IRC-Galleria

Laaksoon laskeutuvan sumun seasta kuulee hitaasti häipyvän, viehkon äänen, jonka voi kuulla leijuvan vetten päällä: "becken! - ai saatana". Vain hetkeä myöhemmin rauhallinen, taputtava rummutus korvaa sulosoinnun, "tipitii tipitipi tipitii". Tuskaisan painostava hiljaisuus palautuu taas laaksoon - usea pöllö vaipuu untensa kuviin. Yksi pöllöistä seuraa silti olemattoman omantuntonsa ääntä, ja päättää esittää ikiaikaisen soidinkutsunsa kokonaisuudessaan; vain toisella puolella rantaa pienellä kivellä istuvat tuhatjalkaiset voivat kuulla tuon metallisen kalkkeen taustalta uupuneen mutta vaativan ääntelyn "kohta tulee niin rumasti pleksiin". Uusi hiljaisuus, hetken harkinta: kattila kaikaa taas yli unien. Ei ole pöllöjen elämässä rauhaa, sitä ei vaatien saada eikä väkivoimin tyynnytetä - se on jotakin, joka täytyy uuvuttaa.