IRC-Galleria

Kristian1

Kristian1

Rakas taivaan isä joka loit maan ja taivaan ja ihmiset. Rakastan jumalaa,itseä, lähimmäisiä ja sitten ystäviä. Aamen.

Uskontunnustuksesta totuusTiistai 30.06.2015 16:36

Olemme jo kuulleet kristillisen opin ensimmäisen osan ja ymmärtäneet siitä, mitä Jumala tahtoo meidän tekevän ja mitä jättävän tekemättä. Jatkoksi sopii hyvin uskontunnustus. Se kertoo meille, mitä kaikkea meidän on Jumalalta odotettava ja mitä otettava häneltä vastaan.

Lyhyesti sanoen se opettaa meitä tuntemaan hänet täydellisesti. Tämä tuntemus puolestaan auttaa meitä tekemään sen, mihin kymmenen käskyä meitä velvoittavat. Tähtääväthän niiden vaatimukset, kuten edellä on sanottu, niin korkealle, etteivät kenenkään ihmisen voimat riitä niiden toteuttamiseen; me olemme siihen aivan liian heikot.


Siksi katekismuksen, toisen osan oppiminen on yhtä tärkeätä kuin ensimmäisen. Onhan tiedettävä, kuinka käskyt voidaan pitää, mistä ja miten siihen saadaan kylliksi voimaa. Jos näet pystyisimme omin voimin pitämään kymmenen käskyä, niin kuin ne on pidettävä, ei mitään muuta enää tarvittaisikaan, ei uskontunnustusta eikä Isä meidän -rukousta. Mutta, ennen kuin uskontunnustuksen hyötyä ja välttämättömyyttä käydään laajemmin esittämään, riittää yksinkertaisille ihmisille aluksi, että he oppivat tunnustuksen sisällön sellaisenaan ja ymmärtävät sen.


Uskontunnustus on aiemmin jaettu kahteentoista uskonkohtaan. 18 Jaottelu saisi olla paljon yksityiskohtaisempikin, jos KAIKKI Raamattuun sisältyvät ja uskontunnustukseen kuuluvat uskonkohdat haluttaisiin käsitellä erikseen. Kaikkia niistä ei edes voida selvästi ESITTÄÄ noin vähin sanoin. Mutta lasten opetuksen on oltava mahdollisimman yksinkertaista ja helppotajuista. Siksi olemme päättäneet jakaa uskontunnustuksen kolmeksi pääuskonkohdaksi 19 ja esittää sen lyhyesti jumaluuden kolmen persoonan mukaisesti, joihin KOKO uskomme kohdistuu.

Tällöin ensimmäinen uskonkohta, joka puhuu Jumalasta Isänä, selittää luomisen, toinen, joka puhuu Pojasta, selittää lunastuksen, ja kolmas, joka puhuu Pyhästä Hengestä, selittää pyhityksen. Uskontunnustuksen olennaisin sisältö voitaisiin siis muotoilla lyhyesti näin: "Uskon Jumalaan, Isään, joka on minut luonut, uskon Poikaan, joka on minut lunastanut, ja uskon Pyhään Henkeen, joka pyhittää minut." Yksi on Jumala ja usko, mutta Jumalassa on kolme persoonaa, ja siksi on MYÖSkolme uskonkohtaa eli tunnustusta. Käymme nyt suppeasti selittämään näitä sanoja.

Ensimmäinen uskonkohta

Minä uskon Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan
Tässä on ESITETTY ja kuvattu keskeisin Jumalan olemuksesta, tahdosta, toiminnasta ja teoista. Kun näet kymmenessä käskyssä tähdennetään, ettei meillä saa olla kuin yksi Jumala, joku saattaa kysyä: "Mitä Jumala sitten on? Mitä hän tekee? Miten häntä voidaan ylistää? Miten hänet voidaan esittää ja kuvata, jotta hänet tunnettaisiin?"

Juuri sen tämä ja seuraavat uskonkohdat opettavat. Uskontunnustus ei siis ole mitään muuta kuin kristittyjen antama vastaus ensimmäisen käskyn asettamaan kysymykseen. On kuin pieneltä lapselta kysyttäisiin: "Rakas lapsi, kerro, millainen Jumala on ja mitä hänestä tiedät", ja hän vastaisi: "Minun Jumalani on ensinnäkin Isä, joka on luonut taivaan ja maan. Vain tätä yhtä minä pidän Jumalana, sillä ei ole ketään muuta, joka kykenisi luomaan taivaan ja maan."

Oppineille ja asioihin paremmin perehtyneille voidaan KYLLÄ kaikkia kolmea uskonkohtaa selittää paljon laajemmin ja jakaa ne vaikkapa niin moneen osaan kuin niissä on sanoja. Mutta nuorille oppilaille saa kyllä riittää kaikkein tärkeimmän osoittaminen, nimittäin se, että tässä uskonkohdassa on kysymys luomisesta. Kuten edellä on todettu, pääpaino on sanoissa "taivaan ja maan Luoja". Mitä se merkitsee? Mitä tarkoitat lausuessasi: "Uskon Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan"? Vastaus on tämä: Tarkoitan ja uskon, että Jumala on luonut minut eli antanut ruumiin ja sielun, pienet ja suuret ruumiinjäsenet, KAIKKI aistit, järjen ja ymmärryksen ja muun, mitä elämään kuuluu. Hän antaa ruoan ja juoman, VAATTEET, elatuksen, puolison ja lapset, palvelusväen, kodin ja konnun ja kaiken muun. LISÄKSI hän on antanut KOKO luomakunnan tyydyttämään elämisemme tarpeita: auringon, kuun ja taivaan tähdet, päivän ja

yön, ilman, tulen, veden ja maan sekä kaiken, mitä ne kantavat ja tuottavat, kuten linnut, kalat, eläimet, viljan ja kaikenlaiset kasvit. Kaiken muunkin ruumiillisen ja ajallisen hyvän hän on antanut, kuten hyvän hallituksen, rauhan ja turvallisuuden. Näin me voimme tästä uskonkohdasta oppia, ettei kukaan meistä ole voinut itse aikaansaada elämäänsä: kaikkea sitä, mitä äsken lueteltiin ja mitä siihen mahdollisesti lisätään. Me emme myöskään itse pysty sitä ylläpitämään, olipa se miten pientä ja vähäpätöistä tahansa. Kaikki tämä sisältyy sanaan "Luoja".

Lisäksi me tunnustamme, ettei Isä Jumala ole pelkästään antanut meille kaikkea, minkä me omistamme ja mitä me edessämme näemme, vaan että hän myös suojelee ja varjelee sitä joka päivä kaikelta pahalta ja kaikilta onnettomuuksilta. Ansiottamme, sulasta rakkaudesta ja hyvyydestä, hän torjuu kaikki vahingot ja vauriot. Hän toimiin hyvän Isän tavoin ja huolehtii meistä niin, ettei meille tapahdu mitään pahaa. Tätä asiaa laajemmin esitettäessä on lähdettävä näistä kahdesta sanasta: "Isään Kaikkivaltiaaseen".

Loppu seuraakin itsestään: Koska Jumala joka päivä antaa, ylläpitää ja varjelee kaiken, minkä omistamme, ja lisäksi vielä kaiken, mitä on taivaassa ja maan päällä, me totisesti olemme velvolliset rakastamaan häntä, kiittämään ja ylistämään häntä lakkaamatta. Sillä tavalla palvelemme häntä KOKO sydämestämme, kuten hänen kymmenen käskyään vaativat ja velvoittavat. Paljon olisi tästä puhumista, jos haluttaisiin osoittaa, kuinka vähän on niitä, jotka uskovat tämän uskonkohdan.

Kaikkihan me sivuutamme sen kevyesti. Me kyllä kuulemme sen ja lausumme sen ääneen, mutta emme ymmärrä emmekä ajattele sanojen sisältöä. Sillä jos me sen sydämessämme uskoisimme, me myös toimisimme sen mukaisesti. Emme me silloin niin ylpeinä isottelisi ja uhmaillen rehentelisi, aivan kuin itse olisimme aikaansaaneet elämämme, rikkautemme, valtamme ja kunniamme ja muiden kuuluisi meitä pelätä ja palvella. Näinhän kurja maailma menettelee. Se on täysin vajonnut sokeuteensa ja käyttää kaikkia Jumalan hyviä lahjoja väärin pelkästään oman ylpeytensä, ahneutensa, himojensa ja nautinnonhalunsa tyydyttämiseen. Silmäystäkään se ei luo Jumalaan eikä häntä kiitä, ei tunnusta häntä herrakseen ja luojakseen.

Jos me siis uskoisimme tämän uskonkohdan, meidän kaikkien pitäisi nöyrtyä ja kauhistua. Teemmehän me joka päivä syntiä silmillämme, korvillamme, käsillämme, ruumiillamme ja sielullamme, rahallamme ja omaisuudellamme, kaikella mitä meillä on. Erityisesti syyllisiä ovat ne, jotka lisäksi taistelevat Jumalan sanaa vastaan. Kristityillä on kuitenkin yksi etu: he tunnustavat, että heidän kuuluu palvella Jumalaa ja olla hänelle kuuliaisia.

Meidän on sen vuoksi joka päivä harjoiteltava tämän uskomista, painettava tämä uskonkohta mieleemme ja muisteltava sitä aina, mitä sitten eteemme tuleekin. Niin on tehtävä silloin, kun hyvä onni kohtaa, ja myös silloin, kun pelastumme hädästä ja vaarasta. Jumalahan sen kaiken antaa ja tekee, jotta siitä huomaisimme ja ymmärtäisimme hänen isänsydämensä ja ylenpalttisen rakkautensa meitä kohtaan. Kun sen huomaamme, sydämemme lämpenee ja syttyy kiitollisuuteen. Alamme käyttää kaikkia näitä hyviä lahjoja siten, että Jumala saa niistä kunnian ja kiitoksen.

