IRC-Galleria

Pappi...Sunnuntai 16.12.2007 23:27

Ehtoollinen:

Nuori Isä kirkossa oli niin hermostunut ensimmäisen ehtoollisen
kanssa, ettei voinut edes puhua kunnolla, vaan änkytti koko ajan. Ennen
toista ehtoollistaan, seuraavana sunnuntaina, kokenut Arkkipiispa
kertoi
niksin, miten voisi rentoutua.

Tämä ehdotti seuraavaa: "Ensi kerralla pistä pari tippaa vodkaa
vesilasiin ja juo se. Näette sitten, miten parin lasillisen jälkeen olo
on
rentoutunut". Seuraavana sunnuntaina Isä teki kuten neuvottua ja heti
tunsi miten rennoksi muuttui. Ehtoollinen sujuikin hienosti ja puhe oli
erinomaisen sujuvaa. Nuori Isä oli oikein ylpeä lämpimästä, hartaasta
ja
välittömästä tunnelmasta, jonka hän oli kyennyt kirkkoväkeen puheellaan
luomaan.

Ehtoollisen jälkeisenä päivänä Isä löysi huoneestaan Arkkipiispalta
kirjeen:

Hyvä Isä,

Seuraavan kerran pistäkää pari tippaa vodkaa vesilasiin - ei pari
tippaa
vettä vodkalasilliseen. Älkää etenkään laittako paria vodkalasillista
ehtoollisviinin sekaan. Kerron teille muutamista huomioista, jotta
samat
erheet eivät toistuisi ensi sunnuntaina:
- Vodkan lisäksi sitruunaviipaleet, jääpalat, aurinkovarjot ja pillit
ovat ehtoollisviinimaljaan kuulumattomia asioita.

- Se pieni koppi siinä alttarin vieressä ei ole vessa.

- Pidämme liperejä kaulan, emme otsan ympärillä, vaikka Jeesus joskus
otsapantaa käyttikin. Ei ole myöskään tapana taitella lipereistä
jäniksen korvia.

- Yrittäkää välttää Pyhän Marian patsaaseen nojaamista ja etenkin Hänen
halaamistaan ja rintojen kourailua.

- Vaikka alttarin viereisillä enkelipatsailla onkin siivet, ei ole
soveliasta yrittää ratsastaa heillä taivaaseen Jeesusta moikkaamaan
etenkään tuohuksella piiskaa takapuolelle antaen.

- Edellä mainitun epäonnistuminen ei myöskään anna aihetta repiä
kattokruunua alas ja vaatia "Jeesus the man":iä tulemaan alas kansansa
keskuuteen.

- Vielä sopimattomampaa on pyytää seurakuntaa kerääntymään kattokruunun
alle koppia ottamaan, mikäli pyyntöön todella vastattaisiin.

- Käskyjä on 10, ei 12. Suosituksia, kehotuksia tai uhkauksia ei ole
ainuttakaan. Ainakaan luterinen kirkko ei uhkaile mafialla
seurakuntansa
taivuttelemiseksi.
Apostoleja oli sen sijaan 12, eikä seitsemän. He olivat aivan oikein
pääasiassa kalastajia, mutta käyttivät verkkoja, eivät
sukelluslaitteita
ja harppuunoita. He eivät myöskään omistaneet sukellusvenettä, eikä
Lähi-idästä tiettävästi löydy valaita. Kukaan opetuslapsista ei ollut
kääpiö.

- Me emme viittaa Herraamme Jeesus Kristukseen ja opetuslapsiin "JC 'nd
the boys" tai "Jesse ja likainen tusina".

- Jeesus ruokki ihmisjoukon leivällä ja kalalla. Käsite "double
fishburger with sprite to take away" oli tuolloin vielä tuntematon.

- Daavid löi Goljatin maahan kivellä ja heittovälineellä, ei "näyttänyt
mistä kana kusee" tai "laittanut läskiä tummumaan".

- Emme viittaa Juudakseen "vitun kyylänä". Raamattu ei vastaa
kysymykseen jättikö Juudas arvonlisä- ja tuloveron maksamatta Jeesuksen
kavaltamisesta saamastaan hopeasta. Ainakaan hän ei perustanut
investointipankkia.

- Älkää puhuko Johannes Paavalista "Kummisetänä".
Jeesus ratsasti Jerusalemiin aasilla, eikä "kaahannut sinne
tuhatkuutioisella Harley-Davidsonilla nakki vinkuen". Em. hetkellä
hän ei myöskään tiettävästi käyttänyt nahkaliivejä, eivätkä
opetuslapset
ajaneet moottoripyörillään hänen perässään parijonossa tai kutsuneet
Häntä
"presidentiksi".

- Bin Ladenilla ei ollut mitään tekemistä Jeesuksen kuoleman
kanssa.

- Älkää rukoilko messua kirkon portailta eikä ainakaan jalka
Raamatun päällä.

-Vanhempi rouvashenkilö, jota yrititte ihmeparantaa, kyllä
kaatui,mutta ei parantunut. Hänen lonkkansa murtui.

- Öylätit tulee jakaa ehtoolliseen osallistuville, ne eivät ole
alkupaloja ehtoollisviinin kanssa.

- Urkuja soittavaa henkilöä kutsutaan kanttoriksi, ei
"pillipiipariksi".

- Kanttorin mäyräkoira jonka yrititte uhrata, selvisi, mutta
kolmijalkaisena silmäpuolena ja ilman häntää. Alttari joudutaan
pesemään.

- Kun keräätte kolehtia, ottakaa pois kaulastanne se kyltti,
jossa lukee "kolehdit ovat palkkani". Rahat, joita kolehtiin laitetaan,
eivät ole "suojelurahaa", ks. ed. mafiaa käsittelevä kohta.
Synnintekijät menevät Helvettiin, eivät "hevonvittuun".

-Kolehdin antamatta jättäminen ei riitä tekemään seurakunnan jäsenestä
synnintekijää.

- Kirkko ei ota vastaan luottokortteja, joten
palauttakaa kaupunginjohtajalle hänen Visansa.

- Isä Meidän tulee lukea kädet ristissä, ei tekemällä "aaltoja".

- Kutsu yleisön saapua tanssimaan Jumalalle oli hyvä,
letkajenkan tekeminen ei.

- Ei ole myöskään soveliasta moshata virrenveisuun tahdissa.

MUUTA HUOMIOITAVAA: Se tyyppi, joka istui siinä alttarin
nurkalla,johon te viittasille sanoilla "hinttari", "tuhkamuna" ja
"hameasuinen transvestiitti" olin minä. Toivottavasti nämä erheet
tulevat korjatuksi ensi sunnuntaihin mennessä.

Kunnioitettavasti Teidän,
Arkkipiispa.

Taivaassa...Torstai 29.11.2007 19:50

Hjallis Harkimo , Henry Saari ja Jari Sillanpää kuolivat
yhdessä ja joutuivat taivaaseen. Pyhä Pietari sanoi:"Meillä on vain yksi
sääntö ÄLÄ astu ankan päälle!" He tulivat taivaaseen ja näkivät vain
ankkoja joka puolella,melkein mahdotonta oli olla astumatta ankan päälle.
Eräänä päivänä Henry Saari tokkurassa ollessaan astui
vahingossa ankan päälle. Pyhä Pietari tuli rumimman naisen kanssa, mitä
koskaan oli nähty ja kahlitsi heidät yhteen ja sanoi:
"Rangaistuksesi on olla kytkettynä tähän naiseen ikuisesti."
Seuraavana päivänä Sillanpää astui ankkaan tai
ankan päälle, niinpä Pyhä Pietari tuli tooosi ruman naisen kanssa ja kytki
heidät ikuisesti yhteen.
Harkimo oli hyvin varovainen. Nähtyään miten kavereille oli käynyt
hän tarkoin varoi astumasta
yhdenkään ankan päälle.
Eräänä päivänä Pyhä Pietari tuli uhkean naisen kanssa. Vaalea,
siniset silmät... hyvin seksikäs.
Pietari kytki heidät yhteen ja lähti sanaakaan sanomatta.
Harkimo huomautti kauniille naiselle: "Ihmettelen,
mitä minä tein, että sain sinut."
Nainen sanoi: "En tiedä sinusta, mutta minä astuin
ankan päälle."

