IRC-Galleria

Miittis

Miittis

Pikkujoulut viikonloppuna :)

Selaa blogimerkintöjä

Kotipizzaan tänään. :)Lauantai 19.11.2016 07:44

Heräsin nyt puoli seitsemältä. Aamukahvit on taas joutu ja olen täysin hereillä. Poikaystävä tulee tänään käymään. Ihanaa nähdä sitä.
Ei olla pariin viikkoon nähty. Haetaan vähän ruokaa tänään kotipizzasta.
Mä tarjoan tällä kertaa.
Katsellaan taas leffoja. Poikaystävä ei jää tällä kertaa yöksi koska se on edelleen vähän kipeä. No pääasia on että sentään näemme tänään.
Sain syötyä tuon mun ostaman pandakonvehtirasian.
Kaikki meni. Oli kyllä hyviä. Enempää suklaata en aijo syödä nyt viikonloppuna.
Eilinen päivä meni melkein vaan koneella ollessa. Sain nyt kuvia taas otettua itsestäni. Nyt en hetkeen ota uusia kuvia. Otan sitten taas kun keksin seuraavan asun.
Eilenä naistenryhmässä tehtiin semmoisia ruusuja suodatinpusseista.
Leikattiin ja liimattiin. Ne jäi vähän kesken niin me jatketaan niitä taas viikon päästä seuraavassa naistenryhmässä.
Mulla oli leivontaryhmä eilenä niin mä tein mustikkapiirakan.
Syötiin sitä sitten eilenä iltapalalla. Oli todella hyvää.
Piirakka oli onnistunut.
Mulla on pieni vaatekriisi taas päällä. En vielä tiedä miten mä pukeudun tänään. Mä katson kohta nuo vaatteet kun saan blogin kirjoitettua. Haluan näyttää nätiltä tänään.
Kävin puolentunnin lenkillä leivontaryhmän jälkeen. Oli aika hyvä ilma eikä tuolla ulkona ollut onneksi kamalan liukasta.
Kaikki jäät ja lumet ovat sulaneet.
Ajattelin ehkä mennä tänä iltana taas lenkille.
Aamupala on meillä taas tänään vasta yhdeksältä. Vielä pari tuntia aikaa. No hyvin kerkiää blogin nyt tässä kirjoittamaan.
Fiilis ja olo on ollut edelleen aika hyvä. Nyt mä nautin tästä hyvästä olosta täysillä ennen kun iskee taas huono kausi.
Saa nähdä miten ensi viikko sitten menee. Toivottavasti hyvin. Mutta mä varaudun siihen että joutuu ottamaan sen rauhottavan jos töissä iskee huono olo vaikka.
Se voi olla että se tulee maanantaina. No mä koitan jaksaa sen päivän parhaani mukaan.
Heti kun alkaa ahdistaa tai tulee huono olo niin otan sen rauhottavan.
Toivon kovasti että maanantaina on sitten taas hommia niin keskittyy siihen, niin se huono olo ei ehkä välttämättä sitten tule.
Kun keskittyy tai tekee jotain. Mutta katsotaan.
Kohta alan tiskaamaan. Tiskivuori on taas tullut.
Pitää sänkykin pedata.
Aloin eilenä netflixistä katsomaan yhtä sarjaa mitä en ole ennen katsonut. Nyt en muista sen nimeä.
En vaan vielä tiedä että onko se hyvä vai ei.
Varmaan tänään illalla katson taas netflxistä jotain.
Jos en jaksa olla koneella koko aikaa niin sitten katson.
Ihanaa kun huomenna ei ole kiire yhtään mihinkään.
Paitsi että huomenna yhdellä asukkaalla on synttärikahvit huomenna.
Ollaan menossa sinne kaverin kanssa.
Ne on neljältä.
Mä kerkiän hyvin käymään lenkillä ennen sitä.
Ruoka meillä on huomenna taas kahdelta. Mun pitää ilmoittaa tänään ohjaajalle etten tule syömään tänään.
Koska me mennää hakemaan poikaystävän kanssa ruokaa kotipizzasta. Mä sanon siitä kun menen aamupalalle.
Salkkarit jäi aika mielenkiintoiseen kohtaan.
Pitää katsoa taas maanantaina.
Viestiteltiin eilenä parhaan kaverin kanssa illalla. Sillä oli mukavasti mennyt perjantai ilta.
Mä menin eilenä jo nukkumaan vähän ennen yhdeksää.
Mua väsytti niin menin sitten vaan nukkumaan.
En jaksanut mennä tokmannille eilenä. No joku toinen kerta.
En ole vieläkään kerennyt lakata mun kynsiä.
Mun on pitänyt mutta sitten se vaan jotenkin aina unohtuu.
Kohta voisi kuunnella jotain hyvää musaa.
Tulee hyvä fiilis.
Tästä on tulossa erittäin mukava päivä. Aijon vaan nauttia.
Ja aijon nauttia poikaystävän seurasta.
Vitsit mulla on ollut sitä kauhea ikävä. Mä sanoin sille siitä yksi päivä.
Tänään päästään viettämään laatuaikaa.
Ja poikaystävä kuulosti iloiselta kun sanoin sille että tarjoan sille pizzan. Mä ehkä otan nyt tällä kertaa sen kotzonen.
Mun tekee sitä nyt mieli. Niin otan sen. Maha tulee hyvin siitä täyteen. Meillä on iltapalakin taas tänään vasta kahdeksalta illalla.
Meillä on aina viikonloppuisin iltapala silloin. Muuten arki päivänä sen on seitsemän jälkeen.
No ei haittaa. Pääasia on että saa iltalääkkeet illalla.
Mua vähän jo alkaa pikku hiljaa jännittämään se hoitoneuvottelu mikä on tammikuussa. No hyvin siellä menee. Ei ole mitään hätää.
Ja sinne on vielä pari kuukautta aikaa niin ei sitä nyt tarvitse sen ihmeellisemmin miettiä.
Pitää vaan eka selvitä joulusta ja uudesta vuodesta.
Poikasytävän synttärit alkaa pikku hiljaa lähestymään enkä ole vielä keksinyt sille lahjaa.
Poikaystävä täyttää 28 vuotta.
Se on mua vähän yli vuoden vanhempi.
Mä täytän itse sitten tammikuussa jo 27.
Vitsit nää vuodet on menneet hurjan äkkiä.
Mutta viime vuodet ovat olleet todella hyviä. Ja nyt mulla menee paremmin kun koskaan.
Olen viimein oppinut elämään näiden sairauksien kanssa.
Ja hyväksynyt itseni.
Mun kavereilla menee myös aika hyvin.
Se on vaan hyvä että meillä kaikilla menee hyvin. Ei tarvitse olla niin huolissaan toisesta.
Yleensä jos mun kavereilla on vaikeaa niin mä olen heti tukena.
Ja kaverit on mulle aina tukena jos mulla on vaikeaa.
Mulla on hyvä tukiverkosto.
Ja poikaystäväkin tukee mua aina jos mulla on vaikeaa.
Ja mä tuen sitä.
Olen siitä todella onnellinen ja iloinen että mulla on aivan ihanat kaverit. Ja olen tuntenut ne monta vuotta.
Ajatella että mä ja poiaksytävä ollaan oltu jo yli kuusi vuotta yhdessä. Meillä menee edelleen loistavasti.
Vitsit mä rakastan sitä todella paljon.
Aivan ihana mies. Ottaa mut aina huomioon ja se kuuntelee mua aina. Ja mä kuuntelen sitä.
Huumoria on onneksi meidän suhteessa todella paljon.
Ja ollaan tosi rentoja.
Vitsaillaan koko ajan. Joskus saatan suuttua poikaystävälle mutta kauaa en pysty olla sille vihainen.
Sitten aina poikaystävä lepyttelee mut suklaalla.
Meillä on hyvä parisuhde.
Parhaan kaverin olen kohta tuntenut jo yhdeksän vuotta.
Ollaan varmasti ystäviä ihan loppuun asti.
En voisi kuvitella parempaa ystävää.
Paras kaverikin kuuntelee mua aina.
Ja mä kuuntelen myös aina sitä.
Se on ihan parasta että me ollaan naapureita.
Ei asuta kauhean kaukana toisistamme.
Ja mä olen aina kaikki illat parhaan kaverin luona.
Sillä on paljon isompi sohva kun mulla taas.
Ja sekin on kivaa kun ollaan samoissa ryhmissä mitä meillä on.
Mutta. Nyt katson nuo vaatteet.
Ja alan tiskaamaan.
Musiikkia soimaan myös.

