IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Paranemaan päin :)Sunnuntai 19.02.2017 10:26

Nyt taas blogin kirjoitusta. Alan olemaan pikku hiljaa jo terve.
Pääsin aamupalalle tänään. Maha alkaa olla parempi. Ei ole enää niin kipeä. Söin aamupalaksi ruisleipää ja pasteijan. Maistuivat aivan taivaalliselta. Katsoo missä kunnossa olen huomenna. En vielä tiedä menenkö töihin huomenna. vielä. Voinnin mukaan katson.
Eilen mä nukuin suurimman osan päivästä ja loppu ilta meni koneella ja katsoin putouksen.
Sitten menin nukkumaan.
Putous oli aika hauska eilen. Saipahan nauraa.
Ulkona sataa näköjään taas lunta.
Aurinko saisi paistaa. Odotan jo kovasti sitä että pääsee lenkille taas.
En ole kohta viikkoon käynyt lenkillä. Lähden heti lenkille kun vaan pystyy. Kohta varmaan keitän teetä.
En ole vieläkään uskaltanut juoda kahvia.
No kohta varmasti pystyy juomaan taas.
Saa aamukahvia taas.
En ole vieläkään jaksanut pestä pyykkiä.
Katsoo jos tänään saisi pestyä. Koko päivä aikaa.
Netflixiä ajattelin katsoa tänään.
Mulla on muutama sarja kesken niin katson niitä.
Animeakin pitäisi katsoa eteenpäin.
Mietin että voisi katsoa tänään.
Kun on aikaa.
Saa sunnuntai päivän hyvin kulumaan.
Kohta tiskaan taas.
Niin kuin joka ikinen päivä.
Ainakaan ei ole pahasti ahdistanut kun olen ollut kipeä.
Ei ole mennyt ainuttakaan rauhottavaa koko viikon aikana.
Mikä on vaan hyvä. Mä menen heti apteekkiin hakemaan leponexia kun vaan olen terve.
Mun piti jo viime viikolla hakea sitä mutta olen ollut sairas.
Mulla on verikokeet taas ensi viikon torstaina.
kello 12. Hyvään aikaan. Kerkiän syödä ennen kun menen sinne.
Sitten siellä on taas käyty.
Eikä tarvitse kuukauteen mennä.
Ihanaa kun alan olemaan jo pikku hiljaa terve. Tää on ollut tosi rankka viikko. Voin vaan sanoa.
Huomenna mä varmaan näen jo kaverit. Mulla on ollut kamala ikävä niitä kun ei olla viikkoon nähty.
Näkee taas parasta kaveria. Ihanaa.
Ollaan soiteltu poikaystävän kanssa. Sen viikonloppu on mennyt ihan mukavasti kaverin luona.
Tänään me keretään illalla taas skypettämään.
Soitin äidillekkin eilen. Kerroin kuulumiset.
Juteltiin hetken aikaa.
No ainakin olen saanut levättyä tämän viikon aikana. Nyt sitten jaksaa taas täysillä kun olen terve.
Ihanaa päästä näkemään ihmisiä.
Ja salille pääsee taas pitkästä aikaan.
Olen ihan varma että olen laihtunut tämän viikon aikana.
Ihan varmasti.
Kun olen vaan syönyt puuroa.
Ja rahaakin olen säästänyt kun en ole mennyt minnekkään.
Jotain positiivista siinäkin.
Sitten kun mä pääsen kauppaan niin mun on pakko ostaa sitä kaneliomenapuuroa.
Siis se on taivaallista. Mä olen nyt syönyt viime päivinä kun ohjaaja on tuonut mulle sitä.
Nyt se on mun lmepi puuro tällä hetkellä.
Ja sitten ostan sen lisäksi vielä tavallista kaurapuuroa.
Sitten on taas puuroa joksikin ajaksi.
Mä rakastan puuroa.
Se on hyvä että se on täyttävää ja siinä ei ole lainkaan kaloreita ellei siihen sitten lisää jotain sokeria.
Ja puuro on halpaa.
Ja se on hyvä aamupala ja välipala.
Aina ennen sählyä mä syön sitä niin jaksaa pelata.
Tai ennen kun lähtee lenkille.
Ai niin pitää laittaa puhelin latautumaan.
Mun piti jo eilen ladata se mutta en muistanut.
Laitan sen kohta.
Huomenna alkaa taas uusi viikko.
Varaudun siihen että joudun olemaan alku viikon vielä kotosalla.
Jos vatsaa vääntää huomenna aamulla vielä niin en mene töihin.
Pitää vaan soittaa töihin ja ilmoittaa etten ole tulossa.
Katsoo sitten keskiviikkona jos silloin pystyy osallistumaan noihin ryhmiin.
Olen varmaan jo silloin terve.
No päivä kerrallaan.
Pahin on kuitenkin ohi.
Kohta tulee kelalta taas rahaa.
Hyvä niin saan maksettua puhelin laskun.
Ja hyvin selviän tämän kuun loppuun niillä rahoilla.
Ihanaa kun ei ole rahahuolia. Mun raha asiat on hyvässä tasapainossa. Ja mulla on vielä säästöjä niin ei ole mikään hätä.
Olen sen nyt oppinut että ei sitä koko aikaa tarvitse shoppailla.
Vaan tekee vaikka silleen että ostaa joka kuukausi vaikka jonkun kivan asian ettei kaikki rahat mene.
Tai sitten ei osta mitään.
Säästää vaan niin siitäkin tulee hyvä fiilis.
Nyt mä olen säästänyt aika hyvin sen desucon reissun jälkeen.
Olen ylpeä itsestäni.
Suosittelen säästämään.
Ja jos tulee yllättäviä menoja niin on sitä rahaa siihen.
Nyt mä säästän sinne pippaloihin kun rahaa menee bussimatkoihin.
Kerkiää kuukauden taas säästää.
Ja nyt mä alan myös säästämään seuraavaan desuconiin taas rahaa.
Saa niillä maksettua bussimatkat ja ruoat. Ja jää shoppailu rahaa.
Liput tulee taas tämän kuun lopulla ja kaveri tilaa ne.
Maksan kaverille myöhemmin siitä lipusta takaisin.
Desuconia innolla odotellessa.
Nyt se on vielä kivempaa kun se on kesällä.
Toivottavasti sinä viikonloppuna on hyvä ilma.
Aurinko saisi paistaa.
Ja olisi lämmin.
No mulla on sateenvarjo jos sataa vettä.
Varaudun siihen.
Laitan varmaan sitten sen sinisen peruukin päähän.
En vielä tiedä että mitä puen sinne päälle. No tässä on koko kevät aikaa miettiä.