1. Naiset pitävät korkokenkiä sängyssä.
2. Miehillä seisoo aina.
3. Kun mies nuolee naista, 10 sekuntia on tarpeeksi.
4. Jos tuntematon mies yllättää naisen masturboimasta, hän ei nolostu, vaan vaatii miestä naimaan häntä.
5. Naiset hymyilevät tyytyväisenä kun mies ruiskii spermat hänen naamalleen.
6. Nuoret kauniit naiset nauttivat seksistä rumien keski-ikäisten miesten kanssa.
7. Naiset ääntelevät kiihkeästi ottaessaan suihin.
8. Nainen saa aina orgasmin samaan aikaan kuin mies.
9. Suihinotto pelastaa naisen aina sakoilta.
10. Kaikki naiset ovat äänekkäitä sängyssä.
11. Ihmiset eivät osanneet naida 70-luvulla ilman taustalla soivaa kitarasooloa.
12. Kaikki rinnat ovat aitoja.
13. Miehen yleisin ja nautinnollisin seksitapa on lätkiä puolivelttoa penistä naisen takapuoleen.
14. Miehet huutavat aina OH YEAH! kun he laukeavat.
15. Jos miehiä on kaksi, he lyövät yläfemmat lauetessaan ja nainen hymyilee sille.
16. Tuplayhdyntä saa naiset hymyilemään vienosti.
17. Aasialaisia miehiä ei ole olemassa.
18. Jos törmäät luonnossa naiskentelevaan pariskuntaan, mies ei välitä vaikka työnnät mulkkusi naisen suuhun.
19. Kaikessa on juoni.
20. Kun ottaa naisen takaapäin, mies voi todella kiihottaa naista läpsimällä häntä persukselle.
21. Hoitajattaret ottavat miespotilailta suihin.
22. Miehet vetävät aina mulkkunsa ulos ennen laukeamista.
23. Kun tyttöystäväsi yllättää sinut naimasta parasta ystävätärtään, hän suuttuu hetkeksi, mutta kun jatkat naimista, niin hän liittyy seuraan.
24. Naisilla ei ole päänsärkyä eikä kuukautisia.
25. Kun nainen ottaa mieheltä suihin, miehen on tärkeää muistuttaa jatkuvasti "ime sitä".
26. Persereijät ovat aina puhtaita.
27. Kun mies laukeaa naisen mahalle/selälle/takapuolelle, niin nainen saa orgasmin.
28. Naiset näyttävät aina yllättyneiltä löytäessään miehen housuista peniksen.
29. Kun mies seisoo suihinoton aikana, hänen toinen käsi on aina naisen pään takana ja toinen ylpeästi lantiolla.
30. Miehet eivät anele.

Haluunkohan ees tietää... :DSunnuntai 11.11.2007 03:11



JOS SAISIT MINUT SINUN HUONEESEEN
LUKITTUNA 24 TUNNIKSI JA SAISIT TEHDÄ KANSSANI IHAN MITÄ VAIN, MITÄ TEKISIT?
JÄTÄ KOMMENTTI JA SITTEN KOPIOI TÄMÄ OMAAN PÄIVÄKIRJAASI
JA KATSO MITÄ MUUT SANOVAT SAATAT YLLÄTTYÄ..
JOS ET VASTAA JA KOPIOI TÄTÄ NIIN OLET VALITTETAVASTI PELKURI..

Lemmikeistä on iloa...Maanantai 05.11.2007 00:21

Teemulla oli tulossa 50-vuotispäivät.
Vaimo ajatteli, että hän on aina ostanut jotain tavallista, jospa hän nyt yllättää Teemun ja ostaakin jonkun eläimen.
Vaimo menikin eläinkauppaan ja ihastui oitis puhuvaan papukaijaan, mutta kaupan omistaja varoitteli: "Onko rouva nyt aivan varma?
Tämä papukaija on ollut bordellissa lemmikkinä jo monen monituista vuotta ja se puhuu rivoja". "Kyllä mun mies sen kestää, melko rivo tapaus on sekin".

Koitti syntymäpäivä ja kaikki lahjat oli jo saatu.
Paitsi vaimon lahja nökötti huppu päällä keskellä ruokapöytää, missä koko juhlaväki oli syömässä. Teemu sai luvan ottaa hupun pois lahjansa päältä, jolloin papukaija pyöritteli päätään, katseli kaikki vieraat läpi ja huusi:
"EI VITTU JÄTKÄT, UUSI KÄMPPÄ, UUDET HUORAT...JA KATO, MORJENS TEEMU!"

