Huomaa sanat "pysyvästi paikkansapitäviä" viitattaessa kymmeneen käskyyn erotuksena väliaikaisista määräyksistä "väliaikaisissa olosuhteissa, joissa vaadittiin niiden täydellistä ja ehdotonta tottelemista".
Ei kukaan rehellinen kristitty ole niin röyhkeä, että hän väittäisi voivansa tahallaan rikkoa Jumalan käskyjä ilman rangaistusta. Kuitenkin monet on saatu uskomaan, että neljännellä käskyllä ei ole paljonkaan merkitystä.
"Sapatit", joista Paavali puhui Kol. 2:16-17:ssä ovat erityisiä juhla-aikoja, jotka ennakoivat Messiaan tuloa. Siitä syystä Paavali sanoi seurakunnalle, ettei kukaan saa tuomita heitä noiden juhla-aikojen viettämättä jättämisestä, koska ne ovat täyttyneet Kristuksessa eikä niillä ole enää laillista merkitystä.
Herran seitsemännen päivän sapattia ei ole koskaan pidetty Messiaan tuloa ennakoivana ennenkuin vasta apostolien jälkeisen ajan teologien perusteluna sen kumoamiselle. Sen sijaan Jumala pyhitti seitsemännen päivän luomistyönsä muistoksi (1. Moos. 2:3).Myöhemmin Hän määräsi sapatin myös Israelin Egyptistä lähdön muistopäiväksi.
Seurakunta peri Israelille luvatut siunaukset (Room. 9:24-26). Uskon kautta Jeesukseen Kristukseen meidät on adoptoitu Jumalan perheeseen (Room. 8:15, 23; 9:4;Gal. 4.5; Ef. 1:5). Mutta tuohon asemaan liittyvien siunausten mukana tulee myös muutamia velvollisuuksia. Monet kristityt haluavat vaatia itselleen kaikki Vanhan Testamentin siunaukset, mutta mitä tulee Jumalan käskyjen tottelemiseen ehtona noiden siunausten saamiselle, he vetoavat Uuden Testamentin immuniteettiin.
Samanaikaisesti kuin monet opettajat halveksivat sapatin aiheuttamaa "taakkaa", koska se kuuluu "lakiin", jonka alla seurakunta ei heidän mukaansa ole, he asettavat empimättä syyllisyyden taakan niiden niskaan, jotka eivät maksa kymmenyksiä heidän uhriarkkuihinsa. Jumala ei siunaa meitä ellemme tottele tuota Vanhan testamentin lakia (vaikka he johtaisivat kristillisiä järjestöjä, joiden uhriarkut eivät sijaitse paikallisseurakunnissa).
Ei ole mitään raamatullista perustetta seitsemännen päivän sapatin hylkäämiselle ja sen korvaamiselle sunnuntailla. Ainoa syy tuon tavan noudattamiselle on paikkansapitämätön perinteinen uskomus, että Jeesus olisi noussut ylös sunnuntaina. Jos Hän siis nousi myöhään sapattina (joko ennen tai jälkeen auringonlaskun) niinkuin Raamattu antaa ymmärtää, Hän ei noussut ylös meidän sunnuntainamme, vaan lauantai-iltana. Joten niiden, jotka haluavat korvata sapatin sunnuntailla, pitäisi kutsua lauantaita "Herran päiväksi".
Erimielisyys, joka vallitsee niiden välillä, jotka pitävät sunnuntaita "Herran päivänä" ja niiden välillä, jotka pitävät sapatin, perustuu pikemminkin perimätietoon kuin Raamatun auktoriteettiin. Monet sunnuntain pyhittäjät puhuvat halventavasti seitsemännen päivän sapatin pyhittäjistä ja syyttävät heitä "sabbataareiksi" kutsutuiksi legalisteiksi. Monet seitsemännen päivän sapatin pyhittäjät sanovat sunnuntain pyhittävien ottaneen pedon merkin, koska sunnuntain vietto on roomalaiskatolinen instituutio.
Molemmat syytökset osuvat harhaan ja vain hämärtävät itse asiaa.
Voidaksemme päättää oman kantamme meidän olisi ensin ymmärrettävä, mistä sapatissa on kysymys -- ja mistä siinä ei ole kysymys.