Hengissä ollaan.Lauantai 18.02.2017 10:30

Hengissä ollaan vielä. nyt mun maha ei ole vielä ole ollut sekaisin tänään. ehkä alan paranemaan pikku hiljaa. Tääkin päivä menee puurolla. Ohjaaja toi mulle omenakanelin makuista puuroa.
Aivan taivaallista.
Sitten kun mä paranen niin mä käyn ostamassa sitä puuroa kaupasta.
Heräsin hetki sitten ja kävin ottamassa aamulääkkeet.
Kysyin ohjaajalta että koska saan syödä normaalia ruokaa niin vasta sitten kun en enää ripuloi.
Nyt peukut pystyyn ettei tule enää ripulia.
Maha on ollut myös kipeä.
Ajattelin mennä monen päivän jälkeen ulos vähän ottamaan raitista ilmaa. Jos vaikka kävisi heittämässä pienen lenkin.
Mä olen ollut täällä kämpillä jo monta päivää enkä ole käynyt ollenkaan ulkona.
Nyt ajattelin kokeilla jossain vaiheessa päivää.
Eilen olin suurimman ajan koneella ja katoin netflixiä. Nukuin myös päiväunet.
Tuossa iltapäivällä.
Soitin eilen parhaalle kaverille ja kerroin että hengissä olen vielä.
Ei nähdä vieläkään tänään.
Tänään tulee illalla putous mikä täytyy todellakin katsoa. Tulee hyvät naurut kun katsoo.
Eilen katsoin salkkarit ja voice of finlandin.
Sitten menin nukkumaan.
Kohta voisi keittää teetä.
Uskalsin eilen juoda yhden kupin teetä.
Eikä maha ottanut siitä onneksi nokkiinsa.
kahvia en vielä uskalla juoda ettei se pahasti ärsytä mahaa.
Juon nyt vaan teetä.
Saa nähdä pääsenkö töihin sitten maanantaina.
Jos tuntuu siltä ettei pysty niin en mene.
No nyt on vasta lauantai.
Ehkä kerkiän paranemaan ennen sitä.
Ollaan soiteltu poikaystävän kanssa.
Poikaystävä on kaverin luona viettämässä viikonloppua.
Tänään soitellaan taas. Kysellään miten on mennyt.
Kova ikävä on sitä. Mutta kyllä me näemme sitten taas.
Hyvää kannattaa aina odottaa.
Sitten on mukavaa nähdä toista taas pitkästä aikaan.
Mulla on ikävä kavereita koska en ole niitäkään nähnyt koko viikolla. Ollut vähän yksinäistä kun ei ole nähnyt ketään.
No onneksi on pystynyt soittaa aina poikaystävälle ja jutella sen kanssa. Ajattelin pestä kohta varmaan pyykkiä.
Nyt kun on hyvin aikaa pestä.
Ja tiskata pitää taas.
Olen nyt vielä koneella.
Kohta ajattelin taas kuunnella musiikkia.
ja ajattelin vähän siivota tätä kämppää vähän.
Täällä on nyt aika sotkuista.
Ihan hyvä siivota.
Eilenä mua itketti yhdessä vaiheessa. Olin vaan niin loppu.
Mä vaan itkin ja itkin mutta se helpotti oloa onneksi.
Sitten olin aika rauhallinen loppu illan.
Ja nukuin ihan hyvin koko yön.
Mukavaa kun voi nukkua pitkään.
Ei tarvitse herätä siinä kuuden aikaan.
Nukun varmaan päiväunet tuossa iltapäivällä.
Jos en keksi muutakaan tekemistä.
Koneella olen illalla taas ja katson putouksen.
Mä haaveilen jo sitä että saisi jo syödä normaalia ruokaa.
Neljä päivää vetänyt vaan puuroa.
Ihan mikä tahansa ruoka maistuisi tällä hetkellä.
No kyllä mä saan kohta syödä taas normaalia ruokaa.
Mutta. Kyllä se siitä.
Voiton puolella ollaan jo.
Kohta olen taas terve.
Sitten näkee taas kaikki ihmiset ja on juttu seuraa.
Enkä enää ole yksin.
Ai niin yksi kaveri pitsi viestiä eilen että pidetäänkö tyttöjen kanssa taas pippalot maaliskuussa.
Sanoin että olen tulossa.
Ollaan kaikki taas yhden kaverin luona ja ollaan yötä.
Minä olen sitten ainoa taas siellä joka ei juo.
Katson kun muut on kännissä.
Juon vaan limua ja vettä.
No mulle ei tule krapulaa ainakaan tai huonoa oloa.
Kaverit aikoo juoda.
No mä pidän niistä huolta jos niille iskee huono olo.
Ihan kiva kyllä päästä viettämään tyttöjen kanssa sitten iltaa.
Pitää vaan mennä bussilla sitten sinne.
Vituttaa vaan kun bussi matkat vaan maksaa.
Kun me mennään sinne kaverille niin kahdella eri bussilla pitää mennä sinne.
Bussi matkoihin menee se 20 euroa ainakin.
Mutta juomiin menee alle viisi euroa.
Koska juon limua.
Eli noin 25 euroa menee koko reissuun.
No ei onneksi paljoa.
Mulla on onneksi tällä hetkellä rahaa.
Kun olen vaan säästänyt.
Ja kun menen niihin pippaloihin niin nyt aijon sinne säästää sen 25 euroa.
Yritän olla shoppailematta mitään ennen niitä pippaloita.
Nyt tuli vaan mieleen että mitä pukisi päälle sinne?
Vaatekriisi taas.
No tässä on vielä kuukausi aikaa miettiä. Mä voisin laittaa sinne päälle vaikka legginsit.
Sitten joku kiva t-paita tai toppi.
Korvikset laitan ainakin korviin.
No tässä on hyvin aikaa vielä suunnitella.
Toivottavasti vaan ei ole kamalan kylmä.
No mulla on toppahousut niin tarkenen bussipysäkillä.
Mutta. Nyt alan tiskaamaan ja siivoamaan.
Saa kämpän taas järjestykseen.

Vatsatauti :(Perjantai 17.02.2017 11:12

Joo en ole nyt kauheasti jaksanut kirjoittaa mitään blogia koska olen ollut kipeä. Mulla on joku mahapöpö. Vatsa ollut ripurilla jo neljä päivää ja on ollut kipeä.
Olen ollut kämpillä koko tämän ajan enkä ole nähnyt kavereita.
Enkä ole voinut osallistua ryhmiin.
Joudun nyt syömään vaan puuroa.
olen nukkunut aika paljon nyt viime päivinä kun olen vaan levännyt.
Varmaan tänäänkin nukun taas.
päiväunet.
No onneksi mulla on netti ja netflixi.
Saan niillä kulutettua tätä aikaa. Olen myös soitellut poikaystävän kanssa useasti näinä päivinä kun en ole nähnyt kavereita.
Parhaan kaverin kanssa olen tekstaillut.
Tää tuntuu vähän samalta silloin kun mulla oli kesällä se ruokamyrkytys.
Oli ripulia monta viikkoa ja maha kipeä.
Kohta voisi syödä taas lautasellisen puuroa taas. Söin sitä tuossa pari tuntia sitten.
Ohjaaja toi mulle lisää puuroa eilen illalla ja siitä riittää nyt tälle koko päivälle. Olen syönyt myös yhden banaanin.
Ja juonut mehua.
Olen vaan maannut mun sohvalla nää kaikki päivät. Nyt mä jaksoin tulla vatsa nyt kunnolla koneelle. Ja ajattelin nyt olla koneella suurimman osan päivästä tänään. Pyörin vaikka täällä ircissä.
Ei ihan putkeen ole mennyt tämä viikko.
En ole ollutkaan vähään aikaan näin kipeä.
Varaudun siihen että olen tämän viikonlopun täällä mun kämpillä.
Poikaystävä lähtee tänään kaverin luokse viettämään viikonloppua.
Sovittiin nyt ettei nähdä koska en halua tartuttaa poikaystävää.
Mutta onneksi voidaan soitella.
Tää puuron syöminen alkaa jo pikku hiljaa tökkimään.
Ei nyt vaan auta. Täytyy syödä sitä siihen asti että olen terve.
Voisi kohta vähän kuunnella jotain hyvää musiikkia jos siitä tulisi vähän iloinen mieli.
Pitää muutenkin kohta tiskata taas.
Noi puuro lautaset ainakin.
En ole uskaltanut juoda mitään kahvia tai teetä.
Juon niitä sitten taas kun olen terve. On tässä jotakin positiivista kun olen kipeä. Mä voin vaikka laihtua hieman kun olen syönyt vaan puuroa, mun maha ei pömpötä, mä säästän rahaa kun en ole menossa nyt minnekkään..
Pitää ajatella positiivisesti vaikka on paska fiilis.
Mä ainakin yritän.
Mutta kyllä mä jo nyt kaipaan ihan oikeaa ruokaa.
Mä voisin syödä vaikka jotain maksalaatikkoa.
Ihan kaikki ruoka menisi nyt jos vaan saisi syödä.
Mutta sen päätin että kun paranen niin sitten syön suklaata.
Mulla on tällä hetkellä pari fazerin suklaalevyä syömättä.
Mä olisin syönyt tänä viikonloppuna sipsiä jos en olisi tullut kipeäksi.
No vielä mä kerkiän myöhemmin sitten syömään.
Pesin eilen pyykit niin tänään ei tarvitse pestä.
Menen suihkuun taas tänään koska en eilen jaksanut mennä.
On sitten puhdas taas.
Mutta. Nyt keitän vähän puuroa ja alan syömään.
Saa vähän energiaa.
Olen koneella vielä.
Katson varmaan myöhemmin netflixistä sitä shameless sarjaa.
Siitä tuli neljäs kausi netflixiin. Se on yksi mun lempi sarjoista.
Hyvä sarja. Suosittelen.
Salkkarit pitää katsoa taas tänään.
Jäi jännään kohtaan.

