IRC-Galleria

Mergus

Mergus

(Mergus serrator) (Maija)

Blogi

« Uudemmat -

Päiväunet = yöunien pahin vihollinenKeskiviikko 16.01.2008 03:49

Koska viime yö venyi turhan pitkäksi (ottaen huomioon että olen maailman huonoin aamuihminen) vedin päikkärit päästyäni kotiin studiosta. Ja ne sitten vähän venyivät, nousin puoli yhdeksältä eikä nyt sitten pahemmin nukuta.

Ja juuri kun sain edellisen sanan kirjoitettua, pääsi minulta haukotus! Aivan mahtavaa, ehkä se uni vielä silmään tulee. Siksi lopetankin lörpöttelyn enne kun ehdin sitä aloittaakaan, ja heivaan koneen syrjään ja isken pään tyynyyn.

Ei kun unta kuulaan, ja huomenna taas studioon juontopuuhiin. Ruokapalkka on jees.

Hassu hauskuutusTiistai 23.10.2007 02:48

1. Valitse 6 kaveriasi.
2. Etsi jokaiselle nimelle yhteisö jossa esiintyy kyseinen nimi!
3. Haasta 4 ystävääsi tekemään tämän


En tiedä jaksanko haastaa ketään, mutta hauskaa tää on kuitekin:

Katjaa ei ruokita
Annikalla ei ole nännejä
Anne, EI xD
Lauran epäonnistuneet kaatumiset
Sannan lusikka rulettaa!
Sinin Apinaorkesteri

Löysin tämän jostakin...Tiistai 13.03.2007 04:13

Vaikutti sopivan minulle.
Kuulemani mukaan jos on nähnyt yli 70 näistä elokuvista olisi syytä hankkia elämä. Mitäköhän sitten jos pääsee lähes sataan, ja kun nämä leffat on vielä just tällaisia... Noh, katsokaa itse. (Niin ja noista Terminaattoreista, Screameistä ja muista "hei meitä on miljoona" - elokuvista en ole todellakaan varma.)

( ) Sinussa on se jokin
(+) Harry Potter ja Viisasten kivi
(+) Harry Potter ja Salaisuuksien kammio
(+) Harry Potter ja Azkabanin vanki
(+) Harry Potter ja Liekehtivä pikari
(+) Mr. and Mrs. Smith
(+) The Mexican
(+) Nemoa etsimässä
(+) Leijonakuningas
(+) Ocean's eleven

( ) Ocean's twelwe
( ) Spy Game
(+) Fight Club
(+) Meet Joe Black
(+) Seven
( ) Thelma & Louise
( ) Grease
( ) Seitsemän vuotta Tiibetissä
(+) Pirates of the Caribbean
(+) Troija

(+) Starsky and Hutch
( ) Saw
(+) Moulin Rouge
(+) Scream
(+) Scream 2
(+) Scream 3
(+) Scary Movie
( ) Scary Movie 2
(+) Scary Movie 3
(+) Scary Movie 4

( ) The Grinch
(+) American Pie
(+) American Pie 2
(+) American Wedding
( ) I, Robot
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (alkuperäinen)
( ) Teksasin moottorisahamurhaaja (uudempi)
(+) Men in Black
(+) Men in Black 2
( ) The Village

(+) Along Came Polly
(+) Forrest Gump
( ) Deep Impact
(+) The Terminal
(+) Halloween
(+) The Ring
( ) The Ring 2
(+) Space Jam
(+) Chigaco
( ) Riku Rikas

(+) The Day After Tomorrow
( ) I am Sam
(+) Taru Sormusten Herrasta: Sormuksen ritarit
(+) Taru Sormusten Herrasta: Kaksi tornia
(+) Taru Sormusten Herrasta: Kuninkaan paluu
(+) Ten Things I Hate About You
(+) Just Married
( ) Painajainen Elm Streetillä
(+) Titanic
( ) Romeo & Julia

(+) Tiedän mitä teit viime kesänä
( ) Independence Day
(+) Bad Boys
( ) Bad Boys 2
(+) ET
(+) Yksin kotona
(+) Yksin kotona 2
(+) Yksin kotona 3
( ) Mio poikani Mio
( ) Katto Kassinen

(+) How to Lose a Guy in 10 Days
( ) Calendar Girls
(+) Catch Me If You Can
(+) Spider-Man
(+) Spider-Man 2
(+) The Fifth Element
( ) Air Force One
(+) Sound of Music
( ) West Side Story
(+) Terminaattori

