IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

[Ei aihetta]Torstai 17.09.2009 20:08

Isä ... se sattuu'

Nimeni on Chris,
Olen kolme,
Silmäni ovat turvoksissa.
En näe.

Minun täytyy olla tyhmä,
Minun täytyy olla paha,
Mikä muukaan olisi voinut,
tehdä isän niin vihaiseksi?

Toivon että olisin ollut parempi,
Toivon etten olisi ollut ruma,
Sitten ehkä äitini,
Haluaisi vieläkin halata minua.

En voi tehdä väärin,
En pysty puhumaan ollenkaan,
Tai muuten olen lukittuna ylhäällä,
Koko päivän.

Kun olen hereillä,
Olen aivan yksin,
Talo on pimeä,
Väkeni ei ole kotona.

Kun äiti tulee kotiin,
Yritän olla mukava,
Niin ehkä minä saan vain,
Yhden selkäsaunan tänä iltana.

Kuulin auton,
Isä on palannut,
Charlien baarista.

Kuulen hänen kirouksen,
Nimeni on sanottu,
Painan itseni,
Seinää vasten.

Yritän piileksiä,
Hänen pahoilta silmiltään,
Olen niin peloissani nyt,
Alan itkeä.

Hän löytää minut itkemästä,
Kutsuu minua rumilla sanoilla,
Hän sanoo, että on minun vikani,
Että hän kärsii töissä.

Hän läimäyttää ja lyö minua,
Ja huutaa minulle enemmän,
Pääsen vihdoinkin vapaaksi,
Ja juoksen ovelle.

Hän on lukinnut sen jo,
Ja minä alan karjua,
Hän ottaa minut kiinni ja heittää minut,
Kovaa päin seinää.

Minä putoan lattialle,
Luuni melkein murtuneena,
Ja minun isäni jatkaa,
Enemmän huonoja sanoja.

'Olen pahoillani!', minä huudan,
Mutta se on nyt liian myöhäistä,
Hänen kasvonsa on kieroutunut,
Käsittämättömäksi.

Se kipu ja loukkaantuminen,
Uudelleen ja uudelleen,
Hyvä Jumala, armahda minua!
Lopeta se, kiltti!

Ja hän viimeinkin lopettaa,
Ja suuntaa ovelle,
Sillä välin kun makaan siellä liikkumattomana,
Loikoillen lattialla.

Nimeni on Chris,
Olen kolme vuotias,
Tänään isäni,
Murhasi minut.

Ja sinä voit auttaa,
Jos luet tätä,
ja et ohita.

Minä rukoilen sinun anteeksiantoaisi,
Sinun olisi pitänyt olla,
Yksi sydämetön henkilö,
Jos ei vaikuta sinuun,
Tämä runo.

Ja koska sinä OLET vaikuttunut,
Tee jotain sille!
Kaikki mitä pyydän sinua tekemään,
On siirtää tämä eteenpäin!

JOS SINÄ OLET LASTEN PAHOINPITELYÄ VASTAAN!
Lähetä tätä 'Isä ... se sattuu'

Jos et lähetä tätä kenellekkään kenet tiedät

Niin silloin oletettavasti et välitä lasten pahoinpitelystä.

Ensiksi minä luulin tätä vain ketjukirjeeksi
Ja en aikonut lähettää tätä eteenpäin,
Mutta nyt tajusin että tämä on tärkeä tilanne.

Ainakin viisi lasta jokainen päivä kaikkialta maailmasta kuolee lapsipahoinpitelyn takia

[Ei aihetta]Torstai 14.05.2009 02:13

Never say I love you
If you really don't care.

Never talk about feelings
If they aren't really there.

Never hold my hand
If you are going to break my heart.

Never look into my eyes
If all you do is lie.

Never say forever
If it is a lie.

SMSMSMSM<3Lauantai 07.03.2009 03:27

"soppeenharjun 8.c" "tää jää niinku historian kirjoihin. me ollaa joku tuppukylä jostai vuorentaustasta ja voitettii tää paska.. "

<3voe vittu jätkät, eihä me sitte viety ei.
<3parast, koht uusiks, ja samallail.
<38.C

<3sankku
<3nico
<3eetu
<3mikke
<3arttu
<3kespu
<3laura
<3janna
<3 MANAGERIT

[Ei aihetta]Keskiviikko 18.02.2009 01:16

Ei elämää tiedä etukäteen ei sitä voi näkee
Mutta ellet elä täysil mitä sillon jääkään käteen
Muuta kun vaan pelkkä toivo paremmasta elämästä
Siks panostan täysil tiedän että elän nyt ja tässä
Tätä hetkee tätä ainoota päivää
En elä huomises enkä mä kadu päivääkään
Kaikki hetket muistoissa on niinku pitääkin
Ja valutan kyyneleen suljen hitaasti mun silmäni

[Ei aihetta]Keskiviikko 14.01.2009 01:58

kuivasin itseni pyyhkeelläsi
että muistaisin miltä tuoksut suihkun jälkeen,
painan korvani tyynyysi
että muistaisin miltä yömme kuulostavat

kaikki kuiskailee

siitä mikä on totta
siitä mikä ei ole

pahoja kieliä, huonoja mieliä

ei aamut tuoksu enää suloisen raikkailta
ne ovat tunkkaisia, yksinäisiä
päivät raskaita, minuutit miljardeja ajan mittoja
kiirehdin kotiin kohdatakseni tyhjyyden
kidutusta sekin
mikään ei ole rationaalista

keskityn lakkaamaan kynsiäni,
keskityn silittämään vaatteitani,
keskityn siirtämään huonekaluja,
keskityn siihen että en keskittyisi sinuun
että en ajattelisi,
keskityn unohtamaan

keskityn niin että ote herpaantuu

pakkaan laukkuni,
suunnittelen pakoa tuntemattomaan,
puran laukkuni, olenhan sentään ihminen
en voi lähteä
- ei en vielä

R.I.PKeskiviikko 31.12.2008 15:45

Tää rauhattomuus vain
jäi jälkeen onnestain
Hän mennyt on pois
-Pois mun luota, hyvään suojaan-
Kyynel poskellain
-Mul on ikävä sua-
Hän on mennyt pois.

Karvin Forever And Ever 22.08.06 - 31.12.08

Nuku rauhassa kulta, rakastan sua ikuisesti. <3

Ei oo todellista tää, mikään ei oo samanlaista ilman sua.
Sut viimeisen kerran näin, muistoissa mun oot aina.

MUN ON IKÄVÄ SUA <333333333333333
- Vanhemmat »