Ei ihan mennyt putkeen eilinen päivä.Keskiviikko 15.02.2017 07:40

Eilinen päivä ei mennyt ihan niin kuin luulin.
Olin melkein lähdössä klubitalolle mutta mulla oli sitten maha ihan sekaisin ennen lähtöä. En lähtenyt mihinkään Soitin ohjaajalle ja ilmoitin että en pysty lähtemään klubitalolle mahan takia.
Söin sitten koko eilisen päivän vaan puuroa.
En uskaltanut syödä tavallista ruokaa.
Mutta. Nyt mun maha on ihan ok.
Pystyn syömään taas normaalisti.
Mä olin koko eilisen päivän vaan sohvalla. Katoin netflixiä ja torkuin.
Ja mä nukahdin eilen illalla mun sohvalle ja heräsin siitä yöllä.
Menin sitten sänkyyn nukkumaan.
Ja mä heräsin hetki sitten. Aamukahvit join äsken.
Nyt mä olen jotenkin hereillä.
Mutta uskon että tänään pystyn osallistumaan näihin ryhmiin mitä mulla on tänään. Mulla on paja tuntia ja sali illalla.
Jotain tekemistä tälle päivälle ja näen taas kaverit.
Eilen en nähnyt ketään koska olin kipeä.
Jos vaikka tää päivä menisi paremmin mitä eilinen päivä.
No nyt mä saan taas kunnon ruokaa. Mulla on jo tälläkin hetkellä kamala nälkä. Varmaan aamupalalla leipä maistuu taivaalliselta.
Syön ainakin pari leipää.
En juonut ollenkaan teetä eilen. Mutta nyt pystyy juomaan taas.
Keitän hiukan myöhemmin sitä.
Mietin pitäisikö nukkua aamupäivä tuossa sohvalla vai olisinko koneella? Pitää katsoa. Kumpi houkuttaa.
Saa nähdä mitä me teemme pajatunnilla tänään.
Toivottavasti jotain kivaa.
Olisi kiva vaikka lähteä jonnekkin.
No se selviää aamulla kun ohjaaja kertoo mitä me tehdään.
Salkkarit jäi jännään kohtaan eilen.
Pitää tänään taas katsoa.
Tänään mä pääsen katsomaan taas salkkarit parhaan kaverin luona.
Lemmen viemää mä kerkiän myös näkemään ennen salia.
Mutta en kerkiä skypettää poikaystävän kanssa. Me soitellaan sitten tänään.
Kohta alan tiskaamaan ja itse asiassa siivoamaan.
Siivoan osan tänään taas niin huomiselle ei tule sitten niin paljon siivottavaa.
Meillä on huomenna taas siivous päivä.
Aamulla pitää siivota taas kaikki.
Mä en ole ihan varma oliko mulla huomenna tuonne psykologille aika? Pitää kysyä sitäkin ohjaajalta.
Me silloin sovittiin uusi aika kun mulla oli se hoitoneuvottelu.
Silloin sovittiin siitä.
Verikokeet mulla on sitten taas ensi viikon torstaina vasta.
Eli viikon päästä.
Kello kaksitoista.
Kerkiän hyvin syömään lounaan ennen sitä.
Jaksaa kävellä sinne sitten.
Mulla oli kokkiryhmäkin taas ensi viikon torstaina niin varmaan tulen sieltä labrasta suoraan sinne.
Hyvin kerkiän silloin kokkiryhmään. Ai niin mun piti soittaa sinne yhteen paikkaan ja sanoa että uusivat leponex lääkkeen että saisin sitä sitten. Mä soitan tässä aamun aikana.
Katsotaan vastataanko sieltä sitten.
Mulla riittää vielä leponexit tälle viikolle ja ensi viikon alkuun.
Nyt kun soitan tänään niin käyn vaikka apteekissa tämän viikon perjantaina kysymässä niitä.
Joo näin mä teen.
Viikonloppu alkaa lähestyä taas pikku hiljaa.
Olen taas tämän viikonlopun täällä.
Kaverit on myös viikonlopun täällä.
Katotaan taas parhaan kaverin kanssa putous lauantaina iltana.
Viime putous jaksoa en nähnyt.
Tänä viikonloppuna pitää katsoa se.
Tulee hyvät naurut.
Viikonloppuna saa syödä taas suklaata.
Olen niin odottanut sitä hetkeä että saisi syödä suklaata.
Vielä pari päivää pitää nyt kestää.
Koska mä en herkuttele koskaan viikolla.
Vaan viikonloppuisin mä aina herkuttelen.
Painokin on nyt pysynyt aika hyvänä.
Ei ole noussut nyt ainakaan.
Tänään pitää maksaa vähän laskuja.
Maksan ne jossain vaiheessa tänään.
Erä päivä on tänään useamassa laskussa niin pitää maksaa ne.
Huomenna mä aijon pestä taas pyykkiä.
Niin viikonloppuna ei sitten tarvitse.
Nyt on tuntunut hassulta kun ulkona on plussa keli.
Hetki sitten oli kovat pakkaset ja nyt yhtäkkiä on lämmin.
On tämä suomen talvi hiukan omituinen.
No mutta. Kohta on kesä.
Sitä odotellen.
Pääsee shoppailemaan ihania kesä vaatteita.
En ole shoppaillut yhtään mitään sen desucon reissun jälkeen.
Olen ollut aika hyvä että en ole ostanut mitään.
Koska mä päätin että nyt pitää säästää.
Shoppailen sitten jossain vaiheessa taas.
Kun tuntuu siltä.
Rahaa on nyt vaan mennyt ruokaan ja laskuihin.
Ei mihinkään muuhun.
Alkaa olla jo kova nälkä. Aamupala on noin tunnin päästä.
Hyvin kerkiän siivoamaan ennen sitä.
Siivoan tämän keittiön. Siitä o hyvä aloittaa.
Imuroin ja moppaan huomenna vasta.
Laitan kunnon siivous musat taustalle soimaan.
Pitää tiskata taas.
Niin kuin joka ikinen aamu.
Roskat pitää muuten myös viedä. Vien ne tänään.
Ajattelin laittaa tänään päälle noi mun yhdet legginsit kun on näin lämmin.
Ja ne tuntuu ihanan kevyiltä päällä.
Tuntuu ettei olisi housuja ollenkaan jalassa.
Ja ne venyy.
Mulla on semmoiset sinisen ja harmaan väriset legginsit.
Ostin ne tokmannilta.
Ne oli alennuksessa niin ostin ne.
Alan nyt niitä pitämään kun ilmat alkaa kunnolla lämmetä.
Nyt mulla ei ole pahaa vaatekriisiä tällä hetkellä.
Rennot vaatteet vaan päälle tänään.
Mukavaa mennä salille taas tänään.
Tekee vaan hyvää.
Koska eilen mä en liikkunut yhtään mihinkään.
Olin vaan sohvalla eilisen päivän.
Mutta. Nyt jaksaa taas kun on levännyt.
Nyt on hyvä fiilis ainakin tällä hetkellä.
Ja mikä parasta. Saan nyt syödä normaalia ruokaa.
Pääsen syömään.
Ei enää mitään puuroja.