( ) Terminaattori 2
( ) Vanilla Sky
( ) Addams Family
( ) Addams Family 2
(+) Ace Ventura
(+) Valehtelija, valehtelija
(+) Hevoskuiskaaja
( ) 8 mile
( ) Die Hard
( ) Eurotrip

( ) Deep Blue Sea
( ) Casper
(+) Alexander
( ) Save the Last Dance
(+) Pretty Woman
( ) Melkein julkkis
(+) Uneton Seattlessa
( ) Top Gun
(+) Sairaan kaunis maailma
(+) Cast Away

(+) Wicker Park
( ) Kuka sanoo tahdon?
(+) Vuosi nuoruudestani
(+) Shrek
(+) Shrek 2
(+) Viimeinen Samurai
( ) Kimpassa
(+) Fucking Åmål
(+) Saksikäsi Edward
(+) Vihreä maili

(+) Amelie
(+) The Truman Show
(+) School of Rock
(+) Big Fish
(+) Pelastakaa sotamies Ryan
(+) Austin Powers
(+) Austin Powers: Agentti joka tuuppasi minua
(+) Austin Powers: Kultamuna
(+) Pelikaanimies
( ) Blues Brothers

( ) Blues Brothers 2000
(+) Aristokatit
( ) Piano
(+) American Beauty
(+) K-PAX
( ) Pahat Pojat
(+) Pitkä kuuma kesä
(+) Honey
(+) Notting Hill
(+) Kummelin kultakuume

( ) Morsian karkuteillä
( ) Karhuveljeni Koda
( ) Herrasmiesliiga
(+) Pieni suklaapuoti
( ) Kauna
(+) Helmiä ja sikoja
(+) Erin Brochowich
(+) Ihmeperhe
(+) Kellopeliappelsiini
(+) King Arthur

(+) Koirankynnen leikkaaja
( ) Heinähattu ja Vilttitossu
( ) Dancer In the Dark
( ) Lapsia ja aikuisia
(+) Unbreakable
(+) Jali ja suklaatehdas
(+) Boys don't cry
(+) Syksy New Yorkissa
(+) Kuutamolla
( ) Kaverini mahtava Joe

( ) Olimme sotilaita
( ) Häjyt
(+) Pikkunaisia
( ) Kukkia ja sidontaa
(+) Signs
(+) Vares

Uusia hauskoja koirarotujaKeskiviikko 26.07.2006 18:50

Hah, löysin tämän sähköpostieni seasta, sain sen joskus siskoltani. Naureskelen näille vieläkin itsekseni atk-luokassa... En ole outo. Nauraisit itsekin! (koita ihmeessä)




Basset + Bokseri = Baskeri, pieni töpöhäntäinen koira joka mielellään
tarkkailee ympäristöään omistajansa päälaelta.

Collie + Mastiffi = Colmas, vaikea koirarotu joka ei sovi
ensimmäiseksi koiraksi, eikä vielä toiseksikaan.

Villakoira + Akita = Villakita, koira jolla kasvaa karvoja myös
suussa.

Mopsi + Collie = Mollie, haikea ja surumielinen koirarotu.

Shih Tzu + Rottweiler = Shitweiler, koira joka ei opi koskaan
sisäsiistiksi.

Mopsi + Kelpie = Moppie, nyöriturkkinen koirarotu joka mielellään osallistuu
siivoamiseen.

Tiibetinmastiffi + Lassie = Tiimalassie, koiratotu jolla on huomattavan kapea
vyötärö.

Cavalier + Noutaja = Cavaltaja, koira joka ilmiantaa sinut viranomaisille jos
olet jättänyt koiraveron maksamatta.

Maremma + Chihuahua = Marihuahua, tullin suosima uusi
huumekoirarotu.

Corgi + Shih Tzu = Cortzu, koirarotu joka on hyvin vaikea saada
lisääntymään.

Pomeranian + Samojedi = Pomojedi, erittäin dominoiva karvaturri, joka pyrkii
laumanjohtajaksi kaikin keinoin.

Pinseri + Staffi = Piffi, kiinassa suuren suosion saavuttanut
helposti lihova rotu.

Vihikoira + Saluki = Viluki, hyvin herkästi paleleva ohutturkkinen
koira.

