillä. Tiesin, että se ukko ei siitä taltu, mutta jatkoin vaan. Pirun äijä."
"Älä vaan tuu paneen. Mulla on laserlaserpyssy. Jos hirvi olis hiekkalaatikolla, niin liha ei tosiaankaan olisi tärkein, vaan sen VAARALLISEN ASUINALUEELLE TUNKEVAN PEDON sarvipää! Tämmöisen taltutin! Hiekkalaatikkoon kakkasi!"
"Olihan se sitten tavallaan ihan kiva uni. Mä rakastin lapsena meidän ruuvimeisseleitä. Ne oli mun mielestä niin uskomattoman kauniita. Niiden kädensija oli läpinäkyvää värillistä muovia. Oli ainakin oranssi ja vihreä. Ihania. Oot ehkä jo päätellyt, että mä en käy koulussa enkä töissä. Mulla keskeytyi koulu ennen joulua, koska olin koko ajan niin väsynyt. Tai ei se vielä mitään, mutta aina kun menin aamulla ovesta ulos, niin muhun iski hirveä pelkotila. Luulin, että olin jo päässyt siitä. Lepattava olo, ja tuntui että autot ajaa kadulla lävitse. Äänet oli joko liian kovia tai en kuullut mitään. Olemattomia en nähnyt, ihan vaan normaalia paniikkihäiriöshittiä. Menen takas kouluun kuukauden kuluttua, näkee sitten että meneekö yhtään paremmin. Tosi vaikea suunnitella elämää eteenpäin, esimerkiksi kesätöitä, kun ei oikein tiedä."
"Takki auki ja muita vaatteita sulla ei sitten tainnutkaan olla. Tosi kurjaa, että sait paniikkikohtauksen yöllä. Ikävää jos ei edes omassa kodissaan saa olla rauhassa. En mäkään aina. Mutta hyvä puoli on se, että olit jo unohtanut sen. Mulla on ollut paniikkihäiriö lapsesta asti, ja siihen liittyy mulla kauhea syyllisyydentunne siinä mielessä, että mähän vain joskus uskottelen itselleni, etten pysty menemään ulos. Mähän pystyn yleensä menemään sinne vallan helposti. Tiedän että ulos on mahdollista mennä eikä siellä tapahdu mitään erikoista. Että mähän olen oikeastaan vain teeskentelijä. Hmh. Tosi paljon vaan vie voimia itsensä kasassa pitäminen useiden tuntien ajan. Ja se Arska on kyllä kauhee doku."
"Mullakin ne alkoi 6-7-vuotiaana, kun mutsilla todettiin rintasyöpä. Sekin parantui."
"Niin, paniikkihäiriö on siitä omituinen, että siinä pelkää pelkoa. Ja pelko vaan ruokkii sitä. Esimerkiksi mä en niinkään usko ulkona tapahtuvan kauheita, vaan pelkään että mulle tulee ulkona kauhea olo. Olisi niin paljon helpompaa pelätä vaikka puluja tai potkulautoja kuin omaa mieltään."
"Mä aloitin kuukausi sitten joogan, että pystyisin paremmin vaientamaan mieleni jos tulee kurja olo. "Vaikene, paska!" ei auta kauhean hyvin."
"Seksikäs asukokonaisuus."
"Mulle on aina ollut kauhean vaikea saada noita kenkiä jalkaan, kun mulla on niin leveät räpylät. Ne uskovaiset varmaan luuli että sä oot Jeesus. Sillä ei useinkaan ollut päällä muuta kuin lannevaate."
"Mikä lasketaan heruttamiseks?"

Yks homo siis oli heruttanut minua, ekan kerran koko aikanani täällä, jonka ohimennen tuolle huomautin, ja kun kysui niin kerroin että heruttaminen on sitä, että juttelee jonkun kanssa niin, että haluaa päästä tapaamaan sitä. Sen jälkeen siitä ei kuulunut 20 päivään mitään. Sitten laitoin sille taas jotain, että minne on kadonnut jne.

