Moni on varmaan törmännyt tämän viikon kyselyyn kaverien kanssa hengaamisesta, ja toivottavasti myös antanut omat kantansa. Tähän mennessä vastauksista käy ainakin ilmi, että Galtsun käyttäjät arvostavat enemmän pientä määrää hyviä tyyppejä ystävinä kuin suurta joukkoa statukseltaan sopivia henkilöitä, ja mieluiten livenä. No kyselyhän on vain alkua, koska tätä teemaa tullaan meillä IRC-Galleriassa tutkiskelemaan ja pohdiskelemaan jokunen tovi. Myös me ylläpitäjät tulemme kertomaan, mitä kaverit ja heidän kanssaan hengailu merkitsevät meille henkilökohtaisesti.
Yksi elämän raadollisista tosiasioista on, että toiset saavat paljon helpommin kavereita kuin toiset. Ja tämä ei monestikaan ole linjassa sen kanssa, kuinka paljon ihminen oikeasti kaipaisi läheisiä ympärilleen. Toisaalta, mitä enemmän kavereita jollakulla on, sitä pienempi osuus heistä on yleensä kovin läheisiä. Tämä ei automaattisesti tarkoita, että jos on vain vähän kavereita, heissä olisi monta sydänystävää. Ja tämä liittyy siihen kipupisteeseen, että monilla meistä ei ole sen enempää ihmisiä joiden kanssa viettää aikaa kuin ihmisiä joille jakaa elämänsä eri puolia. Tämän vuoksi koemme tärkeäksi käsitellä kaveruussuhteita ja niiden muodostumista yhteiskunnassamme. Tällä videolla eräs Galleriamme käyttäjistä kertoo omia ajatuksiaan aiheesta, suurkiitokset hänelle!