Näin olemme siis lyhyesti selittäneet ensimmäisen uskonkohdan merkityksen. Tämän verran on yksinkertaisten ihmisten tarpeen aluksi oppia siitä, mitä saamme Jumalalta vastaanottaa, ja siitä, mihin se meitä velvoittaa. Suuri asia on jo sen tunteminen, mutta vielä suurempi itse aarre. Tästä uskonkohdasta me näet huomaamme, miten Jumala on antanut meille itsensä ja KOKO luomakunnan sekä huolehtinut ylen runsaasti ajallisen elämämme tarpeista, puhumattakaan niistä sanomattoman runsaista iankaikkisista lahjoista, joita hän on tuhlaillut meille Pojassaan ja Pyhässä Hengessä, kuten kohta saamme kuulla.

Toinen uskonkohta

Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas tuonelaan, nousi kuolleista kolmantena päivänä, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
Tämä kohta opettaa meidät tuntemaan jumaluuden toisen persoonan, jotta ymmärtäisimme, mitä Jumala on edellä mainittujen ajallisten lahjojen LISÄKSImeille antanut: Hän on täysin luopunut kaikesta omastaan, antanut meille kaikkensa jättämättä mitään itselleen. Tämä uskonkohta on runsassisältöinen ja laaja, mutta pyrimme sitäkin käsittelemään suppeasti ja yksinkertaisesti. Siksi tartumme vain yhteen sanaan, johon sisällytämme kaiken. Siitä voidaan oppia, kuten edellä on todettu, miten meidät on lunastettu. Se on lausuttu näissä sanoissa: "Jeesukseen Kristukseen, meidän Herraamme".

UskontunnustusTiistai 30.06.2015 16:23

Nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän, Kaikkivaltiaan, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita,


Kuolema ei voinut pitää Kristusta vallassaan. Raamatun ennustusten mukaisesti hän nousi kuolleista. Viikon ensimmäisenä päivänä opetuslapset näkivät tyhjän haudan ja hämmentyivät. Kun he kohtasivat ylösnousseen Herransa, he alkoivat ymmärtää, mitä oli tapahtunut.

Kristuksen ylösnousemus on VOITTO kuolemasta. Perkeleen valta on taittunut, eikä kuolemalla ole enää viimeistä sanaa. Kuoleman voittaja vapauttaa meidät MYÖSmuista pahan tuhovoimista. Meitä odottaa ylösnousemus ja iankaikkinen elämä.

Taivaaseen astunut Kristus hallitsee kaikkivaltiaan Isänsä oikealla puolella. Emme voi enää nähdä Jeesusta samalla tavalla kuin hänen aikalaisensa, mutta lupauksensa MUKAAN hän on aina meidän keskellämme. Kristus rukoilee meidän puolestamme. Hän tuntee kipumme ja tuskamme, koska hän on elänyt ihmisen elämän.

Aikojen lopulla Kristus tulee TAKAISIN. Kaikki joutuvat nöyrtymään hänen valtansa ja oikeudenmukaisen tuomionsa alle. Iankaikkisesta kadotuksesta meidät pelastaa vain Kristuksen armo. Kristitty odottaa luottavasti tulevaisuutta ja sitä päivää, jolloin Kristuksen valtakunta tulee näkyväksi.

Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus – mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! (Room. 8:34)
Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne.
(1. Kor. 15:12–14)

Ja Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin, astui alas helvettiin, nousi kolmantena päivänä kuolleista, astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, kaikkivaltiaan Isän, oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

MITÄ SE MERKITSEE? VASTAUS:
Uskon, että Jeesus Kristus, Isästä ikuisuudessa syntynyt tosi Jumala ja neitsyt Mariasta syntynyt tosi ihminen, on minun Herrani. Hän on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen, ostanut omakseen ja voitollaan vapauttanut kaikista synneistä, kuolemasta ja Perkeleen vallasta, ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja syyttömällä kärsimisellään ja kuolemallaan. Hän lunasti minut, jotta tulisin hänen omakseen, eläisin kuuliaisena hänen valtakunnassaan ja palvelisin häntä ikuisessa vanhurskaudessa, viattomuudessa ja autuudessa, niin kuin hän itsekin kuolleista nousseena elää ja hallitsee iankaikkisesti. Tämä on varmasti totta.
Seuraavassa kannanotossa haluan perustella Raamatulla kantani siihen, miksi ei tulisi liittyä ekumeeniseen neuvostoon herätysliikkeenä ja "helluntailaisina". Meidän ei tulisi myöskään harjoittaa minkäänlaista yhteyttä Sanasta luopuneiden hengellisten johtajien ja kirkkokuntien edustajien kanssa.

Tiedän, että joidenkin mielestä tämä on kova syytös ja siksi perustelen kantani Raamatulla. Muistutan kuitenkin väärinkäsitysten välttämiseksi, että kannatan koko sydämestäni aitoa uudestisyntyneiden Jumalan lasten yhteyttä ja harjoitan sitä myös käytännössä.