Psykologilla.Perjantai 18.11.2016 08:00

Huhhuh. Eilen oli aika vauhdikas päivä. Selvisin.
Kun olin kirjoittanut blogin eilenä niin aloin pesemään pyykkiä ja siivoamaan. Sitten aamulla yksi ohjaaja sanoi mulle että hei sulla on psykologilla käynti tuossa puolen tunnin päästä.
Olin aika yllättynyt koska olin unohtanut sen kokonaan.
Mutta hyvin mä kerkesin ajoissa sinne.
Juteltiin mun voinnista. Kerroin tästä viikosta että tää viikko on mennyt todella hyvin. Ja sanoin etten ole joutunut syömään yhtään rauhottavia.
Psykologi sanoi mulle että se on hienoa että kaikki asiat ovat tällä hetkellä hyvin. Kerroin myös papan kuolemasta.
Ja siitä muistotilaisuudesta mikä oli.
Sitten me juteltiin siitä etten juo ollenkaan alkoholia. Psykologi sanoi siitäkin että on hieno juttu en juo tai polta tupakkaa.
Rahan käytöstä puhuttiin, naistenvaivoista..Sitten juteltiin vielä siitä kurssista missä käyn. Sanoin psykologille että siitä on ollut mulle todella paljon apua.
Me juteltiin se puolisen tuntia. Mulla on sitten toi hoitoveuvottelu tammikuussa. Sinne tulee minä, ohjaaja, psykologi ja lääkäri.
Jutellaan minusta ja tulevaisuudesta.
Se on kello yhdeksältä aamulla mutta viikon päivää en nyt muista.
Joulukuussa mulla on taas verikokeet etten saa syödä tai juoda 12 tuntiin. Ja multa otetaan taas tuo sydänfilmi siinä samalla.
No sinne on vielä aikaa. Nyt on vasta marraskuu.
Kerkesin hyvin luonaalle eilenä. Meillä oli lounaalla ruoakana hernekeittoa ja pannaria.
Katsoin lounaan jälkeen taas frendit sarjaa ennen kokkiryhmää.
Hyvät ruoat tuli kokkiryhmässä. Kalaa, pastaa, salaattia ja mustikkapiirakkaa. Se kaverin tekemä mustikkapiirakka oli taivaallista. Kaveri lupasi mulle, että kun mulla on synttärit niin se leipoo mulle jonkun marjapiirakan.
Se itse ehdotti mulle sitä ja tulin siitä hyvin iloiseksi.
Kokkiryhmän jälkeen kävin kaupassa.
Ostin pandasuklaa konvehtirasian, kahvia ja pari muuta juttua.
Nyt ostin juhlamokka tummapaahto kahvia.
Se on niin hyvää ja se on mun lempi kahvi tällä hetkellä.
Ja se oli paljon halvempaa kun kultakatriina.
Eilenä illalla mulla oli maha vähän kipeä.
Ja oli vähän ahdistunut olotila. Menin ohjaajan luokse juttelemaan.
Se vähän helpotti oloa kun sai juteltua.
Otin rauhottavan varmuuden vuoksi varalle jos illalla olisi tullut huonompi olo. Mutta iltalääkkeet alkoi väsyttämään ja ne rauhoitti illalla, niin en joutunut ottamaan rauhottavaa.
Kun menen kohta aamupalalle niin vien sen rauhottavan takaisin.
Tänään on naistenryhmä kymmeneltä. Me askarrellaan jotain.
Sitten lounaan jälkeen mulla on leivontaryhmä kahdeltatoista.
Leivon meidän kokin kanssa jotain hyvää mitä sitten syödään viikonloppuna. Aamu ja aamupäivä on tekemistä, sitten niiden ryhmien jälkeen voi ottaa rennosti.
Katson joko netflixiä tai olen koneella. Ajattelin mennä varmaan lenkille taas päivällisen jälkeen. Ellei ulkona ole kamala vesisade.
Pakko päästä saamaan vähän raitista ilmaa.
Kaveri tulee mun luokse illalla katsomaan taas lemmen viemää.
Salkkarit joudun katsomaan illalla yksin koska paras kaveri lähtee lomille viikonlopuksi.
Poikaystävä tulee huomenna käymään. Niin ihanaa nähdä sitä koska me ei olle nyt nähty pariin viikkoon.
Käydään hakemassa subit tai pizzat.
Mä tarjoan. Ihanaa kun sai eilenä pestyä kaikki vaatteet ja lakanat.
Oli mukavaa mennä eilenä nukkumaan puhtaisiin lakanoihin.
Ja nyt pyykkiä ei tarvitse varmaan pestä ainakaan viikkoon.
Syön illalla sitten suklaata.
Sitten kun katson lemmen viemää tai salkkareita niin syön samalla.
Olen kiltisti odottanut koko viikon että viikonloppuna saa sydä taas suklaata. Ja suklaa maistuu todella hyvältä kun sitä ei ole syönyt viikkoon. Onneksi pytsyn olemaan viikolla olla kauheasti herkutelematta mitään. Mulla on aina silloin tiukka linja.
Palkitsen itseni sitten aina suklaalla viikonloppuna.
Ja muilla herkuilla.
Kohta alan tiskaamaan ja kuuntelemaan vähän musiikkia.
Tulee viikonloppu fiilis kun kuuntelen hyvää musaa.
Ihanaa kun viikonloppuna voi vaan olla ja ihmetellä.
Poikaystävä on ollut kipeä koko viikon. Saa nähdä saanko tartunnan siltä sitten kun näemme. Ei haittaa. Pääasia että näemme.
Ja jos tulen kipeäksi niin tulen kipeäksi. Oon mä ennenkin saanut poikaystävältä tauteja. Tarkoitan siis flunssaa.
Aamupala ei ole ihan vielä.
Aijon olla koko päivän vaan olohousuissa.
Nyt en aijo koko viikonlopun aikana pistää mitään kireää vaattetta päälle. Rennot vaatteet vaan.
Mietin pitäisikö huvikseen käydä tokmannilla tänään.
Mulla on koko iltapäivä aikaa käydä.
Menen sinne vaan huvikseen pyörimään ja kuluttamaan aikaa.
No katsotaan se sitten myöhemmin.
Nyt on hereillä oleva olo koska join hetki sitten aamukahvit.
Teetä juon tuossa myöhemmin taas.
Ihanaa kun ei ole mihinkään kiire.
Aijon nauttia tästä kiireettömästä aamusta.
Heräsin tänään tuossa seitsemältä.
Mun piti herätä puoli tuntia aikaisemmin mutta en jaksanut.
Varmaan huomennakin herään siinä seitsemältä.
Nyt kun on viikonloppu niin voi nukkua pitempään.
Haluan silti herätä ajoissa.
Musta on tullut aamuihminen.
Aamut on parhaita.
Etenkin silloin kun ei ole kiire.
Voi rauhassa juoda aamukahvit ja kirjoittaa blogin.
Mulla kestää aina tämän blogin kirjoittaminen se vähän yli puolisen tuntia. Aina mitä tulee mieleen niin kirjoitan sen tänne.
Muistin sanoa eilenä sille psykologille että uusivat tuon medipam rauhottavan lääkkeen. Niin saa sitä sitten taas seuraavalla kerralla.
Nyt mulla on taas sitä koska hain sitä tuossa keskiviikkona.
Nyt on taas tällä hetkellä ihan kaikkia lääkkeitä.
Ei tarvitse hakea mitään. Seuraava lääke mitä joudun taas sitten hakemaan on tuo leponex.
Sitä pitää hakea joka ikinen kuukausi. Aina verikokeiden jälkeen.
No onneksi siihen on jo tottunut. Kavereilla on sama juttu koska nekin syö leponexia. Meillä kaikilla on sama lääke.
Hyvä etten ole ainoa.
Sitten me aina kysellään toinen toisiltamme että koska menet seuraavan kerran verikokeisiin taas?
Ja mun kaverit käy myös samalla psykologilla.
Tekstailen sitten parhaan kaverin kanssa viikonloppuna ja näemme taas sitten sunnuntai iltana. Pitää sitten katsoa sunnuntai iltana se talent suomi koska alkaa ne suorat lähetykset.
Eilenä ei tullut talent suomi ohjelmaa niin katsottiin parhaan kaverin kanssa hauskatkotivideot.
Sitä on aina välillä hauska katsoa.
Ja salkkarit katsottiin eilenä. Tänään pitää todellakin katsoa salkkarit illalla koska se jäi niin jännään kohtaan.
Saa nähdä mitä Ismolle tapahtuu.
No se selviää illalla.
Menen varmaan tänä iltana jo yhdekäsltä nukkumaan.
Otan iltalääkkeet ihan normaaliin aikaan eli iltapalan jälkeen.
Mutta. Nyt alan tiskaamaan.
Tämäkin viikko on mennyt hurjaa vauhtia. Nyt on torstai ja huomenna alkaa viikonloppu. Olen nyt tämän viikonlopun täällä kotosalla. Menen lomille sitten taas ensi viikon viikonloppuna.
Eilenä oli todella mukava päivä. Katsoin melkein kolme tuntia animea tuossa aamulla. Sain melkein katsottua yhden sarjan kokonaan loppuun. Yksi jakso jäi.
Katson sen sitten kun seuraavan kerran katson animea taas.
Koitan tuossa viikonloppuna katsoa noita anime sarjoja eteenpäin kun on koko viikonloppu hyvin aikaa.
Kurssi oli eilenä. Harjoitellaan edelleen vuorovaikututus taitoja.
Mulle se on aika helppoa koska muutenkin juttelen paljon ihmisten kanssa. Enkä ole ollenkaan ujo.
Ja mä yritän katsoa aina muita silmiin. Sitä mä olen harjoitellut ihan koko ajan. Silloin kun olin nuorempi niin mulla oli vaikeuksia katsoa toista silmiin. Olin aika arka.
Mutta nyt mulla on paljon itsevarmuutta ja rohkeutta.
Ja olen paljon sosiaalisempi ihminen.
Se kurssi kesti sen parisen tuntia. Kävin apteekissa sen jälkeen. Piti hakea lisää rauhottavia. Nyt niitä on taas. Ei hetkeen ole loppumassa. Oltiin salilla eilenä kaverin kanssa. Tunti meni siellä ihan kivasti mutta alkoi vähän väsyttämään. Mutta kannatti silti lähteä sinne salille. Ettei jäänyt vaan sohvalle makoilemaan.
Katsoin eilenä pitkästä aikaan netflixistä Rupaul´s drag race ohjelmaa. Se on mun yksi lempi ohjelmista. Sitä on hauska katsoa.
Mä olen katsonut ihan kaikki kaudet mitä siitä on nyt tullut.
Tänään katson taas jotain netflixistä myöhemmin tänään.
Tänään on siivous päivä ja pitää pestä tuo mun kauhea pyykkivuori.
Hyvä että saa nyt pestyä pyykkiä.
Sitten viikonloppuna ei tarvitse onneksi pestä. Alan pesemään tuossa aamupalan jälkeen. Pesukone ja kuivuri on varmasti vapaana. Aamupala on noin tunnin päästä. Sitten kun olen saanut taas tämän mun blogin kirjoitettua niin alan heti siivoamaan.
Ja laitan hyvät musat taustalle soimaan niin on mukavampi siivota.
Tänään on taas kokkiryhmä. Iltapäivällä. Meillä oli joku kalaruoka, mustikkapiirakka ja salaatti. Mä teen tällä kertaa salaatin.
Meitä on kolme ihmistä siinä ryhmässä ja ohjaaja joka sitten neuvoo meitä. Jos tarvitaan jossain apua.
Se on kivaa kun mun kaveri on siinä ryhmässä. Kiva tehdä sen kanssa ruokaa aina.
Tänään menen illalla sen luokse katsomaan lemmen viemää.
Ollaan taas vähän pihalla siinä koska ei taaskaan nähty eilistä jaksoa. Mutta uusinta tulee tänä aamuna subilta kymmeneltä.
Pitää muistaa katsoa ja mä olen kerennyt siivoamaan siihen mennessä. Aijon käydä kaupassa tänään kokkiryhmän jälkeen niin sitten huomenna ei tarvitse lähteä mihinkään.
Ostan viikonloppu herkut jo tänään. Ostan suklaata. Mun tekee mieli tällä kertaa noita pandakonvehti suklaata.
Ostan varmaan sitten sitä.
Se raisia maksaa sen vähän yli kolme euroa.
Ihan sama mä haluan nyt sitä suklaata.
Kahvia pitää ostaa myös ja varmaan teetäkin.
Pitää muuten katsoa paljon mulla on teetä jäljellä.
Ostan varmaan kultakatriina kahvia.
Se vaan maksaa sen kolme euroa.
Tämä viikko on mennyt mulla todella hyvin. Ei ole ahdistanut yhtään.
Eikä ole juotunut ottamaan ollenkaan rauhottavaa.
Nyt mulla on menossa taas hyvä kausi.
Saa sitten nähdä millainen on sitten ensi viikko.
Mutta sitä en aijo todellakaan vielä miettiä.
Aijon keskittyä mukavaan viikonloppuun.
Näemme pitkästä aikaan poikaystävän kanssa. Me ei olla nähty melkein pariin viikkoon.
Kova ikävä on ollut sitä.
Ihanaa taas nähdä. Aijon nauttia joka hetkestä sen kanssa. Ja aijon tarjota sille joko subin tai pizzan. Kysyn siltä kumman se haluaa.
Jos me mennään hakemaan kotipizzasta jotain niin ostan itselle sen kotzonen.
Se on niin hyvää.
Maksaa sen kahdeksan euroa mutta siitä tulee hyvin maha täyteen ja mä jaksan syödä sen ihan kokonaan.
Aijon syödä sen hitaasti ja nauttia siitä.
Paras kaveri lähtee lomille huomenna. Näemme sen kanssa sitten taas sunnuntai iltana. Katsotaan taas talent suomi.
Mä olen katsonut joka ikisen jakson sitä.
Katson sitä sen takia koska siinä on jari ja sami.
Ne on niin parhaita ja ihania.
Salkkarit jäi eilenä aika mielenkiintoiseen kohtaan.
Pitää katsoa taas tänään.
Huomenna iltana joudun katsomaan salkkarit yksin.
No onneksi mun toinen kaveri on myös nyt viikonlopun täällä.
Vietän sen kanssa aikaa sitten sunnuntaina.
Jos se haluaa mun kanssa vaikka lenkille sunnuntai iltapäivällä.
Kysyn sitä siltä tänään kun näemmen kokkiryhmässä.
Menen ehkä lenkille illalla.
En ole sitä vielä päättänyt.
Ulkona on nyt kiva keli kun lumet vaan sulaa ja on plussa keli.
Saa nähdä onko jouluna sitten yhtään lunta.
Onneksi mulla on hyvät talvikengät mitkä pitää vettä.
Ei jalat kastu.
Toppahousuja tuskin enää tarvitsee tuolla ulkona.
Mulla oli eilenä ne jalassa niin mulle tuli ihan älyttömän kuuma niissä.
Taidan nyt olla laittamatta niitä.
Mulle riittää nyt tuo mun musta trenssitakki, hattu, hanskat ja kaulahuivi.
jaloille ei tule niin kylmä kun on näin lämmin.
Kohta pitää tiskata.
Ja alan eka siivoamaan keittiötä.
Sen jälkeen imuroin ja moppaan. Viimeiseksi siivoan vessan.
Ihanaa kun tänä aamuna ei ole mihinkään kiire.
On vaan kokkiryhmä ja kaupassa käynti. Huomenna mulla on sitten vaan tuo naistenryhmä aamulla ja leivontaryhmä mulla on huomenna taas.
Pääsen leipomaan meidän kokin kanssa. Mä tykkään leipoa.
Musta sen on mukavaa.
Viimeksi oli ihan mukavaa leipoa se juustokakku klubitalolla.
Ihanaa päästä tänään sitten maistamaan kaverin mustikkapiirakkaa.
Syön hyvin tänään kokkiryhmässä niin jaksaa sitten tehdä sen kauppareissun.
Mukava päivä tänään taas tulossa.
Nautin tästä päivästä positiivisella fiiliksellä.
Olen taas ollut positiivinen ihan koko viikon. Ja olen naranut taas paljon. Ja hymyillyt koko ajan.
Mulla tulee aina toi hymy aina.
Jos tulee joku huvittava juttu niin mulla tulee toi hymy luonnollisesti.
Ja sitten kun juttelee kavereiden kanssa niin hymyilen silloinkin.
Onneksi en ole synkkä ihminen.
Olen enemmänkin iloinen ja reipas.
Huumoria pitää olla aina. Ja sitä on kivasti kavereiden kanssa ja parisuhteessa.
Poikaystävän kanssa vitsaillaan koko ajan.
Se on musta mukavaa.
Rento meininki.
Ja kaveriden kanssa on myös rentoa ja hauskaa.
Ei pidä olla niin vakava.
Mä en ole onneksi semmoinen.
Mulla on itse asiassa aina hauskaa.
Mutta. Mä voisin jo vaikka nyt viedä noi pyykit.
Saa ne pestyä.
Etuajassa mutta ei se haittaa.
Mitä nopeammin saa pestyä noi pyykit niin sen parempi.
Ja kerkiää varata pesukoneen ennen muita.
Sitten kun olen vienyt pyykit niin sitten vaan siivoamaan.
Saa kaiken tehtyä.