"En käynyt! Eikä liity homot! Ja miksi puhut mulle jos en ole Sellainen Nainen? En kyllä pyri olemaan."
"Sä et tiedä musta mitään, koska et ole kysynyt multa mitään. Mä olen saanut susta sellaisen vaikutelman, että sua kiinnostaa muut ihmiset vain suhteessa itseesi. Yleisesti ottaen luulisin että naisia viehättää tulla otetuiksi yksilöinä. Naisille ei kannata heti ensimmäiseksi kertoa kaikki entisistä tyttöystävistä. Ainakaan mulle, koska mua kiinnostaa elää NYT eikä vatvoa jotain 10 vuotta vanhaa, varsinkaan toisten ihmisten 10 vuotta vanhaa. Sulla on niin tajuttomasti vaatimuksia ja esimerkkejä siitä miten sun seurassa ei kertakaikkiaan tule käyttäytyä, että energisinkin uupuu. En ymmärrä miten kellään voi olla noin paljon jaksamista analysoida jokainen sekunti elämästä, kun se vielä pitäisi elääkin."
"Miten sä olet noin epäluuloinen? Miksi sä luulet, että naiset valehtelee sulle? Sehän juuri kertoo, että kaikki ovat sulle vain yhtä massaa. Vihattavaa massaa. Mä kerroin jo just mitä ajattelen. Runot eivät liity asiaan."
"Ensinnäkin: mä poistin sen kommentin, koska mä pidän yksityisasiat mieluiten ominani, enkä näkyvillä täällä. Mitä tulee kotisivuihisi, niin en ole käynyt niillä, eikä mua kiinnosta. Mua ei kiinnosta myöskään olenko unelmiesi nainen, koska sä olet ärsyttävä, etkä siis unelmieni mies. Nainen tai mies, en usko, että ketään kiinnostaa puolituntemattoman ihmisen menneet ihmissuhteet kovinkaan paljon, ellei sitten itse tykkää puida jotain vanhoja suhteitaan. Sulla on varmaan sellaisen ihmisen kanssa paljon yhteistä. Ihan saletisti jollain 19-vuotiaalla kersalla riittää ihan mieletöntä sydämen tuskaa ja elämänkokemusta vuodatettavaksi. Olette samalla tasolla, koska sä ehkä olet jättänyt viimeiset 10 vuotta elämättä."
"Olet uskomattoman itsekeskeinen. Mitä kohtaa et ymmärtänyt kun sanoin joskus aikaisemmin, että en yksinkertaisesti välitä olla vaatimuksiesi mukainen? Ehkä sä et nyt vain halua hyväksyä sitä että tämä on totuus, ihan koko totuus, eikä mun "huono itsetunto" liity tähän millään tavalla. Luultavasti haluat uskotella itsellesi jotain tollasta, koska et tahdo ymmärtää, että ehkä joku ei vaan ole kiinnostunut. Tuskin sä ikinä ymmärrätkään. Ja mä vastasin viestiisi nyt vain, koska olet omahyväisyydessäsi niin raivostuttava."

Miksi joku avautuisi minulle sellaisista asioista kuin avautuu, jos on minusta niin kamalaa mieltä? Miten se ääni kellossa voisi noin paljon muuttua ihan vain siksi, että kerron toiselle mitä heruttaminen tarkoittaa? Miksi esittää, että haluaa tutustua, kun oikeasti inhoaakin?

Tässä yks mun kommentti sille: "Minua kiinnostaa, voiko joku olla mielestäsi liian suora, tai puhua liikaa totuutta, tai paljastaa liikaa, tai paljastaa liian nopeasti, tai edetä ihan väärää reittiä tutustumisessa?" Noihin et vastannut. Miksi valitat etten kysy sulta mitään, kun itse et vastaa mulle jos kysyn sulta jotain?

Miks valittaa etten kysy mitään, kun ite ei vastaa jos kysyn?

Miks joku käyttäytyy noin?

Sinua ei voi
verrata muihin naisiin.
Kuten ei metsää
porkkanaan, heinäkuuta
tiileen, joulua rugbyyn.

----

Mikä tuossa runossa on aiheena?

Mitä yritän runollakin ilmaista?

Onko tämä vaikea ja monimutkainen vai yksinkertainen ja helppo runo?

Minulle on aina ollut hyvin epäselvä mitä tarkoitetaan, kun sanotaan että joku on omahyväinen.

Yritin googlettaa, mutta en löytänyt mitään tarkkaa tietoa. Kääntämällä tuon englanniksi, eli self-indulgent, niin se nyt ainakaan ei auttanut. Taitaa olla melko kaukana suomen omahyväisestä tuo sana.

"Excessive indulgence of one's own appetites and desires."

Eli liiallinen uppoutuminen omiin intohimoihin. Eli jos pidän suklaasta, ja syön sitä kilon päivässä, olen omahyväinen? Ei Suomessa tarkoiteta tuota kun puhutaan omahyväisestä ihmisestä.

indulgent = characterized by or given to yielding to the wishes of someone

Eli jos ei ota toisen toiveita huomioon on self-indulgent. Mutta eikö se ole vain selfish.

"too ready to satisfy one's own desires."