Väärät opit salakuljetetaan seurakunnan sisälle totuuden ohessa, kuten Pietari varoitti: "Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta.

Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon. Ja moni on seuraava heidän irstauksiaan, ja heidän tähtensä totuuden tie tulee häväistyksi; ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku."


Usein kuulee ei-uskovien suusta: 'Mistä tiedät että Raamattu on totta... Voitko todistaa sen?!'
Syyttäjällä on itse asiassa 'todistus-taakka', joten asian voisi kääntää epäilijälle, niin että, 'Mistä tiedät, että Raamattu ei ole totta ja voitko sinä todistaa sen?!'
Raamattu vastaa itse itsestään, toimien käytännössä uskovassa.

Mutta on olemassa myös todisteet historiassa, arkeologiassa, uskoontulleen ihmisen muutoksessa ja tietysti profetiat, jotka ovat toteutuneet ja parhaillaan toteutuvat aivan silmiemme edessä.
Ohjelmoidaanko sinut tietämättäsi, vieläpä niin että ajattelet olevasi vapaa valinnoissasi? Mietippä hetken.


Kun urheilu valmentaja tekee treeni-ohjelman ja ruokavalion jollekin, eikö hän tee sitä päämäärä-tietoisesti, tarkasti suunnitellen, saadakseen aikaan tuloksia ja muutoksia? Ja niin yleensä tapahtuu, vai mitä?

Entä sitten kun istut rentoutuen katsomassa TV-OHJELMIA? Luuletko oikeasti, etteivät sinun ajatusmaailmaasi ja käyttäytymiseesi vaikuta. Luuletko, että niitä on suunniteltu ainoastaan viihdyttää sinua? Luuletko että mainokset ovat vain viihdettä? Tämä olisi aika naivia, vai mitä?

Mieti hetki sanaa ohjelmaa... Se tarkoittaa suunniteltua ohjausta, valmiiksi kirjoitettua suunnitelmaa. Englanniksi: Program.

Kreikaksi 'Pro'= Jotain varten, puolesta. 'Grammata'= kirjoittaa.

Kyse on siis mielen muokkauksesta tämä maailman ja ajan hengen mukaiseksi. Tämän hengen hallitsija on Raamatun mukaan Saatana (Efes.2).

Siksi Raamattu, eli Jumala kehoittaa uskovia olemaan viisaita ja tutkimaan mikä on Jumalan tahto.
Raamattu varoittaa mukautumasta ajan henkeen, vaan käskee uskovan kaikessa muuttumaan Sanan mukaan (Room.12:1-3).

Tutkijat ovat jossain havainneet, että kun ihminen istuu tv:n äärellä, niin kahden ensimmäisen minuutin aikana aivot rentoutuvat ja alfa-aallot aktivoituvat, tehden ihmistä vastaanottavaiseksi.

Onko tämä vaaratonta hengellisesti? Päätä itse.

Olet mitä syöt, varsinkin hengellisesti.

Herää siis valvomaan, veljeni ja siskoni, ettet jäisi seurakunnan ylösotosta, kun Pasuuna soi.
Shabat Shalom Jeesuksessa.

Usein kuulee ei-uskovien suusta:Tiistai 30.06.2015 01:02

'Mistä tiedät että Raamattu on totta... Voitko todistaa sen?!'
Syyttäjällä on itse asiassa 'todistus-taakka', joten asian voisi kääntää epäilijälle, niin että, 'Mistä tiedät, että Raamattu ei ole totta ja voitko sinä todistaa sen?!'
Raamattu vastaa itse itsestään, toimien käytännössä uskovassa. Mutta on olemassa myös todisteet historiassa, arkeologiassa, uskoontulleen ihmisen muutoksessa ja tietysti profetiat, jotka ovat toteutuneet ja parhaillaan toteutuvat aivan silmiemme edessä.
Mies halusi nopeuttaa työmatkojaan – Asennutti silikoni-implantin käteensä.


Venäläinen insinööri halusi nopeuttaa matkustamistaan. Hän asensi matkakorttinsa sirun ihonsa alle, uutisoi The Independent.

Vlad Zaitsev on venäläinen insinööri, joka siirsi matkakorttinsa ja työpaikkansa avainkortin NFC-sirut ihonsa alle. Ne on ASENNETTU hänen kätensä sivustaan.

Zaitsev sulatti kortit asetonilla. Jäljelle jääneet metallinpalat hän upotti silikoniin. Näin niistä TULI asennettavia.

Korttien sijoittaminen käteen nopeuttaa Zaitsevin MUKAAN hänen matkustamistaan kaupungissa, kun kortteja ei tarvitse jatkuvasti kaivaa esille.