Vauhdikas tiistai päivä.Tiistai 14.02.2017 07:17

Nyt tulee vähän lyhyempi blogi.
Mun pitää olla jo tunnin päästä menossa taas. Menen klubitalolle tänään.
Eilen meillä oli töissä ystävänpäivä tanssit.
Mä ja kaveri myytiin koruja siellä tapahtumassa. Saatiin huimat 15 euroa. Me samalla istuskeltiin ja kateltiin kun muut tanssivat siellä.
Se kesti vaan puolitoista tuntia. Hyvä että oli sentään tekemistä töissä.
Kun pääsin töistä niin kävin ostamassa kavereille vähän suklaata koska tänään on ystävänpäivä. Annan ne suklaat kavereille tänään kun näemme. Toinen kaveri tulee mun luo taas katsomaan lemmen viemää. Ja loppu illan olen taas parhaan kaverin luona niin annan sille sitten sen suklaan. Mäkin saan kavereilta suklaata. Nekin sanoivat että ostavat.
Mua taas itketti tuossa eilen iltapäivällä. Itkin jotain tunnin ajan.
Kun ei alkanut helpottaa niin menin ohjaajan luokse juttelemaan.
Se sitten helpotti oloa ja jaksoin mennä salille vielä illalla.
Oli hyvä sali treeni. Tosi hyvä olo ja fiilis tuli sen jälkeen.
Nyt taas jaksaa tämän päivän.
Mukavaa mennä klubitalolle tänään.
Saa päivän hyvin kulumaan. Meillä on taas tänään iltapäivällä sähly.
Kivaa päästä pelaamaan.
Aijon olla taas puolsutaja.
Saa nähdä onko meillä tälläkin kertaa seka joukkueet.
Sain pestyä pykkiä eilen kun pääsin töistä.
Nyt on taas puhtaita vaatteita.
Kohta puen vaatteet päälle ja alan syömään puuroa.
Hyvin kerkiän syömään ennen lähtöä. Vielä ei ole niin kiire.
Kerkiän jopa tiskaamaan.
Ja kuuntelemaan vähän musiikkia.
Laukku pitää laittaa valmiiksi.
Otan taas varmuuden vuoksi tuon rauhottavan mukaan jos iskee yllättäen huono olo.
Sitä ei voi koskaan tietää. Toi itku kohtaus eilen tuli ihan puun takaa.
Mutta mä selvisin siitä tilanteesta ilman rauhottavaa.
Mikä on hyvä juttu.
Mun pitää tällä viikolla hakea lisää leponex lääkettä.
Alkaa olla taas loppu. Mun pitää muistaa soittaa yhteen paikkaan ja sanoa että uusivat sen.
Kun soitan tänään niin varmaan saan sen lääkkeen loppu viikosta.
Mä toivon että uusivat sen lääkkeen ennen kuin nuo loppuu.
Katsotaan miten käy.
Mä kävin eilen pikaisesti seppälässä pyörimässä.
Siellä oli taas alennuksessa vaikka mitä mutta en ostanut mitään.
Hyvä minä. Pystyn hillitsemään shoppailu himoani.
Uskon että tästä tulee hyvä päivä.
Tekemistä on koko päivälle. Huomenna on jo sitten keskiviikko.
Viikon puoliväli.
Huomenna mennään salille illalla kaverin kanssa.
Ja huomenna on pajatunti taas. Ei mitään tietoa että mitä teemme.
Toivottavasti jotain mukavaa.
Ai niin aamulääke pitää ottaa kohta.
Ettei unohdu.
Mutta. Nyt puen päälle ja alan syömään puuroa.
Vielä noin 45 minuuttia lähtöön.
Onneksi bussipysäkille ei ole pitkä matka. Sinne kävelee parissa minuutissa.
Luulen että bussi on täynnä taas tänään. Varaudun siihen.
Uskon että kestän nuo bussi matkat tänään. Jos en, niin otan rauhottavan.
Vesipullo pitää muistaa myös pakata mukaan.
Mulla on nyt aina vesipullo mukana minne ikinä menenkin.
Eilen oli ihana ilma ulkona.
Aurinko vaan paistoi ja oli lämmin.
Sieltä se kesä tulee.
Odotan innolla.
Pääsee shoppailemaan kesä vaatteita.
Hyvää kannattaa aina odottaa.

Hyvä fiilis päällä ;)Maanantai 13.02.2017 06:24

Mitä ihmettä? Mä heräsin tänä aamuna ennen herätyskelloa!
No ihan hyvä vaan. Ainakaan en nukkunut pommiin tai mitään.
Oli ihan mukava viikonloppu poikaystävän luona.
Ei keretty ihan koko aikaa viettämään koska poikaystävä puuhasteli sen uuden moottorin kanssa mikä tulee sen uuteen autoon.
Mutta ei se häirinnyt minua yhtään. Sain ihan hyvin ajan kulumaan.
Nukuin aika paljon viikonloppuna.
Mä heräsin siinä kymmeneltä, söin ja menin takaisin nukkumaan niin seuraavan kerran sitten heräsin jo kahden jälkeen.
Kumpanakin päivänä. Lauantaina ja sunnuntaina.
Jaksoin valvoa perjantaina kymmeneen ja lauantaina kymmeneen illalla. Söin aika paljon suklaata viikonloppuna ja join pari limu tölkkiä.
Ai niin ja söin hieman sipsiä.
Nyt ollaan taas herkuteltu ihan tarpeeksi viikonloppuna.
Nyt vaan taas liikkeelle koko tämän viikon ajan.
Onneksi sali on taas tänään illalla.
Pääsee sinne kuluttamaan viikonloppu kalorit.
Mä söin kyllä liikaa viikonloppuna.
No ensi viikon viikonloppuna aijon herkutella hieman vähemmän.
Ja aijon lenkkeillä paljon tämän viikon viikonloppuna.
Hyvin kerkiää lenkkeillä koska olen viikonlopun taas täällä.
Poikaystävä lähtee varmaan tämän viikon viikonloppuna kaverin luokse.
Mä pääsen viettämään sitten laatu aikaa kavereiden kanssa tänä viikonloppuna.
Pelataan taas monopoli peliä
Mä voitin siinä viimeksi.
Katsotaan taas parhaan kaverin kanssa lauantai iltana putous.
Viime putous jaksoa en nähnyt.
Mutta tänä viikonloppuna taas näkee.
Olin eilisen loppu illan parhaan kaverin luona.
Juteltiin niitä näitä.
Kerrottiin toinen toisilemme mitä me teimme viikonloppuna.
Tänään näkee salkkarit. En nähnyt viime perjantain jaksoa.
Saa nähdä mitä kaikkea siinäkin on tapahtunut taas.
Menen töihin taas tänään. Lähden vasta parin tunnin päästä.
Ei ole mikään kiire vielä.
Join äsken vahvat aamukahvit. Nyt olen täysin pirteä uuteen päivään. Uskon että tänään on hyvä päivä.
Mun pitää pestä pyykkiä tänään iltapäivällä kun pääsen töistä.
Pitää pestä noi vaatteet mitkä mulla oli viikonloppuna käytössä.
Uskon että pesukone on vapaa iltapäivällä.
Huomenna on ystävänpäivä. Pitää ostaa kavereille ja poikaystävälle suklaata.
Kaveritkin sanoivat että ostavat myös suklaata.
Saa taas paljon suklaata kavereilta.
Pitäähän sitä ystävää muistaa.
Mulla on kyllä ihanimmat kaverit.
Ne on tosi tärkeitä mulle ja mä niille. Parhaan kaverin kanssa ollaan kohta jo tunnettu kymmenen vuotta.
Muistan kun tutustuttiin niin oltiin molemmat 18 vuotiaita.
Niin nuoria oltiin. Meistä tuli sitten parhaat kaverit.
Ja se on parasta että näemme joka päivä ja ollaan naapureita.
Sitten kun olemme vaikka viikonlopun erossa toisistamme niin me tekstaillaan.
Tuo mun langaton hiiri hajosi.
Mutta sain onneksi lainaan poikaystävän yhden hiiren.
Se on mulla siihen asti kunnes ostan uuden hiiren jossain vaiheessa.
Sillä ei ole mikään kiire.
Tää hiiri minkä sain lainaan poikaystävältä on aika hyvä.
Saa vaan nähdä minkä hintaisen hiiren sitten ostan.
Se ei saa olla kamalan kallis.
Kumminkin semmoinen mikä kestää monta vuotta.
Katselin viime perjantai illan animea.
Pitää taas jatkaa sen katsomista tällä viikolla kun on sopivasti sitten aikaa. Pääsee eteenpäin niissä sarjoissa.
Olen kohta saanut katsottua kokonaan tuon "Jane the virgin" sarjan toisen tuotantokauden loppuun.
Vielä pari jaksoa niin sekin on katsottu.
Pidin siitä sarjasta katsomis maratoonin tuossa viikonloppuna.
Sitten katsoin yhtä uutta sarjaa mikä oli tullut netflixiin.
Sen niminen kuin: "you me her"
Se vaikutti aika mielenkiintoiselta.
Olen jo kerennyt katsomaan puolet ekasta kaudesta.
Sitä oli tullut kymmenen jaksoa.
Odotan sitäkin että noista mun lempi sarjoista netflixissä tulisi uusia kausia.
No ne tulee sitten kun tulee.
Voisi kohta katsoa noi vaatteet mitkä pistän tänään töihin päälle.
Tiedän ainakin minkä T-paidan pistän päälle.
Se on yksi semmoine valkoinen paita minkä ostin joskus seppälästä.
Siinä on kiva kuvio ja teksti.
Maksoi vaan 4 euroa se paita.
Ja nyt löysin sen tuolta mun vaatekaapista ja mä olin kokonaan unohtanut sen paidan.
Hyviä vaatekaappi löytöjä.
Pitää jossain vaiheessa myöhemmin keväällä mennä katsomaan seppälän alennuksia.
Nyt en aijo vieläkään ostaa yhtään mitään.
Hyvää kannattaa odottaa.
Kyllä se shoppailu reissu sieltä tulee.
Ja kesää odotan myös innolla kun kesä vaatteet tulee myyntiin.
Silloin olen jo heti seppälässä.
Pitää myös jossain vaiheessa mennä myös katsomaan onko sinne tullut alennukseen uusia alusvaatteita.
Mä haluaisin kovasti ostaa taas uudet rintaliivit.
Mä rakastan rintaliivejä.
Niitä ei ole koskaan liikaa.
Ja ne näyttää hyvältä päällä. Se on parasta jos löytää halvalla hyvännäköisiä rintaliivejä.
Seppälässä on aina halvalla rintaliivejä.
Jotkut rintaliivit siellä saattaa maksaa kympin tai alle.
Kävin tokmannilla silloin viime perjantaina.
Siellä oli paljon vaatteita alennuksessa.
Mutta. En ostanut yhtään mitään sieltä.
Mä sain sielläkin hillittyä shoppailu himoni.
Ostin vaan sitten tokmannilta Jari Sillanpää kahvipaketin ja suklaata.
Toi Jari Sillanpää kahvi on yksi mun lempi kahveista.
Olen rakastunut siihen kahviin ja mä olen Jari Sillanpää fani.
Paras kaverikin fanittaa Jari Sillanpäätä.
Syön puuroa aamupalaksi ennen töihin lähtöä.
Hyvin kerkiän taas tiskaamaan.
Kello on vasta tulossa puoli seitsemän.
Ihana kiireetön aamu.
Saa kaiken tehtyä ennen töihin menoa.
Pitää vaan taas kaupan kautta hakea eväät.
Muuten mun ei tarvitse käydä kaupassa koska poikaystävän kanssa käytiin eilen. Ostin silloin kaiken minkä tarvitsen.
Puuro paketti vaan unohtui.
No mä ostan sen tokmannilta vaikka jossain vaiheessa tällä viikolla.
Puuroa pitäisi riittää vielä parille päivälle.
Kohta alan kuuntelemaan vähän musiikkia.
Tulee hyvä fiilis päälle.
Tästä tää uusi viikko alkaa taas.
Toivottavasti on hyvä viikko.