Mudi + Whippet = Muppet, hauska, lelukoiraa muistuttava koirarotu.

Puli + Villakoira = Pullakoira, leipomotuotteisiin mieltynyt
pyöreävartaloinen lemmikkieläin.

Corgi + Setteri = Corsetteri, shar pein vastakohta, eli koira, jolla
on numeroa liian pieni nahka.

Saluki + Malinois = Salunois, koira joka viihtyy isäntänsä
kanssa kapakoissa.

Lhasa Apso + Malamuutti = Apsoluutti, koira joka EI viihdy
isäntänsä kanssa kapakoissa
Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.
Otsikko väittää yhtä ja toista, mutta tällä hetkellä voisin väittää olevani aikalailla kuollut. Pitäisi raahautua nukkumaan (olin jo menossa, mutta sitten muistin että oli jotain mitä piti tehdä ennen sitä... ja voin kertoa ettei se ollut päiväkirjaan raapustamista).

Tänään oli taas niitä päiviä jotka olis voinut jättää väliin. Herätyskello ei ollut herättänyt. Saasta. Havahduin 9.11 siihen että kämppis lähtee ovesta ulos, ja tajuan että olisi pitänyt 11 minuuttia sitten olla studiolla. Noh, eipä sitten muuta kun töppöstä toisen eteen! 9.16 olin ovesta ulos ja matkalla Arabianrantaan. Kympin ratikka tuli aika passelisti, mutta pääsin mukavasti yhden pysäkinväin eteenpäin kun alkoi liikenne jumittaa. Jostain syystä Mannerheimintie oli päättänyt toimia päivän ilman liikennevaloja, joten liikennepoliisi seisoskeli risteyksessä ohjailemassa liikennettä.
Noh, eipä siinä mitään, matka jatkui mukavasti. Oopperan kohdalla hyppäsin kyydistä, ja huomasin että vaihtoratikka, numero 8, oli nähtävästi juuri ajanut ohi sillä eipä ollut pahemmin ihmisiä pysäkillä... Ketutti. Raahauduin pysäkille, ja jäin jumittamaan toista liikennepoliisia joka huiteli menemään pilleineen ja patukkoineen. Siinähän se aika rattoisasti kuluikin, ihmetellessä että on se hauskaa kun hirveitä liikennemassoja voi pidätellä yksi pilliin puhaltava, huitova ja neonväriseen liiviin pukeutunut miekkonen... Kerrassaan ratkiriemukasta.
Kun kahdeksikkoon pääsin, meni aika jälleen ihan mukavasti (niin, ymmärrättehän ettei ajan olisi kuulunut kulua mukavasti, sen olisi kuulunut vetää takapakkia tunnin verran jotta olisin ollut ajoissa studiolla). Vilhonvuoren kohdalla huomasin sellaisesta digitaalisesta aikataulusta että ratikka nr 6 oli juuri saapumassa pysäkille, ja hyppäsin kahdeksikon kyydistä (kuutonen menee studiolle, kahdeksikko ei). En joutunut odottamaan lainkaan, kun jo ratikka kurvasi pysäkille. Mutta ei sillä ettäkö kaikki olisi mennyt toiveiden mukaan. Ratikkapa olikin päättänyt muuntautua Koskelan hallille meneväksi linjaksi, joten se siitä ilosta että olisin päässyt studion ovelle... Menin sitten muutaman pysäkin eteenpäin, ja pääsin juoksemaan bussille joka oli mennä meikäläiseltä nokan edestä. Mutta siinä se matka sitten olikin. Rattoisaa...

Tästä päivästä tämän enempää. Huomenna on päivä uus jona voi taas myöhästyä tunnin verran. Jospa ei sittenkään.

"Hopee ei oo häpee."Keskiviikko 01.03.2006 01:49

Tänään onkin sitten rakkaan Myy-otuksen kuudes syntymäpäivä. Voi ihanaista...