Seuraavaksi hän haluaa ASENTAA luottokorttinsa sirun toiseen käteensä.



http://www.tekniikkatalous.fi/maailmalta/2015-06-23/Mies-halusi-nopeuttaa-ty%C3%B6matkojaan-%E2%80%93-Asennutti-silikoni-implantin-k%C3%A4teens%C3%A4-3324419.html




LOPPU SANANI TUOSTA KAKSI PETOA LUKU 13.
TUOSSALUVUSSA KERROTAAN PALJON KRISTINUSKON RAAMATUSSA KUINKA SE ALISTAA KÖYHÄT SEKÄ ORJAT, PIENET SEKÄ SUURET OTTAMAAN OIKEAAN KÄTEENSÄ TAI OTSAANSA MERKIN. JOLLA EI OLE TUOTA MERKKIÄ, NIIN EI OLE LUPA OSTAA EIKÄ MYYDÄ.. ME KRISTITYT EMME OTA VAAN PALVELEMME JEESUSTA KRISTUSTA LOPPUUN ASTI AIVAN HÄNEN TULOON ASTI EMMEKÄLUOVUTA. SE MIKÄ USKOA VAHVISTAA, SE VAHVISTAA KUN ANTIKRISTUS TULEE, NIIN HERÄÄ SISÄLLÄ NIIN VOIMAKAS TOIVO, ETTÄ KUOLEN ENNEMMIN KUIN OTAN TUON PEDON MERKIN JOKA ON KIRISTYS, KIRISTYS JOTEN ÄLKÄÄ OTTAKO!!!!


Totta ja niin kovaa kyytiä, että me ihmiset tuskin ehditään huomatakkaan kun kaikki on ohi ja ollaan ylhäällä.

Peto vaan ensimmäiset 42 kuukautta laittaa lujille kun israelista 144000 juutalaista tulee uskoon ja on jumalan erikois palveluksssa ja suojeluksessa.

Kun 42 kuukautta on tämä 144000 tuhatta juutalaista on työnsä tehnyt, niin ne herra ottaa juutalaisineen ja uskoontulleiden kans ylös, mutta ensin meidät jotka ensin tultiin uskoon eikä meidän tehtävä ole tuon 42 kuukauden 144000 juutalaisen evankeliumin julistamisen kans mitään tekemistä ja siksi ensin me, sitten 42 kuukauden 144000 juutalaisen evankeliumin julistamisen tuon kolme ja puolivuotta, niin ottaa herra ylös nekin juutalaisineen ja tuon aikana uudet uskoon tulleet.

Sitten vielä jää 42 kuukautta eli vielä kolme ja puolikuukautta jolloin peto laittaa vautia ja teke kaiken tuhotakseen enen herran tuloa. Kun herra tulee, niin silloin se on pedon loppu ja maailma uusiutuu kuten kristus sanoi: minä luen tämän maailman uusiksi smilehymiö

2017 sama on Suomessa...Tiistai 30.06.2015 00:41

Homoliitot johtavat uskovien vainoihin. Tuomiot alkavat uskovista, puhdistaen srk:aa, ja jatkuu maailman tuomioon. Menoa Se on. Valmistaudu kristitty veljeni ja siskoni! Ole luja ja rohkea!



http://nation.foxnews.com/2015/06/26/exclusive-franklin-graham-warns-gay-marriage-ruling-will-lead-christian-persecution

MiettimistäTiistai 30.06.2015 00:40

Hot News

The Week The Supreme Court Completely Changed America
I. First, Court blatantly ignored the plain text of the Constitution and the Law in ruling in favor of ObamaCare.


Secondly, Court changed the official Moral Compass of the nation by declaring that Gay Marriage was to be accepted on par with God's eternal decree.

Today, the Court is likely to legalize Assisted Suicide.
America is now ready to accept Antichrist!

Constance Cumbey, a Christian lawyer and author, stated in her 1984 book, "Hidden Dangers of the Rainbow", that New Age leaders believed that the New Age Christ could not arise until, and unless, a significant proportion of Americans have been preconditioned to accept him and his radical ideas.

The Supreme Court has taken the lead since World War II ended to initiate cultural changes that neither the President nor the Congress could ever pass, simply because they were elected and would have to face the voters' ire. However, Supreme Court Justices stand above the fray of politics, because they never have to stand reelection; they serve for life.

Therefore, the Supreme Court was the chosen instrument of the Elite in throwing God out of Public Schools (1963) and in legalizing Abortion Upon Demand (1973), Now, the High Court has been chosen again, this time to really destroy the Christian fabric of our nation.
And, if they legalize Adult Euthanasia as expected, they will have truly created the type of Economic Babylon foretold by God in Revelation 18.

"And he cried mightily with a strong voice, `Babylon the great is fallen, and is become the (resort) of (demons), and the (dwelling place) of every foul spirit, and the cage of every unclean and hateful bird.'" (Revelation 18:2)
This Babylon has become thoroughly inhabited by Satan and his demons. Remember our earlier discussions of such disgusting, vile American sins, the very nature of which are filled with demons and their activity? These sins have become so pervasive that God is finally moved to physical judgment.

