IRC-Galleria

Totta ja tarua
Ylösnousemuksesta


ESIPUHE

Ylösnousemus on uskomme elintärkein tekijä. Jos panemme luottamuksemme ainoastaan Jeesuksen kuolemaan, Hän ei ole meidän kannaltamme sen merkittävämpi, kuin kuka tahansa maan päällä elänyt ihminen. Ilman Kristuksen ylösnousemusta meillä ei ole toivoa (1. Kor. 15:12-19). Kuitenkin kirkon käsitys ylösnousemuksesta on täynnä väärinkäsityksiä, pakanallisia vaikutteita ja teologisia ennakkokäsityksiä.

Syksyllä 1981, kun ensi kertaa aloin tehdä tätä tutkimusta, tarkoitukseni oli laatia kaksisivuinen analyysi tietyistä pääsiäistraditioista, joilla ei todellakaan ole mitään tekemistä meidän Herramme ylösnousemuksen kanssa. Odotin saavani sen valmiiksi hyvissä ajoin pääsiäiseksi 1982.

Tutkimusta tehdessäni aloin vähitellen ymmärtää, että minulla oli ollut koko elämäni ajan vääriä käsityksiä Vapahtajamme ylösnousemuksesta. Näiden väärien käsitysten seurauksena monet valtavat siunaukset puuttuivat elämästäni.

Herääminen ei ollut miellyttävä, varsinkaan kun ottaa huomioon roomalaiskatolisen kasvatukseni. Mutta totuus on totuus, ja on aikoja, jolloin meidän on myönnettävä Jumalalle, itsellemme ja muillekin, että olemme uskoneet vääriä asioita ja toimineet siitä syystä tietyissä suhteissa väärin.

Sitä mukaa kuin Herra avasi minulle Raamattua, kaksi sivua kasvoi neljäksi, sitten kahdeksaksi ja lopulta kuudeksitoista sivuksi. Luettavanasi on nyt kolmen vuoden osa-aikaisen, mutta intensiivisen tutkimustyön moneen kertaan kirjoittamani tulos.

Tarkoitukseni ei ollut "todistaa" mitään paitsi se, että meidän kristittyjen pitäisi olla huolellisia siinä, miten ilmaisemme uskoamme traditioissamme (tässä tapauksessa pääsiäistraditioissa). Mitä enemmän tutkin Raamattua ja objektiivista, tosiasioihin perustuvaa historiankirjoitusta, sitä selvemmin ymmärsin, että muutamat kristilliseen "intelligentsiaan" kuuluvat ovat jakaneet meille väärää tietoa, eivätkä ole harjoittaneet todellista tieteellistä tutkimusta. He ovat kuulleet toinen toisiltaan virheellistä opetusta, jota opetetaan edelleen, kyselemättä totuuden perään. En tarkoita, että tutkijat olisivat epärehellisiä tai että he eivät etsisi totuutta. Mutta heillä ei ole opiskeluaikanaan paljonkaan aikaa tehdä omaa, oman uskonnollisen oppilaitoksensa käyttämistä oppikirjoista riippumatonta tutkimusta. Tämän seurauksena ne meistä, jotka ovat vähemmän oppineita, ovat ottaneet kyselemättä vastaan "teologisten asiantuntijoiden" teorioita.

Näin ollen mielestäni oli elintärkeää antaa kristillisen älymystön edustajille mahdollisuus kritikoida johtopäätöksiäni minkä tahansa raamatullisen tai historiallisen todistusaineiston avulla.

Käännyin ensiksi kolmea eri teologista oppilaitosta edustavan kolmen kreikankielen professorin puoleen. He suhtautuivat puhelinsoittoihini myönteisesti ja suostuivat arvioimaan ensimmäistä versiota artikkelistani. Kaksi heistä (Tri Dennis Hutchison Talbot Theological Seminarystä, ja Tri David Clark Southern California Collegesta) palauttivat saamansa artikkelit korjauksin ja kommentein varustettuina. Olen kiitollinen heille siitä, että he uhrasivat aikaansa kiireisistä aikatauluistaan huolimatta tarjotakeen apuaan, vaikka kumpikaan ei ollut samaa mieltä johtopäätöksistäni.

Heidän esittämiensä argumenttien ansiosta ryhdyin entistä perusteellisempiin tutkimuksiin, ei siksi, että olisin halunnut todistaa teesini oikeiksi, vaan koska halusin todella löytää totuuden. Käyttäen pelkästään perinteistä roomalaiskatolista ja protestanttista tutkimusaineistoa uskon voineeni todistaa tyydyttävällä tavalla löytämäni totuudet.

Ollakseni mahdollisimman objektiivinen ja voidakseni korjata mahdolliset virheet, painatin tästä artikkelista rajoitetun painoksen ja lähetin ne yli 800:lle professorille, jotka edustavat yli 100 kristillistä yliopistoa, korkeakoulua ja raamattukoulua. Ne kuuluvat eri uskontokuntiin ja suuntauksiin, osa on jopa roomalaiskatolisia. Koska uskon, että kristillisissä opinahjoissa on monia rehellisiä totuuden etsijöitä, liitin artikkelin kansilehdelle seuraavansisältöisen kirjeen: