IRC-Galleria

Ne, jotka toivovat tuon "suuren suvaitsevaisen kulttuurin" palauttamista, tietävät varsin hyvin, että se ulottui paljonkin laajemmalle alueelle kuin nykyinen Lähi-itä. Samoin kuin monet al Qaedan johtajat haaveilevat monet muslimit ja arabit täysin avoimesti Espanajn takaisinvalloituksesta ja pitävät heidän häätöään sieltä vuonna 1492 vakavana historiallisena vääryytenä, joka olisi kumottava. Itse asiassa on monista maista, jotka eivät ole koskaan kuuluneet kalifaattiin, tullut muslimien imperialististen päämäärien kohde sitä kautta, että muslimien määrä on kasvanut Euroopassa maahanmuuton ja muslimien korkean syntyvyyden myötä viime vuosikymmeninä. 1980-luvun loppupuolelta lähtien ovat islamistit alkaneet pitää Ranskan muslimiväestön kasvua osoituksena siitä, että myös Ranska on osa Islamin Huonetta. Iso-Britanniassa jopa muslimiyhteisön suvaitsevammat ainekset tuovat esiin päämääriään avoimesti. Kuten edesmennyt Zaki Badawi, uskontojen välisen dialogin kannattaja Iso-Britanniassa asian ilmaisi: "Islam on maailmanlaajuinen uskonto. Sen päämääränä on viedä sen sanoma maailman kaikkiin kolkkiin. Se toivoo, että jonain päivänä koko ihmiskunta on yhtä islamilaista yhteisöä."
Monet korkeastikoulutetut länsimaalaiset suhtautuvat tähän maailmanvalloituspäämäärään mitätöimällä sen tai kieltämällä sen kokonaan olkoon sitten kyse sen sotaisammista tai lempeämmistä muodoista. Intellektuaalien, ulkomaan politiikan asiantuntijoiden ja samoin poliitikoiden mielestä koskevat sellaiset kategoriat kuin "maailmanvalta" ja "imperialismi" ainoastaan Euroopan valtoja ja viime aikoina myös Yhdysvaltoja. Tällä tavoin nähtyinä ovat muslimit joko Lähi-idässä tai muualla pelkästään uhreja -- muiden aggressiivisten valloitusten kauan kärsineitä uhreja. Koska heillä ei ole mitään omaa sisäistä, itsenäistä dynamiikkaa, heidän historiansa on pikemminkin tulosta onnettomasta kanssakäymisestä lännen kanssa, jonka velvollisuutena on nyt sovittaa se. Tällainen näkökanta hallitsi laajalti niitä selityksiä, joita esitettiin syyskuun 11. päivän hyökkäyksille, joissa ne esitettiin vastauksena Amerikan (oletetun) ylimieliselle ja itsekkäälle ulkopolitiikalle, varsinkin sen suhtautumisessa Israelin ja arabien väliseen konfliktiin.
Mutta kuten olemme havainneet, islamin historia on ollut kaikkea muuta kuin reaktiivista. Aina Muhammedista ottomaaneihin islamin tarina on ollut kertomusta useinkin hämmästyttävän aggressiivisen imperialismin noususta ja tuhosta ja mikä on vähintään yhtä merkittävää, sammumattomista imperialistisista unelmista. Vaikka nämä unelmat ovat toistuvasti tehneet tyhjiksi kaiken rauhanomaisen sosiaalisen ja poliittisen kehityksen arabi-muslimimaailmassa, ne ovat jatkuvasti nostattaneet uusia unelmia kostosta ja palautetusta maailmanherruudesta ja johtaneet murhanhimoisiin yrityksiin noiden unelmien toteuttamiseksi. Jos muslimimaailma tänään parjaa USA:ta, se ei johdu sen harjoittamasta politiikasta, vaan koska se suurimpana maailmanvaltana on esteenä tuon edelläkuvatun iänikuisen unelman toteutumiselle, Zawahirin sanoin kalifaatin "menneelle loistolle".
Tämä näky ei rajoitu vähäiseen äärisiipeen. Se kävi ilmi siitä laajasta kannatuksesta, jonka syyskuun 11. päivän hyökkäykset saivat arabi- ja islamilaisessa maailmassa, bin Ladenin murhatekojen ylitsevuotavasta ihailusta Tanskan pilapiirroskriisin yhteydessä ja viimeaikaisissa Iso-Britanniassa suoritetuissa mielipidemittauksissa, jotka kertovat edellisvuoden heinäkuussa Lontoossa tapahtuneiden itsemurhahyökkäysten suorittajien "tunteita ja motiiveja" kohtaan kohtaan tunnetusta merkittävästä sympatiasta muslimien keskuudessa. Monien muslimien ja arabien historiaa koskevassa mielikuvamaailmassa bin Laden edustaa Saladinin, ristiretkeläisten voittajan ja Jerusalemin valloittajan, uutta inkarnaatiota. Siinä mielessä Islamin Huoneen sota maailmanherruudesta on perinteikäs, itse asiassa islamilaisten käsityksen mukaan kunniakas taistelu, joka on kaikkea muuta kuin ohi.
