Tänään sain jälleen toteuttaa dojovetäjämme antamaa, leikillistä liikanimeäni De-man-izer. Munahaukaksikin on nimitelty. Mutta eihän se ole minun vikani, jos pojankoltiaiset huolimattomasti lopettavat tekniikkansa niin, että heidän karvaiset taikasäkkinsä ovat ikäänkuin kypsät luumut juuri käden (=lyönnin) ulottuvilla. Lujaa en luonnollisesti lyönyt, mutta aika monesti sai osoittaa, että "Siinä on paikka! Nyt kävis kipeää!". Pitemmän päälle monesti -ainakin paikallisia dojolaisia- tekisi mieli kyllä alkaa ihan oikeasti koluuttamaan kyseisestä paikasta.. Luulisi että poijjat arvostaisivat vehkeitään enemmän. ._.