Subit haetaan tänään :)Perjantai 10.02.2017 07:19

Nyt se päivä koitti. Lähden lomille. Viikonlopuksi poikaystävän luokse.
Mä olen nyt ollut täällä ainakin kolme viikkoa.
Nyt mä pääsen lomille. Vihdoinkin.
Poikaystävä hakee mut sitten taas illalla kun se pääsee töistä.
Sitten käydään kaupassa ja hakemassa subit subwaysta.
Mä tarjoan nyt tällä kertaa sen subin poikaystävälle koska poikaystävä tarjosi viimeksi. En ihan vielä tiedä minkä subin söisin tänään.
Toisaalta mun tekee mieli nyt syödä joku kanasubi.
No katsotaan illalla sitten minkä subin otan. Sekin voi olla että mieli saattaa muuttua paikan päällä.
Haetaan vähän ruokaa kaupasta niin ei olla sitten ihan nälässä viikonloppuna.
Eilen oli mukava päivä. Sain siivottua ja pyykit pestyä.
Kokkiryhmä oli myös eilen ja sain tehtyä hyvää broilerimakaronilaatikkoa. Kaverit tykkäsivät siitä.
Jälkiruoaksi oli uunibanaanit kinuski kastikkeella.
Oli tosi hyvää. Ensi kerralla kokkiryhmässä mä teen salaatin ensi kerralla. Se oli joku kaalisalaatti minkä sitten teen.
Illalla olin taas kaverin luona katsomassa lemmen viemää.
Ja kävin jopa lenkillä lemmen viemän jälkeen.
Oli pieni pakkanen. Mun naama ja korvat vaan meinasi jäätyä.
Mutta oli mukavaa mennä lenkin jälkeen kuumaan suihkuun ja keitin teetä. Skypetin taas poikaystävän kanssa ja loppu ilta olin taas parhaan kaverin luona. Katsottiin salkkarit ja voice of finland.
Aika hyviä laulajia oli eilen voice of finlandissa.
Katsoin eilen animeakin. Muutaman jakson.
Viikonloppuna jatkuu sitten taas animen katsominen.
Mä yritän saada katsottua nyt yhden anime sarjan loppuun.
Pidän maratoonin. Katson niin monta jaksoa putkeen kun jaksan.
Nyt mä heräsin vähän aikasemmin kun yleensä.
Aamukahvit olen juonut taas.
Nyt olen pirteä ja hyvä fiilis päällä.
Tästä tää viikonloppu taas alkaa.
Molemmat kaverit lähtevät myös lomille.
Nekin ovat innoissaan kun lähtevät.
Tänään on sitten ohjelmassa vaan naistenryhmä. Kuulin eilen ohjaajalta että me väritellään tänään naistenryhmässä.
Saadaan ottaa omat värityskirjat mukaan.
Väritellään ja höpötellään siinä samalla. Ja juodaan varmaan kahvit.
Mukavaa puuhaa.
Mietin että pitäisikö käydä tokmannilla tänään.
Voisi itse asiassa käydä koska mulla on koko päivä aikaa ennen kun lähden lomille. Mun pitäisi ostaa sitä paitsi kahvia.
Se on vähän kallimpaa tokmannilla mutta ei se haittaa.
Jos siitä kahvista maksaa muutaman sentin enemmän.
Ostan taas sitä juhla mokka tumma paahto kahvia.
Se on niin hyvää. Mun lempi kahvi.
Olen saanut melkein kaikki pakattua.
Pakkaan loput ennen lähtöä. Otan mukaan taas kannettavan ja tabletin.
Melkein kaikki vaatteet olen pakannut. Pitää pakata vielä noi olohousut ja pari paitaa vielä.
Kello on vasta tulossa seitsemän. Aamupalaan on vielä puolitoista tuntia aikaa.
No mä aijon olla koneella tämän aamun.
Siihen asti kun naistenryhmä alkaa.
Ja tulen kyllä vielä koneelle kuluttamaan aikaa ennen lähtöä.
Kohta tiskaan taas.
Ja alan kuuntelemaan vähän musiikkia.
Tulee hyvä viikonloppu fiilis kun kuuntelee hyvää musiikkia.
Mulla on taas vaatekriisi.
Tai no osittain. Laitan päälle noi mun mustat housut kun lähden lomille. ja aijon laittaa pitkän talvitakin päälle koska tuolla on aika kylmä. En oikeen viitsi mitään nahkatakkia laittaa nyt talvella.
No sitten kun ilmat alkaa lämmetä niin sitten voi alkaa käyttämään nahkatakkia.
Mä mistan ainakin kolme nahkatakkia.
Ne kaikki on mustan värisiä ja on vielä hyvässä kunnossa kaikki takit.
Ei vieläkään tarvitse ostaa uutta nahkatakkia.
En laita nyt tällä kertaa korkokenkiä. Laitan ihan tavalliset talvi kengät jalkaan.
Helpompi kävellä niillä.
Ja otan tuon mun pinkin laukun käyttöön.
Olen nyt sitä laukkua taas käyttänyt viime aikoina.
Ja mä haluaisin kovasti ostaa taas uuden laukun.
Mutta kun mä tiedän etten mä tarvitse uutta laukkua.
Noi edelliset laukut mitkä ostin viime syksynä ovat vieläkin ihan hyvässä kunnossa.
Ostin viime syksynä ainakin neljä laukkua ja olen nyt käyttänyt niitä.
No aina mä voin haaveilla siitä uudesta laukusta.
Ja kyllä mä sitten jossain vaiheessa ostan uuden laukun.
Sitten kun semmoinen kiva laukku tulee vaan vastaan niin ostan.
Eikä ole kamalan kallis.
Uudet housut pitäisi myös ostaa jossain vaiheessa.
Tuolla seppälässä on taas ihania housuja myynnissä. Mutta ovat kalliita. Yhdet kangashousut maksaa siellä noin 40 euroa ainakin.
Siellä on nyt myynnissä yhdet ihanat harmaat housut mitkä kovasti haluaisin.
No katsoo sitten kun kevät on pidemällä niin sitten mä koitan ostaa uudet housut.
Kun ilmat alkaa lämmetä.
Keväässä on ihanaa kun alkaa olla valoisampaa ja lämmintä.
Kuulin että ensi viikolla on taas plussa keli.
Eli mikä tarkoittaa että on loskaa.
Mä en todellakaan tykkää loskasta.
No onneksi mulla on semmoiset talvikengät mitkä suojaa vedeltä.
Kuulin kaverilta että desucon liput tulee jo myyntiin tämän kuun lopulla. Kaveri tilaa ne taas niin päästään kesällä taas desuconiin.
Maksan kaverille sitten takaisin siitä lipusta.
Ne liput maksaa taas sen 30 euroa.
Lupasin maksaa kaverille sen sitten ennen desuconia.
katsoo millainen ilma on sitten kesällä siellä desuconissa jos vaikka laitan taas sen sinisen peruukin.
Ja mekon.
No tässä on vielä koko kevät aikaa miettiä mitä pistää desuconiin päälle.
Toivon että ei sada vettä. No mä omistan onneksi sateenvarjon jos sataa.
Toivon että desucon viikonloppuna on aurinkoinen keli. Ja on lämmin.
Nyt mä alan säästämään rahaa siihen desuconiin.
Mulla on koko kevät aikaa säästää.
Tulee kiva summa kun on säästänyt.
Mä yritän nyt joka kuukausi nostaa ainakin 40 euroa.
Kesään mennessä mulla on jo yli sata euroa.
Huomasin että mun pitää ostaa uusi hiiri tähän kannettavaan.
Toi mikä mulla on nyt niin hajoaa kohta.
No mä käyn tokmannilla tänään niin katson jos ostan sieltä uuden hiiren. Ei varmaan maksa paljoa.
Mutta katsotaan.