Käytiin su-ma yönä katsomassa Leijonia kauppatorin hälinän keskellä. Seisoskeltiin siellä aina yhdestästoista puoleen neljään, ja jossain vaiheessa alkoi kyllä vilu valehtelematta iskeä (sen huomasi sitten kotona kun lakanat kylmeni reisien vilpoisuudesta niin pahasti, että meinasi hypotermia iskeä vällyjenkin välissä). Mukavana ihmisenä olin tietty heittänyt kädenlämmittimeni (sellaiset hauskat pussukat) eräälle järjestyksenvalvojalle joka näytti olevan pahasti kylmissään. Parempi niin, minulla oli sentään kolmatta tuhatta lämmittäjää ympärilläni.
Jonkin verran siinä tietty ehti odotella poikien saapumista, ja kun ne sitten hiprakassa lavalle ilmaantui oli ilo irti. (Jätin äänenikin kauppatorin ylle leijailemaan, ja nappasin matkaani kamalan kurkkukivun, seksikkään viskibasson sekä mitä luultavimmin kuumeen. ) Systerin poikakaveri oli jostain juuri muutamia tunteja aikaisemmin löytänyt pienen lelutiikerin (no, se näytti melkein leijonalta) jonka sitten kesken kaiken intouduin heittämään lavalla hymyileville lätkäjätkille. Napakka heitto väkijoukon seasta, ja se napsahti mitä luultavammin suoraan Selännettä otsaan (tai johonkin kohtaan päätä/kasvoja, sillä se kimposi jostain esteestä maahan, josta herra sen noukki). Toivottavasti ei pahasti napsahtanut (tuskin, mutta kuitenkin), sillä raasu menetti jo hampaitakin tämän olympiajytäkän keskellä. Niin, ja saattoi tietty sitä wannabeleijonaakin (jonka heitin) sattua!
Kun ohjelma sitten loppui (ja systeri oli lopettanut painimisen, ja luovuttanut, jonkun humalahepun kanssa Saku Koivun kisatakista jonka mies oli viskaissut seonneeseen katsomoon) lähdettiin bongailemaan taksia, mutta hankalaa oli. Bongattiin sen sijaan muutamia Leijonia vielä Presidentti- hotellin aulasta (ei, ei menty tervehtimään), ja saatiin kyyti systerin poikakaverilta joka urhoollisesti nousi ylös kuskaamaan ihmesiskoksia.


Studiossa ollaan taas hääritty, huomenna vapaapäivä, mutta miljoonasti taas tekemistä ja tervehtymistä yritän toki harjoittaa. Ja sitten kitkutellaan seitsemän euron budjetilla ensi maanantaihin (juu ei ole minun vika että on ollut olympialaiset ja on ollut pakko käydä siskon kanssa Sports Academyssä vahtaamssa kisoja!). Kovapäisenä (tai tyhmänä, en osaa sanoa) vielä kieltäydyin äidin sponssitarjouksesta, inhottaa lainailu (niin ja kukahan sen inhoamisen on opettanut? Äitipä tietty!) ja almujen kerääminen. Joskus toiste sitten kun on oikein tiukkaa.


Ei muuta kiitos.

Näin meillä päin!Perjantai 17.02.2006 18:51

On taas hetki vierähtänyt sitten viimeisimmän mietiskelytuokioni, ehkä tänään on sen aika?

Ystävänpäivä oli ja meni. Varsin odottamattomilta tahoilta tuolloin tuli puheluita, mikä oli positiivinen yllätys (vaikka yksi näistä yllätyspuheluista olikin silkkaa vahinkoa). Mutta mikäpä siinä. Forkkikin soitteli, ja pyörähdettiin pikipäiten elokuvissa eilen. München tuli tarkastettua, oli oikein miellyttävää ajanvietettä. (Noh, miellyttävä ei ehkä ole paras sana kuvaamaan elokuvaa palkkamurhista, mutta kuitenkin...) Oli kyllä varsinainen visuaalinen nautinto, sillä en tiedä kuinka paljon elokuvasta missasin ihaillessani Eric Banaa.. Siinä on mies minun makuuni. (Ihan ohimennen on vielä mainittava, että taitaa olla herralla näyttävämpi rintavarustus kun monilla naisilla.)


Keskiviikkona oli dina- telesvisiokanavan kickoff juhlat, ja siellä tuli pyörittyä. Ilmaiset ruuat ja juomat oli varsin mukava asia, mutta pysyteltiin kuitenkin promilleissa nollarajan tuntumassa, kun piti seuraavana aamuna mennä taas kouluun ja hierojallekin! (Hieronnassa oli oikein kivaa, tosin sen jälkeen sitä oli aika töttöröö- tunnelmissa vähän aikaa. ) Oli hurjat bileet, ja kovin erikoisensorttista populaa siellä pyöri.


