IRC-Galleria

K

K

Olisin kiitollinen, jos juttelisit vain jos aiot jutella. Eli sit kun vastaan sulle, vastaathan muutakin kuin aha, juu, ok, hymiö, tms.

HaikujaLauantai 16.06.2007 07:34

Haluan huutaa
sinun korvaan niin ison
suudelman että

pussinsulkimen
sormukseksi antaisin
sinulle tänään

Ei sitten kerta
on kahvi ihan loppu.
Siirrynpä sinuun.

sydämelleni
sinä niin kuin muratti
tulenpunainen

unessa kahmoin
hedelmäosastolla
solisluihisi

hukuttaudutaan
välillämme vellovaan
ulottuvuuteen

---

Huoneen nurkassa
ylösalaisin kello.
Patterit loppu.

haikun metsässä
sydämesi perhonen
lävitse lennä

joka hetkessä
kohtalon perhosparven
potentiaali

haikun tötterön
ajatuksilla täytän
katseella nuolen

leiki muut sanat
kaikkiin näihin paikkoihin
tee tarkoitukset

Yksinäisyys kun
ei ketään jonka kanssa
tehdä Ei-Mitään.

Kurkku vain vaivoin
mahtuu lapsen hylkäämiin
ostoskärreihin.

Käyn kaupassa ja
musta koira vaihtunut
kahteen pienempään.

en malta enää
tongin suklaan pussista
valloitan nurmen

Mirri pihassa
kuin salmiakkikarkki.
Näytän kieltäni.

Seisahdun katuun
Paperi imee runon
kuin minä tuulen

Jok'ikisellä
muovipussillakin voi
olla missio.

Saavu suulleni
kuuntelemaan sohvalla
Stockhausenia

helikopterit
jousinensa sunnuntain
maagiseksi loi

kaukosäätimet
yöpöydällä kuin sillit
sovussa torkkuu

Olen kuin koira
jota kukaan ei hae
kaupan edestä.

roskiksen ovi
halki - Alkon kassista
kohoilee home

Eilen itkin kun
sokerikiteestä ei
yhtään haikua.

Dalin ja Kafkan
kalpeat aavistelmat
sisimmästäni.

Herään heittäen
kainalotyynyn kattoon,
sitten räjähdän.

Minulle kävi
mehulasini lailla.
Pohja jäi pöytään.

HaikujaTiistai 12.06.2007 05:53

Maailmassa vain
yksi alue jossa
sinä olisit.

niin kuuma etten
voi nukahtaa sinua
vain ajattelen

Ihanan ujo
oli hidas alkumme;
nyt tämä hetki.

Ylihuomenna
sielusi punastutan
kuin horisontin.

perhosten putous
mahaan - ajattelin
maailmaa hetken

Ei kiroilu vaan
siis ihan kaikki joka
vitun puolelta.

Detaljiesi
vuorijonot ja meret
hyvin valtaisat.