[Ei aihetta]Perjantai 26.10.2007 01:14

A: Tykkää juomisesta
B: Tykkää ihmisistä
C: On villi ja hullu
D: Hänellä on yksi parhaimmista persoonista
E: Hyvä suutelija
F: Sinua palvotaan
J: Pitää tupakasta
G: Toiset eivät määrää sinua
H: Hyvä persoona ja vielä paremman näköne
I: Rakastaa kaikkea hauskaa
K: Todella tyhmä
L: Kaikkien rakastama
M: Tekee seurustelusta hauskaa
N: Todella seksikäs
O: Paras panemaan
P: Tulee toimeen kaikkien kanssa
Q: Tekopyhä
R: Vitun hullu
S: Helposti rakastettavissa
T: Uskollinen rakkailleen
U: Tykkää rentoutua
V: ei tuomitse
W: Erittäin avara katseinen
X: Muut eivät määrää minua
Y: Yksi parhaimmista Tyttö/poika ystävistä, mitä voi olla
Z: Aina valmis

T: Uskollinen rakkailleen
E: Hyvä suutelija
E: Hyvä suutelija
M: Tekee seurustelusta hauskaa
U: Tykkää rentoutua

T: Uskollinen rakkailleen
A: Tykkää juomisesta
P: Tulee toimeen kaikkien kanssa (Pas*apuhetta!)
I: Rakastaa kaikkea hauskaa
O: Paras panemaan (Jippii!! :D )

P:S.
Oli pakko kokeilla tää seuraava ja siitä tuli aika jäätävä... Noh, lukekaa itte.

A: Tykkää juomisesta
D: Hänellä on yksi parhaimmista persoonista
O: Paras panemaan
L: Kaikkien rakastama
F: Sinua palvotaan

H: Hyvä persoona ja vielä paremman näkönen
I: Rakastaa kaikkea hauskaa
T: Uskollinen rakkailleen
L: Kaikkien rakastama
E: Hyvä suutelija
R: Vitun hullu

Mielipiteitä kansalaiset...?

Kateellisten panettelua... Perjantai 19.10.2007 01:37

1) Mitä yhteistä on miehillä ja katkaravuilla?
- Kaikesta muusta nauttii paitsi päästä.

2) Mitä yhteistä on delfiineillä ja miehillä? - Sanotaan että he ovat älykkäitä, mutta kukaan ei pysty
todistamaan sitä.

3) Mitä yhteistä on miehellä ja mikroaaltouunilla?
- Molemmat kuumenevat 15 sekunnissa.

4) Miksi miehet ovat miehiä ja rotat rottia? - Rotat saivat valita ensin.

5) Miksi miehet eivät voi olla sekä hyvännäköisiä että älykkäitä?
- Koska sitten he olisivat naisia.

6) Miksi paristot ovat parempia kuin miehet?
- Koska paristoilla on sentään yksi positiivinen puoli.

7) Miksi tarvitaan miljoona siittiötä hedelmöittämään yksi munasolu?
- Koska siittiöt ovat miespuolisia ja eivätkä tietystikään kysy
tietä.

8) Miksi miehiä symboloi kirjan Q?
- Iso nolla jolla on häntä.

9) Mitä yhteistä on miehillä ja videoilla?
- Eteenpäin, taaksepäin, eteenpäin, taaksepäin, stop, eject.

10) Miksi miesten äly on arvokkaampaa kuin naisten?
- Koska se on harvinaisempaa.

11) Mikä on miehen käsitys Helvetistä?
- Siellä on tuhansittain tuoppeja ja ihania naisia, tuopeissa on
reikä,naisissa ei.

12) Miehille on vihdoinkin keksitty tehokas ehkäisykeino.
- Urheiluruutu ympäri vuorokauden.

13) Kun Jumala loi Aatamin, Hän kysyi aivoista. Aatami kuuli
kysymyksenolevan vaivoista ja toivoi mahdollisimman pieniä ja huomaamattomia.

14) Mitä tapahtui naiselle, joka oppi ymmärtämään miehiä?
- Hän kuoli nauruun.

15) Miten saat selville millaista on elää ilman miestä?
- Mene naimisiin.

