IRC-Galleria

*Gibbon myöntää sen selvästi. "On vilpittömästi tunnustettava", hän toteaa, "että katolisen kirkon papit jäljittelivät sitä samaa epäpyhää esikuvaa, jota he niin kiivaasti olivat olleet tuhoamassa".
Paavi Damasus käsitti, että jos hän haluaisi säilyttää evankeliumin puhtaana ja kokonaisena kaupungissa, joka oli ensisijaisesti pakanallinen, hänen täytyisi olla valmis kantamaan ristiä, kohtaaman vihaa ja pahantahtoisuutta, kestämään kovuutta kuin hyvä Jeesuksen Kristuksen sotilas. Toisaalta, hän ymmärsi myös, että jos hänellä olisi arvonimi, johon niin monien vuosisatojen ajan oli pakanuuden kaikki toivo ja kiintymys keskittynyt, hän antaisi sen kannattajille syytä uskoa, että hän oli halukas toimimaan tuon arvonimen alkuperäisen hengen mukaisesti, hän saattaisi olla varma kansansuosiosta, sen kasvamisesta ja loistosta. Kumman vaihtoehdon Damasius todennäköisesti valitsisi? Mies, joka tuli Rooman paavinkirkkoon varkaana ja rosvona yli sadan vastustajansa ruumiin yli kiiveten, ei epäröinyt hetkeäkään, kumman vaihtoehdon hän valitsisi. Tulos osoittaa, että hän toimi luonteensa mukaisesti, että ottaessaan vastaan pakanallisen Pontifex Maximumin tittelin hän oli päättänyt minkä tahansa totuuksien kustannuksella oikeuttaa itselleen tuon arvonimen pakanoiden silmissä heidän pitkän Pontifex Maximusten jononsa laillisena edustajana. Tosiasioita ei voida selittää mistään musta lähtökohdista. On myös selvää, että pakanat HYVÄKSYIVÄT hänet ja hänen seuraajansa tuohon asemaan. Nuo sydämeltään pakanat kokoontuivat roomalaiskatoliseen kirkkoon juhlimaan vastavalittua uutta Pontifex Maximusta muuttamatta omaa uskontunnustustaan tai jumalanpalvelustaan, vaan toivat molemmat mukanaan kirkkoon. Lukija on todennut, miten täydellinen kopio se on vanhasta babylonialaisesta pakanuudesta, joka paavien johdolla on tuotu roomalaiskatoliseen kirkkoon. Lukija on voinut todeta, että sitä jumalaa, jota paavinvalta palvoo Korkeimman Poikana, Jumalan käskyistä huolimatta palvotaan kuvan muotoisena niinkuin aidossa pakanuudessakin, taideteoksena, jonka ihminen on valmistanut ja että hänelle annetaan ominaisuuksia, jotka ovat suorastaan vastakohtia sille, jotka armollisella Vapahtajalla on, ja että nuo ominaisuudet kuuluvat nimenomaan Molokille, tulenjumalalle tai Ala Mahozimille, "linnoitusten jumalalle". Lukija on havainnut, että juuri niihin aikoihin, jolloin Rooman paavi sai pakanallisen arvonimensä Pontifex Maximus, Vapahtajaa alettiin kutsua nimellä Ichtys eli "Kala", joka yhdisti hänet Dagoniin tai kalajumalaan; ja että aina siitä alkaen, askel askeleelta, sitä mukaa kuin olosuhteet sallivat, se, mitä kutsutaan Kristuksen palvonnaksi, on ollutkin tuon samaisen babylnialaisen jumalan palvontaa kaikkine rituaaleineen ja juhlamenoineen ja seremonioineen, täsmälleen samanlaisena kuin muinaisessa Babyloniassa. Ja loppujen lopuksi lukija on huomannut, että nk. kristillisen roomalaiskatolisen kirkon itsevaltias paavi on sillä tavoin ominut itselleen tuon arvonimen 300-luvun lopulla, niin että häntä kunnioitetaan, niinkuin jo vuosisatojen ajan juuri niillä Jumalaa pilkkaavilla nimillä, jotka oli alunperin annettu Babylonian ylipapeille.*

*Lukija, joka on nähnyt tämän teoksen ensimmäisen painoksen, huomaa, että edelläesitetyssä päättelyssä ei ole esitetty mitään Gratianuksen muodollisesta Pontifex Maximuksen arvoasemasta, jonka perusteella hän olisi ollut pakanoiden suora auktoriteetti, niinkuin esitin tuossa ensimmäisessä painoksessa. Se ei johdu siitä, ettenkö uskoisi sellaista sopimusta olleen, vaan siitä, että tällä hetkellä asia on jonkinverran epäselvä. Pastori Barcroft Boake, joka on hyvin oppinut Englannin kirkon pastori Ceylonissa täällä käydessään kertoi minulle tutkimuksistaan koskien tätä asiaa, mikä on saanut minut epäröimään sitä, että olisi ollut olemassa virallista auktoriteettia, jonka Rooman paavi olisi saanut Gratianukselta pakanoiden yli. Samalla olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että alkuperäinen väitteeni oli sisällöltään oikeutettu. Edesmennyt Hra Jones viittasi Journal of Prophecy -lehdessä Appendix to the Codex Theodosianukseen todisteena tuolle väitteelle, ja lisäksi vielä tulkitessaan Codexin sanoja väitti nimenomaan niin, että Pontifex Maximuksen arvoasemasta oli kilpailu, ja että kandidaatteja oli kaksi, toinen oli pakana, Symmachus, joka oli aikaisemmin ollut Valentinianuksen edustaja ja toinen oli Rooman piispa. (Quarterly Journal of Prophecy, lokak.1852) En ole kyennyt löytämään Hra Jonesin auktoriteettia tähän lausuntoon; mutta väite on niin seikkaperäinen, että sitä on vaikea asettaa kyseenalaiseksi kiistämättä väitteen esittäjän totuudellisuutta. Olen havainnut hra Jonesin erehtyneen useissa kohdin, mutta en tämänlaatuisissa asioissa; ja miehen luonne estää olettamasta sellaista. Lisäksi Appendixin kieli ei anna helposti sijaa toisenlaiselle tulkinnalle. Mutta vaikka ei olisi ollutkaan olemassa mitään virallista piispa Damasuksen asettamista pakanoidenkin ylipapiksi, on kuitenkin selvää, että Gratianuksen käskykirjeen nojalla (jonka autenttisuuden tarkka Gieseler täysin myöntää), hänestä tehtiin läntisen maailmanvallan ylin hengellinen auktoriteetti kaikissa uskonnollisissa kysymyksissä. Kun sitten lännen kristitty keisari poliittisista syistä tunnusti vuonna 400 pakanapappien olevan "virkamiehiä" (Cod. theod., ad POMPEJANUM, Procons.), nämä pakanapapit joutuivat oikeudellisesti väistämättä Rooman piispan alaisuuteen, koska ei ollut mitään muuta oikeusistuinta kuin hänen oikeusistuimensa kaikissa uskontoa koskevissa kysymyksissä. En ole kuitenkaan viitannut tähän itse tekstissä. Kuten lukija varmaankin myöntää, on asia ilman sitäkin riittävän pitävä.