tahdon pelata
pingistä sinun kanssa
sataa kaataen

SanojaKeskiviikko 06.06.2007 21:58

pastelli
huhmare
horisontti
panteismi
profeetallinen
u:lla alkava

eliksiiri

arrogantti
synopsis
kompleksi
julmuus
syndrooma
symbioosi
sitaatti
allakka
kilahdutus
kilahduttelu
kilahtuileminen
kilahduksehdintailuileminen
korva
pusu
arska - aurinko
biisi - laulu/kappale
biitsi - ranta
bilis - biljardi
bilsa - biologia
bongata - huomata
bonjata - [en tunne koko sanaa]
broidi - veli
bylsiä - panna
bändi - yhtye
digata - tykkäillä
duuni - työ
dösä - bussi/linja-auto
eksä - [nimi] / edellinen kumppani/säätö/tms
emäntä-80 tms - olakrez
enään - enää
faija - isä
falski - epäaito
femma - vitonen
fiksu - järkevä
fillari - polkupyörä
frendi - kaveri
fudis - jalkapallo/jalis
funtsata - miettiä
fyrkka - raha
goisata - nukkua
habitus - ulkonäkö
handu - käsi
Hesa - Helsinki
hiffata - huomata
hima - koti
hissa - historia
hotsita - haluttaa
hä - mitä/mitä sanoit?
häh - mitä/öööö...?
itse asiassa - no oikeastaan
jeesata - auttaa
jeesusteippi - ilmastointiteippi
jepari - poliisi
jorata - tanssia
jtn - jotain
jurri - humala
kalsarikänni - juoda kotona
kamu - kaveri
kani - panttilainaamo
kliffa - hauska
klyyvari - nenä
koisia - nukkua
kraka - kravatti
kranttu - vaativa
kroppa - vartalo/keho/ruumis
kui - miksi/minkä takia
kundi - jäbä/heebo/häiskä
kämppä - asunto
känni - humala
könttäsumma - yhteishinta
leffa - elokuva/filmi (leffateatteri suht ok kuitenkin)
lentis - lentopallo/lenis
liikka - liikunta
likka - tyttö
lätkä - jääkiekko/jäkis
mantsa - maantieto
messissä - mukana
mesta - paikka
mie - minä
moi - hei
moido - heihei
molari - mokke/maalivahti
morjens - hei
moro - hei
monttubileet - hautajaiset
mtn - mitään
muija - pimu, misu, ämmä
muksu - lapsi(/pentu)
mutsi - äiti
naida - panna
nirso - vaativa
nurtsi - nurmikko
partsi - parveke
perustavaalaatuaoleva - olennainen tms
pirun kiva - saatanan kiva
pogottaa - tanssia/riehua kybällä
porukat - perhe/vanhemmat
Puistok. - Puistokatu jne
päikkärit - päiväunet/siesta
rafla - ravintola
ronkeli - vaativa
runkata - vetää käteen
rööki - tupakka
safka - ruoka
saikku - sairasloma
santsikuppi - toinen kuppi
sie - sinä
skole - koulu
skriivata - kirjoittaa
snadi - pieni
snaijata - [en tunne koko sanaa]
sorge - anteeksi
sori - anteeksi
spora - raitiovaunu
stadi - Helsinki/pääkaupunki
stoge - raitiovaunu
stondis - seisokki
sumpit - kahvit
systeri - sisko
tippus - tippui
tirsat - päiväunet
tsau - terve
tsiigata - katsella
Turkkunen - Turku
tyyppi - ihminen/henkilö/heebo
tä - mitä
täh - mitä
ussa - uskonto
veks - pois
ventata - odottaa/venata
veskari - maalivahti

Seuraavia kuitenkin käytän joskus, ainakin kirjotettuna (monille näistä en edes keksisi suomalaista sanaa):
about, bansku, bilettää, divari, enari, feikki, fiilis, hitti, iisi, jammailla, jengi, jätski, kimuli, korni, kybä, lande, liftata, limpsa, mahis, skipata, skitsahtaa, tod näk, treffata, tsänssi, vipata
(*=löytyy kaapista)

TSH - Kuninkaan paluu
Amelie
Kill Bill 1&2
Departed
Nykyaika
Rashomon
Kaunis elämä
Elefanttimies
Batman Begins
Million Dollar Baby
Wizard of Oz
Oldboy
Tohtori Zivago
Ikiru
La Strada
Solaris
Stalker
Mystic River
Walk the Line
Gandhi
Chocolat
Polkupyörävarkaat
Dancer in the Dark
Parempi kuin Beckham
Ylpeys & ennakkoluulo
Romeo+Julia
E.T.
Da Vinci Code
Narnia
Harry Potterit
Passion of Christ
Casino Royale
Cherbourgin sateenvarjot
Signs
Mummy 1&2
King Kong (2005)
Troija
Star Wars episode II-III
Big Fish
300
Notting Hill
Billy Elliott
Mies joka ei ollut siellä
Uskollinen puutarhuri
Hitch
Kreikkalainen naimakauppa
Collateral
Babel
Dogville
Man on the Moon
Vihollinen porteilla
Viimeinen tango Pariisissa
Crash (2004)
Finding Nemo, Incredibles, Toy Storyt, Shrekit, Lion King, Monsters Inc, Ice Aget, Cars jne
Kaikki James Deanit
Kaikki D.W. Griffithit
Kaikki Almodovarit
Kaikki Bergmanit
Kaikki Miyazakit
Spider-Man*
Straight Story*
Groundhog Day*
Sademies*
Amarcord*
Julma maa*
Matrix 2&3*
Vihreä maili*
Yojimbo*
Donnie Darko*
Nuovo cinema Paradiso*
Sweet Hereafter*
Sin City*
Cidade de Deus*
Lawrence of Arabia*
Tahraton mieli*
Lyhyt onni*
8½*
Delicatessen*
Kagemusha*
Piirtäjän sopimus*
Kolme väriä: Sininen*
Kolme väriä: Valkoinen*
Sky Captain and the World of Tomorrow*
Pianisti*
Tess*
Kuningas Arthur*
Resident Evil*
Rio Bravo*
Suuri hiljaisuus*
Rebecca*