16) Mistä mies tietää olevansa luuseri?
- Kun hän soittaa seksipuhelimeen ja siellä sanotaan: Ei tänään,
minulla on korvasärkyä.

17) Mikä on miehen käsitys romanttisesta illasta?
- Kynttilöin valaistu jäähalli.

18) Mikä on miehen viiden A:n kriisi?
- Kun hän haluaa vaihtaa samaan aikaan akan, auton, asunnon,
ammatin ja alushousut.

Nainen käveli apteekkiin ja pyysi miesapteekkarilta syanidia ja nopeasti.Myyjä luonnollisesti huolestui moisesta pyynnöstä ja kysyi:
"Miksi ihmeessä te tarvitsette syanidia?" Nainen selitti, että
hän tarvitsi sitä myrkyttääkseen miehensä.
Apteekkarin silmät levisivät ja hän sanoi: "En minä voi antaa teille syanidia miehenne tappamiseen! Se on vastoin lakia! Menettäisin
lupani ja joutuisimme molemmat vankilaan! Ei missään nimessä -
en voi antaa teille syanidia!"

Nainen kaivoi laukkuaan ja veti esiin valokuvan, jossa hänen miehensä oli sängyssä apteekkarin vaimon kanssa.
Apteekkari katsoi kuvaa ja vastasi: "Miksette heti sanonut, että
teillä on resepti."

Mummojen suustaMaanantai 15.10.2007 01:52

"Ystäväni Aune ei muista enää mitään, sillä on niin paha
klementtiini."
Bertta 73 v.


"Se tulehdus on niin paha, että minulla on jo kolmas antilooppikuuri
menossa!" Vappu 84 v

"Tuo on sitte tehny mahottomasti elokuvia tuo The End." Aune 80 v

"Pappa ei voi niitä syödä; sillä on algeria." Sohvi 78 v
Mummut, Hilma ja Impi, potkuttelivat yhtäaikaa postilaatikolle.
Kuulumisia
vaihdettaessa, he selailivat uusia kuponkiuutisia.
Keskiaukeamalla vilahti nuoren miehen kuva esittelemässä alushousuja.
Impi kysyi Hilmalta:
- Koskas sie sait miestä?
- En ole koskaan saanut, vastasi Hilma tuohtuneena. Jutustelun
jatkuessa, Hilma rauhoittui ja kysyi samaa Impiltä.
- No rippikoulun jälkeen v. -37 ja heti perään v. -49. Hilma
suuttui,
käänsi rollaattorin kotiinpäin ja mutisi:
- Helevetin Huora!

Tosi tarina:
Vanhapiikasisarukset pitivät kyläkauppaa Pohjanmaalla ja päättivät
jäädä
eläkkeelle. Tämän vuoksi he järjestivät loppuunmyynnin. Parin
viikon kuluttua kauppa olikin jo melko tyhjä, vain kuivatuotteita oli
enää jäljellä jonkin verran. Niinpä sisarukset sulkivat kaupan, mutta
laittoivat kuitenkin etuovelle vielä lapun, jossa luki:
- Kauppa suljettu, kuivaa tavaraa saatavana takapuolen kautta.


