Synnit lävistäneet maan, saaneet mullankin kuivumaan,
etkös tiedä enää, kuinka onnen lukot avataan?
Ne synnit saaneet päivän vaihtumaan,
sateesta ukkoseksi,
ja pisaran viimeisen haihtumaan,
muuttamaan kukkivan pellon avaraksi.
Kun tuuli pyrkii läpi avaran pellon,
se huomaa olevansa pulassa,
se on asettanut virralleen kellon,
ja se aika on loppumassa.
Niinkuin tuulikin tuima, elämä tarvitsee aikaa ylittääkseen alueen,
ja vaikka vauhti olisikin huima, jokainen lopulta ottaa viimeisen askeleen,
jollei tahdo tuulta tönäistä, elämää pukata raiteilleen,
voi menettää määränpäässä, pellon toisella puolella makaavan aarteen.
Kuten sanotaan, ei mikään ole ilmaista,
ei elämä ikuista, ei onni vakinaista,
sen eteen täytyy tehdä töitä, antaa päivässä aikaa,
koska ajan puute saa elämästä ahdistavan ankaraa.