Jos nainen suostuu panemaan jokaista vähänkin komeaa miestä joka häntä lähestyy, niin onko hän muka omahyväinen? Enemmänkin nautinnonhaluinen, huono vastustelemaan houkutuksia. Tai jos pettää kaverinsa saadakseen jotain mitä haluaa, niin petollinen, joku joka möisi vaikka mummonsa. Mutta sekin on melko kaukana omahyväisestä.

Omahyväinen ei ole mitenkään yksiselitteinen. Laiska, ahkera, iloinen, kaunis, iso, hauska - nämä on niin selviä sanoja. Ihmisten mielipiteet siitä kuka on laiska, tai missä menee sen raja kuka on laiska, tai mitkä asiat edustavat laiskuutta, voivat erota, mutta kaikki tietää mistä asiasta puhutaan kun noita sanoja käytetään.

Omahyväisen voisi useimmiten korvata jollakin näistä:
ylpeä
itserakas
itsekäs
narsistinen

Itserakasta lukuunottamatta nuo kaikki ovat hyviä ominaisuuksia. Mutta kunhan määrä on oikea. Ja useimmiten noita sanoja käytetään, kun jollakin se tuon piirteen määrä on liian iso, sen verran iso että se haittaa tai ärsyttää muita. Jos jonkun itserakkauden määrä on ok, hänestä sanotaan että hänellä on terve/hyvä itsetunto, tai että hän rakastaa itseään sopivasti. Itserakas-sanaa ei oikein voi käyttää kehuna. Omahyväisyys on samaa sarjaa.

http://keskustelu.suomi24.fi/node/9646288

Jos nostaa itse itseään muiden yläpuolelle, pitää itseään parempana kuin muita. Ehkä tätä useimmiten tarkoitetaan kun puhutaan omahyväisestä. Tai sitten jotakin edeltävistä asioista. Tai sitä että ei ota toisia huomioon. Tai että on empatiakyvytön. Miten omahyväisyys eroaa omanapaisesta? Omanapainen laittaa omat halunsa muiden halujen edelle, mutta voi silti pitää itseään muita huonompana. Voi rumakin nainen olla itsekäs, esimerkiksi. Voi ruma nainen olla itsekäs, vaikka tiedostakaakin olevansa ruma.

Jos ihminen pitää musiikkia jota kuuntelee, tai elokuvia joita katsoo parhaina maailmassa, ja pitää toisten musiikki-, elokuva- tai muuta makua omaa huonompana... Minusta parempi sana silloin olisi snobi.

Sokea omille puutteille = omahyväinen? Näkee itsessään vain hyvää. Jos sanaa tulkitsee kirjaimellisesti, niin tuoltahan se kuulostaa. Näkee omassa itsessään vain hyvää. Tai jos näkee puutteita vain toisissa ihmisissä, mutta itsessä vain hyvää.

Mietin tätä, koska minua on pari kertaa sanottu omahyväiseksi. Mutta koskaan ei ole tullut selville, mitä sillä on tarkoitettu. Tiedän kyllä että minussa on kymmeniä asioita, joista useimmat ihmiset eivät pidä. Tiedän esim että harva nainen pitää sotkuisista ja usein melko pitkistä hiuksistani. Itse kuitenkin koen oloni kotoisaksi noin. Jos leikkaisin hiukseni lyhyiksi vain naisia tyydyttääkseni, niin mitä se olisi? En useimmiten treffeille lähtiessäni katso peiliin, ja kampaa käytän vain noin kerran vuodessa. Onko tämä omahyväisyyttä? Itse koen, että en vain ole kovin ulkonäkökeskeinen. Minua ei naisissa haittaa sotkuiset hiukset, joten miksi ne itsessänikään haittaisi.

Monia puutteita minussa on, mutta joko olen ne oppinut hyväksymään, tai sitten ne on sellaisia asioita joihin ei pysty vaikuttamaan. Tai joita en itse koe puutteina. Mitä se olisi, että kokee kaikki samat asiat itsessä puutteina, mitkä muutkin kokee puutteina? En sitä sano, että olen sitä ylpeämpi itsestäni, mitä sotkuisemmat hiukset mulla on. Mutta enpä näe syytä laittaa hiuksia tietyllä tavalla parille ekalle tapaamiselle, kun tiedän kuitenkin millainen tulisin jatkossa olemaan. En kehtaa esittää muuta kuin olen. Jokuhan voisi tuonkin kokea siten, että nostan itseäni jalustalle, olen parempi kuin muut, koska minä en esitä, kun muut taas esittävät, minä olen aito, ja muut ovat feikkejä. Mutta jos en tykkää esittää muuta kuin olen, niin miten mun sitten pitäisi tuo asia muotoilla, että minua ei pidettäisi "omahyväisenä"? Olenko omahyväinen, jos en asioita ilmaistessani ota huomioon mitä muut ajattelevat, vaan sanon miten asia on?

