IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.
nyrkkisääntönä on ilmestyskirjaa luettaessä tulis olla se
että mennään kuvainnolliseen tulkintaa, vertauskuvainnolliseen tulkintaan
vasta sitten kun kirjaimellinen tulkinta on mahdotonta.
Ja se on erittäin hyvä ohje ilmestyskirjassa. Jos vaan on
mahdollista tulkita kirjaimellisesti sitten tulkitaan.
Mutta on siellä paljon tekstiä jota on mahdoton lukia kirjaimellisesti
se on pakko katsoa vertauskuvalliseksi.


sitten ilmestyskirjassa on selvä historiallinen luonne.
Kysymyss kuuluu mistä ajasta ilmestyskirja kertoo?
toiset on sitä mieltä että se on tarkoitettu
vain niille ensimmäisen vuosisadan kristityille
jotka ottivat sen vastaan.


Joille johannes sen näki ja joka sitten levitettiin aika
nopeasti tuolloiseen seurakuntaan.
Viittauksen ihmisiin ja tapahtumiin koskevat heidän mukaansa vain tuota
aikaa.


Ja heidän mukaansa meidän ei tuu ottaa ja olettaa että niissä olis mitään
erityistä sanomaa meidän ajalle tai tulevalle polville vaan ainoastaan
se historian opetus joka siinä on.
Tää tulkinta on ongelmallista, sillä se jättää huomioitta jumalan
yliluonnollisen kyvyn ennustaa tulevaa.
Jumala tietää mitä on tulevaisuudessa.


Tää tulkinta nousee yleensä haluttomuudesta nähdä että ihme on mahdollista,
Että jumala tekee ihmeitä.


Ja siitä haluttomuudesta että ei haluta nähdä että raamattu on yliluonnollinen.
Toinen tulkinta tapa on pofeetallishistorianllinen toiset näkevät että kirjassa
on ihhimillistä historiaa jota siellä kuvataan.


Monet sympolit tarkittavat tulkita läntisen euroopan histiriaa, ja sittense huipentuu
jeesusken paluuseen. tää tulkintamalli soveltaa meidän aikaa.
Joku on snonut että kun lukee ilmestyskirjaa niin se on sama kuin lukee
sanomalehtee. Se tulee todelisuudessa tää päivä siellä vastaan.
Tälläinen ajatus on hyvin herkkä erinlaisille tulkinnoille.


Vaikka ilmestyskirja on hyvä lukea hesarin tai keskisuomalaisen kanssa
niin se ei kuitenkaa oon päivän uutislähde. Se on pikemminkin kuin kartta joka näyttää
suurinpiirtein missä ollaan. On myös arveluttavaa että jumalan ilmoitus ois keskittynyt vain
euroopan ja länsimaiden historiaan johon sitä yleensä sovelletaan
Ja että unohdetaan kaikki muu historia maailmassa.


Kolmas tapa tulkita ilmestyskirjaa paitsi se oisi vain osoitettu niille ihmisille jotka
vastaan tai siellä ois historian kulku ilmaistu, kolmas on fyturistinen näkökulma joka mukaan ajatellaan
että ilmestyskirja käsittelee vain lopunaikoja vain viimeisiä aikoja että siinä ei ole minkäänlaista historian näkökulmaa.
kaikille edeltäville sukupolville se on ollut vain ennustus tulevasta.

ja tän tulkinana
heikkous on siinä että ilmestyskirja menettää lohduttavan merkityksen joka sillä on aina ollu kärsivien ihmisten tukena.
Neljäs tapa tulkita on vertauskuvallinen tulkinta ja sen mukaan nähdään että ilmestyskirja on vertauskuvlillinen
ja vain vertauskuvalinen se ei kosketa mitään todellisia tapahtumia, ei menneitä eikä tulevia.
Se sisältää periaatteita, ideoita joilla jumala toimii maailmassa.
'
Mutta on vaikeeta ja mielestäni mahdotonta ajatella että
kirja joka jo alussa sanoo kertovansa mitä on ollut ja mitä nyt on ja mitä on pian tuleva, ei puhuis mitään todellisissa ajassa
ja paikassa tapahtuvista tilanteista. Mie itse nään että ilmestyskirjassa on kaikkia elementtejä, se puhui tuolle ajalle
siinä näkyi historiallinen aikajana, historiallista kehitystä se puhuu tarkaan tulevaisuudesta ja sen vertauskuvat on täynnä sanaa
tälle ajalle. Miten ilmestyskirja rakentuu? millainen on sen rakenne? se ei ole niin kuin tavallinen romaani
jossa on mielenkiintoinen
alku, jännittävä loppu huipennus ja siinä välillä muutamia hienoja tapahtumia.


Siinä on aikahistoriallinen rakenne, siinä on alku ja loppu, siinä on juoni.
Tapahtumat on merkitty aika järjestyksessä siinä sanotaa selvästi kirjoita mitä olet nähnyt,
mitä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva. Siinä on selvästi aika järjestys.


Mutta
samalla ilmestyskirjassa on rinnakkainen rakenne. Siellä on samat tapahtumat
Kuvattu erinäkökulmista. Niissä on selvää sisäkkäissyyttä. Rakenne avautuu
kolmen setsemän ryhmän kautta. Siellä on sineetit, basuunat ja vihahmaljat.




Ensin avautuu seitsemän sineettiä,sitten avautuu seitsemä basunaa ja sitten seitsemän vihanmaljat.
Siellä on myös paitsi tämmöinen kerronallinen aikarakenne ja siellä on tämmöinen sisäkkäisyys ja
siellä on huipentuva rakenne, siellä on kiihtyvän kehityksen malli. ikään kuin ilmestyskirjassa annetaa
laaja kuva tapahtumista ja sen avaavat seitsemän sineettiä. Viimeinen sineetti paljastaa, seitsemän basuuna
jotka antaa vähäntarkemman kuvan tai kovinkin tarkemman kuvan ihan lopun lopusta.


Ja viimeinen basuuna se pajastaa seitsemän vihanmaljaa joka antaa oikeen tarkankuvan lopun, lopun lopusta.
Ne menee jonkun verran päälleikkäin mutta siinä on selvä tämmöinen huipentuva suumaava rakenne. se tekee
olmestyskirjasta vieläkin hankalamman tulkittavamman. Monet tulkitsee sitä vähän eritavalla mutta
ainakin nämä rakenne mallit siitä on löydettävissä.
Ilmestyskirja kertoo suurelta osin ajasta, juuri ennen jeesuksen paluuta.
Se kertoo ajasta jota varjostaa maaailman laajuiset katastrofit,
nälänhädät, maanjärjestykset, sodat, laittomuus, väärä hillintynyt
seksuaalisuus,yksi maailman talous, koko maailmaa hallitseva diktatuuri ja
kaikenkattava syvenevä pelko. Se kertoo ajasta jolloin mikään ei
tunnu olevan niin kuin ennen. Mie uskonsen kertovan meidän ajasta.


Ilmestyskirja on aina ollut hyvin kiistelty ja hyvin rakastettu kirja.
Ensimmäisen ja toisen vuosisadan seurakunnissa ilmestysskirjaa luettiin hyvin
ahkerasti, toiset innostuivat siitä ja toiset vastustivat sitä.


Syynä voi olla kirjan vaikeahko kuvakieli ja ennen kaikkea sisältö
esimerkiksi hyvin konkreettinen opetus taivaasta ja esimerkisi
opetus tuhat vuotisesta valtakunnasta.


se on hyvin mielenkiintoinen ja väärintulkittu kirja.
Kirja on täynnä symbooleja, siellä on petoja, maljoja,
basuunoita, sinettejä. Se vaatii tulkintaa.

Ja siksi se on altis
väärin ymmärrykselle. Monet harhaopit ovat saaneet polttoainetta
juuri ilmestyskirjasta. Siksi moni on heittänyt sen hyllylle
eikä lue sitä, lukee muutaman luvun mutta ei tätä ymmärrä erkkikään
ja panee sen pois. Kuitenkin ilmestyskirja on ainoa raamatun kirja
jonka kuulemisesta ja uskomisesta onnitellaan erikseen.


jossä luet ilmestyskirjaa niin sua onnitellaan siitä raamatussa
ja se on ainoa tämmönen kirja.
Se on aina ajankohtainen kirja.


ilmestyskirja, siinä on asiaa kaikkien aikojen ihmisille.
se on ollut erityisesti vainottujen kristittyjen rakastama kirja.
Mitä lähempänä on krietuksen paluu, sitä ajankohtaisemmaksi se kirja
tulee. Kun sie annat esimerkiksi ystävälles reitti ohjeet jaa kerrot
tarkaan että miten ajataan esimerkiksi oulusta helsinkiin.


Niin sie kerrot sen tarkkaan alkuosan ja sit sie kerrot sen
loppumatkan. Sitten siinä välillä sanot että seuraa eurooppa nelosta
minkä kerkeet. Maisemia tarkkaillen voi päätellä miten lähellä
päämäärää ollaan. Mutta ihan tarkkaan maisemiakaan ei pidä tarkkailla
sillä oja voi tulla vastaan.

alkumatka kerrotan raamatussa hyvin tarkkaan,
loppumatka hyvin tarkkaan ja kaikenaikaa pitää katsoa tiehen.
Tärkeintä on se että me katsotaan tiehen eikä maisemiin,
että me katsotaan jeesukseen eikä olosuhteisiin.
Mutta kyllä ne olosuhteetkin vähän puhuu.


Mikä on ilmestyskirjan tarkoitus? mikä on sen sanoma? ja
miten sitä pitäs tulkita?
Ilmestyskirjan avain sana on seitsemän.