Huomenna lomille pitkästä aikaan!Torstai 09.02.2017 07:45

Nyt on jo torstai. Huomenna on perjantai ja mä lähden lomille pitkästä aikaan. Ihanaa päästä pois täältä. Olen jo ollut täällä aika monta viikkoa jo. Menen pitkästä aikaan taas poikaystävän luokse.
Poikaystäväkin on odottanut kovasti että näemme.
Kummallakin on ollut kova ikävä toista. Mä lähden sitten vasta huomenna illalla kun poikaystävä pääsee töistä.
Niin sitten se tulee hakemaan mut. Käydään kaupassa ja ajattelin jos tarjoaisin poikaystävälle subin. Haettaisiin subit pitkästä aikaan.
En olekkaan syönyt niitä taas hetkeen.
Nyt aika kuluu taas tosi hitaasti kun odottaa kovasti huomista.
Voisin alkaa jo tänään pakkailemaan.
Osan tänään ja loput huomenna.
Eilen oli tosi mukava päivä. Pajatunnilla me leivottiin pipareita ja tehtiin ystävänpäiväkortteja.
Illalla mentiin kaverin kanssa salille. Mä oli jotenkin tosi hermostunut eilen ennen kun me mentiin salille. Mutta sitten se vähän helpotti kun pääsi kunnolla liikkeelle.
Teki loppujen lopuksi tosi hyvää.
Sitten kun pääsin salilta niin soitin poikaystävälle.
Ei keretty eilen skypetellä mutta tänään me keretään taas illalla.
Tänään on taas perinteinen siivous päivä. Ja pyykit pitää pestä tässä aamun aikana. Alan heti siivoamaan kun saan blogin kirjoitettua.
Ja vien pyykit.
Iltapäivällä meillä on taas kokkiryhmä. Mä olen pääkokki.
Käydään ohjaajan kanssa yhdessä kaupassa ostamassa kaikki ruoka tarvikkeet. Mä teen tällä kertaa broilerimakaronilaatikkoa.
En ole koskaan tehnyt sitä ja en ole koskaan syönyt semmoista.
Mutta varmasti osaan tehdä sen.
Ja ohjaaja auttaa jos en osaa tehdä jotain asiaa.
Jälkiruoaksi meillä oli uunibanaanit jäätelön kanssa.
Ja sitten vielä salaatti mitä en muista mikä salaatti se oli.
Mutta. Mukava päivä tiedossa tänään.
Loppu illan vietän taas kaveriden kanssa.
Menen illalla kaverin luokse katsomaan lemmen viemää, sitten menen sen jälkeen lenkille. Skypetän poikaystävän kanssa
ja loppu ilta parhaan kaverin luona.
Molemmat kaverit lähtee myös viikonlopuksi lomille.
Päästään kaikki pois täältä hetkeksi.
Mutta ihan mukavaa vaihtaa vähän maisemaa hetkeksi.
Tulen sitten sunnuntai iltana takaisin tänne.
Näen parasta kaveria taas sunnuntai iltana kun sekin tulee lomilta.
Tekstaillaan taas viikonloppuna kun ollaan erossa toisistamme.
Niin kuin aina.
Kysellään miten viikonloppu on sujunut.
Pyysin eilen ohjaajalta rauhottavan. Mutta en joutunut ottamaan sitä onneksi. Se oli varmuuden vuoksi koska illalla mulla oli edelleen hermostunut olo.
Iltalääkkeet rauhoittivat onneksi.
Niin en joutunut ottamaan sitä. Vien sen rauhottavan takaisin kun menen aamupalalle.
Luulen että viikonloppu menee ihan hyvin ilman rauhottavia.
Aina kun olen ollut lomilla niin en ole joutnut ottamaan rauhottavia.
On aina ollut mukava viikonloppu.
Mulla on kiva pyykkivuori. Toivottavasti ne mahtuu tuonne pesukoneseen kaikki.
Aloitan siivoukset imuroimalla ensin.
Sitten siivoan keittiön ja vessan.
Siinä kun siivoaa menee se puolisen tuntia vaan.
Ei sen kauempaa.
Sitten kun olen saanut siivottua niin keitän kupin teetä.
Äsken join aamukahvit.
Jaksoin herätä myös tänään aika ajoissa.
Heti kun kello soi niin olin ylhäällä.
Luulen että huomennakin aamulla nousen heti kun kello soi.
Olen jo nyt aivan innoissani huomisesta päivästä.
Odotan niin kovasti että näen poikaystävän. Me nähtiin viimeksi mun syntymäpäivänä.
Siitä on jo pari viikkoa.
Nyt päästään taas viettämään laatu aikaa toistemme seurassa.
Aijon nauttia täysillä viikonlopusta.
Katsoo jos vaikka jaksan valvoa myöhään viikonloppuna.
Otan iltalääkkeet myöhemmin.
Niin jaksan valvoa.
Äidille voisi soittaa tänään illalla.
Kysellä miten on mennyt. Mä soitan sille illalla.
En eilen jaksanut soittaa kun pääsin salilta.
Me soitellaan aina äidin kanssa pari kertaa viikossa.
Kysellään aina kuulumiset.
Äitikin tietää miten olen voinut.
Ja aina jos mulla on joku huoli niin soitan äidille.
Äiti osaa silloin aina neuvoa minua.
Huomenna meillä on aamulla taas naistenryhmä.
Ei ole mitään tietoa että mitä me teemme.
Huomenna aamulla se selviää sitten.
Se on vaan aamulla niin sitten ei olekaan muuta perjantai päivälle.
Paitsi että lähtee lomille perjantai iltana.
Pitää käydä kaupassa poikaystävän kanssa koska pitää ostaa jotain ruokaa viikonlopulle.
Ettei olla ihan nälässä.
Kanahampurilaisen ajattelin ainakin ostaa.
En ole aikoihin syönyt sitä.
Mun tekee mieli ostaa pitkästä aikaan alkoholitonta mansikkalime siideriä.
Se on niin hyvää.
Onneksi sitä saa alkoholittomana.
Se maku on vaan niin paras. Ja kun se on kylmää niin maistuu tosi hyvältä.
Ostan vaan yhden semmoisen.
Se riittää.
Suklaata ajattelin myös ostaa taas viikonlopulle.
Nyt saa syödä sitäkin taas.
Aijon viikonloppuna nukkua niin pitkään taas kun vaan pystyy.
Ja nukun päiväunetkin jos väsyttää.
Blogia mä kirjoitan viimestään taas maanantaina.
Viikonlopun jälkeen.
Otan viikonlopun rennosti.
En ole silloin edes kauheasti koneella.
Ja aijon katsoa netflixiä viikonloppuna.
Koitan saada katsottua loppuun toisen kauden jane the virgin sarjaa.
Siihen mä olen jäänyt nyt koukkuun.
Musta se on hyvä sarja.
Viihdyttävä.
Sitten varmaan katson muitakin sarjoja.
Mutta. nyt alan siivoamaan ja pesemään pyykkiä.
Saa kaiken tehtyä ajoissa.
Laitan siivous musiikkia soimaan taas taustalle.
Mulla on jo nyt perjantai fiilis päällä. Eli hyvä fiilis.
Huomista päivää odottaen innolla.
Ihanaa päästä lomille pitkästä aikaan!