Oliko lapsi joka ilmoitti, että keisarilla ei ole vaatteita omahyväinen? Kehuskeliko hän sillä, että näki miten asiat ovat? Oliko hän narsistinen sadisti, joka halusi nolata ne kaikki muut ihmiset, jotka kilpaa kehuivat keisarin vaatteita? Minusta hän oli vain sellainen kuin lapset ovat, aito, lapsenkaltainen, spontaani. Jos sanon että sellainen tykkään itsekin olla, niin nostanko itseäni taas jalustalle? Aikuismaiset ihmiset ovat huonoja, minunlaiset hyviä?

Ei kai se mitä sanon itsestäni ole mikään moraalinen normi. Ei se ole mikään arvostelu muita ihmisiä kohtaan. Jos miljonääri sanoo, että hänellä on pankissa viis miljardia, ei hän sillä tarkoita että köyhät ihmiset ovat luusereita. Jos miljonääri sanoo että hänellä on lukihäiriö, niin taas se perkele nostaa itseään jalustalle, yrittää korostaa miten inhimillinen ihminen on, kuolevainen siinä missä muutkin.

Jos ei ole ok puhua itsensä huonoista tai hyvistä puolista, niin onpa sitten kiva puhua itsensä neutraaleista puolista vaan, tai naapureiden neutraaleista puolista.

Ehkä minusta tekee omahyväisen se, että olen niin surkea imartelemaan ketään ja muutenkaan mielistelemään. Tykkään puhua asioista, enkä pyrkiä vain manipuloimaan jonkun mun puolelle. Puhun elämästäni, ajatuksistani, huomioistani, mielipiteistäni, tunteistani, muusta tuollaisesta ihan sekavasta, enkä keskity lirkuttelemaan ja kehuskelemaan että onpa sulla ihanat sääret tässä kuvassa. Selvästi omahyväinen ja huono ihminen kaikin puolin. En edes kysy missä olet töissä tai mitä opiskelet ja monettako vuotta, eli minua ei toisen elämä kiinnosta millään lailla, tykkään selvästi puhua vain itsestäni. Pankkitilin saldoakaan en tajua kysyä, kuppikoonkin vain harvoin. Olen niin täynnä syntiä.

Naiselta joka
kohtelee edes hiukan
hyvin vierasta
ihmistä, voi odottaa
lämpöä suhteessakin.



Sinun jälkeesi
ymmärrän, miltä tuntuu
kanapastasta,
jonka tähteet tungetaan
pakastimen pohjalle.

Tämä on 2006 tehty runo. En löytänyt siihen hirveen liittyvää uutista, mutta näköjään tuo ei ole niin kovin harvinaista Kuopiossa:
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/hullut-hirvet-tulivat-taas-kaupungille/1216606

MUURAHAISTEN MUNAT

Tänään olin Saarijärven A-alueella
Ilmarisentien päässä
ja grillasin pihassa lihaa ja makkaraa
jalkapallo-otteluiden välillä.
Myöhemmin olin lukeva lehdistä että samalla minuutilla
kun olin lähtenyt bussilla torin laidalta,
oli keskustassa tehty ensimmäiset hirvihavainnot.
Kello torin yllä oli näyttänyt asteiksi 29,
kun otin merenvihreäsamettisella tuolilla
kulauksia Dr Pepperistä jonka olin juuri ennättänyt hakemaan Anttilasta,
olisin myöhästynyt jos siinä ei olisi ollut jotakin tätiä rollaattoreilla maksamassa lippua.
Mietin sitä hirvivasaa jonka poliisit lahtasivat Valkeisenlammella.
Merenneidonko katveeseen lysähti,
korvista liruen auringonnousun kaikkia värejä,
sorsat ja ampiaiset lipuen ympärillä.
En silloin kyljyksiä kääntäessäni tiennyt siitä,
kaikki se oli jossain muualla, ja sitä ei voinut ajatella.
Muurahaiset kanniskelivat ryppäinä munia tiilien raoista.
Joku munista vierähti hiilien viereen
ja se jätettiin sinne.
Otin kulauksen olutta
ja ajattelin mitähän sinä puuhaat.
Kohta tursotin lisää sinappia makkaran kylkeen.
Tuubista oli mennyt jengat,
korkkia ei enää saanut kiinni,
ajattelin että
en ehkä
koskaan kuulisikaan sinusta.