Tein juustokakun :)Keskiviikko 16.11.2016 08:18

Mukavasti meni eilinen päivä. Ei ahdistanut yhtään päivän aikana.
Olin klubitalolla eilenä. Menin jo kello yhdeksän sinne.
Pääsin keittiöön hommiin. Tein juustokakun yhden kanssa.
En ole koskaan tehnyt mitään juustokakkua.
Mutta se oli aika helppo tehdä. Siinä sen tekemisessä meni se aamu.
Meillä oli ruokana eilen karjalanpaistia. Sekä sämpylöitä.
Hyvää ruokaa oli. Viikon päästä ei tarvitse mennä klubitalolle koska ne on menossa jonnekkin mielenterveysmessuille.
Ja mulla on sitä paitsi taas se kurssi ensi viikon tiistaina. Ja tänään mulla on se kurssi. Yhdeltä alkaa taas ja se kestää sen pari tuntia.
Ihan mukavaa mennä sinne tänään taas. Positiivisella mielellä.
Mun pitää sen jälkeen käydä apteekissa. Pitää hakea lisää rauhottavia. Mulla on ne melkein loppu. Mun pitäisi saada niitä. Ne on e-reseptillä.
No onneksi mulla on aikaa käydä apteekissa kurssin jälkeen. Hyvin kerkiän sitten päivälliselle.
Kuntosali on taas tänään illalla. Kaverin kanssa mennään sinne taas.
Sitten kun se on ohi niin soitan poikaystävälle.
Eilen oli hyvät sählypelit. Paitsi että miehet voitti meidät naiset parilla maalilla.
Tiukka peli oli.
Mä taas olin puolustamassa. Paras kaveri oli hyökkääjä.
Pelattiin se puolituntia.
Pelin jälkeen oli ruoka.
Kaveri oli eilen mun luona kylässä katsomassa lemmen viemää.
Oltiin pikkasen pihalla siinä kun me molemmat ei nähty viime jaksoja. Tänään me ei taas nähdä sitä. Mutta huomenna aamulla tulee uusinta sub kanavalta. Pitää muistaa katsoa.
Se tulee kymmeneltä. Hyvin kerkiää katsoa sen sitten silloin.
Huomenna taas siivotaan. On siivous päivä ja aijon pestä pyykit.
Kokkiryhmä on huomenna iltapäivällä.
Päästään tekemään ruokaa. Ihan mukavaa. Mä varmaan käyn kaupassa sen kokkiryhmän jälkeen, niin perjantaina ei tarvitse mennä. Ostan samalla viikonloppu herkut. Eli suklaata.
Kun olin klubitalolla eilen, niin siellä yhdellä seinällä luki yhdestä kurssista mikä alkaa keväällä.
Sen kurssin nimi oli vissiin elämänhallinta kurssi.
Se on varmaan vähän samanlainen missä mä käyn nyt.
No katsoo sitä sitä sitten ensi vuoden puolella että menenkö sinne.
Tässä on aikaa miettiä ja suunnitella.
Nyt mulla on menossa taas hyvä kausi. en ole syönyt tai joutunut ottamaan ollenkaan mitään rauhottavia tällä viikolla. Hyvä fiilis on ollut koko viikon tähään päivään asti. Se on vaan hyvä juttu.
Nyt on silleen myös paljon energiaa tehdä asioita.
Ja olen nauranut tällä viikolla tosi paljon.
Se on vaan hyvä että nauraa. Mulle se tekee ainakin hyvää.
Mä heräsin tänään seitsemän jälkeen. Mun piti jo herätä puoli seitsemän mutta en jaksanut nosuat ylös vielä.
Kahvit olen juonut taas äsken.
Myöhemmin aijon juoda teetä tässä aamulla. Eilenä mä kerkesin juomaan vaan yhden kupin teetä.
Tänään tulee juotua varmaan sitten se kolme kuppia ainakin kun on aikaa juoda.
Kohta alan tiskaamaan taas. Aamupalakin on noin puolen tunnin päästä. Alkaa olla jo nälkä.
Ai niin pitää katsoa noi vaatteet mitkä pistän päälle sinne kurssille.
Varmaan laitan sen uuden hupparin.
Hiukset on ponihännällä.
Kynnet pitää muuten lakata tänään. Kivasti on väri taas kulunut kynsistä. Mulla oli nyt turkoosin väriset kynnet. Nyt lakkaan ne hopean väriseksi.
Lakkaan nuo kynnet tässä aamulla.
Mulla on kauhea ikävä poikaystävää.
Onneksi me nähään taas tänä viikonloppuna.
Poikaystävä tulee taas käymään viikonloppuna. Mä ajattelin tarjota sille joko subin tai pizzan.
kysyn siltä sitten kumman se haluaa. Poikaystävä tarjosi viimeksi pizzat niin nyt on mun vuoro tarjota.
Me aina tarjotaan vuorotellen. Se on mun mielestä reilua.
Sitten ostetaan paljon leffa mässyä ja katellaan leffoja netflixistä.
Siinä se lauantai päivä menee kivasti.
Syöden ja katsoen leffoja.
Otetaan vaan rennosti.
Hyvä että huomenna pystyy pesemään noi pyykit. Mulla on kiva pyykkivuori.
Vien ne pyykit heti huomenna aamulla kun olen saanut blogin kirjoitettua. Voisin itse asiassa jo osan siivota tänään.
Niin huomiselle ei tule niin kauheasti siivottavaa. Joo niin mä taidan tehdä.
Siivoan vaikka tänään tämän keittiön. Tiskaan ja pyyhin kaapit ja tasot. Ja siivoan tämän mun keittiön pöydän.
Kivasti on kerttynyt tavaraa tähän pöydälle.
Laitan hyvää siivous musaa soimaan taustalle niin on mukava siivota nyt ja huomenna.
No sitten kun on saanut siivottua niin kämppä on taas hetken järjestyksessä.
Pesen varmaan myös noi lakanat huomenna.
Viime viikolla en jaksanut pestä niitä.
Mutta. Uskon että tästä tulee hyvä päivä. Tekemistä riittää ja kerkiää levähtää vähän väliä.
Ajattelin katsoa ehkä animea taas tänään.
Nyt kun mulla on aamu ja aamupäivä aikaa katsoa.
Pääsee sarjoissa taas eteenpäin.
Ja aijon katsoa taas netflixiä telkkarin kautta.
Katson frendit sarjaa tänään.
Nyt on vika kausi menossa.
Se on kyllä yksi parhaista sarjoista mitä olen nähnyt.
Se on vaan niin hauska.
En ole viime aikoina edes väritellyt hirveästi.
Sitäkin pitäisi taas tehdä jossain vaiheessa.
Kun se innostus vaan iskisi niin sekin olisi ihan kiva.
Saisi kuvia taas väriteltyä loppuun.
Ja aloittaa uusia kuvia.
Kyllä mä innostun siitäkin sitten jossain vaiheessa.
Mukavaa mennä salille tänään illalla.
Tekee vaan hyvää.
Ja se on kivaa kun kaveri on mukana.
On juttu kaveri siellä.
Eilinen salkkarit jakso oli aika surullinen. Tuli taas mun pappa mieleen. Saa nähdä millainen salkkarit jakso on sitten tänään.
Katsotaan se taas parhaan kaverin kanssa.
Olen taas tämän illan parhaan kaverin luona.
Se on mukavampaa katsoa salkkarit parhaan kaverin kanssa.
Ja aina nauretaan jos tapahtuu joku hauska kohtaus salkkareissa.
Mutta. Ajattelin olla tämän aamun koneella.
en nyt keksi muutakaan puuhaa.
Paitsi että katson animea myös.
Kohta aamupalalle.

