IRC-Galleria

Mä avasin mun silmäni, ja katselin ympärilleni. Oloni oli edelleen kummallinen ja apea, mutten tuntenut sen merkitsevän enää niin paljon. Mua itketti, mutta mä en saanut kyyneliä valumaan silmistäni. Nousin jaloilleni, irrotin hiukseni kireästä hiuslenkistä ja sekoitin ne vapaiksi. Silloin mä huomasin hymyileväni. Mä todella hymyilin, enkä mä edes tiennyt mille. Mä kuitenkin hymyilin, ja mä nauroin, sillä vaikka mikään ei ollut muuttunut, mä tunsin oloni huojentuneeksi. Mä tunsin edelleen surua, ja mä tunsin vihaa. Mä tunsin hillitöntä kaipausta, sekä kirkuvaa ääntä sisälläni, mutta mä en välittänyt. Lopultakin, mä olin löytänyt pisteen. Jotakin oli tapahtunut. Ehkä vain hetkellisesti, mutta jotakin todella oli tapahtunut. Ja mä tunsin sen. Mä tiesin sen, sillä ilma tuntui niin ohuelta. Niin kevyeltä, ja niin hennolta, että viimein, viimein.. mä pystyin taas hengittämään. Vihdoinkin.