"For her sins have reached unto heaven, and God hath remembered her iniquities."

This is a statement of staggering proportions. How high is it from earth to heaven? When these sins are stacked, they literally reach from earth to heaven, according to God's accounting.
Just before God destroys this Economic Babylon (America), He calls for His people to "come out of her".

"I heard another voice from heaven saying, `Come out of her, MY people, that you be not partakers of her sins, and that you receive not of her plagues.'" (Revelation 18:4)

This message is clearly a warning to Jesus' people to stop their participation in the wickedness of this society, so they may escape the Godly wrath about to fall. Christians may have to quit their jobs, lower their lifestyle, or change their life goals. Many Christians today are winking at sin in their lives.

They may be committing sin just by the nature of their jobs. For example, no Christian can work in a liquor store, or in an `Adult Only' bookstore. If the very nature of your job requires you to participate in sin, you must NOW COME OUT of that job, or face the certainty of incurring God's eternal judgment.
Also strongly implied in this passage is that conditions of life will appear to be very normal, until God's judgment suddenly falls in a single day. (Luke 17:28-30).


Herein lies God's PRINCIPLE of judgment: God will issue repeated warnings to repent before destruction. These warnings will be given to and through His Word and His people. But, He has set a specific DAY for destruction.

That day will dawn as any other--the sun will come up; the skies will look normal; people will be going to work or to school; traffic jams will be occurring; businesses and factories will be operating; trains, planes, and busses will be running; Wall Street will be busy.
This day upon which God's judgment will fall will look and feel like any normal day. There will be no special, visible warning.
And, destruction will be total.


Jesus alluded to this unexpected physical destruction during the End of the Age, and he used the example of Sodom!
" Likewise also as it was in the days of Lot; they did eat, they drank, they bought, they sold, they planted, they builded; But the same day that Lot went out of Sodom it rained fire and brimstone from heaven, and destroyed them all. Even thus shall it be in the day when the Son of man is revealed." (Luke 17:28-30)
DVD

II. It did not take long after the Court's Gay Marriage opinion for the next step to be made against organized Christianity.
A Liberal journalist calls for the Government to end 501(C)3 religious organizations!

NEWS BRIEF: "NowÂ’s the Time To End Tax Exemptions for Religious Institutions", Time Magazine, Editorial by Mark Oppenheimer, June 28, 2015

"The Supreme Court's ruling on gay marriage makes it clearer than ever that the government shouldn't be subsidizing religion and non-profits. Two weeks ago, with a decision in Obergefell v. Hodges on the way, Sen.

Mike Lee of Utah introduced the First Amendment Defense Act, which ensures that religious institutions wonÂ’t lose their tax exemptions if they donÂ’t support same-sex marriage."


"Liberals tend to think Sen. Lee’s fears are unwarranted, and they can even point to Justice Anthony Kennedy’s opinion in Friday’s case, which promises 'that religious organizations and persons [will be] given proper protection'.”


"But I don’t think Sen. Lee is crazy ... I’m a gay-rights supporter who was elated by Friday’s Supreme Court decision — but I honor Sen. Lee’s fears."


What is the bottom line fear?
"Rather than try to rescue tax-exempt status for organizations that dissent from settled public policy on matters of race or sexuality, we need to take a more radical step. ItÂ’s time to abolish, or greatly diminish, their tax-exempt statuses."

For decades, the LGBT movement has taken aim at the religious Tax Exempt organizations, wanting to see them eliminated. Now that Gay / Lesbian marriages are legalized, the time has surely come to eliminate all religious Tax Exempt organizations, in the view of the LGBT leadership.

Many people opposed to Christian ministries believe that, if they could ever eliminate their tax havens, support for the ministry would shrivel to next to nothing. Cutting Edge found this to not be the case. When we ended our 501(C)3 status, giving kept on coming because people were committed to us and to the message of the Gospel and of enlightened Hope which we daily provide.


However, such an attack on Tax Exempt ministries will signal the beginning of a much wider religious war in America.

Now that Gay Marriage is legalize, will Congress actually pass the law legalizing Pedophilia?
NEWS BRIEF: "Plan promotes protection for pedophiles", World Net Daily, 11/29/2012

"A California congresswoman wants to federalize a state law to prohibit counseling to change a personÂ’s sexual orientation, including that of pedophiles ...

'It is the sense of Congress that sexual orientation and gender identity or expression change efforts directed at minors are … dangerous and harmful'.”

"This language is so broad and vague, it arguably could include all forms of sexual orientation including pedophilia', said Brad Dacus, president of the Pacific Justice Institute. 'It’s not just the orientation that is protected, the conduct associated with the orientation is protected as well'.”

"Republicans attempted to add an amendment specifying 'pedophilia is not covered as an orientation'. However, the amendment was defeated by Democrats.