Klubitalolle tekemään ruokaa.Tiistai 15.11.2016 07:20

Katsotaan kuinka pitkän blogin kerkiän kirjoittaa tällä kertaa.
Mun pitää olla tunnin päästä bussipysäkillä. Olen menossa klubitalolle tekemään ruokaa.
vähän jännittää mutta hyvin siellä menee varmasti.
Teen parhaani. Olen siellä melkein neljä tuntia.
Tulen kymmentä vaille yksi bussilla takaisin.
Sain bussikortin ohjaajalta niin mun ei tarvitse maksaa matkaa itse.
Eilenä oli mukava päivä töissä. Hommia oli. Laittelin taas korkkeja pusseihin.
Tein sitä hommaa melkein neljä tuntia. Välillä pidin siitä taukoa.
Aika meni äkkiä töissä. Töiden jälkeen kävin seppälässä ostamassa kaverille synttärilahjan. Mä löysin semmoisen hienon valkoisen paidan missä oli kimalletta. Se paita maksoi vaan 6 euroa.
Oli alennuksessa. Sitten kun kävin seppälässä niin menin sen jälkeen kauppaan.
Kun pääsin kotiin niin oli samantien ompeluryhmä.
Tein sitä kaulahuivia.
Sain muutaman rivin taas tehtyä sitä.
Ompeluryhmän jälkeen maksoin kaikki laskut mitä oli tullut.
Eilenä tuli taas postissa uusi lasku mutta sillä laskulla ei ole mikään kiire vielä. Oltiin salilla kaverin kanssa. Hyvä ja tehokas tunti oli.
Poikaystävä on kipeä. Sillä on flunssa.
Soiteltiin eilenä vähän väliä.
Toivottavasti paranee pian.
Olen vähän huolissani siitä.
Ei sille voi oikeen mitään jos flunssa iskee.
Silloin pitää vaan juoda finrexiä ja levätä.
Aina kun mulla on flunssa niin juon tuota finrexiä.
Se on ainakin mua auttanut.
Kohta alan syömään aamupalaa. Mulla on ruisleipää.
Aamukahvit sain juotua äsken.
Nyt olen täysin hereillä. En meinannut jaksaa tänään nousta sängystä ylös kun kello soi.
Kesti hetki ennen kun pääsin ylös.
Kohta puen päälle. Laitan tänään päälle sen mun uuden vaaleansinisen hupparin.
Se on lämmin ja hyvä huppari. Se oli mulla eilenäkin töissä päällä.
Laitan trenssitakin päälle. Tuolla ulkona ei ole niin kylmä onneksi niin tarkenee sillä takilla.
En muistanut ollenkaan noita mun pyykkejä. Illalla tajusin että ai niin mun piti pestä pyykkiä. No ei kaikkea voi muistaa. Mä pesen sitten torstaina. Silloin on hyvin aamu aikaa pestä. pesen samalla lakanat. Kokkiryhmä on taas torstaina.
Mä teen tällä kertaa siellä salaatin. Kaveri tekee jälkiruoan ja yksi muu tekee pääruoan.
Hyvät ruoat taas varmasti tiedossa.
Lähden jo tuonne pysäkille jo vähän ennen kahdeksaa. Niin olen ajoissa siellä.
Bussi on jotain varttia yli siinä pysäkillä.
Onneksi tuonne pysäkille ei ole kamalan pitkä matka.
Sinne kävelee parissa minuutissa.
Huomenna mulla on taas se kurssi. Yhdeltä alkaa ja kestää sinne kolmeen asti ainakin. Ihan mukavaa mennä sinne taas.
Olen nyt ollut ihan joka kerta siellä.
Kertaakaan en ole jäänyt pois.
Meillä on enää muutama kerta jäljellä sitä ennen kun se loppuu.
Se kurssi loppuu joulukuussa. 14 päivä on vika kerta.
Olisi saanut mun puolesta ainakin jatkua pitempään.
On ollut tosi hyvä kurssi ja paljon on ollut siitä apua.
Huomenna on jo keskiviikko.
Ja huomenna taas salille illalla kaverin kanssa.
Se on mukavaa että huomenna ei tarvitse aamulla lähteä mihinkään.
Mulla on huomenna se kurssi ja kuntosali.
Hyvin on kyllä tää viikko lähtenyt käyntiin.
Ei ole yhtään ahdistanut eikä ole tarvinut ottaa rauhottavia.
Otan taas rauhottavan mukaan kun menen klubitalolle.
Mutta uskon että mulle ei tule huonoa oloa siellä.
Kohta puen päälle ja laitan laukun valmiiksi.
Vielä vähän yli puolituntia lähtöön.
Kerkiän varmaan vielä tiskata ennen lähtöä.
Meillä on taas sählyä tänään iltapäivällä.
Kivaa päästä pelaamaan.
Paras kaverikin tulee pelaamaan. Jos me ollaan taas miehet vastaan naiset niin nyt me yritetään tänään voittaa noi miehet. Miehet voitti meidät naiset viimeksi.
Nyt pelaan tällä kertaa ihan täysiä.
Olen puolustaja taas.
Niin kuin aina. Siinä mä olen tosi hyvä. Me pelataan se puolisentuntia.
Se aika menee äkkiä.
Mutta hiki tulee siinä ja syke nousee. Se on vaan hyvä.
Kaveri tulee tänään taas mun luokse katsomaan lemmen viemää.
Ollaan molemmat ihan pihalla siinä koska me ei olla nähty nyt viime jaksoja.
Huomenna me ei nähdä taas koska ollaan salilla.
yritän muistaa katsoa torstaina aamulla uusinnan.
Salkkarit pitää katsoa tänään. Se jäi aika mielenkiintoiseen kohtaan.
Ja uusi päivä.
Hyvin on toiminut toi mun uusi telkkari.
Ei ole tullut mitään ongelmaa sen kanssa.
ja siitä on kivempi katsoa kun on isompi ruutu.
Pitää vaan maksaa poikaystävälle se parisataa euroa siitä. Mulla on se summa tilillä mutta en ole vielä nostanut sitä.
No sillä ei ole onneksi mikään kiire. Nostan sen sitten kun vaan muistaa käydä pankkiautomaatilla.
Hyvin tilillä on taas rahaa.
Kun sain laskut maksettua ja vielä tulee se 130 euroa kelalta.
Tuossa ensi viikon alussa tulee se raha.
Sitten saa maksettua puhelin laskun.
Mikä tuli eilenä.
Mutta nyt alan tiskaamaan.
Ja pesen hampaat.
Sekä puen päälle.
Uskon että tästä on tulossa hyvä päivä. Tekemistä on.
Ja näkee kaverit taas.
Vietän laatu aikaa illalla niiden kanssa.