Siellä on seitsemän seurakuntaa, seitsemän henkeä,seitsemän lampunjalkaa,
seitsemän tähteä, seitsemän sineettiä, seitsemän sarvea, seitsemän silmää,
seitsemän enkeliä,seitsemän basuunaa, seitsemän ukkosen jylinää,
seitsemän tuhatta, seitsemän päätä, seitsemän kruunua, seitsemän vitsausta,
seitsemän maljaa, seitsämän vuorta,seitsämän kuningasta, hirveemäärä seiskoja.
Ja tuo seitsemän esiintyy ilmestyskirjassa useammin kuin missään muissa
raamatunkirjoissa yhteensä.


Ja lisäksi ilmestyskirjassa on paljon sanoja tai sanontoja jotka toistuvat
seitsemän kertaa. Esimerkiksi seitsemän autuaaksi julistamista, seitsemän kertaa
minä olen, seitsämän kertaa ei enään, seitsemän kertaa aamen ja niin edelleen.
Seitsemän on raamatussa pyhä, täydellisyyden luku se julistaa että
jumalalla on kaikki valta, jumala on täydellinen hänen luonaan on kaikki täydellistä.
Se julistaa että jjumala on historian herra, hän on täydellisesti ohjaimissa.
Seitsemän julistaa että tää homma on jumalan hanskassa.


Ilmestyskirjan keskeisin hahmo ei ole vaikkapa antikristus tai joku peto
vaan kristus. Ilmestyskirja kuvaa kirkastettua, hallitsevaa jeesuta
ja hänen paluutaan maan päälle.


Se kertoo jeesuksen täydellisestä ja ikuisesta voitosta saatanasta.
Ilmestyskirja on tarkoitettu rohkaisuksi kaikille kristityile kaikkina
aikoina. Erityisesti se on tarkoitettu vainotuille ja ahdistetulle seurakunnalle
kaikkina aikoina. Vainotut ja ahdistetut kristityt ovat saaneet aina siitä voimaa.
Ja se on lohduttanut kärsiviä kristittyja. Vainoojat eivät sittenkään sano viimeistä
sanaa, vaan herra sanoo viimesen sanan.


Ja tänäänkin juuri ahdistettu ja vainottu kristitty saa ilmestyskirjasta oikeesti
lohdutusta. Tää on tarkoitettu silloin kun on oikeen vaikeeta. Tietysti muulloinkin.
Kirjan tarkoitus on nostaa alas painetun uskovan kristityn pää katsomaan jeesukseen.
Vaikka kristinusko ei vallannutkaan koko maailmaa heti, vaikka kristityt olivat
jatkuasti vainottu vähemmistö niin jeesus ei valehdellut, hänellä on kaikki valta.
Ja kirja julistaa että pian se astuu näkyvälläkin tavalla esiin. Ja niin myös tänään.
Se julistaa meillekkin että kohta se toteutuu ihan varmasti.


Tamperelainen sanoo siitä kyllä valrmaan toteutuu kohta.

Kirja on luonteeltaan erillainen kirja kuin muut raamatun kirjat.

Se on apokalyptinen ilmestyskirjallisuuteen kuuluva, ja se tekee tästä
vaikeamman tulkittavan kuin monesta muusta kirjasta.

Apokalyptoo tarkoittaa
paljastaa, ilmoittaa,tuoda esiin.
Muita vastaavan laisia kirjoja on raamatussa esimerkiksi
hesekielin kirja, sakarjan kirjat, danielin kirja nyt ainakin.


Luonteen omaista tämmöselle ilmestyskirjalle on vertauskuvallisuus.

Ilmestyskirjassa vilisee sarvia, petoja, päitä, maljoja,sineettejä, basuunoita
ja niin edelleen. Siellä on runsaasti luku symboliikkaa ja puhuin jo tuosta seiskasta,
sen lisäksi siellä toistuu kolme joka on jumalan luku ja kuusi joka on ihmisen luku.
Siellä on paljon symboliikkaa. ja tämän kirjan ilmestys luonteen takia sitä on
vaikee tulkita, Se täytyy pakosti myöntää.

sen takia se monilta hyllyyn.
sitä kattoo vähän aikaa muutaman luvun niin sanoo että ei tätä ymmärrä erkkikään
ja mie paan pois tämän kirjan. Ydin kysymys ilmestyskirjassa on se että mikä
tässä on vertauskuvallista ja mikä ei?
mikä on vertauskuvallista ja mikä ei?.

Mies jota odotamme.4Maanantai 29.07.2013 01:29

Tästä te tunnette sanoo johannes, tästä te tunnette jumalan hengen jokainen henki joka tunnustaa jeesuksen kristukseksi, lihaan tulleeksi on jumalasta.

Yksikään henki joka ei tunnusta jeesusta, ei ole jumalasta vaan antikristuksen henki jonka te olette kuulleet olevan tulossa ja johannes sanoo että se on jo maailmassa.

Jo tuolloin johanneksen kirjoittaessa noin 80 - 90 jälkeen kristuksen, antikristuksen henki oli jo maailmassa se on vaikuttanut enemmän ja enemmän ja se huipentuu lopunaikana.
Monissa uskonnoissa tapahtuu ihmeitä. Ihmeiden takana voi olla jumala, voi olla satana ja voi olla ihmisen oma psyyke "lainaus merkeissä ihmeiden takana".

Nyt lopunajan ihminen ottaa mielellään vastaan ihmeen kuin ihmeen ilman moraalisia velvotteita, ilman parannuksen välltämättömyyttä. Ihmiset etsivät parantumista ilman puhtautta ja uskontoa ilman jumalaa.

Joka jotenkin vois tuomita minut. jakeessa 16-17 johannes kirjoita ilmestyskirjan 13 luvussa näin. Ilmestys kirja. 13:16-17.
Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä ti otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.

Väärä profeetta työskentelee taloudellisen riippuvaisuuden aikaan saamiseksi. Taloudellisuuden antikristuksesta sen aikaan saamiseksi. On sanottu että se joka halitsee kansan vatsaa halitsee myös kansaa.
Antikristus saa väärän profeetan uskonnollisen johtajan toimesta taloudellisen vallan kahvat. Eli nää kaksi johtajaa tulevat yhdessä toimimaan samaan päämäärään ja vallan hanskassaa on koko aika antikristus.

Taloudellinen keskittyminen on mielen kiintosesti yksi lopunajallinen merkki. Me ollaan kovaa vautia matkalla rahatonta yhteiskuntaa, yhteiskuntaa jossa kaikki talous yhdistyy ja lopulta yhden näyttöpäätteen tai mikä se sitten tulee olemaankin yhden kaverin hallittavissa.

Tässä puhutaan merkistä käteen ja merkistä otsaan. Mikä se on? se on taloudellisen vallan väline, sillä kontroloidaan ihmisiä että he suostuvat johtajien valtaan.

Jos et ota merkkiä, et osta kaupasta tavaraa. Jos et ota merkkiä , et pysty hoitaan terveyttäs terveykeskuksessa ja niin edelleen. Mikä tää merkki on? onko se että joku on ajatellut mikrolastu tai joku vastaava jokin pieni joka laitetaan ihonalle vai mikä se on? joka tapauksessa merkin ottamisessa täytyy liittyä uskonnollinen sisältö. Sitä ei oteta vahigossa vaan sen ottamiseen liittyy kumartaminen, suostuminen antikristuksen arvoihin ja hänen taloudelliseen valtaansa.

Taloudellinen riippuvaisuus saattaa johtaa myös hengelliseen riippuvaisuuteen. Yleensä aina johtaa ja siksi on syytä kysyä itseltään ja minä itseltäni ja sinä itseltäsi, olenko mä riippuvainen jumalasta vai pankki kortistani.

Ja kummasta mä olen valmis kovan paikan tullen luopumaan. Laulu yhtye villitys lauloi viimeaikoinaan pekka mäenpään laulu: sen lauluja laulan kenen leipää mä syön. Ja hän jatkoi: leipäni saan mä jumalalta.
Meitä kiinnostaa keitä nämä hahmot tulee oikeasti olemaan? se on kiinnostanut aina. Eikä tuota kiinnostusta ole vähentänyt tämä seuraava raamatun kohtakaan, nimittäin ilmestyskirjassa 13:18 sanotaan: Tässä on viisaus.

Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi. Tämän luvun laskemiseen kehoitetaan mutta viisaudella. Laskeminen ei siis voi olla väärin. Ongelmat nousevat siitä millaisen asemamme me laskuilemme annamme.

Onko se "profeetallista sanaa" vai meidän oma mielipiteemme että peto on se ja se, kun sen nimestä tulee tämmöinen ja tämmöinen. luku. Hepreassa ja kreikassa myös venäjässä on kirjaimilla oma luku arvonsa. Niiden tutkimista kutsutaan gematriaksi. Niitä lukuja laskemalla on saatu Monien johtajien nimiä esimerkiksi nero, hitler,stalin, gorbatshov, paavi ja niin edelleen.

Me voimme heistä nähdä monen olleen antikristuksen hengessä hallinneita "pikku" antikristuksia. Vielä emme ole nähneet tuota yhtä mutta kun hän nousee tunnemme hänet hänen elämästään, hänen hedelmistään, hänen sanomastaan. Meidän ei tarvitse pelätä noita aikoja. Ei antikristusta, ei väärää uskonnollisuutta kun pidämme kiinni tärkeimmästä.