SeurusteluasiakirjaPerjantai 25.05.2007 00:56

Täten julistamme aloittavamme seurustelun. Hyvin sujuvaa seurustelua varten olemme sopineet joistakin ehdoista todistajien läsnäollessa. Molemmille seurustelun osapuolille on annettu oma kappale sopimusta.

1§ - Suhde voimassa toistaiseksi.
2§ - Jos panen suhteen aikana ketään muuta kuin sinua, sinulla on lupa tehdä abortti ilmoittamatta minulle mitään, vaikken edes tietäisi sinun olevan raskaana, ja sinun ei tarvitse koskaan edes kertoa minulle olleesi raskaana, ja puolustuksekseni ei riitä se että olin humalassa, tai että sillä ketä panin oli vaan niin valloittava hymy.
3§ - Kun suhde päättyy, kummankaan ei tarvitse antaa toiselle takaisin mitään suhteen aikana lahjana annettua.
4§ - Kun suhde päättyy, lainassa olevat tavarat palautetaan toiselle pikimmiten.
5§ - Suhteen päättymisestä tulee ilmoittaa kasvotusten tapaamisessa jonka keston tulee olla vähintään tunti (60 min), ja suhteen päättymisilmoituksen jälkeen toisen pitää jutella toisen kanssa ainakin tunti ja vastailla hänen kysymyksiinsä parhaansa mukaan.
6§ - Kumpikaan ei suhteen päätyttyä (tai kyllä sen aikanakaan) saa ahdistella toista esim jatkuvilla pilapuheluilla, seuraamalla, väijymällä, lähettämällä joka viikko rasiallisen suklaakonvehteja, uhkailemalla tekstiviesteissä tappavansa itsensä/toisen.
7§ - Jos jompikumpi osapuoli alkaa käyttää huumeita, tai joutuu vankilaan, tai juo päivittäin sixpackin kaljaa (tai sitä vastaavan määrän muita alkoholituotteita) tulee pikimmiten pitää kriisipalaveri jossa neuvotellaan suhteen mahdollisesta jatkosta ja korjaustoimenpiteistä.
8§ - Sopimuksen osapuolet eivät saa ottaa yli 4,5 sekunnin katsekontakteja kenenkään tuntemattoman, vastakkaista sukupuolta edustavan henkilön kanssa. Jos katsekontakti todistetusti ylittää tämän raja-arvon, saa suhteen toinen osapuoli seuraavien kymmenen (10) päivän aikana ottaa niin pitkiä katsekontakteja kuin haluaa, kenen tahansa kanssa.
9§ - Jos suhteessa tulee minkäänlaista riitaa (tai vaikkei tulisikaan), kumpikaan osapuoli ei saa alkaa leikkimään mykkää, tai kadota tietymättömiin. Jos toinen haluaa kadota jonnekin, hänen tulee ilmoittaa toiselle osapuolelle milloin aikoo kadota, ja miten kauan aikoo olla tavoittamattomissa. Hänen ei kuitenkaan tarvitse kertoa minne hän menee. Hänen tulee kuitenkin kertoa saako häneen yhteyden sähköpostilla tai tekstiviestitse. Hänen ei kuitenkaan tarvitse vastata näihin yhteydenottoihin. Palatessaan takaisin sivistyksen pariin sademetsäekskursioltaan, kadonneen osapuolen tulee antaa jokaista katoamispäivää kohden 1 sivu (35 riviä, fontti Courier New, fonttikoko 10) selitystä jossa hän käy läpi katoamisensa syitä, ja miltä hänestä tuntui olla keskellä sademetsää, kaukana toisesta, ja mitä hän aikoo jatkossa tehdä ettei tällaisia katoamistemppuja tarvitse tehdä, ja mitä toinen voi tehdä.
10§ - Sopimusta voidaan täydentää sitä mukaa kun uusia pykäliä lumpsahtaa mieleen. Sopimusneuvottelujen aikana ei saa nauttia alkoholia. Uudet korjatut versiot sopimuksista tulee myös allekirjoittaa kahden (2) todistajan läsnäollessa.