Pappa on päässyt lepoon..Maanantai 14.11.2016 06:46

Nyt pappa on päässyt lepoon. Lauantaina laskettiin uurna hautaan.
Itkuhan siinä tuli kun oli se tilaisuus. Mutta. elämä jatkuu taas eteenpäin. Sen jälkeen kun se haudattiin niin oli kahvit.
Juteltiin ja muisteltiin pappaa. Millainen se oli.
Mä sain papalta valokuvia mun äidistä.
Ja sitten yhden taulun.
Kuvat laitoin makuuhuoneeni pöydälle.
Taulu pitää kehystää sitten jossain vaiheessa. Siinä taulussa on semmoinen maisema.
Laitan sen taulun ehkä joskus seinälle.
Otin yhden rauhottavan ennen sitä tilaisuutta.
Ja enempää en muuten syönyt noita rauhottavia kun vaan sen yhden.
Muuten viikonloppu meni sitten ihan mukavasti.
Mä nukuin aika paljon viikonloppuna.
Saunottiin perjantaina. Oli hyvät löylyt ja oli ihanaa päästä saunaan porukoilla. Sauna juomana mulla oli jaffaa.
Suklaata söin myös viikonloppuna.
ja pullaa. Perjantaina kun käytiin isän kanssa kaupassa, niin ostin pullaa isänpäivän kunniaksi.
Onnittelin isää eilenä.
Poikaystävän kanssa soiteltiin ja skypeteltiin viikonloppuna.
Näemme taas tänä viikonloppuna.
Viime viikonloppuna ei nähty mutta ei se haittaa. Onneksi aina tulee viikonloppu.
Ja välillä tekee ihan hyvää suhteelle olla erossa toisesta.
Sitten on taas kivaa nähdä toista pitkästä aikaan.
Antaa aina toiselle välillä tilaa.
Käytiin viime perjantain naistenryhmässä megamyynti arenalla,
niin mä löysin sieltä ihanan lämpöisen vaaleansinisen hupparin.
Maksoi vähän yli 20 euroa. Mutta se on tosi lämmin.
ja mä olen jo pitkään taas halunnut hankkia uuden hupparin, niin nyt löytyi. Laitan sen päälle tänään kun menen töihin.
Mulla on työpäivä taas tänään. Yhdeksästä yhteen asti.
Töiden jälkeen mun pitää käydä kaupassa, sekä seppälässä ostamassa kaverille lahjaa.
Kaverin synttärit oli eilenä enkä ole vielä kerennyt ostaa sille lahjaa.
Uskon että seppälästä löytyy kaverille jotain pientä kivaa.
Kamalan kallista se ei saa olla.
Onneksi mulla on aikaa käydä seppälässä töiden jälkeen. Se on sopivasti tuossa matkan varrella.
Tänään taas illalla salille.
Saa viikonloppu kalorit kulutettua.
Nyt taas tiukka linja tämä viikko taas ettei mitään hyvää ennen viikonloppua. Mutta muuten olo on hyvä tällä hetkellä.
Otan töihin taas rauhottavan mukaan varmuuden vuoksi jos iskee huono olo. Sitä ei voi tietää.
Mä heräsin tänään jo ennen puoli kuutta. Ennen kun mun herätyskello soi.
Aloin keittämään aamukahvia.
Nyt mulla on aika pirteä olo.
Toivon että tänään olisi hyvä päivä.
No nyt mä olen itkenyt taas aika paljon viime aikoina niin en varmaan taas itke vähään aikaan.
Mutta sen voin sanoa että itkeminen helpottaa mun oloa ainakin.
Sitten kun olen aina itkenyt niin sen jälkeen alan aina nauramaan kun on kevyt olo itkemisen jälkeen.
Silloin on myös aika kevyt olo.
Eikä enää ole silloin sitä kireää oloakaan.
Sekin häviää kun on itkenyt kunnolla.
Pesen pyykkiä varmaan tänään tuossa iltapäivällä. Jos pesukone on vaan vapaa niin pesen.
Hyvin kerkiää hoitaa noi pyykit ennen kun menee salille illalla.
Pesen nyt noi kaikki vaatteet mitkä mulla oli viikonloppuna käytössä.
Olin eilenä taas parhaan kaverin luona.
Katsottiin talent suomi ohjelma.
Me aina katsotaan se ohjelma parhaan kaverin kanssa. Ollaan seurattu sitä ihan alusta asti.
Saa nähdä kuka voittaa sitten sen.
Salkkarit ja uusi päivä tulee taas tänään. Katsotaan nekin parhaan kaverin kanssa.
Se on tosi mukavaa aina viettää illat parhaan kaverin kanssa.
Katsotaan joka ilta telkaa ja höpötellään siinä samalla.
Siinä on meidän iltarutiini aina.
Otetaan loppu ilta aina ihan rennosti.
Levätään se ilta aina ennen seuraavaa päivää.
Toivon kovasti että tästä olisi tulossa mukava viikko.
Ettei tule mitään ahdistusta tai nouta harhoja.
Mutta sitä ei voi koskaan tietää.
hetki ja päivä kerrallaan vaan.
Maksan tänään noi kaikki laskut.
Maksan ne kaikki tuossa tänään iltapäivällä.
Eräpäivät on jo huomenna niin pitää maksaa ne kaikki nyt.
No sitten kun kaikki on taas maksettu niin ei tarvitse taas kuukauteen miettiä niitä.
Alan kohta tiskaamaan. Mulla on kiva tiskivuori.
Pitää tiskata ennen kun lähden töihin.
Ihanaa kun vielä ei ole mikään kiire.
Kello on vasta puoli seitsemän ja mä lähden töihin vasta tuossa kahdeksan jälkeen.
Pitää käydä kaupan kautta hakemassa eväät töihin.
Saa nähdä mitä mä tänään pääsen tekemään siellä.
Siellä voi tehdä vaikka mitä.
Nyt me ollaan tehty siellä viime aikoina noita joulu juttuja.
Varmaan tänään nekin jatkuu taas.
Nyt tällä viikolla tulee kiva loska keli.
Lumet sulaa ja ilmat lämpenee.
Saa nähdä onko jouluna ollenkaan sitten lunta.
No ulkona ei ole sitten niin kylmä kun tulee taas plussa kelit.
Onneksi mulla on tosi hyvät talvikengät.
Jalat ei kastu kun rämpii tuolla loskassa.
Tänään mä jaan taas viikon lääkkkeet dosettiin.
Mun ei tarvitse vieläkään hakea mitään lääkettä.
Leponexia on riittävästi ja masennuslääkkeitä.
Ai niin pitää muistaa kohta ottaa toi masennuslääke.
Mulla menee vaan se aamulla.
Muita lääkkeitä mulla ei mene aamulla.
illalla menee aina sitten toi leponex.
Ja rauhottavia menee aina silloin jos ahdistaa pahasti tai tulee harhat. Onneksi mulla on hyvä lääkitys päällä niin pystyy elämään jotenkin tätä elämää. Aina se ei ole helppoa.
Välillä tulee huonoja kausia.
ja välillä menee pitkäänkin aika hyvin.
Se vaihtelee aina joskus.
Onneksi tunnen itseni todella hyvin.
Tiedän aina mikä auttaa ja mikä ei auta.
Mutta nyt mulla on vihdoinkin tasapainoinen elämä.
Ja mä olen vihdoinkin onnellinen.
Kauan siinä kyllä kesti että hyväksyi nää kaikki sairaudet.
Mutta nyt mä pystyn elämään näiden kanssa.
ja olen viimein hyväksynyt itseni semmoisena kuin olen.
Tunnen itseni upeaksi ja kauniiksi.
Ja mä olen vihdoinkin normaalipainoinen.
Vuosia taaksepäin mä olin tosi laiha ja alipainoinen.
Enkä syönyt kauheasti mitään.
Nyt mulla ei ole enää mitään ongelmaa syömisen kanssa.
Olen myös tajunnut sen että pitää syödä, niin jaksaa.
Mä syön aina neljä kertaa päivässä.
Se on mulle aika sopiva ruoka rytmi.
Suosittelen kaikille että syökää se neljä kertaa päivässä.
Ja että syökää terveellisesti.
Älkää sortuko syömään herkkuja viikolla.
Mä tykkään aina herkutella aina viikonloppuna.
Silloin mä sallin tuon suklaan syömisen.
Ja suklaa maistuu taivaalliselle kun sitä ei ole syönyt viikkoon.
ja muutenkin kaikki herkut maistuu hyvälle kun ei ole herkutellut viikkoon. Herkuttelu päivä pitää olla.
Painokin pysyy kurissa kun ei herkuttele koko ajan.