Kaikkein tärkeintä ei ole antikristus tai se että milloin se tapahtuu vaan kaikkein tärkeintä on meille jokaiselle on tuntea oikea kristus. Jeesus joka on sovittanut meidän syntimme. Me ei olla käyty läheskään kaikkea läpi vaan keskittynyt sellaisiin asioihin jotka on kiinnostavia ja ken ties ajan kohtaisia. Mahdollisesti sitten joskus toisten lisää.

Mutta rukoillaa sitten vielä tähän päätteeksi. Jeesus me kiitetään siitä että sulla on lopullinen viisau ja totuus. Me tullaan näkemään se että miten nää asiat lopunaikana toteutuu sitä mukaan kuin me eletään. Herra me kiitetään siitä että me saadaan kaiken aikaa luottaa sinuun. Sulla on historia hanskassa. Kiitos jeesus siitä sun pyhässä nimessä. Aamen. kiitos sulle että olit mukana ja nähdään taas sitten tässä. Moi, moi!..

Mies jota odotamme.3Maanantai 29.07.2013 01:28

rakentaa uskonnollisen rakennelman joka korvaa totuuden. tähän sopisi hyvin johanneksen tulkinta pedosta ikään kuin kuoliaaksi haaavoittunut. viides mahdillisuus on nähdä tässä viittaus yleensäkkin inhimilliseen pahuuteen, joka ei koskaan kuole vaan nousee aina uudelleen valtaan.

edessmennyt muusikko juha kela kirjoitti eräässä laulussaan että KOIRAN UNTA NUKKUU HITLER, SYDÄMMESSÄ JOKAISEN. johannes jatkaa näin; ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "kuka on pedon vertainen, ja kuka
voi sotia sitä vastaan?" ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkka puheita, ja sille annettii valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta. ja se avasi suunsa jumalaa pilkkaamaan , pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä jotka taivaassa asuvat. ja sille annettiin
valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat aitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjotettu teurastetun karitsan elämän kirjaan,hamasta mailman perustamisesta.ilm.13:4-8.

tää teksti yhteys viittaa yhteen todelliseen oikeaan ihmiseen antikristukseen. lohikäärme, saatana antaa tälle miehelle vallan ja arvoituksen. hän on mies jollaista kauvan odotettu. hän on taitava puhuja,vomakas poliitikko ja mahdollisesti laskelmoivan miellyttävä ihminen. hän saa valtaansa koko maailman
.

hänestä tulee maailman johtava itse valtias, neljäksikymmeneksi kahdeksi kuukauseksi eli taas kolmeksi ja puoleksi vuodeksi. tää on merkillistä miten usein tää kolme ja puoli vuotta toistuu. ilmestyskirjassa tää mies
tulee olemaan erittäin uskonnollinen ihminen joka lankeaa isäntänsä lohikäärmeen saatanan kiusaukseen ja korottaa itsensä jumalaksi ainoaksi palvonnan kohteeksi.

hänen puheensa oh äärimmäisen vasta kristilistä, humanistita,ihmiskeskeistä ja ihmistem korva syyhyn sopivaa. hän pilkkaa jumalaa ,hänen enkeleitään ja hänen uskovia ihmisiä. hän vainoaa ja tappaa kristittyjä jumalan pyhiä jeesukseen uskovia.

tämä paratiisin palauttaja
kun sellaisen kuvan hän itsestään tulee antamaan jotta koko maailma tervehtii pelastajanaan, niin tämä henkilö osoittautuu helvetin tuojaksi, mutta ihmiset, kansat huomaavat sen liian myöhään. tällaista miestä odotetaan
tällä hetkellä, miestä joka olisi tarpeeksi älykäs, tarpeeksi lahjakas,tarpeeksi julkea. ryhtyäkseen messiakseem, suostukseen näyttämään että minä se olen. tänä päivänä odotetaan miestä joka lupaa laittaa asiat kuntoon.

tää aika on kypsä tähän. raamattu puhuu kuitenkin kahdesta lopunajallisesta peto hahmosta se sataa tulla monille yllätyksenä. ilmestyskirja tekee selvän eron viimeisinäaikoina vaikuttavan maallisen johtajan eli antikristuksen ja hengellusen johtajan eli väärän profeetan välillä. ensimmäinen
peto eli antikristus noysee merestä, toinen nousee maasta. heidän taustansa ovat erillaiset.

kyseessä voi olla viittaus tämän toisen pedon juutalaisiin sukujuuriin sillä meri yhdistettiin juutalaisuuessa yleensä kaikkien kansojen mereksi ja maa israelin maahan ja kansaan. tää olisi erittäin uskonnollinen hahmo, erityisesti tää toinen peto. ilmestyskirja
13:11 sanoo. näin sillä oli kaksi sarvea niin kuin karitsan sarvet ja se puhui niin kuin lohikäärme. johannes näki toisen pedon nousevan maasta.

tää toinen peto on sama henkilö josta ilmestyskirja 19 ja 20 sanoo että hän on väärä profeetta. siellä sanottiin että peto oteettiin kiinni ja sen kansan väärä profeetta. joka oli tehnyt sen nähden ihmeitä jolla hän oli eksyttäänyt ne jotka oli
ottanaat pedon merkin ja ne jotka oli kumartaneet pedon kuvaa ja ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen. tää toinen peto muistuttaa ulkoisesti karitsaa. hänellä on kaksi sarvea mutta hän puhuu niin kuin lohikäärme.

antikristus puhuu niin kuin lohikäärme ja väärä profeetta lopunajallinen uskonnollinen johtaja puhuu niin kuin lohikäärme. hän muistuttaa karitsaa, muistuttaa kristillistä nöyyyden
palveliaa, esiintyy ulkoisesti kristillisyyden ja täyttää ulkoisesti kirstillisyyden kriteerit mutta hänen maailmankuvansa, julisuksensa tulee olemaan kaikkea muuta kuin kristillinen. hän on ulkoisesti karitsa mutta sisäisesti kristin vihollinen.

kuka on tämä väärä profeetta, onko kyseessä henkilö vai onko kyseessä jokin instituutio tai jokin inhimillinen laitos tai inhimillinen uskonto?. onko kyseessä esimerkiksi niin sanottu nimellinen kristillisyys? lopun ajan kirkko.

ilmestyskirjan 3 luvussa jakeessa yksi, jeesus lähetti terveisiä sarden seurakunnan enkelille ja sanoi että kirjoita näin sanoo hän jolla on ne jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä. minä tiedän sinun tekosi, sinulla on se nimi että elät mutta sinä olet kuollut.
monien mukaan lopunajallinen kristillisyys muistuttaa sarden seurakunnan kristillisyyttä se muuttuu yhä muodollisemmaks ja sen sanomasta tulee irvikuva evankeljumista, se keskittyy ihmiseen ja ihmisen onnellisuuteen ja vähät piittaa siitä mitä jumala sanassaan sanoo.

evankeliumin tilalle tulee sosiaallinen hyväntekeminen, armontilalle tulevat hyvät teot. perinteisen eli luterilaisen käsityksen mukaan tämä toinen
peto tämä uskonnillinen väärä profeetta joka antaa kaiken vallan antikristukselle on katollinen kirkko ja paavi. ihminen kristuksen sijaisena on kieltämättä kroteskia ja häpeällistä ja katollinen kirkko edustaakin monessa mielessä kristillisyytä josta armo on imetty pois.
mutta kun tämän sanon niin haluun heti sanoo että katollisessa kirkossakin on varmasti ihmisiä jotka on menossa taivaaseen. Tässä voi olla kyse myös kirkkojen maailman neuvostosta jostain vastaavasta ekumenisen liikehdinnän näkyvästä muodosta. kirkkojen mailman neuvosto pyrkii tänä päivänä näkyvään kirkolliseen yhteyteen hinnalla millä hyvänsä.

ensin kristittyjen yhteyteen ja sitten kaikkien uskontojen näkyvään yhteyteen. joidenkin mielestä tällainen lopunajallinen väärä profeeta uhkonnollinen peto on uuden ajan uskonnollisuus joka sopii hyvin lopunajalliseen, kirkolliseen ja uskonnolliseen ilmapiiriin. kaikki käy jos se vaan tuntuu joltakin.

Oikea oppi saa antaa tilaa oikealle kokemukselle. Sitten on olemassa niitä jotka on sitä mieltä että tää lopunajallinen väärä uskonnollinen peto on islam, sillä nousihan islam kristinuskon ja juutalaisuuden maaperästä. Islam on kristillinen harhaoppi. Raamattu antaa uudessä testamentissa ymmärtää että antikristilliset liikehdinnät nousevat kristilliseltä maaperältä ja siksi esimerkiksi islam täytää tuon ehdon.
Sekin haluaa näytää karitsalta mutta se puhuu kuin lohikäärme. ja sen hedelmät ovat hyvin usein kaikkea muuta kuin hyvät.

On mahdollista että uskonnollinen peto edustaa näistä jokaista. Voi olla että lopunajallinen uskonnollisuus on sekoitus tätä kaikkee. Antikristuksen ajan kirkko todennäköisesti tulee sulkemaan sisäänsä kaiken uskonnollisuuden yhteisen
sateen varjon alle. Mistä tahansa muusta voidaan silloin neuvotella mutta ei kuuliaisuudesta uskonnollisia auktoriteetteja kohtaan joka lopulta on joka lopulta on antikristus itse.