Päin vastoin, nyt kun tätä sotaa on kohdannut päättäväinen vastaisku Yhdysvaltain ja muidenkin taholta ja länsimaat ovat hyökänneet Islamin Huoneen sydämeen, se on kohonnut uudelle entistä aggressiivisemmalle tasolle. Monissa Lähi-idän maissa islamistiset liikkeet ja perinteisiin muslimeihin vetoavat liikkeet juonittelevat nyt rajusti valtapaikoista sekä amerikkalaisia että maallisia puolueita vastaan. Islamistien kohdalla ovat panokset hyvin korkeat, sillä jos Lähi-idän ja muiden maiden poliittinen eliitti koskaan hyväksyisi sitä tosiasiaa, että mitään arabi- tai islamilaista "kansakuntaa" ei ole olemassakaan, vaan ainoastaan nykyaikaisia muslimivaltioita, joilla on oma kohtalonsa ja omat kansalliset velvollisuutensa, imperialistinen unelma kuolisi.
Tässä tilanteessa Zawahiri kirjoitti nyt kuuluisan kirjeensä Abu Musab al-Zarqawille, al Qaedan johtajalle Irakissa, heinäkuussa 2005. Zawahiri neuvoi luutnanttiaan, että jotta al-Qaedan strategia Irakissa ja muualla onnistuisi, sen oli otettava huomioon monien arabien kasvava kaipaus demokratiaan ja normaaliin elämään eikä se saisi pyrkiä vieraannuttamaan yleistä mielipidetä sellaisilla jännitteitä luovilla teoilla kuin muslimiveljiä kohtaan suunnatuilla itsemurhahyökkäyksillä. Zawahiri totesi, että ainoastaan kansansuosiota lisäämällä voidaan päästä vallankahvaan demokraattisin keinoin, jolloin voitaisiin vakiinnuttaa Irakissa jihadistinen hallinto ja siirtyä sitten eteenpäin valloittamaan yhä laajempia ja kaukaisempia alueita ja pystyttää islamin laki maan ääriin.
Samantapainen logiikka on selvästikin Hamasin huolellisesti juonitellun nousun takana, joka on johtanut sen Palestinian hallintoon, samoin (hetkellisesti tukahdutetun) Muslimiveljeskunnan yrityksen takana Egyptissä käyttää hyväkseen vaatimusta vapaista vaaleista ja Mahmoud Ahmadinejadin nousun takana Iranissa. Todellakin, kuten Mark MacKinnon raportoi Toronto Globe & Mailissa, jotkut tutkijat näkevät nyt uuden "islamin akselin" nousevan Lähi-idässä, joka yhdistää Hizbollahin, Hamasin, Iranin, Syyrian, Muslimiveljeskunnan, osia Irakin shiialaisista ja muista amerikanvastaisessa ja israelinvastaisessa Venäjän tukemassa liitossa. Olkoon sellaista rakennetta sitten olemassa tai ei tai ollaanko sellaista valmistelemassa, tosiasia on, että islamilaisen imperialismin käynnissäpitävä voima on yhtä räjähdysaltis kuin koskaan ja se on kaikkea muuta kuin palanut loppuun.
Samoin kuin Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasser, joka oli rakentanut maineensa sille, että pystyi vastustamaan "länsimaista imperialismia", toi suuren määrän venäläisiä joukkoja Egyptiin, kun hänen Israelia vastaan aloittamansa näännytyssota (1969-70) meni pieleen, samoin islamilaisen imperialismin ylipappi Ayatollah Khomeini osti aseita jopa itse "suurelta saatanalta" Yhdysvalloilta yrittäessään kääntää Lähi-idän poliittista järjestystä ja perustaa universaalin "Allahin maailmanvallan". Saddam Hussein käytti hyväkseen länsimaiden tukea voittaakseen kahdeksanvuotisen sotansa Irania vastaan (1980-88) ja Osama bin Laden teki yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa Venäjän Afganistanin miehitystä vastaan ja haki turvapaikkaa Iso-Britanniasta sen jälkeen kun hänet oli karkoitettu Sudanista 1990-luvun kesivaiheilla. (The Times, Lontoo, 29.9.2005)
Mutta retoriikka on sama muistuttaen nykyajan jihadisteja kuten Mawdudia ja Qutbia. Khomeini näki ihmiskunnan historian tuhatvuotisena taisteluna islamin voimien ja jahiliyan voimien välillä, joista viimeksimainittuihin kuuluvat kaikki ne muslimivaltiot, joita ei hallita shari'an mukaisesti ja hän piti varhaisia kalifaatteja esikuvana tulevalle islamilaiselle hallinnolle.