Lomille.Perjantai 11.11.2016 07:53

Se on nyt taas viikonloppu. Vitsit tää aika menee hurjaa vauhtia.
Tuntuu ihan siltä että äsken olisi ollut maanantai.
Olen menossa tänään kotiin lomille. Huomenna on sitten se papan muistotilaisuus. Otan taas rauhottavan ennen sitä niin mä kestän sitten siellä. Eilenä mulla oli taas itku päivä. Mua vaan itketti ja itketti mutta se helpotti oloa onneksi.
Loppu illan vietin aikaa kavereiden kanssa. Ja skypetin poikaystävän kanssa. Mä lähden tuossa kolmen jälkeen. Isä tulee hakemaan mut.
Käydään kaupassa samalla. Ajattelin ostaa suklaata, limua ja pizzaa.
Mun viikonloppu herkut.
Mä olen ansainnut ne koska en ole syönyt mitään makeaa koko viikon aikana. Nyt taas sallii vähän herkutella kun on viikonloppu.
Heräsin tänään vähän ennen seitsemää. Aamukahvit olen juonut.
Nyt on pirteä olo. Olen melkein pakannut kaiken. Pakkaan viimeiseksi kannettavan ja tabletin.
Käytän niitä vielä ennen kun lähden lomille.
Tänään on taas naistenryhmä aamulla, ollaan menossa megamyynti arenalle. Mä koitan olla ostamatta sieltä mitään.
ja tänään menen metsästämään kaverin synttärilahjaa tokmannilta.
En ole vieläkään kerennyt ostaa sitä lahjaa. Hyvin kerkiää käydä lounaan jälkeen tuolla tokmannilla.
Sain eilenä pestyä kaikki pyykit.
Nyt ei taas tarvitse hetkeen pestä.
Se kuivuri mikä meillä on täällä, niin se on vähän rikki.
Mutta pystyin käyttämään sitä eilenä.
Meillä on nopea kuivuri tuolla pyykkituvalla. se kuivattaa pyykit puolessa tunnissa.
Hyvä ja nopea. Jos sitä ei saa korjattua niin ohjaajat varmaan hankkii uuden kuivurin.
Aamupala on noin tunnin päästä.
Hyvin kerkiän blogin tässä kirjoittaa.
Pitää kohta tiskata taas. Ja laittaa vähän kämppää järjestykseen ennen lomille menoa.
Ajattelin ostaa panda suklaata tällä kertaa.
Viimeksi söin fazeria.
Jaffa limun ajattelin ostaa saunajuomaksi.
Kysyn äidiltä haluaako se leikata taas vähän näitä mun hiuksia.
Ne on taas aika hyvin kasvaneet.
Voisi taas lyhentää.
Eikä maksa mitään kun äiti leikkaa.
Mä olen pakannut jo ne vaatteet mitkä pistän päälle sinne muistotilaisuuteen. Olen kokonaan mustan värinen.
Surupuku. Hiukset ajattelin pitää auki.
Otan tuon mun mustan trenssitakin.
Se on hyvä ja siistin näköinen.
Mulla on kiva laskukasa mikä pitäisi maksaa pois.
No onneksi niillä laskuilla ei ole mikään kiire vielä.
Saunakamat pitää muistaa pakata mukaan.
Jos saunon viikonloppuna kotona.
Nyt on ihan ok olotila. Ei ahdista tai itketä.
Se on vaan hyvä niin ei joudusyömään rauhottavia. Ainakaan nyt.
Huomenna on sitten vähän erilaisempi tilanne. Silloin joutuu ottamaan. Ja mä saan ottaa päivän aikana vaan pari rauhottavaa.
En saa syödä niitä sen enempää. Lääkäri on määrännyt mulle näin.
Pitää muuten kysyä ohjaajalta että paljon mulla on niitä rauhottavia jäljellä. Koska en ole vieläkään muistanut hakea niitä lisää.
Mä yritän ensi viikolla hakea.
Pitää vaan soittaa yhteen paikkaan taas ja sanoa että uusivat sen reseptin. Niin saan niitä sitten taas.
Rauhottavat ei saa koskaan olla loppu. Koska mä joudun syömään niitä vähän väliä.
Onneksi ne aina rauhoittaa.
Tuohon ahdistukseen ja harhoihin.
Eilenä mä näin taas vähän noita harhoja mutta ne ei olleet pelottavia. Kun mua itketti kauheasti eilenä niin ne harhat tuli taas.
Mutta sitten kun olin itkenyt niin huomasin että ei ole mikään hätä. Ja ne harhat hävisi myös.
Mutta jos ne harhat olisivat olleet kamalan pelottavia, niin silloin olisin ottanut sen rauhottavan.
Välillä noi harhat mitä mä näen, niin ne on harvoin pelottavia.
Mä näen semmoisia hahmoja. Mitkä on mun vieressä.
Ne ei puhu tai mitään.
Ne on vaan siinä vieressä.
Ja kun otan sen rauhottavan, niin ne harhat häviää samantien.
Ne harhat johtuu ihan tästä sairaudesta mikä mulla on.
No onneksi mulla on hyvä lääkitys päällä niin pystyy jotenkin elämään tätä elämää. Koitan elää niin hyvin kuin vaan pystyy.
Nyt mulla on taas hyvä kausi.
Olen onnellinen. Se on tärkeintä.
Ja kaikki mun asiat on hyvässä tasapainossa.
Päivä ja hetki aina kerrallaan vaan. Niin kyllä se siitä.
Ja kun tulee se huono kausi niin kyllä siitäkin sitten aina selviää jotenkin. Mun kaverit on tukena.
Ja poikaystävä.
Sekä perhe.
Mulla on hyvä tukiverkosto.
Alan kohta kuuntelemaan musiikkia. Tulee perjantai fiilis hyvin päälle. En aijo todellakaan vielä murehtia huomista päivää.
Nautin nyt vielä tästä päivästä ja hyvistä hetkistä.
Huominen tulee kun tulee.
Mutta kyllä mä selviän.
Elämä jatkuu eteenpäin.
Olen siitä iloinen että pääsen hyvästelemään papan.
ja mun isä ja äiti pääsee myös hyvästelemään sen.
kaikki me kuollaan sitten jossain vaiheessa.
Niin se vaan menee.
Toivon että itse elän vielän pitkään.
Ja että mun kaverit elää.
Sitten täytyy vaan lähteä kun tulee sen aika.
Mun eno ja sen perhe on tulossa myös siihen muistotilaisuuteen.
En ole nähnyt niitä moneen vuoteen. Tuntuu varmasti oudolta nähdä ne taas. Ei olla oikeen oltu edes yhteyksissä.
Jatkan kohta pakkaamista.
Saa kaikki vaatteet pakattua mitä otan lomille mukaan.
Juon teetäkin sitten taas kun kerkiän.
Onneksi sain edes juotua äsken aamukahvit.
kahvi on muuten taas kohta loppu. Pitää hankkia sitä lisää taas.
Sitten kun menen töihin taas ensi viikon maanantaina niin silloin on pakko saada aamukahvit. Muuten mun päivä ei lähde käyntiin.
Joudun heräämään taas kuuden aikoihin.
No onneksi olen aamuihminen nykyään.
Herään aina kun kello soi.
Ja aina kun herään niin ekana alan keittämään kahvia.
Sitten kun olen juonut kahvit niin menen koneelle kirjoittamaan blogia. Mun aamurutiini.
Sitten tulee hyvä fiilis kun on saanut blogin kirjoitetua.
Saa noita ajatuksia kirjoittettua tänne.
Suosittelen kaikille että kirjoittakaa blogia tai päiväkirjaa.
Mulle tää tekee hyvää ainakin.
Olen kirjoittanut nyt blogia useamman vuoden, enkä aijo lopettaa.
Kirjoitan edelleen tänne.
Uusia kuvia tulee sitten taas jossain vaiheessa kyllä.
Mutta ei ihan vielä.