Tässä mielessä me eletään aikaa jossa tällainen uskonnollinen ilmapiiri on samanlainen. Mikä tahansa käy kun han sä kumarrrat valtaa pitäviä uskonnollisia johtajia. Mikä tahansa käy kunhan sä oot kuuliainen valtaa pitäville. Mikä tahansa käy ja mikä tahansa on kaupan jos hinnasta sovitaan.

tämä uskonnollinen hahmo käyttää antkristuksen valtaa ja ilmestyskirjan 13:12 sanoo tällain: ja se käyttää kaikkea ensimmaisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä , jonka kuolinhaava parani.
Lopunajallinen uskonnollisuus ja sen edustajana väärä profeetta myy itsensä poliittisille vallan pitäjille. Kaikki se vaikutus mahdollisuus joka sillä on, on suoraan riippuvaista sen kuuliaisuudesta vallan pitäjille.
Tällaista on uskonnollisuus joka myy itsensä omille maallisille auktoriteeteille. Tällaista uskonnollisuuta maailma on ollut koko hitorian sivu täynnä.

Ja tää tulee kiihtymään tää kehitys lopunaikana. Väärä profeetta tulee olemaan antikristuksen käsikassara ja se heitetään pois kun son aikansa palvellut sitten vallan pitäjiä.

Hyvä esímerkki lähihistoriasta on kommunististen hallitusten suhde kristilliseen kirkkoon esimerkikksi seuvostoliitossa, natsi saksassa, kiinassa. Kristinusko valjastetaan puolueen vallan välineeksi. Siitä kuoritaan pois kaikki semmoinen mikä sotii puolueen päämääriä vastaan.

Tllainen kristinusko menettää voimansa, siitä tulee elävän kristillisyyden pahin maallinen uhka. Me eletään läntisessä kristikunassa tätä aikaa jo nyt.

Vaikka meillä ei ole vallassa kommunismi, niin meillä on vallassa humanismi ja materialismi. Kirkot toistensa jälkeen suostuvat yleisen mielipiteen humanistisen painostuksen alle. Esimerkikksi suomalainen henkinen ilmapiiri ja asenne on nopeasti koventumassa .

Jumala ja hänen sanansa koetaan yhä enemmän sotivan niitä arvoja vastaan jotka suomalaista yhteiskuntaa ohjaa. jakeessa 13 johannes kirjoitaa että tämä peto tekee suuria ihmeitä niin että se saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden.

Tää uskonnollinen peto tekee ihmeitä, taivaasta lankeavaa tulta ei ole tarkemmin selitetty ja tää ihme herättää mielenkiintoa ja kunnioitusta. Se on kuin sirkustemppu jolla katsojat sadaan kiinnittämään huomionsa esiintyjään.

Voima jolla ihmeet tapahtuvat ovat lohikäärmeeltä ja satanalta. Onkin syytä todeta että kaikki ihmeet ylipäätään eivät ole jumalasta. Johannes sanoo että älkää jokaista henkeä uskoko vaan koetelkaa henget ovatko ne jumalasta.

Mies jota odotamme.2Maanantai 29.07.2013 01:27

Synti syntyi tässä kerubissa enkeli olennossa. Lankeemus vaikutti saatanassa muummuassa väkivataa, ylpeyttä,tyhmyyttä ja materialismia. Hänet heitettiin maan päälle.

jesaja sanoo omassa kirjassa että lankeemuksen syyksi ylpeyden.
Hän tahtoi jumalaksi jumalan paikalle. Luotu luojan asemaan. ja tätä asennetta hän on tartuttanut kaikkiin jotka ikinä hänen tieleen sattuvat. kolmasosa enkeleistä karkoitettiin maan päälle ja lusiferista tuli saatana, vastustaja, perkele, syyttäjä ja hänen enkelinsä sidottiin juudan ja pitarin kirjeiden mukaan pimeyteen.

.Kun me uskotaan kristukseen meistäkin tulee saatanan vihollisia Hänen vihansa kohteita mutta samalla meistä tulee jumalan rakkauden ja erityisen huolem pidon kohteita.Raamattu ei jätä meitä yksin tähän hyvän ja pahan välillä.

se ei rohkaise meitä sanomalla että koeta pärjätä. Se antaa meille aseet ja välineet joilla me voimme voittaa meidän syyttäjämme. ilm.12:10-11 sanotaan näin.

Minä kuulin suuren äänen taivaasta sanovan: nyt on tullut pelastus ja voima ja meidän jumalamme valtakunta ja hänen voideltunsa valta, sillä meidän veljiemme syyttäjä, joka yöt ja päivät syytti heitä meidän jumalamme edessä, on heitetty ulos.
ja he ovat voittaneet hänet karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaam olleet alttiit kuolemaan asti.

Saatana on syyttäjä joka ei lepää. eräs saarnamies sanoi että jos nyt jotain täytyy saatanasta sanoo hyvää niin eise anakaan laiskottele. Se yrittää aina meitä syyttää jostakin ja usein se onnistuu.

Usein me itse annamme välineitä noihin syytöksiin toimimalla jumalan tahdon vastaisesti. olimme me tehneet mitä tahansa meillä on mahdollista pyytää anteeksi tekojamme, jumalalta. Me saamme uskoa kaiken anteeksi jeesuksen veren kautta.

Me saamme rohkeasti tunnustautua jeesuksen omiksi ja seurata häntä maksoi mitä maksoi. Saatanan valta murtuu aina siellä missä uskotaan jeesukseen ja hänen sovitus työhönsä.

Missä tunnustaudutaan siihen avoimesti. Missä seurataan jeesusta ja uskotaan häneen. Riittääkö riemuksi jumalan tie vaikka se itkuihin vie.



tutustutaan raamatun hahmoon joka on kiinnostanut ihmisiä kautta aikojen ja yhä kiinnostaa. Puhutaan antikristuksesta hänen profeettastaan väärästä uskonnollisesta johtajasta.

Saatana on jäljitteliä hän rakentaa aina omia versioitaan jäljittelemään kaikkea jumalan luomaa. Jeesus sanoi hänestä etä kun hän puhuu valhetta niin puhuu omaansa sillä hän on valehtelia ja sen isä.

Saadakseen mahdollisimman monet ihmiset eksytettyä pois jumalan luota. Saatana valehtelee ja teeskentelee. Hän on valmis rakentamaan millaisen erikoisen tehostetun arsinaalin tai arsinaalin tahansa, saadakseen ihmiset kiinnostumaan itsestään seuraamaan itseään, pysymään erossa jumalasta, siinä missä jumala on pyhä kolmio. Isä, poika, pyhähenki, siinä satana rakentaa oman pahan kolminaisuuden. Ilmestyskirja tuo esiin lohikäärmeen, antikristuksen ja väärän profeetan. Hekin toimivat yhdessä.

Odota kirjoitan lisää pienissä erissä että jaksat lukea. siinä missä poika antaa kunniaa isälle ja henki pojalle. siinä antikristus antaa kunniaa lohikäärmeelle ja väärä profeetta antikristukselle. ja minä näin pedon nousevan merestä; sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä.
ja sarvissa kymmene kruunua ja sen päihin oli kirjoitetu pilkkaavia nimiä. ja peto, jonka minä näin, olileopardin näköinen, ja sen jalat ikään kuin karhun, ja sen kita niin kuin leijonan kita. ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan.

Ilm.13:1-2. Tässä esitetään yksi tämä kansojen merta pääosan esittäjä. meri kuvaa kansojen merta. lisäksi juutalaisten uskomuksen mukaan meri on pahan asuin paikka.
koskaan ei tiennyt mitä syvyydestä nousisi. tämä kkansojen merta nouseva peto on ihminen, mies joka toiminnaltaan ja sanomastaan itsestään seuraamann itseään.

muistutaa kovasti lohikäärmettä saatanaa. hän edustaa lohikäärmettä maan päällä, mutta toisin kuin lohikäärmeellä pedon kruunut olivat kyymmenen sarven pässä eikä seitsemässä päässä.

pää edustaa raamatussa valtaa silkaa ja sarvi silkkaa voimaa. miten tämä voi nähdä viittavan pedon maallisen VALLAN PERUSTUVAN yksin kertaisen voiman käyttöön eikä ansattuun asemaan.

hän on itsessään mitätön nukke joka toteutaa isäntnsä saatanan tarkoitus periä. päitä ja sarvia on tulkittu seuraavasti. ne kuvaavat lopunajan piliitista voimaa ja valtaa. jolla antikristus halltsee maan päällä.

ne kuvaavat koko inhimillistä poliittista historiaa ja samalla tavalla kuin esimerkiksi: danieli luvussa 2 ja 7. ne kuvaavat sekä lopunajallista poliittista valtaa että koko maailman poliittista historiaa. diktaattorien,
vehkeiliöiden ja vakivallan historiaa.

yhtymä kohta danielin ennustuksiin ovat merkittävät. daniel kuvaa kirjassaan toisessa luvussa jakeessa 37-45 ja seitsemännessä luvussa merestä nousevaa petoa jotka muistuttavat näitä johanneksen näkemiä petoja. jokainen noista danielin pedoista ennnustavat jotakin maailman valtaa, tämä ilmestyskirjan
13 luvun peto lopunajallinen antikristus nousee danielin näkemän viimeisen pedon neljännen pedon rooman henkisestä perinnöstä se tulisi olemaan yhdessä noiden neljän viimeisen maailman vallan ominaisuuksista se olisi se olisi leopardin näköinen olento jolla on karvaiset jalat ja leijonan kita.

siinä olisi sellaista auliuutta, sellaista voimaa,sellaista väkivaltaa, sellaista viisautta jota kaikki nuo neljä maailman valtaa edustavat. ja myös daniel näki paljon, kiinniti erityisesti huomiota tähän neljänteen petoon, neljänteen maailman valtaan jonka johanneskin ilmestyskirjassa näki.