Päiväys:

Paikka:

Seurustelun osapuolet:

Todistajat:

Unelmieni nainenTorstai 24.05.2007 10:56

1. tyypillinen nainen
2. tyypillinen ihminen
3. yksinkertainen
4. helppo
5. sovinnainen
6. tasapaksu
7. tavis
8. pullamössö
9. perus
10. basic
11. default
12. bulk
13. tylsä
14. tavanomainen
15. keskiverto
16. kuiva
17. mitäänsanomaton
18. mielikuvitukseton
19. kankea
20. jäykkä
21. fiini
22. hienosteleva
23. pikkusievä
24. pikkunätti
25. epäaito
26. epätuore
27. epäoriginelli
28. tekopyhä
29. teennäinen
30. yksipuolinen
31. varmanpäällevetävä
32. löysä
33. kuiva
34. kylmä
35. kalsea
36. kökkö
37. löperö
38. tönkkö
39. stereotyyppinen
40. kliseinen
41. ympäripyöreä
42. ohut
43. haalea
44. mieto
45. hatara
46. harmaa
47. väritön
48. suppea
49. sieluton
50. tavallinen
51. normaali
52. yllätyksetön
53. neutraali
54. kliininen
55. steriili
56. perinteinen
57. kevyt
58. poliittisesti korrekti
59. 100% terve
60. riskitön
61. mauton
62. ennalta-arvattava
63. kukkahattutätimäinen
64. tyypillinen suomalainen

Intohimot top 10Keskiviikko 23.05.2007 04:51

Niille jotka ei osaa klikata kotisivulinkkejä tai tehdä johtopäätöksiä yhteisölistoista.

1. Runous
2. Kahvi
3. Elokuvat
4. Valokuvaus
5. Netti
6. Tv
7. Klassinen
8. Jazz
9. Sähly
10. Kirpputorit
SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA SEURAA !!! Ja pullaa ja kahvia ja vaahtokarkkeja.

Alkoholilla avioonMaanantai 14.05.2007 04:53

Paljon puhutaan alkoholin haitoista. Mutta mitäköpähän olisi suomalainen pariutuminen ilman alkoholia? No ehkä jotain tolkuttoman luonnollista, mutta ylimenovaihe olisi tosi rankkaa monille.

Jos nyt näkee jonkun kiinnostavan bussipysäkillä, niin miksi sitä mitään tekisi. Kun ainahan voi juoda pohjia ja mennä baariin, ja toivoa että se sama ihminen on siellä, tai sitten joku muu ihminen. Tai jos ei niin ainakin jotain kivoja tarjouksia joilla unohtaa se ihminen ja kaikki ihmiset. Sama kuin miksi sitä vastaisi deitti-ilmoitukseen josta käy ilmi että toinen pitää PMMP:n musiikista. Kun niillähän on se yksi hölmö Joutsenet-kappale josta kaksi vuotta sitten kun radiosta kuulin en pitänyt. Vaikka muuten kyllä tosi huippu ilmotus. Mutta kun back-nappulalla pääsee selaamaan monia tuhansia muita ilmotuksia niin miksi vaivautua juuri tälle yhdelle mitään tekemään. So long sucker, next please.

Ja mitäs sitä muuta keskellä kevätyötä tekis kuin pyörittelis prosentteja ja säätäs rakkauden kaavoja, joten tässä sitä taas tulee, siispä hatuista kiinni Tatjanat ja Olgat.

Suomessa solmitaan vuosittain noin 30 000 avioliittoa. Eli 60 000 ihmistä pääsee liplattamaan avioliiton avannossa (jos eka avanto niin 55% nousee siitä ylös, jos toka avanto niin 70% nousee ylös, ihan vain mukavana triviana). Varmaan melko hyvä arvio on että 40% heistä kohtasi baarissa (tai tanssilavalla, diskossa, kapakassa, räkälässä, yökerhossa, jne muissa alkoholipaikoissa jossa yksi päätekijä on ihmisten kohtaaminen) niin se tekee siis 24 000 ihmistä.

