IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

Mitä pian tapahtuman pitää 2.Torstai 18.04.2013 02:42

Meidän on hyvä tietää maailmaa tarkastellessamme, että niiden asioiden, joiden näemme tapahtuvan täytyy tapahtua. Tämä sana täytyy ilmaisee tämän nykyisen maailmanajan kaikkien tapahtumien välttämättömyyttä kahdesta eri näkökulmasta katsottuna. Ensiksikin se suuntaa katseemme Kaikkivaltiaan iankaikkiseen ja täydelliseen kaikkiviisauteen tuon välttämättömyyden lopullisena syynä ja perusteena. Kaikki asiat ovat ainoastaan Korkeimman iankaikkisen hyvän tahdon toteutumista. Ne on itse asiassa määrätty. Kaikki piente ja suuet, hyvät ja pahat asiat ovat kaikkivaltiaan kaiken Luojan tahdosta tapahtuvia, eivät julman kohtalon tai sokeiden voimien vaikutuksesta tapahtuvia. Kun hyväksymme Jumalan Sanan ja uskomme, että kaiken täytyy tapahtua, meidän sydämemme löytävät levon, koska ne löytävät levon Hänessä! Ja toiseksi, tämä täytyy viitta loppuun, telokseen, kaiken lopulliseen päämäärään: taivaan täydelliseen valtakuntaan ja sen paljastumiseen Kristuksen päivänä. Tämä toinen näkökohta tästä täytymisestä liittyy tietenkin erottamattomasti ensimmäiseksi esittämäämme näkökohtaan. Juuri siksi, että kaikella on lopullinen syynsä ja välttämättömyytensä Jumalan suunnitelmissa, on kaiken sentähden tapahduttava, jotta Jumalan suunnitelma toteutuu kaikessa: Jumalan asumus ihmisten keskuudessa! Voimme esittää saman ajatuksen näin: kaiken on tapahduttava, koska Kristus tulee! Mikä loistava vakuus toivolle jopa historian kaikkein synkimpinäkin hetkinä! Julistakaamme tätä totuutta Hänen todistajinaan kieron ja sairaan maailman keskellä!

Näiden asioiden pitää tapahtuman pian. Tätä ilmaisua ei voida käyttää tukemaan sellaista näkemystä, jonka mukaan käytännöllisesti katsoen koko Ilmestyskirjan sisältöä on pidettävä jo toteutuneena Rooman maailmanvallan tuhossa. Sillä käsitys, jonka mukaan kaiken on tapahduttava ennen Herran lopullista pian tapahtuvaa toista tulemusta ei oloe ollenkaan vieras Uudessa Testamentissa. Apostoli Paavali kirjoittaa Rooman seurakunnalle: "Yö on pitkälle kulunut, ja [se] päivä on lähellä" (Room.13:12). Ja apostoli Pietari kehottaa meitä: "Mutta kaiken loppu on lähellä. Sentähden olkaa maltilliset ja raittiit rukoilemaan." (1.Piet.4:7) Herra itse julistaa Filadelfian seurakunnalle: "Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi." (Ilm.3:11) Ja edelleen, Ilm.22:7:stä luemme: "Ja katso, minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa tämän kirjan ennustuksen sanoista vaarin!" Ja saman luvun jakeesta 12 luemme: "Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan." Kolmessa viimeksimainitussa kohdassa alkukielen sana, joka on käännetty sanaksi 'pian' on sama kuin Ilm.1:1:ssä 'pian'-sanaksi käännetty sana. Ja juuri sitä tässä tarkoitetaankin. Herra tulee pian. Hän ei viivyttele. Hän ei ole välittämättä tästä lupauksesta. Ja tämä merkitsee sitä, että niiden asioiden, joiden on tapahduttava ennen Hänen lopullista tulemustaan ja sitä edeltävässä prosessissa, on myös tapahduttava pian tai nopeasti.

Meistä ei ehkä näytä siltä. On kulunut jo vuosisatoja siitä, kun nämä sanat kirjoitettiin eivätkä ne ole vieläkään toteutuneet. 1900 vuotta tuntuu meistä pitkältä ajalta, jota sana 'pian' tuskin kuvaa. Mutta meidän on muistettava, että Jumalan ajan mittaaminen eroaa omastamme ja myös, että valtavien asioiden on tapahduttava ennenkuin loppu tulee. Koko seurakunnan on oltava koossa: pakanoiden ja juutalaisten on oltava sisällä täysilukuisina. Pahuuden täyden määrän on täytyttävä. Antikristuksen on saavutettava huippunsa ja päästävä valtaan. Googin ja Maagogin on suoritettava oma osansa tulevissa tapahtumissa. Jos me otamme huomioon niiden asioiden luonteen, joiden on tapahduttava, alamme ymmärtää, että todellisuudessa ne tapahtuvatkin hämmästyttävän nopeasti, varsinkin omana aikanamme. Mitään viivyttelyä ei ole, niin että sellainen käsitys, että Jumala rajoittaisi synnin etenemistä on vastoin tätä Raamatun opetusta. Kaikki etenee nopeasti loppua kohden!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.