jotka nousevat siitä valtakunnasta siitä neljästä viimeisestä, suuresta,väkevästä valtakunnasta. heidän jälkeensä nousee eräs muu sano daniel. hän on erillainen kuin edelliset. ja hän kukistaa kolme kuningasta, hän puhuu sanoja korkeinta vastaan ja hävittää korkeimman pyhiä, hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain ja ne annetaan hänen käsiinsä kolmeksi ja puoleksivuodeksi.

tästä pedosta myös ilmestys kirjan 43 luku puhuu lopun aikaa on nouseva sellainen poliittinen hallitsia jonka juuret ovat muinaisen rooman henkisessä perinnössä. hän nousee ilmeisesti muinaisen rooman alueelta. jota nykyään edustaa aika kirkkaasti EU, mutta ken elää sen näkee. tuo peto raivaa tietältään kaikki muut halitsiat. hän puhuu korkeinta vastaan, pyrkii muuttamaan jumalan asettamia lakeja ja lain alaisuuksia ja hän saa valtaansa koko maailman .

johannes kirjoittaa; ja minä näin yhden sen päistä olevan ikään kuin kuoliaaksi haavoitetu, mutta sen kuolin haava parantui, ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.

ilm.13:4. peto voidaan tulkita joko maailman vallaksi, yhdeksi hallitsiaksi tai molemmaksi. yksi mahdollisuus on siten nähdä kuolinhaava
yhden maailman vallan kukistuvaisena ja jälleen nousemisena esimerkiksi: rooma,saksa Eu ja niin edelleen. toinen mahdollisuus on nähdä se yhden ihmisen kokemuksena joko konkreettisena kuolinhaavana tai kuvannollisena poliittisen uran katkeamisena ja jälleen nousemisena.

kolmas mahdollisuu on että jokin maailman valta ja sen johtaja kokevat molemmat
piliittisen kuoleman ja uudelleen nousemisen. neljäs mahdollisuus on nähdä kuolinhaavassa piikki kristinuskonsa perussanomaa kohtaan, nimittäin antikristus jäljittelee kaikkissa kristusta. myös hänen kuolemansa ja ylösnousemustaan.

Mies jota odotamme.1Maanantai 29.07.2013 01:16

Monet on käyttänyt ilmestyskirjaa väärin ja monet on tulkinnut sitä ihan omaan korvasyyhyynsä. Ilmestyskirjalla on peloiteltu kautta historian sivu ihmisiä ja johanneksen on täytynyt ymmärtää tätä että tätä on aika mahdoton julistaa.

Mutta silti hän julisti sen ja oli suloinen syädä oli helppo syödä mutta vaikea elää todeksi. Mutta samalla tavalla se on tänä päivänä meillekkin.Jumalan sana on makea ja karvas
. Se on helppo lukea helppo syödä mutta vaikea elää todeksi. Sen vaikutukset ei tunnu meidän elämässämme mukavilta.

se valaisee meidän silmämme se lahjoittaa meille pelastuksen, antaa meille ilon ja rauhan mutta sen todeksi eläminen usein sattuu. Jumala opettaa meitä kantapään kautta ymmärtämään asioista joista muille kerromme.

On helppo sanoo mutta on ihmantoinen asia elää itse todeksi. Ilman evankeliumin henkilökohtaista sisäistämistä emme osaa kertoa toisille kristuksesta.

"On helppo lukee, helppo kuulla, mutta aika vaikee elää todeksi". Me saatamma joutua katkeroitumaan niihin painoihin ja kipuihin joita käytössään oleva ihminen joutuu maistamaan.
Me pyydämme että käytä meitä mutta me emme haluais aina maksaa siitä hintaa jota hänen käytössään olemisesta tulee. Monesti me katsomme raamattu ja se on täynnä sympoleita joita ei ymmärretä ja näin ollen se jää monella hyllyyn kun he sanoo että ei tätä ymmärrä erkkikään.

Sitä on helppo kuunnella, sitä tekstiä on helppo katsella mutta kun ilamme soveltaan sitä käytäntöön niin silloin katse pois sulkee tekstin. Eikö jännää että kun kuuleemme niin emme toimi sen mukaa vaikka itse tiedostamme sen. Esimerkikksi sanot ystävällesi että tule huomenna niin saat huomenna vaikka sinulla olisi se jo tänään antaa se astia.

Eli tässä pitäisi jo ajaatella että annampa sen nyt kun on vielä mahdollisuu. Ystäväsi voi kysyä huomaamati että miksi et anna sitä nyt? ja tuosta yleensä suututaan, sanotaan että odota huomiseen mutta kun joudumme myöntymään sille rehellisyydelle että kun olen tässä edessäsi niin anna se nyt. Se pistää monella uskottomalla sormen suuhun kun pitäisi katsoa peilikuvvaa jonka aina joka aamu näemme itsemme siitä.

Eikö se totta että pitää katsoa itseään ennen kuin mennä suin päin toista syyttämään. Oletko koskaan miettinyt miksi israel on jatkuasti kansojen hampaissa? miten on mahdollista että yksi pieni ja mitätön maa kaistale on kaiken aikaa maailman lehtien otsikoissa?
Miten on mahdollista että tekee israel mitä tahansa niin se tekee väärin tai ootko koskaan miettinyt sitä että miksi kristillinen seurakunta on jatkuasti maailman hampaissa? miten on mahdollista että ne jotka eivät välitä kirkon sanomasta ja kuitenkin vaativat että kirkon täytyy vaijeta sanomastaan tai muutaa sitä?
miten on mahdollista että kun kristitty sanoo että jeesus rakastaa sua niin maailma vastaa heti että elä tuomitte? miksi jeesus on tässä ajassa niin punainen vaate? mainitseppa nimi jeesus niin kaikkille tulee kiire töihin.

Miksi televisionta katsellessa on vaikea puhua jeesuksesta? Takana on taistelu näkymättömässä maailmaassa. takana ovat voimat jotaka ovat vastustaneet jumalaa jo vuosi satoja ja vuosituhansia. Takana on sota pimeyden ja valkeuden, saatanan ja jumalan välillä. Kaikki nämä jännitteet johtuu syvimmiltään tuosta sodasta joka jatkuu kaiken aikaa. Tässä sodassa myös sinä olet mukana, tahdoita tai et!. Monet teologgit ovat käyneet eri tulkintoja sodasta. Käytiinköse aamulla, illalla, jeesuksenaikoihin ja jne. se käytiin ihmiskunnana aamussa. ainakin minä olen sinne päin kallellaa.

Ihmiskunnan oli joka tapauksessa otettava kantaa tuohon sotaan. Jumala ei tahdo robotteja vaan rakkaudesta häneen turvaavia luotuja oli sitten kyse enkeleistä tai ihmisistä. Lankeemus taktiikkana oli saatanalla oli valehtelun, epäilyn, ylpeyden ruokkiminen. ihmisen syntiin lankeemuksen kautta saatana sai hallinta vallan ihmiseen ja hänen hallintavallan koko luomakuntaan.

saatana tartutti tuon hedelmän koko ihmiskuntaa ja tänä päivänä me tuota hedelmää kannamme koko ihmiskunnan piirissä valheina, sotina, nälkänä ja kuolemana. Lohikäärmeen yksi perusmuoto on vihaa hän vihaa, hän on saatana. saatana vihaa juutalaista kansaa pokalapsen tähden, kristuksen messiaan tähden. juutalainen kansa muistutttaa jumalan jeesusen olemassa olostaan ja siksi jumalan kansan israelin historia on vainojen historiaa.

Patriarkoista lähtien ei mikään muu ei selitä tuon kansan merkillistä kärsimyksen historiaa.Jokaisessa pelastuksen historian vaiheessa saatana on yrittänyt langettaa ihmisen ja kaikki jumalan ihmiset pois hänen suunnitelmastaan. saatana yritti langettaa esimerkikki aabrahamin,iisakin, jaakobin jaa daavidin ja onnistuikin siinä mutta jumalan armo oli suurempi.

Perkele yritti tuhota juutalaisen kansan egyptin orjuuden aikana mutta ei tuhonnut vaan jumala armahti ja vapautti sen kansan. Hitlerin vainot tai meidän juutalaisviha ovat osa samaa saatanan vihaa jumalan kansaa kohtaan. Lopun aikoina saatana yrittää tuhota juutalaisen kansan kokonaan.
on tehty eräs hyvä elokuva lopullinen ratkaisu jossa natzi saksa suunnittelee että teemme lupun juutalaisesta kansasta mutta se ei onnistunut. saatana haluaa saada yhä edelleen saada lopullisen ratkaisun juutalaiskysymyksessä.

Se tarkoittaa sitä että tuo israelin kansa ajettais tuolta pohjoiseen mereen ja se olisi sillä selvä. saatana vihaa kristillistä seurakuntaa samasta syystä kuin juutalaisiakin poika lapsen tähden, jeesuksen kristuksen messiaan tähden.

Viha kohdistuu kaikkiin jotka uskovat israelin jumalaan jeesukseen kristukseen koska halutaan pitää pyhänä jumalan käskyt. mitä enemmän me vetoammee kristittyinä tänäpäivänä kymmeneen käskyyn että jumala on sanonu, raamattu on sanonu niin sitä enemmän me saamme lunta tupaan sillä tää maailman aika on pimenemässä ja laittomuus pääsee valtaa.

saatana on valmis vastustamaan kansojen meren rannalla jokaista joka turvaa jumalaan joka uskoo jeesukseen. Mitä vähemmän hänellä on aikaa sitä rajumpaa on hänen hyökkäyksensä tulevat olemaan. tää kummallisuus auttaa ainakin minua ymmärtämään sen että lopulta kaikki paha heitetään juutalaisten ja kristittyjen syyksi. Mustasta tulee valkoista ja valkoisesta tulee mustaa.