Papan muistotilaisuus lauantaina.Torstai 10.11.2016 08:20

Katsotaan kuinka pitkän blogin kirjoitan tällä kertaa.
Mun pitää kohta alkaa siivoamaan ja pesemään pyykkiä.
Eilen oli mukava päivä. Olin siellä kurssilla. Nyt me harhoitellaan vuorovaikutustaitoja.
Nyt meitä on vaan neljä siellä kurssilla koska pari tyyppiä lopetti sen kurssin. Se kurssi kesti sen pari tuntia eilenä.
jaksoin mennä salille eilen. Kannatti mennä. Vähän väsytti mutta hyvin jaksoin sen tunnin. Kaveri oli mukana.
Sitten kun pääsin salilta niin soitin poikaystävälle. Ei eretty eilenä skypettämään mutta tänään taas keretään illalla.
Olen lähdössä huomenna lomille. Lauantaina on papan muistotilaisuus.
Minä, äiti ja isä ollaan menossa sinne. Viedään kynttilä sinne.
Aijon ottaa rauhottavan ennen kun menemme sinne.
Varmasti alan itkemään mutta siellä kuuluu itkeä.
Se on heti aamulla se muistotilaisuus.
Pitää lauantai aamuna herätä sitten ajoissa.
Pitää pakata ne vaatteet mitkä pistän päälle sinne tilaisuuteen.
Laitan sen uuden mustan neulepaidan mikä ostettiin silloin prismasta.
Sitten niiden kanssa mustat housut.
Ja tumman violetin topin sen neuleen alle.
Hiukset pidän auki.
En meikkaa.
Ja otan nyt käyttöön tuon mun mustan pikku laukun.
Pakkaan vasta tuossa huomenna. Vielä ei ole kiire onneksi pakata.
Alan huomenna aamulla pakkaamaan.
Otan kannettavan ja tabletin mukaan lomille.
Ihan mukavaa mennä taas kotona käymään.
Äiti on varmasti aivan innoissaan kun tulen taas kotiin.
Olen perjantaista sunnuntaihin lomilla.
Sitten taas ensi viikon viikonloppuna olen täällä taas.
Paras kaveri on viikonlopun täällä ja toinen kaveri lähtee myös lomille. Tänään on taas siivous päivä.
Ja toimintatunti on taas iltapäivällä.
Vissiin aamulla selviää mitä me tehdään.
Nyt mä kerkiän pesemään pyykkiä tässä aamulla.
Pesukone on varmasti vapaa niin saa pyykit pestyä.
Mulla on kiva pyykkivuori.
No kun saa pyykit pestyä niin niistä ei enää tarvitse huolehtia.
Saa puhtaita vaatteita tuonne lomille.
Fiilis on hyvä tällä hetkellä. Uskon että tästä on tulossa mukava päivä. Ajattelin mennä lenkille tuossa illalla.
Päivällisen jälkeen ja lupasin kaverille että menen sen luokse katsomaan taas lemmen viemää.
Hyvin kerkiän käydä lenkillä ennen sitä.
Ulkona on aika paljon jo lunta.
Puen lämpöisesti päälle kun menen lenkille.
Ja siinä tulee lämmin onneksi kun kävelee kovaa vauhtia.
Syke nousee hieman.
Tekee ihan hyvää.
Aijon nyt tänään aamulla maksaa noi pari laskua mitä en ole vielä kerennyt maksaa. Olen nyt tämän aamun taas koneella niin mulla on aikaa maksaa noi laskut.
Vuokra ja nettilasku pitää maksaa.
Sitten kun ne on maksettu niin ei tarvitse taas kuukauteen miettiä niitä. Huomenna naistenryhmässä, ollaan menossa megamyyntiarenalle. Iha kivaa mennä sinne pyörimään aamulla.
En osta mitään sieltä. Koitan olla ostamatta mitään.
Yritän vaan katsella.
kun ei osta mitään niin rahat säästyy.
Huomenna pitää ostaa suklaata. Ajattelin ehkä ostaa panda suklaata.
Viimeksi söin fazeria. Nyt voisi olla panda suklaan vuoro.
Sauna juoma pitää ostaa jos saunon kotona viikonloppuna.
Ostan varmaan limu pullon. Ja pizzaa ajattelin ostaa ehkä.
Syön sitä sitten lauantai iltana saunan jälkeen.
Kunnon viikonloppu herkut taas.
Olen nyt ollut taas tiukkana tämän viikon etten ole syönyt mitään makeaa. Hyvin olen onnistunut.
Eikä edes ole tehnyt mitään mieli.
Illalla mä juon vaan vettä ja syön ruisleipää.
Ja syön sen neljä kertaa päivässä normaalia ruokaa.
Juon vaan päivisin kahvia, vettä ja teetä.
Ei mitään mehuja tai limsaa.
Viikonloppuna mä sallin juoda sen yhden pienen pullon limsaa.
Ei sen enempää.
Mehujen juomisen olen lopettanut kokonaan. Juon mielummin vettä tai vihreää teetä.
Koitan myös syödä terveellisesti ja hyvin niin sitten jaksaa.
Ja kun on myös liikuntaa välillä niin sekin auttaa jaksamaan ja siitä tulee hyvä olo.
Unikin tulee paremmin illalla kun on käynyt salilla.
Eilenä menin taas nukkumaan vähän ennen yhdeksää.
Nukahdin heti kun menin sänkyyn. Tänään mä heräsin seitsemän jälkeen. Aamukahvit olen juonut taas.
Sitten kun olen saanut siivottua niin keitän teetä.
Kohta on aamupala. Pääsee syömään.
Vien kohta noi pyykit pyykkituvalle.
Aloitan eka siivoamalla keittiön.
Sain eilen siivottua vähän tätä keittiötä mutta tää on taas sotkuinen.
No pitää taas siivota.
Pitää muutenkin laittaa kämppä kuntoon ennen kun lähden lomille.
On sitten mukavaa palata siistiin kämppään missä kaikki on järjestyksessä.
Sitten voi taas sotkea.
Kaupassa pitää vissiin käydä.
Katson kohta tarvitsenko mitään kaupasta.
Huomenna menen viimeistään sitten kauppaan.
Kahvia ja teetä on niin niitä ei tarvitse ostaa.
Puuroa on myös.
Ai niin mä olen kokonaan unohtanut että mun pitää hakea lisää rauhottavia apteekista. Mutta en ole muistanut uusia vielä sitä reseptiä. Sinne yhteen paikkaan pitää vaan soittaa ja sanoa että uusivat sen lääkkeen.
Mä arvasin että mä unohdan taas jotain.
Mä koitan tänään vaikka soittaa sinne.
Niin mä käyn vaikka sitten ensi viikolla hakemassa niitä rauhottavia lisää taas. Sitten niitä on hetken aikaa.
Viime aikoina on nyt mennyt taas noita rauhottavia.
Mutta mun kuuluu syödä niitä jos iskee paha ahdistus tai tulee noi harhat. Nyt mulla ei ole viime aikoina ollut kauheasti harhoja.
Mutta sitten kun ne harhat välillä tulee, niin ne ei ole onneksi mitään pelottavia.
Kuulo harhoja mulla ei ole koskaan ollut. Vaan näköharhoja.
Nyt ei ole vähään aikaan myös ollut noita jähmettymiskohtauksia.
Ihan hyvä vaan että ei ole ollut.
Se kohtaus saattaa aina tulla silloin, jos olen ihan väsynyt ja loppu.
Mutta uskon että niitä tulee sitten taas jossain vaiheessa.
Ne kohtaukset kuuluu tähän mun sairauteen.
Mutta ne kohtaukset menee aika nopeasti ohi kun ottaa sen rauhottavan sillä hetkellä kun se kohtaus iskee.
Mä aina istun sen hetken aikaa että se rauhottava alkaa vaikuttamaan. Sitten olo helpottuu onneksi.
Ja se kohtaus menee ohi.
Nyt on vaan viime aikoina ollut vaan sitä ahdistusta.
Mutta onneksi lähden lomille huomenna niin saan jotain muuta ajateltavaa. Lauantai päivä on sitten se vaikein päivä.
Kun on se papan muistotilaisuus.
Mutta. Se on nopeasti ohi ja elämä jatkuu eteenpäin.
Pappa on päässyt lepoon.
Koitan muistella mukavia asioita papasta.
Se oli hieno ihminen.

Nyt jaksaa taas :) Olo on pirteä.Keskiviikko 09.11.2016 08:03

Maanantai päivä ei ollutkaan hyvä päivä.
Mua alkoi ahdistamaan töissä. Otin sen rauhottavan ja sinnittelin työpäivän loppuun asti.
Sanoin yhdelle ohjaajalle tästä mun olotilasta.
Pystyin onneksi käymään kaupassa töiden jälkeen.
Ympäristö ei tuntunut silloin onneksi pelottavalta.
Kun pääsin kotiin niin kerroin ohjaajille mitä töissä tapahtui.
Sanoin samalla etten jaksa mennä salille tänään.
Osallistuin ompeluryhmään kyllä. Sen ryhmän jälkeen nukuin päikkärit sohvalla. Olin ihan poikki.
Eilenä aamulla mua väsytti niin paljon etten jaksanut kirjoittaa blogia eilenä. Mä kyllä heräsin, keitin kahvit. Ja kävin koneella ja menin vielä tunniksi nukkumaan. En meinannut jaksaa lähteä klubitalolle eilenä.
Mutta menin sinne silti. Kannatti mennä sinne vaikka väsytti.
Meillä oli ruokana siellä lihamureketta. Ja perunamuussia.
Oli hyvää ruokaa.
Ruoan jälkeen sain kahvia. Join yhden kupillisen.
Nyt jatkossa menen klubitalolle aikaisemmin.
Menen tekemään jatkossa ruokaa aina siellä niin on tekemistä.
Näin me sovittiin yhden tyypin kanssa klubitalolla eilenä.
Se kyseli että haluanko tehdä klubitalolla jotain niin mä pääsen tekemään ruokaa jatkossa.
Mun pitää olla aina jo yhdeksältä siellä.
Täytyy lähteä tuolla kahdeksan bussilla sitten joka tiistai aamu.
Onneksi mulla ei ole vaikeuksia nousta sängystä aikaisin ylös.
Nyt mä nukuin vähän pitempään koska mulla ei ole nyt mitään ohjelmaa tässä aamulla.
Kurssi on taas tänään siinä yhdeltä. Ihan mukavaa mennä sinne taas tänään. Saa nähdä monta meitä on tänään sitten siellä.
Viimeksi meitä oli vaan pari tyyppiä.
Siinä se aika sitten menee siellä. Illalla taas salille kaverin kanssa.
Nyt mä jaksan mennä taas salille. Viime maanantaina en jaksanut.
Mä sain nyt sen uuden telkkarin. Poikaystävä toi sen maanantaina
ja asennettiin se. Toimii. Ei mitään ongelmaa.
Olen nyt varmaan koneella tämän aamun.
Katson tabletilla jotain taas myöhemmin.
Sitten kun pääsen salilta illalla niin soitan poikaystävälle.
Loppu illan olen taas parhaan kaverin luona.
Katsotaan salkkarit ja uusi päivä.
Aamupala on noin tunnin päästä vasta. Juon kohta teetä.
Eilenä mä kerkesin juomaan yhden kupillisen.
Tänään kerkiää juomaan vähän enemmän taas.
Mä heräsin heti kun kello soi.
Ei ollut vaikeaa nousta ylös mitä eilenä.
Eilen aamulla mä en olisi jaksanut nousta ylös millään.
Mutta nyt on aika pirteä olo ja hyvä fiilis.
Uskon että tästä on tulossa mukava päivä.
Eikä tarvitse syödä mitään rauhottavia.
Siellä kurssilla menee ihan hyvin.
Siellä on aina tosi rento ilmapiiri.
Eikä siellä ahdista koskaan.
Töissä oli silloin kauhea meteli niin silloin se ahdistus iski.
Onneksi mulla oli se rauhottava mukana.
Kohta alan tiskaamaan. Ja katsoa muuten noi vaatteet mitkä pistän päälle kun menen sinne kurssille.
En vielä tiedä että miten pukeudun.
No mä katson taas kohta noi vaatteet. Onneksi tässä on koko aamu aikaa miettiä.
Hyvin kerkiän syödä lounaan ennen sitä kurssia.
Jaksaa sitten.
Ulkona on jo aika viileää.
Pitää tänäänkin pukeutua lämpöisesti kun menee tuonne ulos.
Laitan taas toppahousut ja talvitakin.
Ne lämmittää juuri sen verran ettei palele.
Otan taas tuon mun totoro laukun käyttöön.
Siitä on nyt tullut mun suosikki laukku.
Mulla oli se eilenäkin käytössä kun olin klubitalolla.
Mulla oli eilen värityskirja mukana mutta en jaksanut väritellä.
Ei pystynyt oikeen keskittymään.
Kohta alan kuuntelemaan musiikkia.
Tulee hyvä fiilis kun kuuntelee.
Onneksi tällä hetkellä on hyvä olo.
Ja paljon pirteämpi.
Jaksaa taas tehdä asioita.
Hetki ja päivä kerrallaan niin kyllä sitä jaksaa sitten.
Ja syödä sekä nukkua hyvin.
Niillä pärjää tosi pitkälle.
Ja liikuntaa silloin tällöin.
Toi liikunta auttaa välillä siihen jos ahdistaa.
Menee lenkille tai salille.
Ja mä tykkään aina käydä lenkillä senkin takia, että saa samalla raitista ilmaa.
Nyt sitä saa koska tuolla on kiva pakkanen.
Ilma on raikkaampaa.
Otan vesipullon taas salille mukaan.
Juon jos tulee jano.
Mulla menee joka kerta salilla se yksi pullo vettä.
Huomenna menen sitten taas lenkille tuossa illalla.
Meillä on huomenna taas toimintatunti.
Ei mitään tietoa että mitä me tehdään. No se selviää huomenna.
Huomenna pitää muuten myös siivota aamulla. On siivous päivä.
Siivoan osan tänään niin huomiselle ei tule sitten kauheasti siivottavaa. Pesen pyykkiä taas huomenna aamulla kun on aikaa.
Laskujakin pitäisi maksella pois.
Maksan ne huomenna vaikka. Tai tänään.
Roskat vien jo tänään ennen kun menen aamupalalle. Mulla on roskis ihan täynnä.
Siivoan keittiön eka kuntoon.
Huomenna sitten vasta imuroin ja moppaan.
Ja pesen vessan.
Siivoan taas tämän mun keittiön pöydän.
Kivasti on kertynyt tavaraa tähän pöydälle.
Pölyt pitää pyyhkiä olohuoneesta.
Ja makuuhuoneesta.
pulloja pitäisi viedä taas kauppaan. Niitä on taas kertynyt kivasti.
No niistä saa aina rahaa kun vie ne.
Laitan ne rahat johonkin säilöön.
Ensi kerralla kun menen klubitalolle, niin saan ilmaisen ruoan.
Hyvä. Säästän kolme euroa.
Ulkona sataa taas lunta.
Katselin äsken ikkunasta.
Ihan kivaa kun on lunta niin on vähän valoisampaa.
Mutta toi kylmyys ei ole kiva.
Onneksi omistan kunnon talvivaatteet.
Toppahousut on ne tärkeimmät.
Jalat ja peppu ei jäädy kun ne housut on jalassa.
Suosittelen kaikille käyttämään toppahousuja.
Niistä on paljon hyötyä.
Mä ainakin tykkään käyttää niitä.
Mutta. Nyt alan tiskaamaan. Ja siivoamaan.
Musat taustalle soimaan.
Mukava päivä tänään tiedossa. On jonkin verran tekemistä.
Ja näkee taas muita ihmisiä.
Kaverit näen myös tänään.

