IRC-Galleria

Olipa kerran iloinen ampiainen Marokossa. Sen herkkua oli klementiinit.
Eräänä päivänä hänellä kävi valtava mäihä, hän löysi kokonaisen klementiinikaupungin! Siellä oli pahvisia taloja täynnä kypsiä, mehukkaita klementiinejä. Hän sukelsi yhteen sellaiseen ja nautti mahan täydeltä makeaa. Sitten hän otti pikku tirsat siellä klementiinien seassa.
Kun hän heräsi, oli pimeää ja kylmää. Vaikka ampiainen joi aamupalksi runsasenergistä klementiinin nektaria, hän ei jaksanut lentää eikä tehdä mitään muutakaan. Häntä vain väsytti ja palelsi. Väsytti niin paljon että pelkäsi kuolevansa. sydämenlyönnit harvenivat harvenemistaan ja niin hän taas nukahti.
Ajantaju oli poissa mutta hän eli. Oli taas valoisaa mutta taivasta tai aurinkoa ei näkynyt missään. Hän heräsi johonkin kamalaan luonnonilmiöön. Jotakin ihmeellisiä nakkeja tuli ryhmissä kourimaan hänen klementiinejään. Ne vierittelivät niitä ees taas ja ampianen oli vähällä hautautua ja murskautua niiden alle. Yhtäkkiä tuli kahiseva sumu ja sulki sisäänsä juuri sen klementiinin jolla hän istuskeli. Se oli hirveää. Vain hän ja hänen aamupalansa, eikä minkäänlaista pakotietä. Ja sitten ampiaisen nenään tunki haju. Vähän kuin ne ruskeat, pahat klementiinit joita hän joskus maistoi.. ja jotakin muuta. Lemu oli kaamea. Kohta alkoi kuulua jyskettä. Jotakin sateli.. järkälemäisiä, haisevia, eri kovuisia ja muotoisia esineitä.. häneen osui jotakin ja hänen tilansa kävi yhä ahtaammaksi. Osui taas ja häneltä halvaantui toinen puoli kehosta. Hän vain odotti seuraavaa iskua. Sitä ei ikinä tullut. Oli pimeää. Kosteaa, mädäntynyttä ilmaa oli vaikea hengittää, ja hän vain odotti että vaipuisi taas siihen samaan horrokseen ja heräisi paremmassa paikassa. Marokossa, auringonpaisteessa.
Niin hän vaipuikin horrokseen, mutta ei enää ikinä herännyt. Sen sijaan hän hautautui yhä suurempaan läjään biojätettä.

Tämän tarinan opetus oli se että ei ikinä makeaa mahan täydeltä!

Olen käsittämättömän pahoillani ampiaisen kohtalosta. En vain kyennyt kuulemaan sitä rutinaa joka olisi lopettanut hänen kärsimyksensä nopeasti kuten olisi pitänyt. Sen sijaan, heitin häntä muilla biojätteillä toivoen että osuisin paikkaan joka veisi hänetä tietoisuuden pois. Miten kävi, emme koskaan tule tietämään. Vaihtoehtoja ei ollut.. muuta kuin kuolo tässä kylmässä Suomen maassa.