Hesekiel.28:12-1 ihmislapsi viritä itkuvirsi tyyron kuningaasta ja sano hänelle:näin sanoo herra, herra:sinä olet sopusuhtaisuuden sinetti, täynnä viisautta,täydellinen kauneudessa.Eedenissä, jumalan puutarhassa, sinä olit.

Peitteenäsi olivat kaikkinaiset kalliit kivet; karneolia,topaasia ja jaspista, krypsoliittia,onyksia, berylliä,safiiria,rubiinia ja smaragdia sekä kultaa olivat upotus-ja syvennys työt sinussa, valmistetut sinä päivänä, jona sinut luotiin.

Sinä olit kerubi, laajalti suojaavainen, ja minä asetin sinut pyhälle vuorelle; sinä olit jumal' olento ja käyskentelit säikyväin kivien keskellä nuhteeton sinä olit vaellukseltasi siitä päivästä,jona sinut luotiin, siihen saakka, kunnes sinussa löydettiin vääryys.

Suuressa kaupankäynnissäsi tuli sydämmesi täyteen väkivaltaan, ja sinä teit syntiä. Niin minä karkoitin sinut häväistynä jumalan vuorelta ja hävitin sinut, suojaava kerubi, pois säihkyväin kivien keskeltä.Sinun sydämmesi ylpistyi sinun kauneudestasi, ihannuutesi tähden sinä kadotit viisautesi.

Minä viskasin sinut maahan, annoin sinut alttiiksi kuninkaille, heidän silmäherkukseen. Saatana oli ennen tätä lankeemustaan sopusuhtainen, tasapainoinen, erittäine viisas täydellisen kaubis jumal' olento. Hän oli nuhteeton siitä asti kun hänet luotiin. Kunnes hänessä löydettiin vääryys.

Evankeliumi Matteuksen mukaan 21Sunnuntai 21.07.2013 07:13

Jeesus ratsastaa Jerusalemiin



1. Ja kun he lähestyivät Jerusalemia ja saapuivat Beetfageen, Öljymäelle, silloin Jeesus lähetti kaksi opetuslasta
2. ja sanoi heille: "Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle.
3. Ja jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: 'Herra tarvitsee niitä'; ja kohta hän lähettää ne."
4. Mutta tämä tapahtui, että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo:
5. "Sanokaa tytär Siionille: 'Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla'."
6. Niin opetuslapset menivät ja tekivät, niinkuin Jeesus oli heitä käskenyt,
7. ja toivat aasintamman varsoineen ja panivat niiden selkään vaatteensa, ja hän istuutui niiden päälle.
8. Ja suurin osa kansasta levitti vaatteensa tielle, ja toiset karsivat oksia puista ja hajottivat tielle.
9. Ja kansanjoukot, jotka kulkivat hänen edellään ja jotka seurasivat, huusivat sanoen: "Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa!"





Tiellä ken vaeltaa, ken aasilla ratsastaa?

Maahan on laskettu vaatteita,
lehtiä, oksia.

Muurari rabbi nyt on
matkalle lähtenyt,
noussut on satulaan
ratsunsa,
kuitenkin kuningas.



1.
Tiellä ken vaeltaa,
ken aasilla ratsastaa?
Maahan on laskettu vaatteita,
lehtiä, oksia.
Muurari-rabbi nyt
on matkalle lähtenyt,
noussut on satulaan ratsunsa,
kuitenkin kuningas.

2.
Kruunua, valtikkaa
et lainkaan sä nähdä saa.
Mahtavat ovat muualla,
suurissa saleissa.
Ihmisen Pojan tie
nyt kaupunkiin suureen vie.
Suosio satojen ihmisten
vaihtuu jo syytökseen. 3.
Nöyryys ja hiljaisuus
on valtasi salaisuus.
Voimalla, väkivallalla
et tahdo hallita.
Uskomme vahvista,
luo tiellemme valoa,
johdata elämään rikkaaseen,
rauhaan ja hyvyyteen.

4.
Jeesus, sä Herramme,
sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin,
yhdessä, yksittäin.
Hoosianna, hoosianna,
hoosianna, hoosianna!
Saavu jo, kuningas, luoksemme
täyttämään toivomme.


Jeesus, sä heramme,
sua seurata tahdomme.
Kanssamme kuje eteen
päin,

yhdessä, yksittäin.

Hoosia an-na,
hoosia an-an,

Hoosia an-na,
hoosia - an-na!

saavu jo, kuningas,
luoksemme täyttämään
toivomme.

Israelilaisten taikavoima.21.Sunnuntai 21.07.2013 06:40

Uudessa Testamentissa myöskin luetellaan taudit synnin ansioksi. Jesus sanoi halvatulle kun hän Hänen paransi: "Sinun syntisi on anteeksi annetut", ja hän tuli terveeksi. Ja kun hän paransi miehen Bethesdan lammilla, kolmekymmentäkahdeksan vuotta oli mies sairastanut kun Hän hänet tapasi, sanoi hän: "Katso, sinä olet terveeksi tehty; ja älä enää syntiä tee, ettet suurempaan vaivaan joutuisi." (Johannes 5: 14.) Apostolit myöskin ja kaikki pyhimykset, vaativat ensin -moraalista parannusta, sillä sairaan ruumiin parannus ei voi tapahtua ennenkuin henki on yhteydessä Jumalan kanssa. On todellakin ihmeellistä, että viisaat miehet idässä, Zoroaster ja kaikki vapaamielisen suunnan kannattajat, Kabbalistit ja myöhemmällä ajalla teosofistit, kaikilla joilla oli erityisempää voimaa parantajana, puolustivat myöskin edellämainittua ajatussuuntaa. Moniaat heistä sanovat tauteja synnin syyksi ja toiset sitte väittävät, että taudit ovat pahain henkien aikaan saamia, joiden kanssa ihminen tulee yhteyteen synnin kautta. Pahat henget ovat tautien ja vaivain syynä ja imevät terveellisen siemenen ihmisruumiista, sitä eivät teosofistitkaan kiellä; taudit ovat ne siteet, joilla saatana sitoo. (Luuk. 13, 16.)

Vapaamielisen kannan johtomiehet ne kumminkin ensimmäisinä laskivat jonkunlaista perustusta tälle opille, mutta heidän suuntansa tuli vahingollisemmaksi kuin oli tarkoitettu sentähden, että mallikristityt sitä väärin tulkitsivat. Saturnimus, Basilides ja Karpokrates olivat sen teorian etunenässä, jotka väittivät, että kaikki lähtee Aeonin ("taivaallisesta voimasta"). Kristus heidän mielestään oli ensiluokan Aeon, joka taisi itsensäkieltäymyksen kautta tulla pyhäksi ja ajaa ulos pahoja henkiä; ja joka elää niinkuin Kristus, voi tehdä samoin. "Aeonista, joka on kaiken alku", sanoo Basilides, "syntyi taivas." Erään Valentinen kirjoituksen mukaan -- hän oli sen aikakauden kuuluisin opettaja -- ovat Aeonit jaettu eri luokkiin, mies- ja nais- luokkiin. Siis ylimmäinen nainen Aeon oli Pyhä Henki. Kun pyhäksi tehdyt kädet laskettiin jonkun ihmisen päälle, sai hän Aeonin hengen ja lähetettin ulos parantamaan niitä, jotka olivat pahalta hengeltä vaivatut. Huolimatta siitä, että tuo ajatustavan eroavaisuus sai aikaan paljon hämminkiä, niin että alkuperäisestä opinsuunnasta kauvas erottiin, kuitenkin tehtiin aina yrityksiä tautien poistamiseksi raamatun väitteen mukaan, ja tehtiin paljon työtä moraalisen elämän parantamiseksi ja täydellisyyden saavuttamiseksi. Jos ihminen täydestä mielestään elää Jumalalle kuuliaisena, ja tulee Jumalaan yhdistetyksi uskonsa ja elämän tapainsa kautta, niin Jumala tulee hänen lääkäriksensä ja hän ei enää kaipaa maallista lääkäriä. Niin pian kuin sielu on täydellisesti terveessä tilassa, niin siitä johtuu terveys myöskin ruumiiseen, eli toisin sanoen, ruumiillisia kipuja ei taudeiksi katsota -- ne kivut eivät vaikuta sieluun, joka on korotettu taivaan yhteyteen. Mutta jos ihminen ei voi tuonlaista itseparannusta aikaan saada, niin kääntyköön hän maallisen lääkärin puoleen, sillä "Jumala on luonut hänen, ja Hän on antanut ihmisille kykyä, että heidän ihmeellisiä töitänsä kunnioitettaisiin." (Siirak 28: 6.) Edelläolevasta selviää miten parantajan, joka tahtoo raamatun periaatteen mukaan parannuksia tehdä, tulee elää ja menetellä. Hänen tulee ensi sijassa tulla täydellisesti kristilliseksi parantajaksi, lääkäri papiksi. Hän voi auttaa sairaita ainoastaan oman terveytensä kautta, erinomattain oman sielunsa terveyden kautta, ja ainoastaan silloin kun hän itse puhdas on.. Hänen täytyy parantaa sisällinen ihminen (sielu), sillä ilman sielun rauhaa (sisällistä rauhaa) ei voi tapahtua ruumiin parannusta, sentähden on välttämätöntä, että todellinen lääkäri tulee olla myöskin todellinen pappi.