Uskokaa hyvät veljet! Todistettu on!! :DKeskiviikko 19.09.2007 01:34

Aamu = Oman tiensä kulkija. Suosittelen lähestymään, voit saada jotain upeaa.
Alisa = Tiukka täti, täti todellakin, alkaen jo 12v.
Anna = Anna ei todellakaan anna.
Anne = Joko urheilullinen, tai nörtti. Jokatapauksessa ei miesten saavutettavissa. (paitsi 35 vuoden iässä)
Anni = Äidit tykkää. Anni on kiltti ja suloinen.
Anniina = Kantanimensä kaltaisesti kiltti, mutta ei kuitenkaan suloinen. Unohda.
Annika = Annikat ovat kuolemassa sukupuuttoon. Hyvä, kukaan ei menetä mitään.
Annukka = Wanna be mitä tahansa, muttei ole mitään. Paitsi hyvä koulussa, jos kaveritkin on.
Anu = Yksinkertainen, (=hieman vajaa) monet kuitenkin pitävät Anusta, koska Anukin pitää kaikista
Arja = Taiteilija, ja luonteeltaan boheemi, mutta tutustumisen arvoinen. Pitää huolta rakkaista.
Armi = nk. perässähiihtäjä. Armi on hiljainen ja harmaa.
Aurora = kuten eräässä sadussakin, prinsessa. Tai ainakin luulee niin. Älä leiki Auroran kanssa!
Birgitta = Ei tajua pukeutumisesta mitään, eikä omaa käytöstapoja. Birgitta on so called Birgi, ja enemmän hyvä jätkä kun tyttö.
Eerika = Hemmoiteltu Eerika odottaa hellää huomiota koko ikänsä. Itkupilli.
Erika = Jos mahdollista, vielä hemmoitellumpi.
Eevi = Herttainen ja mukava, Eevi kuuntelee ja puhuu ja sopeutuu myös nyrkin ja hellan väliin.
Eija = Mikä Eija? Ai se... siis kuka?? jaa... Miss Nobody.
Elina = Luulee osaavansa kaiken, tietävänsä kaiken ja kykenee olemaan sadassa paikassa samaan aikaan. Elina tekee lapset nuorena, ja niitä on paljon!
Elisa = mukavaa seuraa, yhdeksi yöksi..
Ella = Ella on lojaali tyyppi, hanki kaveriksesi Ella, mutta älä vaimoksesi. Ella ei mahdu hellan ja nyrkin väliin.
Emilia = Isin pikkutyttö. Jos haluat viettää rahakkaita bileitä, hanki kaveriksesi Emilia, isi maksaa!
Emma = Älä koskaan luota Emmaan! Emma on unelma tyttöystävä - ensimmäiset 2 viikkoa. Kaverina kiero oman edun tavoittelija.
Emmi = Kesympi versio Emmasta, tavoittelee myös omaa etuaan, mutta tekee myös töitä päästäkseen tavoitteeseensa.
Essi = todennäköisesti vaihtaa aikuisena nimensä Esaksi, ja menee naimisiin Jaanan kanssa.
Eveliina = Haluaa olla kaunein ja suosituin, haluaa omistaa kaiken ja vielä vähän enemmän. Vaihtaa miestä kuin sukkaa, ja aina luulee olevansa rakastunut.
Hanna = Jätä väliin.
Hanne = Mystinen tyyppi, joka ei ole avoin eikä sulkeutunut. Tutustu!
Heidi = Maailman napa, omasta mielestään. Ystävänä kiero, kumppanina vielä kierompi!
Heini = Voit tavata Heinin kirjastossa, tai heppatallilla. Heinin kanssa harrastetaan ja ollaan aktiivisia.
Heli = Tylsä tyyppi. Todennäköisesti muodikas, massan mukana kulkeva. Mahdollinen teini-äiti.
Helmi = Nimensämukaisesti oikea helmi. Pidä Helmiä hyvänä!
Henna = Todellinen massateini! Hennan kanssa on hauskaa, mutta ei sitä kauaa katsele.
Heta = Aktivisti. Joko eläin -sellainen, tai sitten jokin muu. Hetalla pitää olla jotain elämää suurempaa meneillään, jotain, josta käydä saarnaamassa ja osoittamassa mieltä.
IIda = Kiva naapurintyttö, joka teini-iässä värjää hiuksensa mustaksi tai leikkaa ne pois.
Ida = kts. Iida. Ida tosin ei ole koskaan ollut edes kiva naapurintyttö, vaan kiljuva kakara.
Ilona = Ilona on todennäköisesti isosena rippileirilläsi, ohjaajana 4H -kerhossa tai lasten leikkipaikka valvojana.