Rep. Alcee Hastings, D-Fla., stated that all alternative sexual lifestyles should be protected under the law."
Now that the Supreme Court has legalized Same-Sex Marriage. it will likely be easier for all lesser gay and lesbian issues to be legalized as well. Truly, God was right when He lamented "for her sins have reached unto heaven..."


NOTE: News Alert continues after the advertisement, below

ArvoitusTiistai 30.06.2015 00:36

Arvoitus:
1948 + 80 = 2028
Sukupolvi on 70- tai enintään 80 vuotta. Lisäksi päivät lyhennetään.
JOS 2028 on viimeinen takaraja JOS viimeisen sukupolven aika alkoi 1948 ja siitä otetaan Danielin profetoima viimeinen vuosiviikko, niin viimeistään 2021 alkaisi 3:n Temppelin uhrit. JOS ennen sitä tempaus, niin lähellä ollaan.
Tuollaista pohdintaa vain 😇

Suoliston bakteerit ja mielen terveysSunnuntai 28.06.2015 19:31

Ihmisessä on miljardeja bakteereita, joista suurin osa majailee suolistossa. Monilla sairauksilla ja suoliston kunnolla on yhteys, se tiedetään. Se, että suoliston bakteerit vaikuttavat myös keskushermostoon ja sitäKAUTTA muun muassa mielen ongelmiin ja tunteisiin, perustuu uusiin havaintoihin.

–VIELÄ kymmenen vuotta sitten kukaan ei ehkä olisi uskonut, että suoli, suolen mikrobit ja keskushermosto löytävät toisensa. On tiedetty kauan, että ihmisen hyvinvointi ja psykologiset seikat, kuten ahdistuneisuus, voivat vaikuttaa suolen toimintaan. Mutta se, että informaatio kulkee myös toiseen suuntaan, ja että suolen sisällöllä, mikrobeilla, voi olla vaikutusta keskushermoston kehitykseen, on kyllä varsin uutta tietoa, huomauttaa integratiivisen neurotieteen ja psykiatrian professori Hasse Karlsson Turun yliopistosta.

– Kun aloitin bakteriologian rintamallaTUTKIMUKSET, ei ollut lainkaan ymmärrystä, kuinka suuri merkitys suoliston bakteereilla voi olla terveyteen. Nyt tämä yhteys on liitetty hyvin moneen erilaiseen tautiin. Ei niin että bakteerit sinällään aiheuttaisivat tautia, vaan bakteerit ovat myötävaikuttavina tekijöinä silloin, kun tapahtuu erityisesti suoliston pinnan muutoksia, rikkoutumista, toteaa puolestaan Turun yliopiston bakteeriopin professori Pentti Huovinen.

Suolistossa asustelee satoja erilaisia bakteerikantoja, joiden välillä normaalisti vallitsee tasapaino. Eri syistä tasapaino saattaa horjua. Puhutaan dysbioosi-ilmiöstä, joka voi syntyä antibioottien, dieetin, muuttuneen hygienian, erilaisten ympäristömyrkkyjenTAI infektioiden seurauksena, ja joka aiheuttaa vääristyneen immuunivasteen. Dysbioosissa syntyy suolessa tulehdusreaktioita, ja stressissä nämä ovat todennäköisesti yleisempiä.

Suolisto – toiset aivot

Turhaan ei sanota, että suolisto on toiset aivot.

– Tutkijat ovat sanoneet, että 90 prosenttia aivojen välittäjäaineista olisi suoliston alueella. Suolistossa on tietysti oma hermostoverkkonsa, mutta myös bakteerit tuottavat tiettyjä aivojen välittäjäaineita ja niiden esiasteita. Tämä on yllättävä juttu, joka antaa ihan uuden perspektiivin siihen, millä tavalla meidän pitäisi pitää huolta tästä bakteeristosta, Pentti HuovinenJATKAA.

Suolen seinämässä on iso joukko hermosoluja, joka kuitenkin on pieni osa verrattuna keskushermoston hermosolujen määrään.

– Siellä on hermosoluja, jotka käyttävät samoja välittäjäaineita kuin keskushermoston hermosolut. Tiedetään, että suolen mikrobit voivat vaikuttaa tiettyjen aivojen välittäjäaineiden esiasteisiin, muun muassa tryptofaanin saantiin, joka on tavallaan aivojen välittäjäaine serotoniinin esiaste. Voi olla, että on suoleen liittyviä tekijöitä, jotka pystyvät säätelemään sitä, millä tavalla keskushermosto saa käyttöönsä tiettyjä välittäjäaineita ja miten ne siellä toimivat, kuvailee Hasse Karlsson mekanismia.

Eräs suolen ja keskushermoston yhdistävä tekijä näyttää olevan, että suoliston mikrobisto saattaa aikaansaada immuuniaktivaatiota.

