IRC-Galleria

''Anna minulle kätesi. Pyydän, Jen.'' Sä jankkasit, mutta mä en kuunnellut. Mä en pystynyt enää kuuntelemaan, sillä mun korvissa soi enää vain yksi kappale. Viimeinen kappale. Se toistui mun mielessäni ja mä hyräilin sitä hiljaa. ''Jen, kuuletko sinä?'' Silloin mä vilkaisin nopeasti olkani yli pojan vihreisiin silmiin. Ne tuijottivat omiani niin tiukasti, että tuntui, kuin tämä olisi yrittänyt pidellä musta kiinni, ainoastaan katseensa voimalla. ''Mä olen päätökseni tehnyt.'' sanoin ja käänsin pääni takaisin taivaalle. Tänään ei ollut pilviä. Ilta-aurinko loisti viimeisillä rippeillään kasvoilleni ja suljin silmäni. Tunsin kuinka hiljainen tuulenpuuska sekoitti hiukseni ja levitin käsivarteni. Mä tunsin lentäväni.
''Kuuntele. Sinä tiedät, ettei maailma ole paha paikka.'' sä sanoit. Kuulin pienen epätoivon äänessäsi.
''Mutta mä tiedän, että mun on parempi jossakin muualla.'' vastasin päättäväisenä.
''Entä perheesi? Kaikki läheisesi? Entä minä?'' vastustelit. Naurahdin varoen. ''Sä selviydyt kyllä, kuin kaikki muutkin. Kerro, ettei mulla ole hätää.'' ''Jen, sä selviydyt tästä kaikesta, aivan yhtälailla, älä tee tätä.'' Äänestäsi erottui hyvin huolestunut sävy, mutta tunsin, kuinka sisälläsi velloi pieni vihantunne.
''Kuuntele itse. Tämä ei ole sun syytäsi. Sä et voi estää mua, sä et voi tehdä mitään. Anna mun vaan mennä.'' Lausuin viimeiset sanat, melkeinpä kuiskaten. Käännyin katsomaan kasvojasi. Sä et sanonut enää sanaakaan. Siinä sä vaan seisoit, katselit ohitseni.
Huokaisin syvään. ''Sä tiedät, että mä tulen aina rakastamaan sua. Mutta mä en pysty tähän enää. Mä tahdon olla vapaa kaikesta tästä paineesta, irrottautua elämästä. Anna mun mennä, Matt. Anna mun olla onnellinen.''
Silloin sä kävelit hiljaa mun luokseni ja tartuit käteeni. ''Sitten tulen mukaasi.''
Otin askeleen taaksepäin, kauemmas reunalta, joka odotti epätoivoista uhriaan. ''Lopeta, Mat.''
Sydämeni löi nyt kovempaa. ''Sulla on täällä kaikki, mitä sä tarvitset. Sä et tekisi sitä.''
''Väärin'' sanoit nopeaan ja jatkoit: ''Minulla ei olisi sinua''. Päästin irti kädestäsi. ''Mä en tee sitä sulle. Mä en anna sun kuolla, vain mun takiani.'' ''Sitten säkään et tee sitä.'' vastasit varovasti hymyillen.
Mä kävelin takaisin reunalle. ''Entä jos mun.. on pakko'' mä kuiskasin ja levitin uudenkerran käteni ilmaan. Sitten mä hyppäsin. Mä hyppäsin ja tunsin tuulen kiitävän vartalollani. Niin pieni hetki, tuntui ikuisuudelta. Oloni oli kevyt ja rauhallinen. Mä lensin. Mä todella lensin. Mutta niin lensit säkin.
Sä lensit mun vierelläni ja hyräilit sitä samaa kappaletta. Viimeistä kappaletta. Sen viimeisiä, kauniita säveliä. Sä hyräilit sitä niin kauan, kunnes meidät valtasi valoisa, levollinen ja pistävän syvä hiljaisuus, joka vaivutti meidät ikuiseen uneen.