Inka = Itsekäs tyyppi, jonka kanssa ei kannata hengailla kauaa!
Ira = todennäköisesti bi -henkinen siilitukka takapulpetista.
Jaana = mene naimisiin Esan (Essin) kanssa. Tekee paljon lapsia (hedelmöityshoidolla) ja on mahtava kotiäiti!
Janette = Se blondi. Juu just se joka oli sen Jaken kanssa ! Eiku sitä ennen se oli sen Tomin kaa...
Janika = Ota Janika kaveriksesi, jos haluat tehdä kaikkea hulvatonta!
Janina = Se Janetten kaveri.
Jemina = Jemina on valehteleva pikkunainen, jolla on likaiset vaatteet ja suttuset meikit.
Jenna = Outo lintu. Tutustu, jos jaksat kuunnella tuntikausia omituisia juttuja saamatta suunvuoroa.
Jenni = Jenni on kiva kaveri, hyvä tyttöystävä ja vielä parempi vaimo. Jennin kanssa ei ole tylsää ikinä, ja Jenni tietää miten läheisistä pidetään huolta.
Johanna = Johanna on se etupulpetin tyttö, joka harrastaa heppoja ja kirjoittaa kuusi ällää.
Jonna = Jonna juo kaljaa ja pelaa pelikoneita, viihtyy miesseurassa ja löytääkin itsensä joka aamu eri sängystä. Eikä varmasti koskaan enää pääse samaan sänkyyn uudestaan! Jonna saattaa adoptoida lapset 4-kymppisenä. Aikasemmin hän "ei ole valmis" äidiksi.
Julia = ihan söpö tyttö.
Jutta = Jutta ei ole tyttöystävä tyyppiä, mutta hanki kaveripiiriisi Jutta jos arvostat rempseyttä ja rehellisyyttä. Jutta muuttaa hiustyyliään radikaalisti ja usein.
Kaisa = Kaisa menee nuorena naimisiin.
Karoliina = Karoliinaa sanotaan Karkiksi, ja Karkki harrastaa aktiivisesti ja kirjoittaa ylioppilaaksi hyvin paperein. Kuitenkin vähän boring.
Katariina = Pikkuprinsessa. Älä lähesty !
Kati = Kati on sosiaalinen ja ihmisten kanssa toimeentuleva. Vaimo -tyyppiä !
Katja = Saattaa esiintyä pehmopornoleffoissa. Blondaa hiuksiaan ja värjää välistä tummaksi. Saattaa joskus leikata ne myös kokonaan pois.
Katri = Petollinen nainen. Jätä väliin.
Kiia = Diggaa päärynäsiideristä ja söpöist skede pojist !
Kirsi = Huolehtivainen ystävä.
Krista = Tavattuaan "unelmiensa pojan", on uskollinen tyttöystävä, menee nuorena naimisiin ja eroaa 3-kymppisenä.
Kristiina = Opiskelee todennäköisesti hoitoalaa, vähän tylsä mutta uskollinen ystävä ja tyttöystävä.
Laura = Haluaa nimensä kirjoitettavan Laüra, tai jotain muuta älytöntä. Kokeilee kaikkea... ja kaikkia. Ystävänä rehellinen ja huolehtiva, kumppanina ailahteleva mutta rakastettava.
Lea = opiskelee puolet elämästään, eikä koskaan saavuta mitään. Lealla on kaksi hyvää ystävää, ja satoja opiskelukavereita.
Leena = Lämmin äitihahmo. Sitten joskus. Kun on ensin hoidattanut masennuksensa, käynyt AA-ssa ja palannut karkumatkalta Ruotsista.
Linda = Etsii itseään, koskaan löytämättä. Eikä kukaan muukaan löydä, koska Linda valehtelee aina kun suunsa avaa.
Lotta = Rikas!
Maija = Idiootti!
Maiju = kts. Maija ja tuplaa kahdella.
Mari = Vähän kiero tyyppi, jonka syvimmät ajatukset eivät aukene edes lähimmille.
Maria = Ota omaksi jos löydät!
Marika = Marikan kanssa voi vietää yhden yön, ei enempää. Älä ihastu (epätodennäköistä).
Marja = Selkeä johtajatyyppi!
Marianne = ei pidä lupauksiaan.
Meeri = why not!
Mervi = Vaimotyyppiä!
Miia = Älä rakastu. Miia on huonoa seuraa muutenkin.
Mia = kts. Miia.
Milja = Milja on ressukka jolla on bestis. Bestis on Miljalle tärkeintä elämässä. Ja tietysti yliopisto opinnot.
Minna = Luonnostaan kaunis, hyvin toimeentuleva ja kaikinpuolin mukava!