– Immuuniaktivaatio saattaa johtaa sytokiinien, tulehdusmarkkereiden, tuotannon lisääntymiseen ja ne voivatSUORAAN vaikuttaa keskushermoston toimintoihin. Tiedetään, että depressiossa inflammaatiomekanismit ovat käynnissä. Puhutaan subkliinisestä inflammaatiosta, joka itse asiassa voi yhdistää tiettyjä keskushermostosairauksia aika moneen muuhunkin sairauteen, jossa on samanlaisia ilmiöitä. Tiedetään, että esimerkiksi liikalihavuuteen ja sydän- ja verisuonitauteihin liittyy inflammaatiota. Saattaa olla avautumassa näköala, että tiettyjä erillisinä pidettyjä sairauksia voi olla yhdistämässä tietyt perusmekanismit, kuten immuniteettihäiriöt, jotka sitten voivat johtaa erilaisiin lopputuloksiin, mutta joiden juuret olisivat yhteiset, Karlsson selvittää.

Rikas suoliston bakteeristo hyväksi aivoille

– Esimerkiksi mikrobittomat hiiret laboratorioissa ovat levottomampia kuin hiiret, joilla on normaali bakteeristo suolistossa. Tämä antaisi viitettä siihen, että kun kaupungistumisen tapahduttua me emme möyri puutarhaa, aja eläimiä takaaTAI hali kanoja, on tämä aiheuttanut meille varmaan yhteisönä bakteeristovajauksen, joka sitten voisi olla teoriassa esimerkiksi levottomuuden tai ahdistuneisuuden yksi syy, pohtii Huovinen.

FinnBrain on käynnissä oleva laaja ja monipuolinen kliininen tutkimus, johon osallistuvat perheet rekrytoidaanMUKAAN ennen lapsen syntymää. Seuranta alkaa jo äidin ollessa raskaana ja ajatuksena on tutkia syntyvän lapsen aivojen kehitystä monelta eri kannalta. Vauvoja toivotaan voitavan seurata aikuisuuteen asti - jopa vuosikymmenien ajan.

Koska FinnBrain -tutkimuksessa seurataan muun muassa lapsen aivojen ja keskushermoston kehitystä, kiinnostuivat tutkijat oitisMYÖSkeskushermoston ja mikrobien välisestä liikenteestä. Tutkimuksen vastuullinen johtaja, professori Hasse Karlsson kertoo:

– Haluamme katsoa, onko mikrobiston rakenteella vaikutusta myös syntyvän lapsen keskushermoston kehitykseen jollakin tavalla: onko sillä yhteyksiä esimerkiksi lapsen stressiherkkyyteen tai tunne-elämän säätelyyn, joka on toinen keskeinenALUE FinnBrainissä.

Muun muassa autismiin vaikuttavista tekijöistä on viime vuosinaESITETTYuseita hypoteeseja.

– Viimeinen on, että Sutterella-bakteeri olisi yliedustettuna autististen lasten suoliston bakteeristossa. Nämä ovat alustavia tutkimuksia. Se, onko kyseinen bakteeri mukana tämän taudin aiheuttamisessa, on ihan toinen juttu, professori Huovinen toteaa.

– Ihmisillä osoitettiin, että autististen lasten suolen mikrobifloora on hyvin erilainen kuin ei-autististen lasten. Se on ollut hyvin kiinnostava havainto. Sen ongelma on ollut, että ei ole tarkkaan tutkittu, mikä näiden lasten ruokavalio on ollut. Autistiset lapset saattavat olla hyvin tarkkoja siitä, mitä he syövät,LISÄÄ Hasse Karlsson.

Stressi ja vatsa

– Kun hermostumme, suolistossa maha saattaa möyriä ja kouristella. Nyt eläinkokeissa on havaittu, että stressiMUUTTAA suolen käyttäytymistä. Kun rotta laitetaan veden ympäröimälle alueelle, se alkaa kärsiä stressistä. Samaan aikaan on havaittu, että suolen läpäisevyys muuttuu ja suolen läpäisevyyttä voidaan muuttaa antamalla bakteereita näille koe-eläimille, esimerkiksi maitohappobakteereita, professori Huovinen kuvailee.

Krooninen stressi vaikuttaa siihen minkälaisia mikrobeja suolistossamme elää. Voitaisiinko stressiä siis jopaHOITAA hoitamalla suoliston bakteeristo kuntoon?

– Probiootit näyttävät olevan yksi keino, jolla voidaan stressioireiluaTAIstressireaktiota vähentää, pohtii professori Karlsson.

– Villeimmät arvaukset ovat, että tulevina vuosina tai vuosikymmeninä tiettyjä psykiatrisia häiriöitä, vaikka ahdistuneisuushäiriötä ja masennusta, voitaisiinHOITAA muokkaamalla suolen mikrobistoa. Jos ihan villiksi heittäytyy, niin ulosteensiirtojahan käytetään joissakin sairauksissa jo nyt, jossa siirretään tietynlaista bakteerikantaa potilaan suolistoon. Onko tämä sitten koskaan todellisuutta psykiatristen häiriöiden hoidossa, on tietysti ennenaikaista mennä sanomaan. Tämän tyyppisiä perspektiivejä tämä tietysti herättää, visioi Karlsson.