Mulla on huomenna varmaan taas vaatekriisi ennen lomille lähtöä.
No mä kerkiän katsoa jo vaikka tänään ne vaatteet mitkä pistän päälle kun lähden lomille.
Ja pakkaan jo osan tavaroista valmiiksi laukkuun.
Ihana kiireetön keskiviikko aamu. Ei tarvitse lähteä mihinkään tänä aamuna. Nukuin seitsemään asti tänään.
Aamukahvit olen juonut taas. Nyt on hyvä pirteä fiilis päällä.
Olin klubitalolla eilen. Meillä oli ruokana siellä lihapullia ja perunoita.
Sekä sämpylöitä. Mä tein ne sämpylät ja niistä tuli tosi hyviä.
Nyt mä osaan jatkossa tehdä siellä sämpylöitä.
Niitä oli mukavaa tehdä. Tulin sitten kotiin takaisin yhden bussilla.
Olin noin puoli kahden aikoihin takaisin täällä.
Kerkesin levätä noin tunnin ennen kun piti taas lähteä.
Sähly oli kolmelta eilen. Nyt meillä oli seka joukkueet eikä miehet vastaan naiset.
Mä ja paras kaveri oltiin nyt eri joukkueissa.
Ei oltu samassa joukkueessa.
Tänään on sitten ohjelmassa pajatunti ja sali illalla.
Kuulin että pajatunnilla me tehdään ystävänpäivä kortteja.
Eli askarrellaan.
No mä sitten aijon tehdä kavereille ja poikaystävälle kortit.
Sitten niiden korttien lisäksi, ostan suklaata.
Ensi viikolla kun on ystävänpäivä.
Mä olen varmaan nyt koneella tämän aamun.
Aamupala on noin tunnin päästä.
hyvin kerkiää kirjoittaa blogin.
Bussi matka eilen tuonne klubitalolle oli yhtä tuskaa.
Bussi oli ihan täynnä ja kauhea meteli. Se tuntui ikuisuudelta istua siinä bussissa. Ennen kun lähdin klubitalolta niin mun oli pakko ottaa se rauhottava että kestin bussi matkan takaisin kotiin.
Silloin bussi ei ollut niin täynnä kun luulin.
Ja mulla oli muutenkin jotenkin hermostunut olo niin otin ihan senkin takia sen rauhottavan.
Hyvä että se oli mukava. Mutta nyt uskon että tämä päivä menee ihan hyvin ettei joudu ottamaan rauhottavia.
Mukavaa tekemistä tiedossa.
Ja mukavaa mennä salille illalla taas.
Kerkiän katsomaan jopa lemmen viemää ennen salia.
Eilisen sähly pelin jälkeen olin tosi väsynyt. Laitoin kaverille viestiä että mä lepään nytten.
Mä nukahdin sohvalle päivällisen jälkeen ja heräsin kuuden jälkeen sohvalta. Sitten skypetin poikaystävän kanssa.
ja loppu illan olin parhaan kaverin luona. Meinasin sielläkin taas nukahtaa sen sohvalle.
Pikkasen väsytti eilen illalla. Nyt on aika pirteä olo.
Kohta tiskaamaan.
Katsoo jos pesen pyykkiä tuossa pajatunnin jälkeen.
Hyvin kerkiää ennen salia pestä kaikki pyykit. Mun on vähän pakko pestä pyykkiä koska sitä on kertynyt taas kivasti.
Jos pesukone on vaan vapaa iltapäivällä. Jos ei ole niin pesen sitten huomenna heti aamulla.
Aijon jo alkaa tänään siivoamaan. Niin sitten huomiselle ei tule niin paljon siivottavaa.
Pitää roskat viedä samalla kun menen aamupalalle. Mun roskis on ihan täynnä. Ja aijon siivota keittiön.
Pyyhin kaikki tasot ja tiskaan.
Laitan siivous musiikkia soimaan taustalle.
Mutta mukava päivä tiedossa.
On vähän tekemistä tänään.
Innolla menen salille sitten illalla.
Syön hyvin niin jaksan sitten siellä.
Soitan poikaystävälle kun pääsen salilta.
Keretään hetki juttelemaan.
Teetä keitä tuossa hiukan myöhemmin.
Nyt mä kerkiän tänään juomaan monta kuppia teetä taas kun on aikaa. Varmaan tulee juotua ainakin kolme kuppia teetä.
Join klubitalollakin teetä eilen.
Siellä oli hyvä tee valikoima. Paljon eri makuja.
Mä join vihreää teetä mitä siellä oli.
Nyt mä tykkään tosi paljon mennä aina klubitalolle kun mä pääsen sinne keittiöön aina tekemään jotain.
Näin me sovittiin että tulen keittiölle tekemään aina ruokaa.
Siellä on myös kiva ilmapiiri. Mukavia ihmisiä on siellä.
Joiden kanssa on mukavaa tehdä ruokaa ja kysyä aina neuvoa jos ei osaa jotain juttua siellä.
Mutta parhaani aina teen.
Hyvin olen pärjännyt siellä.
Ja saanut apua jos tarvitsee.
Saa ajan myös kulumaan kun on siellä keittiössä.
Voin kyllä sanoa että klubitalon ruoka on niin parasta.
Kun se tehdään itse, niin siitä tulee vaan niin hyvää.
Kannattaa aina maksaa siitä ruoasta se kolme euroa.
Ja mä olen sitä paitsi klubitalon jäsen.
Niin se ruoka maksaa jäsenille sen kolme euroa. Ne jotka ei ole jäseniä siellä niin niille se ruoka maksaa neljä euroa.
Nyt mä olen käynyt klubitalolla vähän yli vuoden.
Mä muistan kun mua jännitti niin paljon kun aloin käymään siellä.
Mutta nyt on mukavaa aina mennä sinne.
Aijon nyt jatkossakin käydä aina kerran viikossa tiistaisin siellä.
Tiistai on hyvä päivä aina käydä siellä.
Välillä mä kestän noi bussi matkat joskus taas en.
Se vaihtelee välillä.
Ja jos en kestä jotain bussi matkaa niin sitten otan vaan sen rauhottavan.
Se onneksi rauhoittaa heti kun istuu bussissa.
Sen lääkkeen vaikutus alkaa jo viidessä minuutissa ja rauhoittaa heti. Onneksi on skitsofreenikoille määrätty tuo rauhottava.
Eli minulle.
Niitä joutuu vaan syömään välillä noita rauhottavia jos mikään muu keino ei auta.
Kaveritkin joutuu myös syömään välillä rauhottavia.
Ymmärrän hyvin.
Meillä on vaan eri rauhottava lääke merkki.
Mulla on medipam niminen rauhottava. 5 mg.
Saan syödä niitä päivän aikana vaan pari jos tarvitsee.
Enempää niitä ei saa syödä päivän aikana.
No mulle on nyt aina riittänyt se yksi vaan.
Mikä on vaan hyvä.
Mulla on tällä hetkellä riittävästi rauhottavia niin ei tarvitse vähään aikaan hakea lisää niitä.
Kohta pitää muuten hakea lisää leponexia. Viimeistään ensi viikolla.
Pitää vaan tarkistaa onko ne uusineet sen reseptin vaan.
Jos ei niin sitten mun pitää soittaa yhteen paikkaan ja sanoa että uusivat sen lääkkeen.