Moona = Asuu todennäköisesti kommuunissa muiden rastatukkien kanssa.
Nea = Diggaa poikabändejä, ja hihittää bestojensa kans .
Nelli = Nelli tykkää elämistä enemmän kuin kavereista tai pojista.
Niina = Hyvä koulussa, saattaa kuitenkin kapinoida voimakkaasti teini-iässä ja leikata päänsä kaljuksi ja juoda kiljua koulussa.
Nina = Ei niin hyvä koulussa. Ei kapinoi voimakkaasti, vaan elää elämänsä vaalien tiettyjä normeja. Ei erityisen räväkkä, joten siksi loistava kumppani tasaisuutta arvostavalle.
Noora = Haluaa olla Nora. Todennäköisesti punapää joka on aina myöhässä.
Oona = Niitä pehmoporno typyjä.
Outi = Outista ei saa selvää. Vähän poikatyttö.
Paula = Saa jo tarhassa hölmöjä lempinimiä paukusta poulaan. Tuleva emo.
Pauliina = Vähän kuin Katariina.
Pinja = yhtä imelä kuin nimensä!
Raija = tykkää tytöistä. Sitäpaitsi, kuka antaa lapselleen nimen Raija?
Riikka = Riikka on luotettava.
Riina = Jos seurustelet Riinan kanssa, varaudu siihen, että kaverisi dissaavat tyttöystävääsi!
Roosa = tottunut saamaan kaiken. Roosa on yök.
Saara = Suosittelen. Äiti suosittelee. Saara on kymppi!
Saija = Tapasitko Saijan seurakunnassa? Vai trance -reiveissä? Ota siitä nyt selvää...
Salla = kympin oppilas, mutta kukaan ei ymmärrä miksi. Ei aina ihan mukana. Toisinsanoen: aina kujalla.
Sanna = Sanna on rankka teini, mutta 3-kymppisenä naimisissa ja kahden lapsen äiti.
Sanni = Oletko nähnyt joskus tyytyväisen Sannin?? Kyseessä on harvinaisuus.
Sara = Ihan kiva.
Satu = Älä edes yritä ymmärtää!
Sini = pissis !!
Susanna = Täysi kymppi!
Taija = ÄLÄ usko sanaakaan !
Tanja = Viillellyt teininä kätensä, kuuntelee Metallicaa ja käyttää yhä 501 leviksiä.
Terhi = joku aktivistihörhö.
Tuija = topakka täti! Älä ajaudu Tuijan kanssa riitaan, jollet halua setviä sitä kolmea tuntia putkeen teepöydässä.
Tytti = esittää viatonta, mutta on aivan kaikkea muuta.
Veera = Wanna be Vera. Saattaa tulla tunnetuksi Miss Lauttasaarena, tai muuna tosi turhana.
Vilma = Piikikäs kuin siili, ja sikamainen kuin sika!
Virpi = Kiltti mutta tylsä ja harmaa. Älä tutustu, jos kaipaat elämääsi väriä
Jari Sillanpää kutsui äitinsä kotiinsa päivälliselle. Päivällisen aikana äiti ei voinut olla huomaamatta, että Jarin kämppäkaveri Marko Bjurström oli valtavan komea. Hän oli myös jo pitkään epäillyt, että nämä kaksi olivat varmaan paljon muutakin kuin pelkästään kämppäkavereita keskenään ja kysyi pojaltaan, pitikö äidin epäilys paikkansa.
Jari kuitenkin kiisti väitteen ja vakuutti, että he tosiaankin olivat vain kämppäkavereita. Viikko päivällisen jälkeen Marko sanoi Jarille: " Oletko nähnyt sitä ihanaa hopeista soppakauhaa? Se hävisi sen jälkeen, kun äitisi kävi meillä päivällisellä. Ei kai vain äitisi ottanut sitä?"
Jari ei voinut uskoa sitä, mutta lähetti kuitenkin äidilleen e-mailin varmistaakseen asian:

-Rakas äiti, minä en sano, että "otit", tai "et ottanut" soppakauhaa, mutta se on tosi, että se on ollut poissa siitä lähtien kun kävit meillä päivällisellä.
Terveisin Jari

Muutaman päivän kuluttua äidiltä tuli vastaus:
-Rakas Jari, minä en sano, että "makaat" tai "et makaa" Markon kanssa. Mutta jos hän olisi nukkunut yönsä omassa sängyssään, hän olisi jo aikaa sitten löytänyt soppakauhan.
Terveisin äiti

Mikä on tarinan opetus? ÄLÄ VALEHTELE ÄIDILLE!! :D:D:D:D