IRC-Galleria

A/N: Musta tää on vähän töks osa ja etenee liian nopee enkä osaa kuvailla oikein ja valivali... Kommenttia taas olis kiva saada ja olis myös kiva tietää virheistä jne.

Luku 2.
En päässyt tuijottelemaan Jannea sen illan aikana. Ruokalassa istuin selkä häneen päin ja hän jätti tulematta iltaohjelmaan, mikä ihmetytti minua taas melkoisesti. Kuulin kuinka joku kysyi Tanjalta missä Janne oli ja tämä sanoi Jannella olevan päänsärkyä ja että tämä nukkui. Minua epäilytti koko selitys, mutta en miettinyt asiaa sen enempää.

Illalla makasin vuoteessani enkä saanut unta. Kaikki muut huoneessa nukkuivat, joten en voinut sytyttää valoja lukeakseni. Minua huolestutti se ettei Jannea ollut näkynyt koko illan aikana. Nousin äkkiä ylös vuoteeltani. Jotenkin minulle tuli hirveä halu mennä oleskeluhuoneeseen. Se oli outo päähänpisto, jota en vain voinut vastustaa.

Kävelin pitkin hiljaista käytävää. Kello oli vähintään kolme yöllä. Lähestyin oleskeluhuonetta hitaasti ja mahdollisimman hiljaa. En halunnut herättää valvojia, koska siitä olisi seurannut vaikeuksia. Oleskeluhuoneen oven alta kuulsi valoa. Kurtistin kulmiani. Siellä ei pitäisi olla valoja päällä tähän aikaan yöstä. Pysähdyin käsi oven kahvalla. Mitä jos ohjaajat olisivalkin siellä? Mitä jos tästä seuraisikin ongelmia? Epäröin hetkisen. Kiusaus oli liian suuri. Minun oli pakko mennä sisälle. Painoin kahvan alas, hengähdin ja avasin oven.

Joku istui pianojakkaralla. Hän istui pää käsien varassa enkä ensin tunnistanut häntä. Astuin sisään ja tarkemmin katsoessani tunnistin Janne sotkuiset hiukset. Kävelin hänen luokseen, mutta hän ei huomannut minua.
-Hei mikä sul on? Miks sä tääl istut vaik kello on vaikka mitä...? katselin Jannea kiinnostuneena ja vähän huolestuneena. Hän hätkähti, ei nostanut katsettaan, mutta sanoi:
-Ei mul mikää oo. Sun kanttis mennä, joku voi tulla.
-Ei tänne kukaan tuu; kello on jo kolme. Miks Janne edes oli täällä?
-Mut hei oikeesti mikä sul on ku sä istut tääl yksikses?
-Usko jo ei mul mikään oo! Mee ny pois ja jätä mut rauhaan! Hänen äänensä värisi. Minulle tuli palava halu suojella häntä, lohduttaa, halata, suudella... En tiedä mikä minuun tuli, mutta minun oli ihan pakko jäädä Jannen luokse.
-Ei kun oikeesti mikä sul on? Luuletsä et sitä ei huomaa? Äkkiä hän nosti katseensa. Syvän siniset silmät tuijottivat minua.
-No varmaan kaikki on ihan päin persettä ku oon ihan vitun rakastunu suhun! Hän käänsi katseensa yhtä nopeasti pois kuin oli sen minuun kohdistanutkin. Auoin suutani täysin järkyttyneenä. Olinko todella kuullut oikein? Oliko hän sanonut rakastavansa minua?

Toimin täysin vaistojeni varassa kun tartuin häntä hellästi leuasta, käänsin hänen katseensa minuun ja suutelin häntä suulle. Hän vastasi suudelmaani. Ensin epäröiden, mutta sitten yhtä intohimoisesti kuin minäkin. Siirsin käteni hänen leualtaan niskan taakse ja toinen löysi tiensä Jannen paidan alle. Kummatkin raotimme huuliamme ja päästimme kielemme valloilleen. Hän maistui taivaalliselle. Tuntui siltä että olisin voinut jäädä siihen ikuisuudeksi. Pitkään jatkuneen hetken jälkeen olimme kummatkin hengästyneitä kun irroittauduimme toisistamme.

-Mitä sä niinku yritit ilmasta tolla? Janne katseli minua epäuskoisena.
-Mitäs luulet? Mä kuitenkin just suutelin sua... Suuni kääntyi pieneen hymyyn.
-Ei vittu. Janne pudisti päätään ja näytti olevan täysin pihalla tapahtuneesta. Olin itsekkin melko ihmeissäni, mutta näytti siltä että hyväksyin sen paremmin kuin Janne. Janne näytti niin suloiselta istuessaan siinä yrittäen käsittää mitä juuri oli tapahtunut.
Otin hänen kädestään kiinni ja vedin hänet ylös istuimeltaan.
-Mut ny me mennään nukkumaan. Tää yö ei oo yht täydellinen jos me jäädään kiinni hillumast ympäriinsä.