Verikokeet on taas tässä kuussa. Varmaan vasta tämän kuun lopulla.
Saan sitten labra ajan ohjaajalta jossain vaiheessa.
No sitten kun sielläkin on käynyt niin ei tarvitse kuukauteen mennä.
Kello on nyt kahdeksan.
Puolen tunnin päästä aamupalalle.
Alkaa olla jo nälkä.
No hyvin kerkiän aloitaa siivoukset ennen aamupalaa.
Musiikkia vaan soimaan taustalle.
Täytyy tiskata taas.
Ja pestä myös kahvipannu hyvin.
Pyykit voisin jo valmiiksi kerätä muovikasseihin.
Pitää myös katsoa mitä sitä tänään pukisi päälle.
No sen kerkiää katsoa kyllä.
Jotain rentoa vaatetta vaan.
Varmaan olohousut laitan jalkaan.
Katsotaan kuinka pitkän blogin saan kirjoitettua nyt.
Mun pitää olla jo vähän yli tunnin päästä bussipysäkillä.
Olen menossa klubitalolle tänään. Pääsen taas sinne keittiöön tekemään hyvää ruokaa ja päiväkin kuluu mukavasti siellä.
Joo eilen oli töissä vähän tylsä päivä. Ei ollut taaskaan mitään hommia oikeen. No mä vaan juttelin muiden työkavereiden kanssa siellä ajan kuluksi. Sitten kun pääsin töistä niin kävin kaupassa.
Nyt on citrus teetä.
Muutenkin eilinen päivä meni ihan kivasti.
Oltiin salilla kaverin kanssa. Hyvä olo tuli ja hiki.
Oltiin tunti siellä.
Join äsken aamukahvit nyt mä olen täysin hereillä ja valmiina uuteen päivään. Tästä tulee hyvä päivä varmasti.
Sähly meillä on taas tänään iltapäivällä. Varmaan pelataan taas miehet vastaan naiset.
Aijon olla taas puolustaja niin kuin aina.
Lääkkeet riittävät vielä toistaiseksi. Jaoin lääkkeet eilen dosettiin.
Ei vieläkään tarvitse hakea mitään.
Leponexit riittävät vielä ensi viikolle.
Kohta syön aamupalaksi puuroa.
Niin jaksan sitten aamupäivän klubitalolla. Ruoka klubitalolla on taas kahdeltatoista.
Kello on tulossa seitsemän. Aijon syödä tuon puuron tuossa puoli kahdeksalta.
Puolen tunnin päästä. Hyvin mä kerkiän taas tiskaamaan ennen lähtöä. En jaksanut eilenäkään pestä mitään pyykkiä.
No mä pesen viimeistään torstaina.
Kun on siivous päivä niin pesen ne samalla.
Nukuin tosi hyvn viime yön. Ja mä meinasin eilen illalla nukahtaa taas parhaan kaverin sohvalle. Ai niin eilen alkoi uusi kausi poliisit ohjelma. Se on yksi mun lempi ohjelmista.
Paras kaverikin tykkää siitä. Mukavaa kun alkoi uudet jaksot.
ja tulee hyvään aikaan.
Keretään kaverin kanssa katsoa salkkarit ja uusi päivä ennen kun se poliisit ohjelma alkaa. Se alkaa sopivasti puoli yhdeksältä kun uusi päivä sarja loppuu.
Salkkaritkin menee nyt jännään suuntaan. Pakko katsoa.
Näen lemmen viemää sarjaa taas tänään.
kaveri tulee taas mun luokse katsomaan sitä.
Me aina katotaan sitä sarjaa aina yhdessä koska se on meidän molempien lempi ohjelma.
Nyt mulla ei ole mitään hajua että mitä siinä on nyt tapahtunut.
No tänään se selviää.
Kiva. Nyt alkoi noi kunnon pakkaset.
No onneksi mulla on kunnon talvivaatteet niin selviän.
Onneksi omistan toppahousut.
Mulla ei ole nytkään mitään vaatekriisiä. Puen samat vaatteet mitkä mulla oli eilen päällä töissä.
Puen kohta päälle.
Laukku pitää kohta myös laittaa valmiiksi.
Kerkiän hetken kuuntelemaan musiikkia ennen lähtöä.
Kun mä kuuntelen jotain hyvää musaa niin mulle tulee siitä hyvä fiilis.
Päiväkin lähtee hyvin käyntiin kun kuuntelee vaikka jotain iloista musiikkia.
Vesipullon otan mukaan taas. Ja mulla on rauhottava mukana taas varmuuden vuoksi. Mutta uskon että en joudu ottamaan sitä.
Mutta hyvä että se on silti mukana.
Kuulin että meillä on ruokana klubitalolla tänään lihapullia.
Saa nähdä pääsenkö tekemään niitä.
Varmaan tehdään taas sämpylöitäkin.
Voi olla etten mene lenkille tänään illalla jos on niin kylmä.
No onneksi tänään on sentään sähly niin on jotain liikuntaa tälle päivälle.
Huomenna on sitten taas pajatunti ja sali.
Ihanaa kun huomenna aamulla ei tarvitse lähteä mihinkään.
Voi ottaa rennosti.
Ja nukkua vähän pitempään.
Aijon varmaan katsoa animea huomenna kun on aikaa.
Tuossa aamulla ajattelin katsoa.
Saa aamun hyvin kulumaan ellen sitten nuku.
Mutta sen näkee huomenna.
Mitä sitten tekee.
Onneksi mä nukun joka yö tosi hyvin.
Ei ole mitään ongelmaa nukkumisen kanssa.
Aina kun mä menen omaan sänkyyn niin mä nukahdan heti.
Ja jaksan herätä joka aamu aikaisin.
Minusta on tullut aamuihminen.
Ihan hyvä vaan.
Tykkään aina juoda aamukahvit ja kirjoittaa blogi aina aikaisin aamulla. Siitä on tullut mulle tapa ja aamu lähtee niillä loistavasti käyntiin.
Jos olen tosi väsynyt välillä, niin silloin en välttämättä jaksa kirjoittaa blogia. Mutta se on onneksi tosi harvoin.
Nyt olen jaksanut hyvin kirjoittaa joka aamu.
Kelalta on tullut taas rahaa tänään.
Ihan hyvä niin pääsen kohta maksamaan kasan laskuja.
Mulle on nyt tullut pari laskua.
En ole vielä maksanut niitä.
Mutta niillä ei ole mikään kiire.
Odotan sitä yhtä isoa laskua mikä vielä tulee, niin sitten maksan kaikki kerralla.
Sitten kun olen maksanut kaikki kerralla niin näkee paljon jää tilille rahaa. Ja ihan kivasti on jäänyt tilille aina rahaa.
Hyvin selviän kuukaudesta toiseen tuolla kelan rahalla minkä saan.
Ei ole raha huolia.
Mikä on vaan hyvä.
Ja nyt olen säästänyt.
En ole shoppaillut mitään pariin viikkoon.
Ja säästäminen jatkuu edelleen.
Mutta. Nyt alan syömään puuroa ja tiskaamaan kohta.
Sekä pukemaan päälle. Laitan korvikset taas korviin.
Hiukset ajattelin laittaa vaan ponihännälle.
Mutta. Mukava päivä taas tulossa tänään.
Aijon nauttia tästä päivästä.
Mukavaa nähdä myös muita ihmisiä tänään.
Aijon olla myös sosiaalinen tänään.
Positiivinen asenne taas päälle.
Sillä asenteella pärjää aika pitkälle.