Kysymykseen, josko raamatullinen parantaja on yli sen tarpeen, että hänen ei tarvitse maallisia lääkkeitä käyttää, eli että voisiko hän ottaa niitä käyttääkseen tauteja parantaessaan, voidaan myöskin raamatullisesti vastata, joka sen myöntää. Myöskin tehdään usein kysymyksiä,. josko magneetillinen parantaja lääkkeitä eli välikappaleita tarvitsee? Yleisesti tulee hänellä olla sellainen voima kuin raamatussa nimitetään, erittäinkin puhdas uskon henki, että hän voi rukousten ja pyhän sanan kautta, ja ilman luonnollisia lääkkeitä tauteja vastustaa; ja ainoastaan niissä harvinaisissa tapauksissa, jolloin hänellä itsellään ei ole tarpeen määräisesti voimaa, voi hän lääkkeisiin turvautua. Niitä ei ole turhan. tähden tehty. "Sillä lääkkeet tulevat kaikkein Korkeimmalta. Herra on tehnyt lääkkeet maasta, ja se ihminen on viisas joka ei niitä ylenkatso. Senlaisilla parantaa hän ihmisiä ja ottaa pois heidän kipunsa." (Siirak 38: 4- 7.) Lääkkeet ovat hyvät, mutta useinkin ne ei riitä. "Mene ylös, Gileadiin ja tuo voidetta", sanoo Jeremias, "mutta se on turha, ettäs paljon parannusta etsit, et sinä kuitenkaan tule terveeksi." (Jeremia 46: 11.) Mutta on myöskin esimerkkejä raamatussa, jossa kerrotaan harvinaisissa tapauksissa lääkkeitä käytetyn. Mooses kasteli puita Marahvedessä ja niistä tuli makeita. Hänen lääkkeensä spitalin parannukseen oli pesu, puhdistus j.n.e. Elias pani suolaa katkeraan lähteeseen ja siitä tuli sen jälkeen raitista ja hyvää vettä. Hän myöskin pani jauhoja kattilaan, jossa oli kuolema, ja ne ainekset siinä kattilassa muuttuivat terveellisiksi syödä. Jesaja pani viikunoita kuningas Hesekielin paisumain. päälle ja paransi ne. Tobias paransi sokean isänsä kalaöljyllä, parannuskeino, jonka hänelle neuvoi enkeli. Ja voitelihan Jeesus sokean silmät syljellä ja loalla, ja käski hänen pestä Siloamin virrassa j.n.e. Mitä sitten muihin raamatullisiin lääkityskeinoihin tulee, niin niistä selvenee, että ainoastaan ulkonaisia lääkkeitä ja voiteita käytettiin, ja ne olivat kaikkein yksinkertaisinta lajia. Minkäänlaisia sisällsiä lääkkeitä ei käytetty. Parannuskeino pääasiallisesti oli henkinen puhdistus, parannus synninteoista, rukous Elämän Isän tykö -- uskovaisen ainoa parantaja. "Jos te olette kiusattuna, niin rukoilkaa; jos olette iloissanne, niin laulakaa virsiä; jos yksikään teistä on sairaana, niin kutsukaa kirkon vanhimmat hänen luoksensa, että he rukoilevat sairaan puolesta ja voitelevat häntä pyhällä öljyllä Herran nimeen. Sillä pyhäin rukoukset pelastavat sairaan ja Herra on hänet virvoittava; ja jos hän on syntiä tehnyt, niin hänen syntinsä anteeksi annetaan. Tunnustakaa vikanne toinen toisillenne, ja rukoilkaa toinen toistenne edestä, että tulisitte parannetuksi. Sillä hurskaan rukous paljon tekee." Markuksen 6: 12, me luemme: "Ja he menivät ulos ja saarnasivat parannusta Ja he karkoittivat pois perkeleitä ja voitelivat öljyllä monta, jotka sairastivat, ja paransivat heidät."

Mutta raamatullinen parantaja ei aina tauteja paranna, ja kaikki taudit eivät ole synnistä syntyneet. Jos maallinen huvitus ja maailman kevytmielisyys olisi ihmisen ainoa päämäärä, niinkuin moni näyttää käsittävän ja sen perään pyrkivän, niin silloin olisimme oikeutetut ajattelemaan, että sairaus on suuri vitsaus ja raskas kuritus, jota monikaan ei tunnusta ansainneensa. Mutta tämä maapallomme ei ole ijankaikkisen rauhan Daikka -- ei täällä löydetä perinpohjaista onnea. Valoa ja varjoa, päivää ja yötä, lepoa ja toimeliaisuutta, rauhaa ja sotaa, iloa ja murhetta, onnea ja onnettomuutta, terveyttä ja sairautta, elämää ja kuolemaa; niin ovat alinomaiset muutokset tässä maailmassa, ja ei ne tule minkään vahingollisen sattuman kautta, mutta ne ovat ylhäältä sallittu, muistutukseksi meille, että me voisimme läpi kiusan ja kärsimysten, voittaen pahaa ja puhdistaen itseämme, valmistautua parempaan elämään. Pääasia on sielun ja hengen puhtaus ja terveys; ruumiin terveys on vähemmästä merkityksestä. Jos sielu ori terve, niin luonnollisesti seuraa siitä, että ruumiskin tervehtyy. "Niin hänen lihansa tuorehtii enemmin kuin lapsuudessa ja tulee taas niinkuin nuoruutensa aikana." (Job. 33: 25.) Kun sielu tulee terveeksi, niin ruumis ei tunne mitään vaivoja, sillä se ihminen elää jo tulevaisen elämän esimaussa. Todellinen ilo ja rauha ei ole löydettävissä tässä maailmassa; sentähden ei ole ihmeteltävä, eikä myöskään kovin surettava, jos tässä maailmassa ei löytyisikään rauhaa, iloa ja rakkautta kovin runsaasti, sillä pian synkät pilvet ja ankarat myrskyt kaikki on hävittävä -- elkäämme myöskään sitä murehtiko, että täydellinen onnellisuus saavutetaan vasta tulevaisessa maailmassa. Todellinen terveys elää ainoastaan niissä sieluissa, jotka ovat totisesti yhdistetyt Jumalan kanssa, ja sentähden apu, lohdutus ja siunaus tulee ainoastaan Isältä, joka on taivaassa.

Israelilaisten taikavoima.20.Sunnuntai 21.07.2013 06:40

Omituinen on myöskin seikka Eutykus-nimisestä miehestä, joka putosi alas kolmannen ullakon akkunasta ja otettiin kuolleena ylös: "Ja Paavali astui alas, ja laski itsensä hänen päällensä, ja otti syliinsä ja sanoi: älkäät kapinoitko, sillä hänen sielunsa on vielä hänessä. Niin hän nousi ja taitti leipää ja söi, ja puheli kauvan heidän kanssansa, päivän koittamaan asti, niin läksi hän matkaansa. Niin he toivat sen nuorukaisen elävänä ja tulivat siitä lohdutetuiksi." (Ap. teot 20; 8-12.) "Niin tapahtui, että Publiuksen isä sairasti vilutautia ja vatsakipua, jonka tykö Paavali meni, rukoili ja pani kätensä hänen päällensä, ja paransi hänen." (Ap. teot 28; 8-9.)

Kun olen tässä puhunut eri tautien parannuksista uskon kautta sen mukaan kuin historia tietää, niin jätän itsekunkin lukijan omaksi asiaksi muodostella johtopäätöksensä ja valita asiasta sen kun on opettavaisinta. Mutta tässä vakuutan vielä, että täytyy ensin tulla kristityksi ennenkuin voi tauteja parantaa uskon kautta. Hyvin harvat niistä, jotka itseään kristityksi sanovat, kristittyjä ovat; he ovat kristittyjä ainoastaan ulkonäöltään ja tunnustuksensa kautta.

Tuo parannuksen taito, raamatullisen periaatteen mukaan, ansaitsee erityisempää mainitsemista tässä monestakin eri syystä, ei ainoastaan sentähden, että jotakin perin ihmeellistä tapahtunut on, mutta sentähden kun usein käsitetään raamatullinen parannustaito ainoaksi oikeaksi. Tämän taidon periaatteet ovat täysin todistetut raamatun seuraavissakin paikoissa: (Moos. 5; 28; 15-22; Moos. 2; 14; 26; Apos. 38, 9; Psal~ missa 107; 17-20; Moos. 3; 26; 14.)

Tästä siis huomaatte, että on olemassa jotakin korkeampaa ja kehittyneempää lääkitystie dettä kuin se tavallinen, joka meillä on niin yleisesti käytännössä, ja että löytyy pyhiä miehiä, jotka ovat kykenevämpiä tautien parantajia kuin tavalliset lääkärimme. "Uskon kautta kirkastettu lääkäri", sanoo Marcarius, "on niinkuin Jumala, mutta lääketieteellinen lääkäri kuuluu pakanoille ja uskottomille." Mutta viisaan Siirakin väitöksen mukaan on tavallinenkin lääkäri kunnian arvoinen, sillä sanoo hän: "Kunnioita parantajata kohtuullisesti, ettäs saisit hänen hädän aikana; sillä Herra on luonut hänen, ja parannus tulee siltä korkeimmalta, ja kuninkaat kunnioittavat häntä. Parantajan taito korottaa hänen, ja tekee hänen suureksi päämiesten ja herrain tykönä." Mutta Siirak uskoi myöskin, että parantaja on tehty ainoastaan syntisiä varten koska hän sanoo: "Joka luojansa edessä syntiä tekee, sen täytyy tulla parantajan käsiin." (Siirak 38.)