Töihin tänään.Maanantai 07.11.2016 07:12

Viikonloppu taas vietetty. Nopeasti meni taas viikonloppu. Tänään on työpäivä taas. Neljän tunnin työpäivä.
Saa nähdä onko tänään taas hommia tiedossa.
Eilenä oli ihan mukava päivä. Oltiin syömässä juhla ruokaa muiden kanssa ja katsottiin elokuva. Sen niminen kuin äkkilähtö. Oli hauska leffa. Loppu illan katselin tabletilla terrace housea ja menin parhaan kaverin luokse kylään. Katsottiin taas talent suomi ohjelmaa.
Menin nukkumaan taas siinä yhdeksän aikaa.
Jaksoin nousta tänä aamuna ylös kun kello soi.
Kahvit on juotu taas. Olen hereillä. Syön aamupalaksi vähän puuroa ennen kun lähden töihin. Lähden tuossa kahdeksan jälkeen.
Pitää käydä kaupan kautta hakemassa eväät.
Kelalta on tullut tänään taas rahaa.
Saa laskut maksettua.
Kaupassa pitää käydä työpäivän jälkeen.
Kahvia pitää ostaa lisää. Se on aika lopussa.
Ostan kulta katriinaa. Hyvää ja halpaa. Maksaa vaan kolme euroa paketti. Nyt mulla oli juhla mokka tumma paahto kahvia.
Ihan hyvää sekin.
Teetä juon taas kun pääsen töistä. Mulla on ompeluryhmäkin tänään.
Teen kaulahuivia. Se ryhmä on heti kun pääsen töistä ja kaupasta.
Kestää sen tunnin. Illalla tänään kuntosalille.
Kaverin kanssa. Tekee hyvää kun viikonloppuna en liikkunut kauheasti. Mulla on vaatekriisi taas. En tiedä mitä pistän töihin tänään päälle. Mä katson ne vaatteet heti kun saan eka blogin kirjoitettua. Pitää pukeutua lämpimästi koska ulkona on aika kiva pakkanen. Onneksi omistan toppahousut. Mun jalat ei jäädy kun liikun tuolla ulkona. Ja mulla on kunnon talvitakki.
Lakkasin eilenä kynnet. Turkoosin väriseksi.
Nyt mulla on hienot kynnet.
Alan tiskaamaan taas kohta.
Pitää pestä kahvipannukin.
Sänky pitää myös pedata.
On sitten vähän tää kämppä järjestyksessä ennen kun lähden töihin.
Tänään pitää taas jakaa viikon lääkkeet dosettiin.
Mulla on nyt kaikkia lääkkeitä niin ei tarvitse nyt hakea mitään vähään aikaan. Otan taas töihin tuon rauhottavan mukaan.
Uskon että töissä menee tänään ihan hyvin.
Jos on vaan hommia niin se olisi hyvä.
Tänään tulee taas salkkarit ja uusi päivä. katsotaan ne illalla parhaan kaverin kanssa.
Lemmen viemää en näe koska olen salilla.
Huomenna sitten taas näkee lemmen viemää.
Mä saan tällä viikolla sen uuden telkkarin. Se tulee postiin tällä viikolla. Poikaystävä hakee sen ja tulee sitten asentamaan sen mulle sitten jossain vaiheessa kun kerkiää. Mä toivon että se telkkari sitten toimii eikä ala temppuilemaan.
Mutta katsotaan.
Kellon vasta tulossa seitsemän.
Vielä ei ole mikään kiire.
Syön noin tunnin päästä sen puuron.
En ihan vielä.
Se on kätevää kun mikrossa voi keittää sen puuron.
Tulee paljon nopeammin kun jossain kattilassa. Mä omistan mikron.
Hyvä mikro on ollut. Kestänyt jo monta vuotta.
Ja toimii edelleen.
Mulla on vissiin taas se kurssi tällä viikolla.
Keskiviikkona.
Menen sinne sitten taas.
Olen tykännyt siitä kurssista todella paljon.
Ja siitä on ollut mulle paljon apua.
Olen nyt käynyt siellä joka ikinen kerta.
Se kurssi sitten loppuu joulukuun puolessa välissä.
Sitten pitää vaan keksiä mitä sitä sitten tekisi keskiviikkona.
Pitää alkaa sitä sitten miettimään jossain vaiheessa.
Keksutelen siitä ohjaajan kanssa.
Kyllä me jotain varmasti keksitään.
Mutta. Nyt sitä ei tarvitse vielä miettiä.
Nyt on vasta marraskuu.
Kaverilla on tällä viikolla synttärit. Pitää keksiä sille joku lahja.
Menen etsimään sitä lahjaa varmaan tuolta seppälästä ensin.
Jos sieltä ei löydy niin sitten tokmannille.
Mitään kamalan kallista en aijo ostaa.
Jotain pientä.
Suklaata tulee siihen lahjaan ainakin.
Poikaystävän synttärit on sitten joulukuun alussa.
Sillekkin pitää keksiä joku lahja.
Minttu suklaata ostan ainakin siihen lahjaan.
Se on poikaystävän lempi suklaa.
Omat synttärit on sitten tammikuussa. En juhli niitä mitenkään ihmeellisemmin.
Syön ainakin suklaata niiden kunniaksi.
Saa nähdä mitä saan lahjaksi kavereilta. Suklaata ihan varmasti.
Mulle käy ihan hyvin se suklaa.
Vitsit nää vuodet on menneet kyllä hurjaa vauhtia. Mä olen kohta 27 vuotias. Hetki sitten olin 20 vuotias.
Mutta viime vuodet ovat menneet todella hyvin.
Olen hyvin kuntoutunut.
Ja se on hyvä juttu että olen viimein normaali painoinen.
Ja että mulle maistuu ruoka.
Mulla oli silloin paha syömishäiriö.
Muutama vuosi taaksepäin.
Mutta. Nyt kaikki on hyvin taas.
Ruoka maistuu aina.
Ja syöminen on tärkeää. Jaksaa tehdä asioita.
Ja onneksi mä nukun myös hyvin joka yö.
Nukun sen yhdeksän tuntia yössä.
Se on hyvä määrä unta.
Onneksi mulla ei ole mitään ongelmia nukkumisen kanssa.
Leponex lääke pistää aina väsyttämään illalla.
Ja mitä aikasemmin herää aamulla, niin uni tulee nopeammin illalla.
Olen sen huomannut.
Mutta. Kohta voisi pikku hiljaa pukea päälle ja alkaa tiskaamaan.
Otan käyttöön taas tuon mun totoro laukun.
Siihen mahtuu ihan kaikki.
Ostan kaupasta kivennäisvesipullon töihin. On sitten juotavaa jos iskee jano.
Hyvä olla se mukana.
Hyvillä mielin aloitan tämän päivän.
Uskon että tulee hyvä päivä tänään.
Mukavaa mennä salille illalla taas.
Pääsee liikkeelle.
Viikonloppuna en käynyt ollenkaan lenkillä.
No tänään saa lenkkeiltyä kun kävelee töihin ja takaisin.
Siinä on sitten mun tämän päivän lenkki.
Siellä on varmaan jonkin verran pakkasta.
Raikas ilma ulkona.
Saa nähdä kauan toi lumi on maassa.
Ja onko sitten jouluna ollenkaan lunta.
Sen näkee sitten.