Ollaan koulussa yritetty väkertää hyvää pohjustaa keskusteuohjelmaa varten, jonka pilootti kuvataan ensi tiistaina. Tänään saatiin sitten feedbackiä, ja vaikka se olikin erittäin paikkansapitävää, sitä musertui taas hetkellisesti. Ensimmäistä kertaa elämässäni väitin lopettavani koulunkäynnin, mutta valhehan se on. En taida olla ihan lopettajatyyppiä?
Noh, ei sitten muuta kun jatketaan pakertamista. Hyvä niin.


Muuta ei tainnut sitten tältäerää ollakaan. Tänään mennään juhlistamaan Annikaa (kämppisversiota) kun sillä on synttärit. Hauskaa tulee varmaan.


Mutta ensin Evin luo kokoukseen! Katsellaan ja kuulostellaan.

Sellaista elämä on.Tiistai 31.01.2006 01:49

TEHTÄVÄNANTO: paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä(paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.


Jaahas, tällaisen yllärin se Zigi minulle pisti. Noh mikäpä siinä!

1. Minun on tapana aloittaa lause (monilla on, eh?), mutten koskaan saata sitä loppuun. Ainakaan ymmärrettävällä tavalla.
2. Vihaan juustoa (pakko mainita, monien mielestä se on hyvin outoa)
3. Rakastan neniä... Ei kai sitä fetishiksi voi kutsua?
4. Nukahdan (tai ainakin väsähdän) imurin, hiustenkuivaajan tai muun tasaisesti surisevan laitteen käydessä. Äiti yritti pienenä opettaa minua nukahtamaan vaikka ympärillä olikin meteliä, ja näinollen hän imuroi usein minun mennessä nukkumaan.
5. Ahdistun pikkurilleistäni! Pitempään paikallaan ollessani joudun asettamaan pikkurillit tumppujen peukaloon, jottei niitä ahdistaisi. En pysty pitämään pikkurillejä (jotka ovat todella lyhyen näköiset suhteessa muihin sormiin) muissa sormissa kiinni. Ahdistaa nytkin jo pelkkä ajatus!


Vai linkittää pitää:
Chatti
Twilight
N1
_Miikku_
anne83

Voi vinde!Perjantai 27.01.2006 17:38

Huh, päästiinpä sitä sitten vihdoin ja viimein eroon krapulasta. Kamala tauti tuommoinen, ja miksi se aina minuun iskee?
Oli varsin ratkiriemukas pikkulauantai, paikoittaista viinanhajua oli havaittavissa. Torstaipäivä olikin sitten jotain ihan muuta, ja vielä tänäkin aamuna tuntui hieman huteralta. Onneksi Katti oli poissa ykäfobioineen, sillä meitä oli täällä kotona kolme wc- pytyn kanssa varsin hartaasti kommunikoivaa krapulakissaa. Niin, ja kissasta tuli mieleen, että Freia- kissakin oksensi pariin otteeseen. Sitä oli kovasti liikkeellä.
Löydettyäni eilen kotiin ilmoitti Annika minulle että olin yrittänyt kuulema kovasti soitella hänelle puoli neljältä. En tunnustanut, en muistanut tehneeni moista. Mutta toisin taisi olla, sillä tänään koulussa luokkaan asteli luokkatoverini Evi ja tokaisi että "Maija mitä ihmettä sinä olet minulle soitellut puoli neljältä yöllä?". En halunnut tunnustaa sitäkään, ja silloin opettaja innostui väittämään että olin soittanut hänellekin. Silloin en kyllä enää uskonut, tosin on niitä sellaisia vahinkoja sattunut muillekin. Mutta minulle ei tuollaista satu, eihän?


Onneksi on viikonloppu, voi jättää alkoholinjuomiset muille. Ja huomenna minusta tulee näyttelijä. Eipä olilsi kuuna päivänä uskonut että muitten projekteihin suostun näyttelemään, mutta minkäs teet?


Älkäähän nyt pienet ystäväiseni säikähtäkö, olen oikeasti ihan kiltti. Tänään lupasin että keskiviikon kaltaisia kännejä en vedä kuin kerran vuoden alkupuoliskolla ja kerran loppupuoliskolla. Ja tämä alkupuolisko-valttikortti on jo käytetty, joten se siitä.
Mutta se siitä. Hauskaa taisi olla, joten se on pääasia.


Hello.
« Uudemmat -