Israelilaisten taikavoima.19.Sunnuntai 21.07.2013 06:39

Kun Kristus oli taivaaseen ylös noussut, Judas, jota myöskin kutsuttiin Thaddeukseksi, joka oli yksi niistä seitsemästäkymmenestä apostolista, lähetettiin Abgaruksen tykö. Matkalla viipyi Thaddeus ystävänsä Tobiaksen, Tobitin pojan talossa. Abgarus sai kuulla, että apostoli, jonka Jeesus oli lähettänyt, oli saapunut Tobiaksen huoneelle, sillä Tobias oli sanonut Abgarukselle, että hän oli vieraana pitänyt Jerusalemin voimallista miestä, joka paransi kaikkinaisia tauteja Jeesuksen nimessä. "Tuokaa hänet luokseni", sanoi Abgarus. Tobias meni kohta Thaddeuksen luo ja sanoi: "Abgarus, joka on kuningas, lähetti minut teidän tykönne ja pyysi, että minä ohjaisin teitä hänen tykönsä, sillä hän on ankaralta taudilta kovin vaivattu ja tahtoo teitä parantamaan häntä." "Lähtekäämme siis", vastasi Thaddeus. "Sillä hänen tähtensä olen minä tänne lähetetty." Seuraavan päivän aamuna Tobias otti Thaddeuksen mukaansa ja menivät he Abgaruksen luo. Hänen sinne saavuttua seisoivat hovin vartijat valmiina suojelemaan Abgarusta, mutta kun apostoli astui kuninkaan eteen, huomasi kuningas kirkkaan loisteen apostolia ympäröivän. Kun Abgarus tämän näki, niin hän alamaisesti kunnioitti häntä. Kaikkien läsnäolijain hämmästys oli suuri, sillä he eivät nähneet kaikkea mitä Abgarus näki. "Todellakin olette te Jeesuksen, Jumalan Pojan apostoli, sen, joka lupasi minulle kirjeensä kautta sanoen: "Minä lähetän sinun tykösi yhden apostoleistani, joka parantaa sinun taudistasi ja antaa sinulle ja sinun sukukunnalles elämää!" Siihen Thaddeus vastasi: "Minä olen lähetetty luoksesi sentähden kun luotit Jeesukseen, joka minun lähetti." Ja lisäsi: "Jos uskosi häneen aina lisääntyy ja lisääntyy, niin sydämesi halu tulee täytetyksi sen mukaan kuin sinä uskot." Abgarus vastasi: "Minulla on Häneen niin paljon uskoa, että jos ei Rooman valta vastustaisi minua, niin minä hävittäisin sotamiesteni kanssa kaikki juutalaiset, jotka Hänen ristiin naulitsivat." Thaddeus sanoi: "Herran meidän Jumalamme, Jeesus Kristus, täytti isänsä tahdon, ja kun Hänen tahtonsa tuli täytetyksi, otettiin hän isänsä tykö." Sitten sanoi Abgarus: "Minä uskon Häneen ja Hänen Isäänsä. Thaddeus vastasi: "Sentähden lasken minä käteni sinun päällesi Jeesuksen nimessä", ja kun hän sen oli tehnyt, parantui Abgarus sillä hetkellä.

Tähän samaan kuuluu myöskin taru, jossa kerrotaan Kristuksen kuvan lähettämisestä Abgarukselle. Moniaiden kirjailijain mukaan, erittäinkin Damascenesin, Abgarus lähetti kuvamaalaajan Jerusalemiin maalaamaan Jeesuksen kuvan; mutta maalari ei voinut tehtäväänsä suorittaa sentähden kun Jeesuksen kasvoilla oli niin ääretön loiste. Sitten Herra salli, että hänen kuvansa tuli sille vaatteelle painetuksi pyhän voiman kautta, tällä tavalla tyydyttääkseen Abgaruksen pyyteitä. Toisten kertomusten mukaan painoi Jeesus kuvansa liinaiselle pyyhelimelle ja lähetti sen Abgarukselle. Olkoon tuo asia miten tahansa, mutta Damascenes todistaa myöhempäin tapausten kautta, että senlainen kuva oli Edessassa jollakin aikaa, muussa tapauksessa emme voisi pitää pätevänä kertomusta, josta ilmenee, että Persian kuningas Kosroes yritti valloittaa Abgaruksen kaupunkia j.n.e. Sen tarun mukaan ympäröi Edessan kaupunkia seinä, joka oli rakennettu öljypuusta. Kosroelainen sotajoukko kokosi rovion seinän ympäri ja sytytti sen palamaan. Silloin Edessan kuningas, jonka nimeä ei mainita, tiesi missä Kristuksen kuvaa säilytettiin ja joka oli lähetetty Abgarukselle. Silloin (divina 6) syttyi ankara tuuli, joka hajoitti tulirovion ja ajoi liekin kaikki kaupungista. pois päin, kekäleet polttaen kaikki mennessään kuin edessään oli.

Että ne lupaukset Kristuksesta, nimittäin, että Hän parantaa sairaita, tuli täytetyksi niiden ihmeiden kautta, joita apostolit tekivät, hekin parantaen sairaita niinkuin heidän mestarinsakin; lainaamme tähän moniaita lisätodistuksia:

"Ja yksi mies, saattamatoin hamasta äitinsä kohdusta, kannettiinjoka päivä sen templin oven eteen, jota kutsutaan kaunis, anomaan niiltä almua, jotka templiin menivät. Koska hän näki Pietarin ja Johanneksen tahtovan mennä templiin, anoi hän heiltä almua. Niin Pietari Johanneksen kanssa katsoi hänen päällensä, ja sanoi: Katso meidän päällemme. Ja hän katseli heidän päällensä, toivoen heiltä jotakin saavansa. Niin Pietari sanoi: hopiata ja kultaa ei minulla ole; vaan sitä,. kuin minulla on, annan minä sinulle: Jeesuksen Kristuksen Natsarenuksen nimeen nouse ja käy. Ja hän tarttui hänen oikeaan käteensä ja ojensi hänen, ja kohta hänen säärensä ja kantansa vahvistuivat, ja hän karkasi ylös, seisoi ja kävi, ja meni heidän kanssansa templiin, käyden ja hypäten ja kiittäen Jumalata." (Ap. teot 3; 2-8.)

"Ja joukko paljon eneni miehistä ja naisista, jotka Herran päälle uskoivat, niin että he kantoivat sairaita kaduille ja panivat niitä vuoteille ja paareille, että Pietarin tullessa ainoastaan hänen varjonsa jonkun heistä olisi varjonnut. Ja tuli myös suuri joukko lähimmäisistä kaupungeista Jerusalemiin, ja toivat sairaita ja saastaisilta hengiltä vaivattuja, jotka kaikki parannettiin." (Ap. teot 5; 14-16.)

Kertomus Simonista, joka oli velho, on omituinen, hän kun tahtoi apostoleilta rahalla ostaa heidän voimaansa. Tämä eriskummallinen kertomus soveltuu myöskin nykyajan Simonille. "Mutta siellä oli yksi mies, Simon nimeltään, joka siinä kaupungissa ennen noituuden virkaa harjoitti, ja oli Samarian kansan villinnyt, sanoen itsensä olevan suuren. Mutta koska he uskoivat Filippukseen, joka saarnasi Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he kastettiin sekä miehet että vaimot. Niin Simon myös itse uskoi ja kastettiin. Mutta koska Pietari ja Johannes sinne saapuivat, rukoilivat he Pyhää Henkeä laskemaan alas kansan päälle. Niin he panivat kätensä heidän päällensä, ja he saivat Pyhän Hengen. Koska Simon tämän näki, tarjosi hän rahaa ja sanoi: Antakaa minullekin se voima, että kenenkä päälle minä käteni panen, se saisi Pyhän Hengen. Vaan Pietari sanoi hänelle: sinun rahas olkoon sinun kanssas kadotuksessa, ettäs Jumalan lahjan luulet rahoilla ostettavan. Ei sinun ole osaa eikä arpaa tässä sanassa; sillä ei sinun sydämmes ole oikea Jumalan edessä. Sentähden tee parannus sinun pahuudestas ja rukoile Jumalata, että sinun sydämesi ajatukset sinulle anteeksi annettaisiin. Sillä minä näen sinun olevan katkerassa sapessa ja vääryyden solmussa." (Ap. teot 8; 9-23.) Katsokaa myöskin historiaa Eneaksesta, joka oli kahdeksan vuotta halvattuna. (Ap. teot 9; 33- 41.)

Paavali oli myöskin ihmeitten tekijä ja hänen työnsä ovat ihmeteltävät, samoin kuin hänen henkinen lujuuskin. "Ja yksi mies Lystrassa, sairas jaloista, istui, rampa äitinsä kohdusta, joka ei ikänänsä ollut käynyt. Tämä kuuli Paavalin puhuvan; ja kun hän katsahti hänen päällensä, ja näki hänellä uskon olevan terveeksi tulla, sanoi hän suurelle äänellä: ojenna sinus jalkas päälle. Ja hän karkasi ylös ja kävi." (Ap. teot 14; 8-10.)

"Ja Jumala teki Paavalin kätten kautta paljon voimallisia töitä, niin että hikiliinat ja esiliinat hänen iholtansa sairasten päälle tuotiin, ja taudit luopuivat heistä, ja pahat henget heistä lähtivät ulos." (Ap. teat 19; 11-12.)