Tilastot kertovat että Suomessa on miljoona sinkkua, tai siis taloutta joihin kuuluu vain yksi aikuinen. Oletetaan että 40% noista on 18-50v, eli siis edes jonkunlaisessa naimaiässä. Oletetaan että sinkut käyvät keskimäärin joka kolmas viikko baarissa (tai siihen rinnastettavassa) paikassa. [yep, understatement of the year - perussinkut käyvät tosiaan baarissa helpostikin 50 kertaa vuodessa]

Siitä saadaan että Suomen sinkut käy vuodessa 7 miljoonaa kertaa baarissa.

Ja jos heistä siis 24 000 päätyy avioliiton pärskeisiin, niin saadaan että kun menet baariin (tms) niin on 0,3% mahdollisuus että kohtaat jonkun jonka kanssa sitten joskus päädyt/pääset/joudut avioliiton avantoon ja siitä sitten syvyyksiin kohti tuntemattomia seikkailuja. Voisi toki myös leikkiä että jos olet jo naimisissa, ja menet baariin, niin noin 0,3% todennäköisyydellä (jos olet jo naimisissa niin se tarkoittaa että olet jo jollekin kelvannut eli sikäli sänssit olis keskivertoa korkeammat, ja muutenkin vaikutat suht rennolta ja tyytyväiseltä kun se oma puoliso on jo takataskussa, toisaalta oma aktiivisuutesi melko pienehkö, eli ehkä nuo kompensoivat toisensa melko hyvin) kohtaat jonkun, jonka kanssa olisit päätynyt naimisiin, jos et jo olisi ollut, joten nyt vain sanotkin että "sori, mä oon varattu" (toisaalta olisit voinut myös todeta että: "anteeksi mutta olen jo mennyt solmimaan liiton joka 55% todennäköisyydellä päättyy"), ja toinen kaikkoaa.

Onhan toki olemassa myös muita suhteita kuin avioliitot. Tässä arviot keskimääräisistä sinkun sänsseistä per baari-ilta (siis se ylin leveli jolle suhde koskaan kehittyy):
avioliitto 0,3%
avoliitto 0,6% (eli arvioni mukaan kolmannes yhteen muuttavista koskaan menee naimisiin)
seurustelu tms suhde 1,8% (eli arvioni mukaan 1/3 seurustelevista muuttaa yhteen)
muuta säätöä 4,5% (saattikävelyä isompaa mutta seurustelua pienempää)

Eli jotain 7,2% sänssi suomalaisella sinkulla keskimäärin per keskiverto baari-ilta saavuttaa jotain isompaa kuin se että kävelyttää toisen ulko-ovelleen tai toisin päin, ja 1/24 sänssit että se saattikävelyä isompi tapahtumake johtaisi avioon. Kuulostaako yhtään oikealta?

Yo-juhlarumba on tulossa ja uskoisin että silloin tuo lukema on about tuplat. Pyöristetään 15 prosenttiin. Eli jos olet sinkku ja haluat päästä nauttimaan epäsinkkuuden huimista juonenkäänteistä ja dialogeista, niin 10-kertaisella innolla vaan kesän korvilla baareilemaan niin eiköhän napsahda.

Ja hiukan vertailulukemaa:
eräällä usalaisella deittisivustolla on 5,5 miljoonaa käyttäjää ja sen kautta solmitaan vuodessa arviolta 2 700 avioliittoa, eli noin joka tuhannes käyttäjä pääsee naimisiin sen kautta vuosittain. 0,1% sänssi 365 päivässä vrt 0,3% per baari-ilta. Eli kyllä sitä alkoholia kannattaa käydä latkimassa.

Sellanen ihmeellinen homma että netin sinkkupalstoilla näkee hirveesti viestejä tyyliin "ei baarista löydä mitään!!1". Sitten kumppaninlöytögallup-ketjuissa useimmat mainitsee että baaristahan se löyty.

Mutta jonkunlaisena mukavana kaneettina voisin vielä laittaa että deitti-ilmotuksia selatessa laatta lentää muutamassa minsassa, kun taas baareillessa se lentää useimmiten vasta seuraavana aamuna. Eli että useimmat on kiinnostavampia livenä, ja syyt siihen tuonnempana.